Tässä jatkoa Tarjan orjaviikonloppuun. Raiskaukset on takanapäin ja haluan tarjota naiselleni mahdollisimman monipuolisen ensimmäisen kokemuksen. Nyt hän joutuu orjana tavallisten ihmisten keskelle.
Tässä on vasta ensimmäinen kohtaus, loput tulee kunhan saan muistiinpanoista kirjoitettua mitä ravintolan terassilla tapahtui.
PS. Kommentit ovat tervetulleita. Yksikin nainen joka nauttii tämän lukemisesta on riittävä syy lähettää tämä tänne (miksei mieskin mutta yhtään kommenttia ei ole tullut miehiltä ja on myönnettävä että jotenkin nämä on naiselle kirjoitettuja). Tässä osassa on eroottisin hedelmien osto (fetissinsä kullakin) jonka pystyin väsäämään, miltä se vaikuttaa lukijasta?
J.
---------------------------------------------
JULKINEN HÄPEÄ
1. Viikonloppu, Sunnuntai klo 11.
[email protected]
1. OSTOKSILLA
Kohta Tarja pääsee käymään ulkona talosta jossa hän on orjana. Isäntä lähettää hänet käymään kaupassa ja viemään samalla tilauksen ravintolaan, josta toimitetaan ateriat taloon silloin kun se on käytössä. Tarja miettii miltä tavallinen maailma mahtaa taas tuntua, kun hän on perjantai-illasta asti elänyt ihan erilaisten sääntöjen mukaan. Mutta asia ei olekaan ihan niin yksinkertainen. -Enkeli, vielä yksi asia. Kylillä saatat tavata jonkun jolle olen myöntänyt käskyvallan sinuun. Jos joku käyttää sinusta nimeä Enkeli, sinun on toteltava häntä aivan kuin minua. Jos haluat vielä varmistua että joku ei sattumalta käytä sitä nimeä, sano 'enkeleitä ei ole olemassa' ja hän vastaa 'ainakin mustia on'.
Pala kurkussa Tarja kävelee kartanolta vievää tietä ja sama ajatus pyörii koko ajan mielessä. Hän on seksiorja. Talon sisällä se alkoi jo tuntua järkevältä, roolileikki joka on rajoitettu siihen tilaan. Mutta nyt hän menee kylän keskustaan, itsekseen, ja siellä on joku tai jotkut jotka tietävät että hän on seksiorja ja odottavat häntä. Varmaan kaikki koko kylällä tietää. SEKSIORJA. Joka tekee mitä tahansa kuka vaan haluaa. Ja jolla on vielä niin typerä nimi, enkeli. Ja mitä ne meinaa tehdä hänelle. Riisua alasti keskellä toria ja sitoa parkkimittariin ja sitten hänen on otettava suihin kaikilta halukkailta kun loput panee häntä takaapäin, tuntitolkulla, kunnes hän pyörtyy väsymyksestä. Ajatus tuntuu toisaalta vähän kiinnostavalta... mutta ei kuitenkaan, ei hän sellaiseen ole valmis. Jos he vaativat sellaista hän lopettaa kokonaan.
Hän tulee metsikön keskeltä maantien varteen, samalle pysäkille johon hän oli perjantaina jäänyt linja-autosta. Silloin hän oli kyllä näyttänyt enemmän sellaiselta, SEKSIORJALTA, sana kaikui Tarjan päässä. Kapea nahkaminihame, hihaton liian ohut t-paita ja piikkarit. Nyt hänellä on Dianan lenkkarit ja lähes polveen ulottuva kesämekko. Ohut kyllä mutta ei mitenkään liioitellun seksikäs, vaikka yläosa onkin hieman tiukka. Vähän arastuttaa kun ei ole rintaliivejä mutta ei hän niitä aina muutenkaan kesällä käytä.
Tarja kävelee maantien laitaa kylän keskustaa kohti. Hän katsoo pelokkaasti jokaista vastaantulija, hetkenä minä hyvänsä joku niistä tulee hänen luokseen ja käskee riisuutua tai jotakin. Mitä ihmettä he käskevät hänen tehdä, hän ei keksi mitään mutta toivoo että se olisi jotakin siedettävää. Vaikka toisaalta, se aamullinen raiskaus, se oli kuin suoraan hänen fantasioistaan mutta jos häneltä olisi etukäteen kysytty niin ei hän olisi sellaiseen uskaltautunut. Ja se oli tuntunut niin hyvältä, ehkä siksi että se meni yli sen rajan miten hän itse olisi sen kohtauksen suunnitellut.
Kauppa löytyy helposti ja Tarja kaivaa ostoslistan pienestä selkärepusta. Kaksi porkkanaa. Höh, aika vähän, yleensähän niitä ostetaan pussillinen. Kaksi banaania. Neljä kurkkua, kaksi 3cm paksua ja kaksi 5cm paksua, suippokärkisiä. Tarja menee punaiseksi. Ei kai..., ei kai ne ole tarkoitettu... Ja kaksi jokaista, toinen hänelle ja toinen Dianalle? Jännitys tuntuu kihelmöintinä sormissa kun Tarja kerää kasviksia koriin. Kurkkuja neljä, toiset paksumpia. Miksi neljä? Väristys kulkee Tarjan ruumiin läpi. Aamulliset miehet olivat työntäneet pyöränpumpun Dianan peräaukkoon ja aikoneet sen jälkeen venyttää sitä lisää. Ei kai näillä... Tarja harrasti kyllä paljon seksiä mutta vain ihan tavallista, edes anaaliseksiä hän ei ollut koskaan kokeillut, kuten ei mitään sitomisleikkejäkään ennen tätä viikonloppua. Häntä alkaa vähän pelottaa kun hän kokeilee paksun kurkun päätä sormellaan, hän on jo lähes varma että se tungettaisiin hänen sisäänsä mutta mihin reikään. Ja se on aika paksu. Se voisi mahtua vaginaan ja ohuempi sinne taakse, Tarjaa puistatti kun hän ajatteli miltä näyttäisi kurkku molemmissa aukoissa. Ja miltä se tuntuisi?
Lapussa lukee 3 ja 5 senttiä paksuja, varmaan ne ei saa olla yhtään ohuempia. Miten hän voi tietää mikä on riittävä paksuus, liian paksuja hän ei kuitenkaan halua. Myyjä kävelee ohi ja puoliksi ajattelematta Tarja avaa suunsa. -Anteeksi, voisitko vähän auttaa. Pitäis löytää kaksi kolme senttiä paksua kurkkua ja kaksi viisisenttistä, olisko sulla mittaa? Ehkä kolmevitonen nainen katsoo Tarjaa oudosti ja häntä kaduttaa heti. Miksi kukaan ostaisi tietyn paksuisia kurkkuja muuten kuin jotain perverttiä seksijuttua varten. Punaisena Tarja alkaa änkyttää jotakin epäselvää. Nainen katsoo häntä pitkään, kuin ihmettelee mikä hänelle tuli, ja ottaa mittanauhan taskustaan. -Eiköhän niitä löydy. Myyjä mittailee oikean paksuisia kurkkuja ja antaa Tarjalle. Voi ei, ne on pyöreäkärkisiä. Kehtaako pyytää suippoja. Noin paksukärkisiä ei voi edes kuvitella tungettavan hänen... pakko pyytää uusia.
Tarja vetää syvään henkeä. -Nämä on ihan sopivat mutta ne olis hyvä olla, öö (ei mä en voi sanoa sitä) öö, ne pitäis olla suippoja tästä päästä. -Suippoja? Ai, minä luulin että ne tulee johonkin koristeluun kun ne pitää olla just tietyn paksuisia. Vai suippoja päästä. Tarja yrittää kutistua olemattomiin, nyt sitä ei voi enää olla arvaamatta, mihin ne tulee. Myyjä mittaa neljä sopivan paksuista suippoa kurkkua ja antaa ne Tarjalle, ja katsoo häntä outo hymy naamalla. -Onko tarpeeksi suippo? Tarjan puna syvenee. Se arvas, varmasti. Hän ottaa kurkut ja kiittää ja kääntyy, ja tuntee myyjän katseen polttavan niskassa. Nyt se ajattelee miten minä tungen näitä sisääni. Piinaava tunne kouristaa vatsaa ja samassa Tarja tuntee miten kosteutta alkaa valua pikkuhousuihin. Hävettää niin että päässä humisee, melkein pyörryttää ja vatsaan sattuu. Hän näkee mielessään miten myyjä huutaa kohta hänen peräänsä 'hei pikku enkelin lutka, työnnäpä ne kurkut sisääsi siinä lattialla'. Ja hän ei voi muuta kuin käydä selälleen lattialle ja tunkee isomman kurkun liukkaaseen vaginaan, aah miten paksu ja kova se on, ja sitten hän painaa pienemmän kurkun peräaukkoa vasten ja samalla tavoin kuin miehet aamulla Dianalle hän pyörittää kurkkua ja painaa sen lopulta sisälle. Kuvitelma saa Tarjan housut kastumaan läpikotaisin. Hän kävelee hitaasti poispäin ja toivoo että myyjä ei tule perässä, ja samalla jokin osa hänen mielessään odottaa kuulevansa äänen 'hei pikku lutka...'.
