Pahoinvointi

olen 10 vuotta kärsinyt päivittäisestä pahoinvoinnista. Oksentanut en ole koskaan, mutta minulla on niin paha olo, että se useimmiten vie sängyn pohjalle.

Kaikki on tutkittu, verenkuvat, kilpirauhaset, erinäisiä muita kokeita, on tehty gastroskopia yms. mutta mitään ei ole löytynyt.

Huonoin olo tulee silloin kun ulostan. Sen jälkeen alkaa tärisyttää, ja tulee oksettava olo. tämmöinen olo tulee myös usein seuraavana päivänä, ja oireet jotenkin liittyy varmaankin mahan tyhjenemiseen.

Kun tulee tuommoinen olo, että maha on tyhjä, niin syöminen ei auta. Sitten kun on pari päivää ulostamatta, että tilanne "tasoittuu" ja mahassa on täytettä tasaisesti luutavimmin joka kohdassa, niin pahaa oloa ei juurikaan ole. Mutta kun ulostaa, niin kaikki alkaa taas alusta.

Mikä avuksi??
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Milloin viimein loppuu? kirjoitti:

olen 10 vuotta kärsinyt päivittäisestä pahoinvoinnista. Oksentanut en ole koskaan, mutta minulla on niin paha olo, että se useimmiten vie sängyn pohjalle.

Kaikki on tutkittu, verenkuvat, kilpirauhaset, erinäisiä muita kokeita, on tehty gastroskopia yms. mutta mitään ei ole löytynyt.

Huonoin olo tulee silloin kun ulostan. Sen jälkeen alkaa tärisyttää, ja tulee oksettava olo. tämmöinen olo tulee myös usein seuraavana päivänä, ja oireet jotenkin liittyy varmaankin mahan tyhjenemiseen.

Kun tulee tuommoinen olo, että maha on tyhjä, niin syöminen ei auta. Sitten kun on pari päivää ulostamatta, että tilanne "tasoittuu" ja mahassa on täytettä tasaisesti luutavimmin joka kohdassa, niin pahaa oloa ei juurikaan ole. Mutta kun ulostaa, niin kaikki alkaa taas alusta.

Mikä avuksi??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu