Se päivä muutti elämäni.

Oli vielä markka-aikaa, heinäkuun lämmin ja aurinkoinen päivä. Yritin puuhailla kotipiirissäni jotain ulkotyötupsintaa.
Oikea alavatsan seutu oli ollut jo viikon ollut hyvin kipeä. Asteikolla 1-10 ainakin 6 luokkaa.

Iltapäivällä oli terveyskeskuskäynti. Tutkituttamaan mikä kivun voisi aiheuttaa. Eli ultraäänitutkimus.
Olin jännittynyt ja huolissani...ettei se vaan syöpäkasvain ole. Löytyikö mitään hönkäis

Pientä tyränmuodostusta on nähtävissä. Vatsalihakset ovat veltostuneet; näkisin, toteaa lääkäri.
Siinä varmaan auttais, jos olis jämäkämmät vatsalihakset, arvelen.

- Onhan siitä hyötyä, sikäli jos kipu nyt alkuun sen sallii, sanoo valkotakkinen.

Hyvin helpottuneena ryntään kotimatkalle. Segertvarmasti tiedän mitä teen kotiin päästyäni.

Olohuoneessa oli kokolattiamatto ja sohva. Pöydän siirsin sivuun. Asetin jalkaterät sohvan alle istuma-asennossa.
Lähdin siitä yrittämään laskeutumista polvet suorina makuulle. Kipu pimensi kyllä tajun.

Huilasin aikani ja uuteen yritykseen. Pääsin 4 kertaan. Näin yksinkertainen homma.
Pidin päivän väliä ja palasin matolle. Nyt meni jo usempi suoritus. Yhä tuntui, että jotain on revennyt.
Tutkin peilin edessä alavatsan seutua, mutta mitään ulkoista vammaa ei ollut nähtävissä.

Myöhemmin käsitin, että selkä-vatsatreenistähän tässä on kysymys. Paikat alkoivat vahvistumaan.
Lisäsin painoja 100g kertanostoilla. Joskus enemmän, koska edellinen paino tuntui liian keveältä.

Jäin tähän treeniin kiinni lopullisesti. Harjoitus tuli sekä unnin, että päivätajunnassakin hyvin erikoisella tavalla.
Kerron siitä myöhemmin.

2

1119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • capt.cöpenick*

      Olin vuosia tehnyt joka toinen päivä kotisalitreeniä, koska se aktivoi elimistön omia mielihyvää tuottavia endorfiineja.
      Oli kai alkusyksyä kun sinä iltapäivänä koin ensimmäisen 'kelluntailmiön'. Maan kiinteä kamara häipyi pois siinä saloseudun maisemassa.
      Jonkunasteisessa transsissa katselin matolla selälläni maaten äkisti avautuvaa seesteistä tähtitaivasta joka puolella.

      Vilkaisin molemmille sivuille. Myös allani näkyi yötaivaan tähtiä. En uskaltanut liikkua vaan ihastelin mahdottoman ilmiön tapahtumaa.

      Se saattaa olla lähdön paikka lähipäivinä ajattelin. Elimistö väsyi ja palasin todellisuuteen. Jo pitemmän aikaa tämä "levitaatio-ilmiö"
      toistuu ilta illalta. Ei aina yhtä vahvana ja mykistävänä, koska siihen on jo tottunut. Se on syvä rentoutumisen tila, ei mystiikkaa.

      • Vajaa pariviikkoa sitten kokeilin rentoutumisen yhteydessä ns. kruunu-chakran merkitystä ja vaikutusta tunnetilakokemuksena.
        Kruunu-chakra avautui mielikuvaharjoituksella. Se antaa paljon sisäistä voimaa ja positiivista energiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      25
      2593
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1576
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1374
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1150
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1141
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      961
    7. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      931
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      922
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      216
      889
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      825
    Aihe