Tekisin tälläisen ikäänkuin GALLUPIN että onko ollut HYVÄ vai HUONO kokemus olla mukana lapsen synnytyksessä (meillä kun ollaan kahden vaiheilla lähteäkö vaiko ei).
Ja jos osaa hieman perustellakin, miksi oli hyvä/huono kokemus, niin hienoa!
Kiitos asiallisista vastauksista.
Ja jos osaa hieman perustellakin, miksi oli hyvä/huono kokemus, niin hienoa!
Kiitos asiallisista vastauksista.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Miksi et menisi mukaan synnytykseen?
Mikä asiassa mietityttää?
Heikottaako veren näkeminen vai luuletko että sinä "joudut" katselemaan kokonaisuudessaa kun lapsi syntyy?
Jos on synnytyksessä läsnä, niin ei se tarkoita sitä että täytyy katsella miltä se römpsä näyttää kun sieltä vauvaa pukkaa.
Ei äitikään näe....
... vaan kun kaverit on sanonu mm ettei siellä olla muuta kun tiellä vaa kokoajan. Enpä tiiä sitten. yleisesti vaan kiinnostaa, onko suurimmalle osalle ollu positiivinen va negatiivinen kokemus (ja miksi)..
eikä vaella levottomasti ympäriinsä. Äidin henkisenä tukena olet ja ehkäpä ekana kylvettäjänä lapsellesi.
Minä halusin ehdottomasti mennä mukaan vaikka olen tosi sairaala kammoinen. Ei tullut mieleenkään ettenkö olisi mennyt. Vaikka pelotti niin voin sanoa että vaimoa pelotti enemmän.
Synnytys kesti 16h ja välillä teki vaimon puolesta tosi pahaa kun oikein mitään en voinut hänen avukseen tehdä. Hieroin selkää, pidin kädestä ja juttelin, olin läsnä. Puolen välin jälkeen vaimo ei jaksanut jutella ja olin vain lähinnä henkisenä tukena. Kun vaimo viimein alkoi ponnistaa, minä "liimasin" itseni hänen pääpuolelleen istumaan. Paijasin päätä ja koitin rohkaista. Eipä siinä paljon muuta taas voinut tehdä. Kyllähän ne kätilöt yritti kysyä haluanko kurkata kun lapsen pää alkoi näkymään mutta en todellakaan halunnut. Kun se vauva viimein putkahti siihen pöydälle niin melkein sulin. Tosi vaikea kuvata sitä tunnetta mikä siitä tuli mutta se oli aivan mieletön! Siinä se nyt oli, meidän vauva ihan oikeasti. Sain olla kätilön mukana pesemässä vauvaa ja siitä alkoi minun isyyteni.
Ennen synnytystä vauva oli vain lähinnä joku käsite, tuleva muutos elämässä. Kun vauva kasvoi vaimon vatsassa niin sitä ei samalla tavalla osaa ajatella konkreettisesti kuin ehkä vaimo osaa. Synnytyksessä sitten tajuaa että tässä on meidän oma vauvamme ja kyllä minä rakastuin sillä siunaamalla hetkellä kun se sieltä lopulta syntyi. Ei voi kuin suositella mukaan menoa.
Jos pelkää että aika käy pitkäksi niin voin sanoa että kyllä vaimolle se aika tuntuu vielä pidemmältä, varsinkin jos yksin siellä huoneessa kipuineen makaa. Siellä salissa kun ei koko ajan sitä henkilökuntaa ole ja ainakin me olimme kahdestaan pitkiäkin aikoja kun sairaalassa oli ruuhkaa. Mitään verta siinä ei tarvitse pelätä koska siinä väkisinkin keskittyy kaikkeen muuhun enkä ainakaan minä edes huomannut minkä verran sitä verta tuli. Minä jälkikäteen kysyin vaimolta että oliko minusta apua synnytyksessä niin kuulemma olin suuri apu, pelkkä läsnäolo auttoi. En voinut etukäteen edes tajuta millaisen urakan se vaimo vetää synnytyksessä läpi. Tunteeni häntäkin kohtaan kasvoivat vielä entisestään kun hän kesti sen kaiken synnyttääkseen meille oman vauvan.
Luin tuon tekstini läpi ja kylläpä on imelä :D. Joka sana silti totta.
Älä nyt, tuo oli ihanasti kirjoitettu :) Olen varma, että olet ollut korvaamaton tuki vaimollesi synnytyksessä. Itse pelkään aivan järkyttävästi synnytystä (tosin ei ole edes ajankohtaista) ja minulle olisi todella tärkeää, että oma rakas olisi siellä tukenani. Ei minä ainakaan mitään ihme temppuja odottaisi häneltä, kunhan olisi vain siinä vierellä. Ja pitäisi puoliani, jos kätilöt eivät uskoisi toiveitani ;)
Nainenhan sen kivun ym. joutuu kokemaan. Luuletteko te miehet, että naista ei pelota? ;) Hänen vain on PAKKO sinne synnytykseen mennä. Ja tosiaan, ei ole mikään pakko sinne alakertaan mennä tiirailemaan, kun lapsi syntyy. Oma valinta.
