Tulevasta

Hei! Ajattelin osallistua sikiöseulontaan heinäkuun alussa, kun en keksinyt yhtään syytä olla osallistumatta. Miten käytännössä tapahtuu? Saamassani sikiöseulontaesitteessä oli kohta "Varhaisraskauden yleiseen ultraäänitutkimukseen voidaan yhdistää kromosomipoikkeavuuksien seulontaan liittyvä niskaurvotuksen mittaus. Kertokaa ennen tutkimuksen alkua lääkärille tai hoitajalle, haluatteko osallistua kromosomipoikkeavuuksien seulontaan." Minulla tuo ultraäänitutkimus on heinäkuun alussa ja sikiöseulontaan pitää osallistua viimeistään muutama päivä ennen ultraa. Kerronko siis ultraäänitutkimukseen mennnessäni, että olen osallistunut sikiöseulontaan? Ensimmäisellä neuvolakäynnillä sain niin paljon lippuja ja lappuja, etten ole näinä muutamana päivänä neuvolan jälkeen ehtinyt sulattaa vielä kaikkea :D Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä ensikertalaiselle...
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi

Itse olen vkolla 10 5 ja kävin tänään verikokeessa sikiöseulontaan liittyen. Np-ultra on 22.6. vkolla 12 5. En tiedä myöskään tarkemmin asioista, mutta varminta sanoa ultrassa, että haluaa osallistua tähän mittaukseen. Mun labravastaus pitäisi olla valmiina, kun menen ultraan, jolloin on tarkoitus laskea se riskikerroin ja sen jälkeen saa pohtia, miten jatkot sitten.

Mulla on eka raskaus ja ikää 38v. Jännittää kyllä, että miten käy.

Äänestä

Minulta otettiin viikon 12-ultran yteydessä verikoe josta tuli vastaus kotii. Vastaus sisälsi Downin syndrooman riski lukemat. Ei siihen muuta kuulunut. Sitten tietysti ultrassa katsottiin se niskaturvotus.

Äänestä

Itselleni sanottiin että sekä verikoe että nt-mittaus pitää tehdä mielellään samana päivänä, aikaa tutkimusten välillä saa olla korkeintaan pari päivää.

Itselläni molemmat käynnit (sekä labra että ultra) varattiin samalle päivälle edellisellä neuvolakäynnillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sikiöseulonnasta kirjoitti:

Hei! Ajattelin osallistua sikiöseulontaan heinäkuun alussa, kun en keksinyt yhtään syytä olla osallistumatta. Miten käytännössä tapahtuu? Saamassani sikiöseulontaesitteessä oli kohta "Varhaisraskauden yleiseen ultraäänitutkimukseen voidaan yhdistää kromosomipoikkeavuuksien seulontaan liittyvä niskaurvotuksen mittaus. Kertokaa ennen tutkimuksen alkua lääkärille tai hoitajalle, haluatteko osallistua kromosomipoikkeavuuksien seulontaan." Minulla tuo ultraäänitutkimus on heinäkuun alussa ja sikiöseulontaan pitää osallistua viimeistään muutama päivä ennen ultraa. Kerronko siis ultraäänitutkimukseen mennnessäni, että olen osallistunut sikiöseulontaan? Ensimmäisellä neuvolakäynnillä sain niin paljon lippuja ja lappuja, etten ole näinä muutamana päivänä neuvolan jälkeen ehtinyt sulattaa vielä kaikkea :D Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä ensikertalaiselle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu