Sivusta seurannut

Olen seurannut erään henkilön rikosilmoituksen tekoa ja kuullut monelta ja itsekin joudui tekemään rikos ilmoituksen vakavasta varkaudesta. Olen näistä kaikista tapauksista saanut nähdä, että nykyjään kuulustelut tehdään hyvin typistetysti ja siitä hyötyy rikoksen tekijä ja valtio, koska typistetysti hoidettuna asiat täyttävät vain lain velvoitteen, että asia on hodettu ja kuulusteltu. En usko, että tämä on poliisin vika, vaan on ylemmältä annettu ohjeet toimibtaan, koska näin säästetään valtion rahija kun asiat käsitellään lyhyjkäisesti ja ne ei johda syytteisiin kun ne tehdään minimillä selvitettynä ja yleiselle syyttäjälle se ei anna aihetta syyttää. Minun yapauksessa on hyviä ja selviä asioita, jotka kertovat syyllisyyden puolesta, mutta niitä ei suostuttu kirjaamaan, jotta yleinen syyttäjä ei pääse syyttämään. Pyysin kuulustelu paperin kirjoituksen jälkeen vielä sanoen, että siitä jäi pois paljon huomioon otettavia asioita, mutta ei se auttanut. Nämä olisivat olleet niitä oleellisia asioita, jotka olisivat hyvin merkityksellisiä puntaroidessa syyllisyyttä. Halutaan hoitaa asia SÄÄSTÖLINJAISESTI, että asiasta ei tule käräjätilaisuutta, ei ole kuulustelian vika tuo, vaan kaikki tietämäni asiat on hoidettu tuota samaa rataa, mutta rikolliset voivat nyt entistä paremmin touhuta kun syyte kynnys on hoidettu erittäin korkealle ja rikoksen uhri saa jäädä haavojansa nuolemaan omineen. Kyllä konnat ilakoivat tällaisista jutuista ja ei muuta kun lisää touhuamaan! Vai onko tämä nyt sitä vapaan kasvatuksen tulosta ja satoa, johon on ryhtynyt Suomen oikeulaitoskin antamalla toiminta ohjeet poliisille ja muille viran omaisille ? Jos joku tapetaan tai ilmoitetaan rattijuoposta, niin silloin on annettu ohjeet. että on mentävä pillit ulvoen, ei muulloin ole mitään kiirettä, näin se laitta ajattelemaan nykyhetken tilanteista.
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

poliisikuulusteluja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu