Ilman seksuaalisia ajatuksia ilmestyvä aamuerektio on tuttu juttu, mutta kertokaahan, onko kovinkin yleistä, että miehellä alkaa seisoa voimakkaasti keskellä päivää ilman, että hän näkee tai ajattelee mitään seksiin liittyvää.
Kysymys tuli mieleeni eilen töissä. Olen oikein hyvissä väleissä erään miespuolisen työkaverini kanssa. Olen hieman ihastunut häneen, mutten usko miehen olevan kiinnostunut minusta muuten kuin mukavana työ- ja juttukaverina. Pientä silmäpeliä on kyllä ollut aiemmin.
Eilen, palattuani lomalta, juttelin töissä tuon miehen ja parin muun työkaverin kanssa varsin kuivista työasioista. Yhtäkkiä huomasin miehellä melko voimakkaan erektion. Aluksi hän hiukan takelteli sanoissaan, mutta oli muuten kuin mitään ihmeellistä ei olisi meneillään.
Mietin vain pienessä mielessäni, mahtoiko mies nähdä minut hetkellisesti seksuaalisena olentona vai oliko kyseessä ihan tahaton alapään reaktio.
Mitä mieltä olette asiasta?

Vastaukset 1
Vanhimmat
reaktio,mies voi jutella niitä näitä samalla funtsia vaikka sua ja sun panemista,siis se todella on kiinnostunut susta seksuaalisesti ei se erektio muuten tule tuollaisessa arkisessa tilanteessa.Riippuu muijastakin,jos joku läski niin ei niitä seks ajatuksia juuri tule eikä erektiotakaan turhaan kannata ylläpitää.m40