kummius pilasi ystävyyden

Meillä on ihan sama juttu!! Välimatkaa jonkun verran enemmän vielä (4,5h) ja silti oletetaan, että kummilasta ravataan katsomassa parin kuukauden välein ja jopa useamminkin tai alkaa se loputon piikittely ettei taas olla nähty tai ei taas ole kuulunut. Kummin oletetaan osallistuvan herra ties mihin kissanristiäisiin nimppareista tarhan kevät-, joulu ja halloweenjuhliin ja aina ollaan mankumassa kylään. Synttärit nyt voin vielä jotenkin ymmärtää, vaikka matka on pitkä niitäkin juhlimaan, mutta nämä muut juhlat. Ja lapsi on tosiaan vasta sen 4v. Jos yritän vaikuttaa kiireiseltä ettei nyt se ja se viikonloppu käy niin aina aletaan muistuttaa, että kummipojalle se olisi kyllä tosi tärkeetä että tuut. On muakin alkanu ärsyttää koko tää kummitouhu ja kummipoika siinä ohessa. Ihan kuten sanoit, tuntuu niin rasittavalta velvollisuudelta ja taakalta.Jos nyt saisin päättää niin en koskaan ois tämmöstä riesaa itelleni halunnut, mutta minkäs teit...ei tullu sillon mieleen,että ystävyyssuhde muuttuis tämmöseksi.

Sama on virsi muuten täälläkin, eli lapsiperheen on niin KAUHEAN vaikea kuulemma matkustaa, että tulkaa te tänne. Olemme siis ainoat jotka joutuu aina matkustamaan. Tapaamisia ollaan aina kinumassa, mutta tämä perhe ei sen eteen laita tikkua ristiin. Me matkataan pitkä matka kylään ja matkalla aina soittavat,että voitaisko vielä hakea kahvia ja kahvileipää kun kaupan ohi tuutte ja ruoat tehdään aina yhdessä tai sitten me tehdään ku he paapoo lasta (meiät myös usein lähetetään kauppaan ja hups vaan ostokset jää ikään kuin vahingossa meidän maksettavaksi)...periaatteen vuoksi ärsyttää mennä kylään ja kuitenkaan ei kohdella niin kuin itse kohtelisin vierasta. En odota meitä passattavan kuin vierasta, mutta olisi kiva, että kun kerran tullaan kylään pitkän matkan takaa, että sentään tehtäisiin jotain muuta kun otettaisiin päikkäreitä ja syötäisiin ja tietenkin höösättäisiin ja ihailtaisiin sitä kakaraa.

Meillä sitten vielä se harmittaa, että opiskelijoita kun molemmat ollaan niin rahat on tooooosi tiukassa ja tämmöset vierailut matkoineen ja ruokineen syö kyllä ison osan kuukauden budjetista. Arvatkaa vaan paljonko se vielä lisää kerta toisensa perään kiukkua ja ärtymystä tätä kummiutta kohtaan, että joudutaan vielä maksamaan ittemme kipeeksi tästä "huvista"! Usein ne reissut on vielä semmosia, että niihin liittyy joku lahja (synttärit, joulu, nimpparit jne.), että pelkät juna/bussiliput ei jää ainoiksi menoiksi.

Jos vaan kehtaisin niin ehdottomasti eroaisin koko hommasta. En vaan voi kun sitten tulee lopullinen ero myös lapsuudenystävästä.

Aikuisella työssäkäyvällä ihmisellä on tosiaan muutakin tekemistä ku joka ilta ja viikonloppu ihastella toisten penskaa. Jos kummin tehtävä perheen mielestä on piikoa lasta, keksiä ohjelmaa ja toimia leikkitätinä niin siinä tapauksessa kannattaa siihen hommaan värvätä lapseton teinityttö. Heillä energiaa ja intoa toisten lasten kaitsemiseen saattaa vielä olla. Meillä muilla on omakin elämä!

Kannattaisi puhua tälle ystävällesi. Tilanne kuitenkin vaikuttaa siltä että välinne eivät ole ainakaan parantumassa joten et menetä mitään jos ystäväsi suuttuu puheistasi. Tietysti asia kannattaa ottaa esiin mahdollisimman asiallisesti mutta, voi silti olla että ystäväsi loukkaantuu. Ihana kuitenkin kuulla että sinun laisiasi kummeja on :)
Omat kummini eivät pitäneet yhteyttä sen jälkeen kun olin jotain 6-vuotta. Kun tulin täysi-ikäiseksi oltiin taas jonkin verran yhteydessä ja nyt eivät ole kai oikein kehenkään yhteydessä.
Oman lapseni kaksi kummiia (pariskunta) olivat meistä ihana vaihto ehto kummeiksi mutta, ilmoitimme heille kun pyysimme kummeiksi ettei ole pakko suostua. Tämä ihan jo siksi kun mies ei kuulunut kirkkoon. Halusivat kuitenkin ehdottomasti kummeiksi. No nyt on asia mennyt kuitenkin niin että käyvät meillä ainoastaan jos lapsi on hoidossa tai toinen meistä lapsen kanssa jossain. Missään vaiheessa en lasta ole heille tyrkyttänyt enkä edes puhu hänestä jos eivät itse kysy. Ikäväähän asiassa on etenkin se että ennnen näimme todella usein ja nyt todella harvoin. Onneksi lapsellamme on kuitenkin kolmas kummi, veljeni joka oikeasti haluaa lapsen kanssa aikaa viettää. Olen kuitenkin ajatellut että ajan kanssa tämä kummi pariskunta voisi innostua, tai sitten ei. En kuitenkaan alkaisi ikinä asiaan heitä painostamaan. Se ei olisi lastamme kohtaankaan reilua.

niin hemmetin hyvä ystävä tämän henkilön kanssa, niin ei siltä vaikuta. Oikeat ystävät puhuvat toisilleen SUORAAN tuntemuksistaan ja ajatuksistaan. Hitto, et minullekkin äitinä on sanottu asiat suoraan ja niin olen sanonut itsekkin. Ystäviä ollaan edelleen.

Koetappas asettua sen toisen asemaan. Hän on onnellinen lapsistaan ja elämässään, innostunut jostakin. Eikö olisi oikea naisen teko kertoa hänelle omia ajatuksia? Jos et luota ystävääsi sen vertaa, että et uskalla sanoa hänelle asiasta suoraan, aliarvioit hänet ystävänä. Et luota. Tämä ei ole oikeaa ystävyyttä.

Ymmärrän hyvin sinua. Tosi itsekästä toimintaa kaverilta! Miksi homman pitää mennä tuollaiseksi? Lapsi muuttaa kyllä vanhempiensa maailman, mutta ei KOKO maailmaa! Eivät muut ole toisten lapsiin niin ihastuneita, että kaikkien pitäisi palvoa maata heidän allaan. Miksi sitä on niin vaikea käsittää?

Meillä on lähipiirissä yksi tuollainen pari, jonka mielestä koko maailman pitäisi pyöriä heidän lapsensa ympärillä. Heidän kanssaan ei tule sitten oltua lähellekään niin paljon tekemisissä kuin muiden läheisten kanssa! Muissa perheissä on ihan samalla tavalla mukavia, normaaleja ja käyrien mukaan kehittyneitä lapsia, mutta heistä ei tehdä mitään valtavaa numeroa. Kyläillessä aikuiset voivat jutella paljon keskenään, mutta toki lapsiakin huomioidaan ja heidän kanssaan leikitään välillä. Se on sellaista luonnollista, mutkatonta ja kaikin puolin mukavaa yhdessäoloa, jossa kenenkään ei tarvitse olla vaivaantunut.

Voit toki kertoa ajatuksistasi kaverille, kuten joku ehdotti. Mutta tässä ei olekaan kyse sinun ystävyydestä häneen, vaan toisinpäin! Jos HÄN on oikea ystävä SINULLE, niin hän ymmärtää sinua ja muuttaa käyttäytymistään. Toisaalta hänellä saattaa olla pinkit lasit niin syvällä päässään, että hän luultavasti suuttuu sanomisestasi verisesti...

Saattaisin itse tehdä sinun asemassasi niin, että antaisin kaveruussuhteen hiipua hitaasti sellaiselle muutama tekstiviesti joulukortti-asteelle. Kummilasta voi aina muistaa postitsekin. Saat hiukan hajurakoa tilanteeseen olemalla itse kohteliaalla tavalla etäinen. Jos tilanne muuttuu parempaan, niin voit aina "vähentää kiireitäsi". Jos taas homma menee entistä vaativammaksi, niin tiedät kyllä itsekin, ettei hommassa ole enää kyse ystävyydestä.

Minua pyydettiin lähisukulaisen lapsen "kummiksi", vaikka en ole seurakunnan jäsen. Sanoin pariskunnalle, että jos alan kummiksi, haluan olla lapsen elämässä mukana. Minusta ei tule syntymäpäivä- ja joululahja-automaattia, vaan haluan sitten viettää lapsen kanssa aikaa ja olla hoitamassa. He sanoivat, että juuri näin haluavatkin.

Tein päätökseni siten, että pohdin, onko minulla aikaa ja halua alkaa siihen hommaan. Totesin, että on. Ja sitten olen sopinut vierailuaikoja tasaisin välein ja myös tarjoutunut hoitajaksi. Tämä on ollut helppoa, koska asumme melko lähellä. Lahjoja en ole pienelle ostanut vielä juuri mitään, paitsi kastajaisissa. Ikää on alle vuosi, joten ei hän mitään osaa kaivata. Tähän mennessä kaikki on sujunut hienosti. Poika tuntee minut ja tykkää leikkiä kanssani. Hoitoreissut ovat sujuneet hyvin.

Myöhemmin haluan olla antamassa aikuisen ihmisen mallia lapselle ja olla turvallinen aikuinen, johon voi tukeutua tarvittaessa. Olen myös miettinyt, että en koskaan aio suostua kummiksi, jos en pysty näitä samoja asioita lupaamaan.
Kummius on myös minulle voimavara ja nautin siitä.

Toivottavasti löydätte ratkaisun ja sinulle sopivan tavan toimia kummina tälle lapselle!