rakennetaan

Tarkoitus ois rakentaa sellanen 350-550 litranen akvaario kahdelle kultakalalle. Mikä ois kultakaloille tarkoitetun akvaarion hyvä pituus, korkeus ja leveys? Tarviiko kultakalat paljon pohjapinta-alaa, vai sitä syvyyttä?
Ja tuleeko itse tehty akvaario kalliimmaksi kuin lemmikkiliikkeestä hankittu? Entä onko rakentaminen vaikeaa?
6330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voit laskea tilavuuden l*w*h ( onko se nyt sitten 350 000 cl/2 tai jotain). Mitoittele siltä pohjalta, että akvaarion syvyys ( siis pohjapinnan sivun mitta ) on riittävä ja itse korkeutta ei ole liikaa.
Veden haihtumisen kannalta ilman kanssa tekemisissä olevan pinta-alan ei tarvi olla kovin suuri, mutta muuten sitä tarvitaan kaasujen kiertämiseen.
Esimerkiksi tuon kokoisen akvaarion sopiva korkeus on noin puoli metriä.
Kultakalat eivät kaivanne paljoa syvyyttä ( niitähän elää puutarhalammissakin).

Äänestä

pituus;160cm

korkeus;80cm

syvyys;40cm

tilavuudeks tulis 521 litraa, olis kun 51" laajakulma TV?

Lasit olis 10 - 12mm paksua, kasailet niin jotta ekaksi pohja jollekin sopivalle tasolle, teet vanereista 90asteen tuet "harukset" kulmiin ettei akva kaadu, liimaa akvaariosilikonilla yksi kulma kerrallan kaksi lasia yhteen sekä pohja kahteen sivulasiin. Anna kuivua kunnolla. Sitten toinen puoli akvaariosta kasaan ja anna taas kuivua päivän pari, mitä kuivempi sen parempi.

Kun koko hökötys (reunat ja pohja) silikonilla kasassa, voit tehdä alumiiniprofiilista vielä kulmiin listaukset.

Lopuksi esim. lasista silikonilla liimaamalla tukilatat akvan etulasiin ja takalasiin yläosaan ns. vesirajan tuntumaan, lähes kokopituudelta.
Vielä niiden etu ja takalasin väliin, äsköisten tukilattojen päälle, silikonilla tukilatat kahteen kohtaan. Käy vielä akvan sisäkulmat isolla suuttimella silikonilla liimaten läpi jotta tulee varmasti tiivis.

Pitäisi tulla riittävän tukeva veden painetta ajatellen, capiche?


Uusi tällainen teettettynä n. 1,5 euroa / litra elikkäs kahdeksan sadan euron kieppeillä.

Kunnon alusta tällaiselle akvaariolle on pakollinen. kovastyroksia pohjan alle ja teräs profiilista kehikko jonka ympärille rakennat vaikka kaapiston ja jalkoihin säädettävät jalakset. Pitää olla vaaterissa. Vielä jalasten alle esim. vesivaneri levyt tasoittamaan lattiaan kohdistuvaa painetta.

Oliskos se siinä, eikun askartelemaan.

Moni on lyönyt tässä vaiheessa hanskat tiskiin ja ostanut käytetyn akvaarion.

Äänestä
  • Muistathan että kultakalat ovat parvi kaloja; kannattaa käydä lukaisemassa nämä sivut kokonaan läpi:

    Hyvää tietoa kultakaloista ja niiden vaatimuksista! Hyvä J ja P!!!

    Äänestä

  • ...kantsii ottaa hyvä kotivakuutus jos akva vuotaa :D

    Äänestä

  • Kuulostaa sille että olet rakentanut jokusen akvaarion? Teetkös sitä työksesi vaikos huviksesi? Vai lainasit ohjeet opuksesta? =)

    Onhan siinä kauhea työ alkaa rakentamaan moista allasta, litrojakin niin paljon. Ja sen tulisi kestää, joku tokaisikin tuossa että pitäisi olla vakuutukset kunnossa..*naur*

    Itsekkin olen pian hankkimassa 500 litraista, omien mittojeni mukaan, en kyllä tee sitä itse. Mieluusti ihan ammattilaisen tekemänä. Mistähän sais halvalla ja laadukkaan?

    Äänestä

..on parvikala joten....susittele sinua ostamaan VÄHINTÄÄN 4 kultakalaa, mielellään enemmän. En tosin tiedä riittääkö sitten akvan koko, mutta eikö ole parempi, että kalalla on paljon lajitovereita kuin se kyhnöttää jonkun toisen kultiksen kanssa jossain nurkassa...? =) Eli jos annettaisiin parvikalojen olla ihan parvessa! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalanen kirjoitti:

Tarkoitus ois rakentaa sellanen 350-550 litranen akvaario kahdelle kultakalalle. Mikä ois kultakaloille tarkoitetun akvaarion hyvä pituus, korkeus ja leveys? Tarviiko kultakalat paljon pohjapinta-alaa, vai sitä syvyyttä?
Ja tuleeko itse tehty akvaario kalliimmaksi kuin lemmikkiliikkeestä hankittu? Entä onko rakentaminen vaikeaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu