hämähäkkikukka

Ostin ruukussa olevan hämähäkkikukan ja juuri silloin ei netti toiminut ja pöljänä vain istutin sen isompaan ruukkuun ja pistin terassille (ajattelin että voin siirtää sen ruukussa varjoon jos ei sovikaan aurinkoon netin mukaan). No, luin että se on kukkapenkkikasvi... kaipa se ruukussakin kestää? Tekeekö se siemeniä eli saako siitä kerättyä seuraavaksi vuodeksi uudet taimisiemenet? Kun noita näköjään myydään paljon siemeninä. Ja entä lannoitus, kärsiikö tuo jos kastelee usein sillä vaaleanpunaisella lannoksella?
33477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hämähäkkikukka on kaunis ja aika kookas, mutta sopii kyllä isoon ruukkuun, itselläni on aina ruukun keskellä ja muita kukkia ympärillä. Siitä saa syksyllä hyvin kerättyä siemeniä ja keväällä ajoissa kasvatukseen.
Itse en yleensä anna mitenkään paljoa lannoitusta, kasvavat ihan tarpeeksi hyvässä mullassa, kun vain saavat vettä.

Äänestä

Hämähäkkikukka sopii mainiosti ruukkuun. Meillä on ruukussa tällä hetkellä 160cm pitkä Hämähäkkikukka. Pituus ruukun kera on hiukan runsaat 200cm. Aluskasvillisuutena ruukussa on Siniviuhkaa ja Tupakkaa. Pidämme ruukkua puolivarjossa.

Äänestä

kiitos paljon tiedoista , minä ostin hämähäkkikukan ja en tiennyt siitä muuta kuin että ompa hauska nimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siemenistä? kirjoitti:

Ostin ruukussa olevan hämähäkkikukan ja juuri silloin ei netti toiminut ja pöljänä vain istutin sen isompaan ruukkuun ja pistin terassille (ajattelin että voin siirtää sen ruukussa varjoon jos ei sovikaan aurinkoon netin mukaan). No, luin että se on kukkapenkkikasvi... kaipa se ruukussakin kestää? Tekeekö se siemeniä eli saako siitä kerättyä seuraavaksi vuodeksi uudet taimisiemenet? Kun noita näköjään myydään paljon siemeninä. Ja entä lannoitus, kärsiikö tuo jos kastelee usein sillä vaaleanpunaisella lannoksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu