Voikukka

sota

Pääseekö voikukista pihalla koskaan eroon? Saako niiden määrää vähennettyä? Auttaako yhtään, jos kerää joka ikisen kukan pois ennen kuin se ennättää siementää?
Viikatoin kaikki alas mutta seuraavana päivänä oli kuitenkin piha täynnä niitä valkoisia palloja, siis leikatuissa varsissa.
Onko mitään keinoa vai onko taistelu turhaa?

12

4193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ite koitan

      Mä olen lapiolla viistosti hakannut kukkia juuresta poikki ja mielenkiinnolla seuraan pääsenkö sitkeydellä eroon. Vähentynyt on kyllä mutta vielä tulee uusia. Veikkaisin että jossakin vaiheessa käy vähiin.
      Käy teilaus laipiolla nopeasti ja kätevästi päivällä kun kukat on keltaisenaan.

      Joku neuvoi että ruiskuttelee suolavettä juureen mutta oma pelaamisensa siinäkin. Kotona joskus lapsuudessa kaivettiin juurineen pois nurmkolta ja kyllä ne joskus loppui kasvamiset.

      • sota

        alettava niitä kaivelemaan vaan juurineen ylös vaikka niitä tosi paljon onkin. Muutama päivässä on monta kesässä. Ja kun ei päästä niitä siementämään niin kai ne joskus vähenee. Mikä kyllä tuntuu tarkoittavan sitä, että kukat pitäisi kerätä kokonaan pois. Se kun ei tunnu riittävän, että kukkavarren katkaisee, se kehittyy näköjään silti vielä siemenasteelle.


      • ite koitan
        sota kirjoitti:

        alettava niitä kaivelemaan vaan juurineen ylös vaikka niitä tosi paljon onkin. Muutama päivässä on monta kesässä. Ja kun ei päästä niitä siementämään niin kai ne joskus vähenee. Mikä kyllä tuntuu tarkoittavan sitä, että kukat pitäisi kerätä kokonaan pois. Se kun ei tunnu riittävän, että kukkavarren katkaisee, se kehittyy näköjään silti vielä siemenasteelle.

        Olen tuossa noita voikukkia muutaman viikon päivittäin käynyt lapiolla teilaamassa ja kyllä nyt on alkanut vähenemään.
        Sanoisin kuitenkin että kannattaa nyppiä kaikki katkaistut kasvit pois nurmikolta samantien. Tosiaankin katkaistut varretkin siementää seuraavana päivänä.
        Lapio kuitenkin tosi kätevä vehje kun iskee sopivassa kulmassa voikukan juureen. Nurmikkoon tulee vaan pieni viilto ja menee umpeen tosi nopeasti.


      • ite koetan
        ite koitan kirjoitti:

        Olen tuossa noita voikukkia muutaman viikon päivittäin käynyt lapiolla teilaamassa ja kyllä nyt on alkanut vähenemään.
        Sanoisin kuitenkin että kannattaa nyppiä kaikki katkaistut kasvit pois nurmikolta samantien. Tosiaankin katkaistut varretkin siementää seuraavana päivänä.
        Lapio kuitenkin tosi kätevä vehje kun iskee sopivassa kulmassa voikukan juureen. Nurmikkoon tulee vaan pieni viilto ja menee umpeen tosi nopeasti.

        Kyllä tuo lapion kanssa heiluminen on tuottanut tulosta. Voikukat alkaa olla kukistettu. Eli melkein joka päivä lapiolla voikukkia poikki ja kerran viikossa ruohonleikkurilla.
        Jos aloittaisin uudestaan ottaisin kaikki katkaistut kimput samantien pois. Lyhentäisi prosessin kestoaikaa todennäköisesti.
        Niittyleinikkiä on vielä mutta se taitaa olla vaikeampi.


    • körmyniska***

      Voikukan siemen lentää hyvinkin kauas, joten niistä ei valitettavasti pääse ikinä täysin eroon. Ja mitä enemmän voikukkia on lähitienoolla tonttisi ulkopuolella sitä varmemmin tappelet voikukkia vastaan jokaikinen kesä. Mutta kitke vaan, niin se auttaa jonkun verran.

      Minä aloitan voikukkien kitkemisen ihan heti keväällä ja käytän siihen voikukkarautaa, joten en päästä voikukkia edes kukkimaan.

      En suosittele suolaa, enkä kasvimyrkkyjä,koska kasvi kuolee hitaasti ja ehtii myös siemenvaiheeseenkin sillä keinoin. Tai sitten myrkyttäminen on aloitettava reippaasti ennen kukintaa, jolloin se ehtii vaikuttamaan kasvustoon ajoissa.

      Jos sinulla on erityisen laajoja alueita voikukkaa hurruttele ahkerasti ruohonleikkurilla ja pidä kasvusto matalana. Näin ainakin saat pidettyä voikukkasi kurissa, vaikka sen lehtiä kasvaisikin.

      • Laina Peite

        Kun ruohunleikkurilla lähestyn voikukkaa se heittää itsensä nurin ja piiloittelee. Kun olen ajanut ohi se nousee pystyyn. Joko tuntee värinän taikka kuulee äänen, luultavasti värinän.
        Kokeilin naapurin sähköleikkurilla, sama juttu. Ei muuta kun repimään pois juurineen.


      • sota
        Laina Peite kirjoitti:

        Kun ruohunleikkurilla lähestyn voikukkaa se heittää itsensä nurin ja piiloittelee. Kun olen ajanut ohi se nousee pystyyn. Joko tuntee värinän taikka kuulee äänen, luultavasti värinän.
        Kokeilin naapurin sähköleikkurilla, sama juttu. Ei muuta kun repimään pois juurineen.

        Ruohonleikkuri tuntuu olevan aika huono väline taistelussa voikukkia vastaan. Saman olen todennut useammankin koneen kanssa.


      • sota

        tontin ympärillä ei isommin sitä ole, on peltoa ja metsää. Josko sitkeä yritys joskus vielä palkittaisiin ja saisin joku tuleva kaunis kesä huomata niiden vähenneen.
        Vihaan sitä kasvia.
        Toinen kasvi, mitä pihalla vihaan, on orapihlaja. Siitä on onneksi helpompi päästä eroon. No, helppo ja helppo. Kun ei ne orjantappurat mene silppurillakaan pieneksi kuten kaikki muut oksat. Oksat takertuu toisiinsa ja kun niitä repii irti, kuivat oksat katkeilevat ja niitä piikkisiä oksan pätkiä lentelee sinne tänne, vaanimaan koiran tassuja. Lisäksi tuntuu, että orapihlaja kerää kirvaa ja sitten sitä on kaikessa.


    • 92

      Myrkyttelin niitä lapsena bensalla. Ongelmana oli, että yksi normaali veden suihkutukseen tarkoitettu pullo ei ruiskun osalta kestänyt kauan. Yksi suihkaus yhdelle (suurimmalle) lehdelle riitti - suurempiin kukkiin 2-3 suihkausta. Lehdeltä se laskeutui juureen ja tappoi kasvin viikossa. Suihkepullo oli siis säädetty niin että se ruutasi eikä suihkannut.
      Vielä ei ole omaa nurmikkoa mutta huomenna pitäs kylvää.

    • mie.

      Tylsällä puukolla kun tökkää juuri kukan juuresta ja sitten nostaa sen ylös puukon kanssa juurineen niin kyllä ainakin vähenee. Onhan siinä työtä mutta minulla on kesäaamuisin tapana niin tehdä. Joka kerta niitä on vähemmän. Ja onhan niitä puutarhamyymälöissä olemassa ihan voikukkarautojakin millä nostella.

    • Phale

      On olemassa rikkakasvintorjunta-aineita, joita voi ruiskuttaa reppuruiskulla nurmikolle. Sillä lähtee lähes kaikki kaksisirkkaiset kasvit (voikukat, piharatamo, maahumala ja apila! mm.) ja jättää yksisirkkaiset eli heinät nurmikkoon.
      Kannattaa tutkia nurmikko ennen kuin ruiskuttelee, ettei nurmikko jää kovin autioksi. Jos nurmiheinien tiheys on kovin pieni, on nurmikko helpompi perustaa alusta asti uudelleen. Jos tiheys on liian pieni valloittavat rikat nurmikon helposti uudelleen.
      Aineiden vaikuttava aine on fluroksipyriini ja kauppavalmisteita on tällä hetkellä (marraskuu 2009) Ariane S, Rikkakasviaine 20091, Starane 180, Starane XL, Tandus 180, Tomahawk 180 EC ja Twin. Turvallisuutta peliin, jos aiotte kokella noita aineita. Ja varokaakin, että aine menee vain ja ainoastaan nurmikkoon, koska niillä saa hävitettyä muutkin koristekasvit.

      En ymmärrä nurmikkoa kasvuympäristönä, se on monokulttuuri. Itse tykkään monilajisesta pihasta, jossa kukkivat voikukat ja muut kauniit luonnonkasvit. Ei tarvitse huolehtia, en levittele niiden siemeniä teidän pihoillenne, koska asumme niin syrjässä.

      • Iloa elämään

        Tää on tietysti vähän off topic, mutta kun Phale kerran otti asian puheeksi... voikukka on aina ollut mun lemppari. Kaikki sitä vihaa ja koittaa häätää, mutta iloisesti se kaikille auringonvärisiä kukkiaan tarjoaa silmän iloksi niin hyville kuin pahoillekin. Jopa asfaltinkin alta jaksaa päänsä nostaa! Hyvin sopii meidän kaikkien vähäväkisten ja halveksittujen vertauskuvaksi, koko sisukkaan ja vaatimattoman Suomen kansan. Voikukka kansalliskukaksi!

        :o)))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2638
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      203
      1668
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1600
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1461
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1222
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      76
      1015
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      979
    8. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      867
    9. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      64
      864
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      835
    Aihe