Perin kummallista...

Ostin pari kolme viikkoa sitten -98 Xsara Break 1.8i 16V:n. Heti aluksi oli ongelmia tyhjäkäynnin kanssa. Ongelman huomasi aina heti käynnistäessä, eli käynti oli huonoa heti aluksi ja auto saattoi sammua esim. risteykseen tullessa, mikä on sinänsä aika vaarallista... Ongelma ei johtunut moottorin lämpötilastakaan, vaan se saattoi tulla koska vaan. Ehkä noin joka kolmas kerta kun käynnisti.

Noh. Autoa tutkittiin kahteenkin otteeseen, eikä siitä löytynyt mitään vikaa. Tyhjäkäyntimoottori oli vaihdettu, tulpat oli oikeat ja nekin vaihdettiin uusiin, ym. Lähtiessäni viimeksi korjaamolta, sain lopuksi hyvän neuvon. Käynnistäessä, laita ensin virrat päälle ja odottele sekunti tai pari, niin että muutama valo sammuu mittaristosta. Sen jälkeen vasta käynnistä. Näin kuulemmasta varmistaa sen että auton "tietokoneet" ns. ehtii mukaan. Täytyy sanoa että hyvä vinkki, sillä auto on toiminut täysin sen jälkeen.... Mutta tarkkaillaan nyt vielä muutama viikko, että kuinka toimii.

Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Ainakin olen lukenut että monilla on ollut vastaavanlaisa ongelmia, että kokeilkaapa tuota.
1623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oma 2 litranen -00 farkkuni on tehnyt samaa... Olisin juuri ehdottanut moisen ehkäisyksi samaa, kuin minkä olitkin jo saanut tietää :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarppe kirjoitti:

Ostin pari kolme viikkoa sitten -98 Xsara Break 1.8i 16V:n. Heti aluksi oli ongelmia tyhjäkäynnin kanssa. Ongelman huomasi aina heti käynnistäessä, eli käynti oli huonoa heti aluksi ja auto saattoi sammua esim. risteykseen tullessa, mikä on sinänsä aika vaarallista... Ongelma ei johtunut moottorin lämpötilastakaan, vaan se saattoi tulla koska vaan. Ehkä noin joka kolmas kerta kun käynnisti.

Noh. Autoa tutkittiin kahteenkin otteeseen, eikä siitä löytynyt mitään vikaa. Tyhjäkäyntimoottori oli vaihdettu, tulpat oli oikeat ja nekin vaihdettiin uusiin, ym. Lähtiessäni viimeksi korjaamolta, sain lopuksi hyvän neuvon. Käynnistäessä, laita ensin virrat päälle ja odottele sekunti tai pari, niin että muutama valo sammuu mittaristosta. Sen jälkeen vasta käynnistä. Näin kuulemmasta varmistaa sen että auton "tietokoneet" ns. ehtii mukaan. Täytyy sanoa että hyvä vinkki, sillä auto on toiminut täysin sen jälkeen.... Mutta tarkkaillaan nyt vielä muutama viikko, että kuinka toimii.

Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Ainakin olen lukenut että monilla on ollut vastaavanlaisa ongelmia, että kokeilkaapa tuota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu