Tänään on Suomessa "historiallinen päivä", viinasten vero laskee. Ruotsalaiset lehdet ovat pullollaan kateellista tekstiä, että "kun kerran Suomessakin, niin miks ei meillä?"
No, luin englantilaisesta keksinnöstä että voi ottaa pienet humalat - ilman tipan tippaa. Ei saa lisäkaloreita, ei kankkusta.
Eräs Dominic Simler kävi Japanissa, istui ns. oxygenbaarissa ja sai siellä käydessään idean tuohon vekottimeen, missä alkoholi ja happi yhdistyy ja muuttuu höyryksi, jota sitten hengitetään sisään letkun päässä olevan suukappaleen kautta.
Nämä alkoholihöyryt menevät kehkoihin ja edelleen verenkiertoon, kalorivaikutus jää pois ja ylimääräinen happiannos ottaa pois "kankkus-vaikutuksen, joka taas voi johtua siitä ettei kovin suuria määriä voi itseensä vetää.
Mutta tunne on kuulemma sama kuin olisi nauttinut alkoholia suun kautta vanhanaikaisella tavalla.
Muutaman tunnin päästä, kun teho on haihtunut, ei näy jälkeäkään alkoholista.
Voi vaan leikitellä ajatuksella, että jos keksinnöstä tulisi "hitti", niin ehkä olisi tuollaisia tankkausbaareja siellä täällä.
Voisi esimerkiksi tilata pienen salonkihumalan ;)
Ja mistä sen tietää jos vaikka hinnat vielä nousevat, niin tuommoisella pienellä suusuihkeella voisi pysyä vähän aikaa höyrypäisenä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin nuo herrat ku saapi viinat edustus viinona, niin työläiset eivät saa, rupesivat híntoja alentamaan jotta tähän suomenmaahan saadas enemmän juoppoja, kyllä lääkärlöillä työkuorma lisääntyy on maksakirroosi potilaita enemmän jonossa.Kyllä se on enemmän sitä välityshommaa rokarit hamstraavat suuria eriä viinoja ja välittävät etiäpäin semmoinen on juttu......
että yksi sukupolvi uhrataan koekaniinina. Alkoholin aiheuttamat vauriot luetaan ehkä Uutuuden viehätys-sairauksiin.
Pohjoismaalaisilla ei ole samaa juomakulttuuria kuin niissä maissa missä esimerkiksi viini on tavallinen ruokajuoma.
Täällä on päämääränä "pää täyteen" eli niinkuin edesmennyt isäni sanoi "mittee se tyhjä toemittaa".
Ehkä seuraava sukupolvi osaa ottaa alkoholin oikealla tavalla.
Tulee mieleen laulu "jos Suomen kaikki järvet viinaksi muuttuisi". Sinne päin ollaan menossa. Jokin näkymätön, vastuuton voima työntää pientä maatamme kohti tuhoa.
Mistä seuraava sukupolvi saisi paremmat eväät raittiiseen elämään? Näyttää päinvastoin, että Ruotsi, Espanja ym. Eurooppa kulkisivat nekin kohti huonompaa alkoholikulttuuria.
Tuo mainitsemasi "hittituote" viittaisi jatkuvaan euforiaan. Ihminen haluaa hillua jalat ilmassa kaiken aikaa ilman haittavaikutuksia. Sohvaperuna tahtoo urheilijan vartalon tekemättä mitään sen eteen.
Kyllä valtion monopooli meni väärälle tielle, kun
viinan-ja kaljan hintoja pudotettiin Viron viina- ja kaljarallin takia. Se on tuo kateus suurin syy jotta hinnat alennettiin, ei se tällä tavoin lopu ketkä tuovat Virosta ne tuovat vaikka viinatja oluet laskettais vaikka 5€ pullo ja olut 0.50sent. Se nyt tuopi enemmän rattijuoppoja teille ja toreille, vaekka nytkin on jo suuri ongelma.