Tarja selviää hedelmäosastolta ja yrittää rauhoittaa hengitystään. Sydän lyö vielä kovaa kun ihmeellinen helpotuksen ja pettymyksen ristiaallokko velloo päässä. Hän ei olisi mitenkään voinut tehdä sitä kaupan lattialla mutta jokin ajatuksessa saa hänet vieläkin kiihottumaan. Jos hänet käskettäisiin tekemään se, mitä hän voisi? Onneksi hänen ei tarvinnut päättää, onneksi myyjä ei tiedä että hän on SEKSIORJA. Sanan ajatteleminen saa aikaan kihelmöintiä nänneissä jotka alkavat näkyä kesämekon läpi. Nyt pitää rauhoittua, vihannekset on ostettu, mutta lapun toisella puolella on vielä jotakin. Munakoiso. Voi ei, se on hedelmäosastolla.
Tarja yrittää hiipiä myyjän huomaamatta takaisin hedelmäosastolle, onneksi munakoisot on ihan lähellä. Apua miten isoja ne on. Pieninkin on yli viisi senttiä ohuesta päästä ja ainakin 8-10 senttiä paksummasta. Ei sitä voi tunkea mitenkään...mihinkään. Hengitys salpautuu kun hän pyörittelee munakoisoa käsissään, se on kova ja sileä ja jotenkin uhkaavan tumman violetti mutta ihan liian paksu. Hän ei ole koskaan nähnyt noin isoa penistä, eihän se mahdu mihinkään, edes suuhun. Hän avaa suunsa ja kokeilee ohuempaa päätä. Se mahtuu juuri ja juuri jos avaa ihan auki. -Niin tuota, yleensä se paloitellaan ensin. Tarjan sydän pysähtyy kun hän näkee myyjän vieressä, entistä ihmettelevämpi ilme naamalla. Tarjaa tuntee kuolevansa häpeästä, hän ei voi enää punastua enempää ja hikikarpalot alkavat valua otsalle. Hän ei keksi mitään edes surkeaa selitystä. Voisikohan vain juosta karkuun. -Niissä on kaikissa pyöreä pää, suippoja ei ole. Huimaus lisääntyy. Aivan kuin myyjä kiertäisi puukkoa haavassa, kaikki jo tietävät mitä hän aikoo näillä tehdä. Hän ei voi sanoa mitään, aivot ovat aivan jumissa, ainoa mitä voi tehdä on paeta. Sanaakaan sanomatta Tarja kääntyy ja lähtee kassaa kohti, humina korvissa lisääntyy. Myyjä astuu pari askelta hänen peräänsä ja avaa suunsa sanoakseen jotakin mutta jääkin katsomaan suu ihmetyksestä avoinna.
Kun Tarja selviää ulos kaupasta hän menee nurkan taakse rauhoittumaan. Sydän jumputtaa ja hän on hiestä märkä, kesämekon etumus liimautuu ihoon kiinni. Alapää tuntuu kostealta, pikkuhousut on ihan märät ja kävellessä häpyhuulet luistavat toisiaan vasten liukkaina. Ihmeellinen olo. Hän on kauhuissaan, ja häpeissään ja kiihottunut. Vähän samanlainen kuin silloin tulomatkalla linja-autossa mutta silloin hän oli enemmän yksin, kukaan ei huomannut hänen masturbointiaan. Nyt tuntemukset ovat paljon voimakkaampia, melkein mahdottomia kestää. Äskeinen piina alkaa helpottaa ja lähes naurattaa. Jotakin ihmeellistä nautintoa se oli tuottanut vaikka ei siinä tilanteessa hyvältä tuntunutkaan.
jatkuu terassilla....
Tarjan vapautus, julkinen häpeä
9
6065
Vastaukset
- tampax
tuskin maltan odottaa..:D
- anniiina
tooooosi hyvä... jatka samaan malliin! ;)
mie tykkäsin tosi paljon, kun tuo ei ollu liian rajua. Sulla on kauniit fantasiat!- Treinmuving
Etsi ne suipot apksut kurkut harjaatunut silmä näkee ne muiden joukosta.
Suippopäiset näkee kaarevan muotonsa perusteella.
Panaanit erottu pienten lajitoveriensa rinnalta edukseen ne ovat paksuja pitkiä.
- rolle11
upea tarina
- Treinmuving
Yleensä itse löydän isommat hedelmät. Panaaneista löytyy isommat paksut kaarevat panaanit. Kurkuistakin löytyy kunosaa silmäillä oikein. Harjaatunut silmä näkee mikä on paksu ja mikä on päästä suippo ja paksu vartinen.
- subsanna
haluisitko/olisitko valmis kirjoittamaan vastaavaa tarinaa siten että pääosissa olisin mina, sanna, aidosti olen alistunuy yli 20 v, tarinaa jatkettais ns vuorotellen ? [email protected]
Pidin kovasti. Hyvin sujuva tarina. Odotan lisää luettavaa.
Jk. En ole nainenSaisinko linkin sinne ensimmäiseen osaan
Kiitos
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057