Ensi kerralla kurkkaa vähän alapäähänkin.
Sanoisin jopa, että oman lapsen syntymä on upea riitti isyyteen ja vielä suurempaan miehuuteen. Jos ette "uskalla" katsoa alapäähän, menetätte tapahtumasta osan.
Ottakaa synnytys vastaan kokonaisuutena, johon kuuluu myös lapsen "syntymä" alapäästä. Sieltä se tulee, halusi sitä nähdä tai ei.
Saunan lauteilla "äijät" puhuvat ryyppäämisestä ja muusta "äijäilyistä". Minua pidetään pehmona, kun olen rauhallisempi ja otan hillitysti. Silti kaverit eivät ole olleet mukana synnytyksissä tai ole katsoneet sinne alapäähän.
Pidän itseäni enemmän miehenä, koska olen katsonut oikeaa elämää suoraan kasvoihin, olen yrittänyt nähdä elämän ja maailman mitään pois jättämättä. En ole paennut ongelmia tai ristiriitoja, olen ottanut kaiken vastaan mitä eteen tulee.
Elämässä tulee tilanteita, jolloin pieni veri tai hurjat näkymät eivät saa tehdä pahaa. Älkää menettäkö loistavaa tilaisuutta kasvaa ihmisenä ja miehenä.
Sisua, isät.
Kaikki naiset eivät todellakaan halua miestään kurkkimaan sinne alapäähän! Naisen alapää ei ole synnytyksessäkään mikään yleinen nähtävyys jota voi vain toljottaa! Itse en todellakaan antaisi miehen katsoa jalkoväliin kun lapsi sieltä tulee!! Äärimmäisen nöyryyttävää! Vähän kuin joku tulisi katsomaan teidän peräaukkoonne kun olette tarpeillanne. Miettikääpä vähän!
En minäkään haluaisi, että mies menee sinne katselemaan. Se on mun pildeni, ei mikään yleinen nähtävyys ;) Sitä en myöskään ymmärrä, että kuvataan synnytys videolle (anteeksi nyt kaikille, jotka niin tekevät). En ikinä suostuisi siihen. Koska sitä synnytysvideota sitten katsellaan? Sukujuhlilla vai? Vauvasta saa ottaa kuvia, sitten kun se on syntynyt ja rinnalla/sylissä, mutta ei siitä, kun vauva puskee ulos.
Miehen kyllä haluaisi tueksi ja turvaksi mukaan synnytykseen. Sinne (ylä)pääpuolelle :D
juu, totta puhut, ensinnäkin ei ole retostelun aihe miehillä illanistujaisissa miltä se alapää näytti kun lapsi oli tulossa ulos. Ihmetyttää kyllä jos jossain kätilö on ilman äidinn lupaa ehdottanut miehelle katsomista alapäähän. Itse synnytin ja kätilö teki miehelleni ensinnäkin heti selväksi että valokuvat otetaan vasta sitten kun vauva on syntynyt. Synnytys on todellakin erittäin intiimi tapahtuma, se että ollaan sairaalassa ei tee siitä mitenkään julkista tapahtumaa. Ja äidin avuttomuutta sillä hetkellä ei saa käyttää hyväksi. Esim. kun on loppuvaiheet menossa ei ehkä huomio mitä ympärillä puhutaan , eli jos äiti ei vastaa mihinkään mitään se ei tarkoita sitä että kaikkeen "kurkkimiseen" olisi lupa.
Kummallista että seksin aikana mies kyllä saa alapäätänne katsella, mutta ei oman lapsensa syntymän aikana. Edelleen se on se teidän sama tuttu alapäänne. En tajua eroa. Ei se siitä mitään YLEISTÄ nähtävyyttä tee, jos oma mies sitä katselee. Sehän on oma miehenne! Minua ainakin stressaisi hoitohenkilökunnan tirkistely eikä mieheni ja etenkin jos joku hoitohenkilökunnasta olisi miespuolinen ja katselisi ja "rassaisi" alapäätäni.
No kai sitä kieltäisi henkilökunnankin tiirailun, jos voisi! Minä ainakin! Mutta ne, joiden ei ole pakko sinne alapäähän katsella, saavat pysyä poissa. Ymmärtäkää nyt, että synnytys ei ole mikään pikkujuttu. Siinä joutuu muutenkin olla vieraiden ihmisten ronkittavana ja haarat levällään ties kenen edessä. Pakosti! Ei se ole mikään miehen OIKEUS vaatia, että sinne alakertaan on saatava töllistellä. Se on hyvin intiimi tapahtuma naiselle. Kunnioittakaa sitä.
Itse olin mukana synnytyksessä, mutta kyllä vakavasti mietin että lähdenkö seuraavaan mukaan. Itselle tuo ei ollut mikään mukava kokemus, vaikka kaikki sen jälkeen tapahtunut onkin ollut mukavaa, ehkä pahimmalta minusta tuntui se kun eipä siinä mies voisi itseään turhemmaksi jätkäksi tuntea kun tuntuu ettei mitenkään voi auttaa, siis olinhan henkisenä tukena ja lämmitettyjä hernepusseja kantelemassa mutta silti tuntui kyllä kaameelta... Ja kyllä siinä melkoinen pelastakaa sotamies Ryani on menossa ku verta ja ulostetta lentää, emäntä huutaa tuskissaa, kätilöt liikkuu niinkuin oisi jumalaton paniikki, eikä ite voi tehdä mitään muuta kun pitää kädestä :(
Tulisiko muka siitä sitten jotenkin parempi olo, kun tietäisi, että nainen on siellä YKSIN sen kaiken kaameuden keskellä? :(
eipä tuo ilokaasuhöyryiltä tainnut edes tietää että olin siinä =)
Sitä arvostaa todella jälkeenpäin kun on ollut sillä hetkellä paikalla kun oma, puoliksi sinua syntyy uusi ihminen maailmaan. Itselläni ei ole mitään pahaa kokemusta. ps:pidin kokoajan katseen kylläkin äidissä, yläpäässä siis... Kunnes vauva tuli ja näin sen ku se nostettiin äidin mahalle. Turhaan sinne alapäähän menee toljottaan
se on yksi maailman hienoimmista asioista olla mukana ja kannatta olla mukana,ei semmosia asioita joka päivä koe.
Kun sanotaan että JOKO se on ollu maailman PARAS kokemus... TAI sitten PAHIN MAHDOLLINEN TRAGEDIA. Tuntuu että jos se jää välistä ja oiskin ollu hinoa, niin paha juttu. Toisaalta jos sinne menee ja menee vituiksi, niin eipä sitäkään enää peruta!! Jossain on joku joskus sanonu että se LÄHENTÄÄ pariskuntaa, joku toinen taas sanoo että sen jälkeen ei naista oo naisena enää voinu kattoa... Tai että vaimo muuttuu "vain äiti-ihmiseksi". On niin joka suuntaan asiaa. Tietenki se riippuukin ihmisestä, ja siitä mitkä on lähtökodat ja kuinka se synnytys menee ja KAIKESTA.
kiitos vaan vastauksista tähän asti....
Jos on tulossa ongelmia esim. ei voi suhtautua vaimoon enää naisena vain äitinä, niin kyllähän ne tulee ihan muusta kuin synnytyksessä mukana olemisesta. Onhan se sille vaimolle vielä "hurjempi" kokemus kuin yhdellekkään mukana olleelle aviomiehelle. Vaimosi ei voi valita että lähteekö synnytykseen vai ei, hänen on otettava vastaan kaikki mikä on tullakseen. Voin sanoa että jos jotain kamalaa synnytyksessä tapahtuu niin silloin se vaimosi sinua vasta tarvitseekin, eikä ehkä anna anteeksi jos et paikalla ole. Eihän tuo synnytys mikään harrastus ole että sinne lähdetään hakemaan jotain erikoisia elämyksiä vaan sinne mennään koska ollaan saamassa lapsi. Siihen lapsen saamiseen kuuluu se että nainen kokee tuskaa ja joutuu tekemään luultavasti suurimman urakan elämänsä aikana. Kyllä meidän joillakin miehillä on erikoinen asenne jos ei mukaan lähde. Minua ei olisi saanut pysymään poissa kuin vaimoni, jos hän olisi kieltänyt tulemasta mukaan niin sitten olisin asiaa harkinnut.
Synnytys on suuri ja pelottava asia mutta se on vasta alku vuosia kestävään vanhemmuuteen.
aihe.Meillä yksi synnytyksistäni jouduttiin päättämään hätäsektioon,kaikkea voi tapahtua.Synnytys oli ensimmäinen johon mies oli tulossa mukaan,aiemmin ei isäsynnytykset olleet vielä niin yleisiä.Olin äärettömän kiitollinen isän mukana olosta.Kun itse olin vielä puudutettuna sai isä ruokkia ja hoivata vauvaamme ja toinen ainakin meistä pystyi tuntemaan ne ensimmäiset sylittelyt ym.
kyllä mä haluan, että sitte ku mun aika koittaa synnyttää (ei tosiaan vielä ihan ajankohtaista), ni mun mies tulisi sinne mukaan tukemaan mua. jos mies ei sinne haluais tulla, ni ottaisin sen todella suurena loukkauksena, enkä todellakaan haluais sinne synnytyssaliin yksin mennä! se, että oma mies on mukana siinä synnytyksessä, on varmasti helvetinmoinen apu sille synnyttäjälle, vaikka mies vaan oliski siinä pitelemässä kädestä :)