Ei tavoitteita elämässä

Et ole vanha. Olet aivan liian nuori luopumaan tavoitteista. Ehkä se mitä tarvitsisit olisi oma perhe. Kumppani jonka kanssa jakaa ilot ja surut sekä ainakin yksi lapsi. Lasten kanssa aika menee niin vauhdilla ettei todellakaan kerkeä pitkästyä ja sitä elämän sisältöä todella on. Itse tapasin elämäni miehen 33 vuotiaana ja menin naimisiiin 35 vuotiaana. Lapsi syntyi kun olin 36,5 vuotias. Että siihen et ainakaan ole liian vanha. Pelkkä juhliminen, työ ja kaverit eivät toki vuosi tolkulla riita elämänsisällöksi. Sopivan elämänkumppanin voisit siis löytää vaikka netistä että mahdotonta se ei ole. Että ei kun etsimään :-)

Sekä fiiliksesi että elämä ovat luonteeltaan ohimeneviä. Molemmilla on subjektiivinen funktio. Monille työ, harrastukset, juhliminen ja ystävät riittävät elämän sisällöksi.

Sinä pohdit asiaa. Ehkä syynä on särkynyt sydän, ehkä ensimmäinen ikäkausikriisi. Tai ehkä mielenterveytesi on jostain syystä koetuksella. Muista silti tärkein: elämästä ei saa re-runeja. Kun se on ohi, se todellakin on ohi.

Jos suinkin mahdollista, jätä "mikään ei tunnu miltään"-fiilistely taakse ja käännä seuraavalle sivulle. Mieti, mitä todella haluat. Et ole vielä vanha mihinkään, monet sinun iässäsi vasta valitsevat elämänsä suunnan ja aloittavat esim. korkeakouluopinnot.

Tsemppiä. Äläkä unohda elää!

Minä olen potenut samaa. Kaikki mitä tavoittelin, perhe, oma talo, työpaikka, kaikki tulleet ja meennet. Paitsi työ ja sekin oikeesti yksitoikkoista. Perhe hajosi ekan eron jälkeen. Toinenkin liitto meni, löytyi uusi rakas ja kaikki piti olla taas selvää elämän loppuun asti. Nyt se suhde on mennyt ja tuntuu että tämä pyörä on nyt nähty. Mikään ei kiinnosta, kaikki yhtä ja samaa viikosta toiseen. Kaikki päättyy vain tuskaan. Ainoa suunta on enää kohti tähtiä, pois täältä pahasta maailmasta. Olen osani saanut ja antanut. Kalenterini on viimeisellä sivulla, lähtö oman käden kautta päätetty ja lyöty lukkoon. Ja turha jeesustella jonkun jostain hoidosta, kun ei itse ole kokenut ja elänyt tälläistä, ei voi ymmärtää. Joten siis 31v. tiedän tunteen enkä voi moittia!

Se nyt on tuo 30v ,sellainen ikä jolloin tuo kysymys tule esiin.
Kannattaa funtsii mitä et ole tehnyt tai mikä on saavuttamatta.
En nyt tarkoita että tarvii mennä sykiatrille.
Syntyjä syviä, Kuka minä olen jne....

Heippa! Itsekin olen 31v... mutta mitä? vanhemmalla iällä? En ainakaan itse koe, että olisin vanha.
Mulla ei koskaan ole ollutkaan erityisiä tavoitteita, ja kaikki on hyvin nyt. Liian moni elää elämäänsä jotain odottaen ja tavoitellen.
Tartu hetkeen, äläkä jää miettiin mitä sulta puuttuu, mtä vielä haluat... Ei turhia tavoittelemisia, vaan oikeaa asennetta. Hymyä huuleen !

ensinnäkin vanhemmalla iällä?!? 31v on hyvä ikä nuori pikemminkin.31v on hyvä ikä aloittaa mitä vain: uusi harrastus, matkustaa, mennä ja tulla varsinkin jos ei oo perhettä painona tai vaikka opiskella uusi ammatti. ja elämän sisältö kuulostaa kyllä aika hyvältä mitä tuossa luettelit.ainakin sinullla on ystäviä.itse olen tuntenut samoin monesti mutta ikävä kyllä juuri silloin kun on päässyt kunnolla säälimään täysin kunnollista elämäänsä on joku tuttava sattunut kuolemaan ja yllättäen sellaiset asiat pistää tärkeysjärjestyksen uusiksi.etsi itsellesi joku intohimo,lähde opiskelemaan alaa joka oikeasti kiinnostaa, koskaan ei ole liian myöhäistä. oma luokkakaverini yliopistossa on 65 vuotias mummeli joka opiskelun lisäksi ohjaa joogaa ja tekee keramiikkapönttöjä ja on avosuhteessa 50 vuotiaan brasilialaisen kanssa. elämä on juuri sitä miksi sen itse teet ja koskaan ei ole myöhäistä vaihtaa suuntaa elämässään. käytä aikasi vaikka tutustuaksesi itseesi, se on yksi suhde jonka pitäisi olla kunnossa sillä itseäsi et pääse karkuun. ja jos ei muu auta niin pälllitohtorille vaan. sekin autta jo että sanoo ääneeen ongelmansa yllättäen silloin pääsee jollain tasolla seuraamaan itseänsä ulkopuolelta ja joko ongelmat vaikuttaa pienemmiltä...tai entistä pahemmilta..hahha..mutta ainakin tilanteeseen tulisi muutosta..pahinta on mielestäni passiivisuus.

Itselläni on suunnilleen vastaava tilanne päällä. Eli löytyy työ, harrastukset ja ystäviäkin jonkin verran. Mutta se mikä saa kaiken tuntumaan merkityksettömältä, on masennus.

Syitä on monia, terveys (ei mitään niin pahoja ongelmia mistä ei voisi päästä yli), kariutunut parisuhde ja työ joka on tappavan tylsää (tämä ehkä se pahin asia mikä tökkii tällä hetkellä).

Oma taloudellinen tilanteeni on sellainen, että olen päättänyt pitää pitkän loman (vanhaan työpaikkaan en enää palaa) ja muutan halvempaan paikkaan (paikkakuntaan) asumaan. Yritän löytää levon ja rentoutumisen kautta uudelleen innostusta, haaveita yms liittyen tulevaisuuteen. Otan siis riskin ja katson kaikki kortit uudelleen. Tällä hetkellä olen melko lähellä loppuunpalamista.

Sinun pitäisi löytää syyt masennukseen (jos kyse on siitä) ja miettiä mitä sille voisit tehdä.

Sulla on ystävät, harrastukset, työ ja juhliminen, eli perus asiat kunnossa. Sinä ET ole vanha, eläkeikään tosiaan enää sulla vain noin 35 vuotta, mut muuten olet nuori ihminen;-) Maailma on mahdollisuuksia ja haasteita täynnä, sinun tarvitsee vain valita yksi, aloita pieneistä, jos suuret ei kiinnosta vielä.

Sinulla tuntuu olevan elämässäsi kaikki ne asiat kunnossa jotka tekee elämästä
elämisen arvoisen. Olet oman omakeskeisyytesi uhri.
Istut ja odotat että elämä viihdyttäisi sinua vielä lisää.
Monella muulla ei ole asiat noin hyvin,puuttuu terveyttä, työtä tai jotain muuta kunnon ja nautittavan elämän perusaineita.
Toivo ettei elämäsi pyörä pyörähdä toiseen malliin,niin että elämäsi turvallisuus muuttuu turvattomuudeksi terveys sairaudeksi ja onni onnettomuudeksi.
Sen jälkeen huomaat että elämässäsi on tavoiteltavaa..nyt tärkein tavoiteltavuutesi on pitää asiat noin hyvällä mallilla.
Siihen voit luottaa että elämässäsi tulee vielä luopumisen aika...joudut luopumaan monesta asiasta tahdoit tai et..aika sen tekee.
Sen jälkeen ihmettelet itsekkin nykyisiä ajatuksiasi.

siltä tuntua. Et ole vanha, vaan olet ihminen parhaimmillaan.
Olen 62v. ja tavoitteita on edelleen, joskus välillä ovat tainneet olla hukassa, kuitenkin niitä aikaa myöten aina on jostain ilmaantunut.

Näin tapahtuu aina kun ihminen on itsekäs.Ihmiset on vain sinua varten,elämä on vain sinua varten,maailma pyöräilee vain sinun ympärillä.Oletko miettinyt joskus,että me itse tehdään vankila,johon pääsemme lopuun lopuksi.Ja itse voidaan luoda rajaton maailma,joka on rakkauden paikka...

Herää nyt hyvä ihminen!! Vanhemmalla iällä.... Mistä lähtien 31 v on ollut vanha?? Tai millään muotoa ikääntynyt??! Just oot saavuttanut oikean aikuisuuden iän. .."vanhemmalla iällä.." xD hih hih.. En naura sulle, vaan tuolle ilmaisulle. Mutta jos tuntuu noin ankealta, niin kannattaa ehkä hakeutua lääkäriin, taidat olla masentunut. Pieni terapia ja lääkitys hetkeksi saattaa vaikka auttaa. Kun sulla kuitenkin on elämässa paljonkin hyviä asioita "työ, harrastukset, juhliminen, ystävät". Saattaa olla hiukan myöhässä tullut kolmenkympin kriisi.

Kyllä sä selviät, ei tää aikuisten maailma niiin paha ole :-)

jos olet noin masentunut .. Mitä om elämässäsi taphtunut kun tunnet noin .. Mieti oletko katkera vai mikä on .. Tai ota vaaan uutta potkua elämääsi . 30 v ihminen
elämä edesssä vielä .. Ota itseäsi ns niskasta kiinni ..

tarvitset perheen,tossa iässä ei tosiaankaan riitä enää elämä oman navan ympärillä(siis juhliminen,työ)

toinen asia mitä tarvitset jo on henkisyys,toivon että ymmärrät että elämässä on muitakin ulottovuuksia kuin työpaikka,baarit.

kun sinulla on oma perhe ja tietoisuus.et kaipaa enää mitään.nautit vain elämästä.lasten kanssa puuhastelusta,elämän pienistä iloista,kumppanistasi..

toivottavasti löydät pian rinnallesi rakkaan jne..eikä elämä ole enää yhtään tylsää.
sanotaan että elämä juuri ilman rakkautta on tylsää,ilman perhettä merkityksetöntä ja ilman uskoa kaikkea tätä.

..välillä tylsää ja pitkävetistä.
Aina ei voi olla hauskaa.
Elämässä avautuu uusia sivuja koko ajan.
Kyllä sinunkin elämääsi tulee uusia aikakausia.
Elämä on yhtä työtä ja arjen pyörittämistä.
Näin se vain on !!!

Olen 48 v. ja lapset ovat lentäneet pesästä eíkä miestäkään ole rinnalla. Olen kuitenkin elämäni voimissa ja tavoitteita piisaa kunhan vaan terveyttä piisaa. Tuntuu että vasta nyt alan elämään ja opiskelen koko ajan jotain uutta, vaikka sitten omaksi iloksi ja hiukan kait muiden kiusaksi :).
Hankin koiran jottei liikunta unohdu ja käynkin 3 x päivässä lenkillä ja aamulla venyttelen ja teen kevyen jumpan aamulenkin jälkeen ennen töihin lähtöä ja sekös vasta antaa potkua päivään. Töissä työkaverit ihmettelee kun joka aamu olen pirteänä ja reippaana paikalla.

Elämässä voi aina asettaa tavoitteita jos haluaa. On kyse vain omasta tahdosta, kukaan muu ei sitä puolestasi voi tehdä. Itselläni on tavoitteena elää 100 vuotiaaksi ja pyrin elämään sen mukaisesti, kuitenkaan en kaikista pienistä "paheista" ole luopunut.

Mottoni: Hymy huulet muistetaan ja ne saa mitä haluaa !

on vielä paljon edessä päin. Olisiko mahdollista, että sulla on jonkinasteinen masennus? Mulle elämään tuo sisältöä usko. Jumalalla on sunkin elämään tarkoitus. Rukoile Jeesusta tulemaan sydämeesi ja antamaan sinun elämääsi sisällön ja tarkoituksen. Jumalan tahto on, että elämme muitakin kuin itseämme varten. Kaikkea hyvää sulle!

Itselläni tavoitteita olivat: perhe, terveys, koti, koulutus, työ eli ihan perusjutut.

Olen 29v. nainen. Minulla oli hetki sitten tuo kaikki. Valmistuin vuosi sitten, pitkä parisuhde rakastamani ihmisen kanssa, ihana lapsi, työ jossa pärjään. Ihana unelmien omakotitalo jonka itse sisutanut ja rakentamisen eteen osaltani raatanut, parisuhdetta olen hoitanut kykyjeni mukaan, ollut hyvä kumppani, rakastaja ja äiti.

Viimeisen vuoden sisällä mies suoraan sanottuna "heitti pihalle". Avoliitosta mitään ei jäänyt käteen. Mitään konkreettista syytä en ole saanut. Edelleen sanoo rakastavansa, ei vain halua enää olla kanssani. Olen yksinhuoltaja, jäin tyhjän päälle koska olin avoliitossa ja mies omistaa kaiken. Säästöjä ei mennyt koska kokopäiväisen työni palkka kului ruokaan, yhteisiin tarvikkeisiin. Sairastuin masennukseen ja minulla todettiin reuma. Töissä olen tunnollisesti, elän lapsen kanssa kädestä suuhun, elatusmaksuja en saa ja välit menevät jos niitä pyydän. Kivut ovat päivittäisiä. Lisäksi saan kuukauden päästä potkut työstäni.

Ei minullakaan (39v.) ole ollut tavoitteita moniin vuosiin, mutta itse koen sen vapauttavana. Käyn toki töissä ja harrastan asioita, mutta en enää ajattele, että elämässä pitäisi suorittaa ja saavuttaa varsinkaan ulkoisia ja pinnallisia asioita. Ennemmin heittäytyä elämään hetkessä, ei enää sitku-elämää, kuten joskus ennen. Onnellisuuteni ei ole millään tavalla ehdollistettu mihinkään saavutuksiin, siksi olen valmis olemaan onnellinen tässä ja nyt.

Sinullahan on paljon, sinulla on töitä, harrastuksia, ystäviä ja jopa juhlit. Ehkä sinulla on liikaa, etkä osaa nauttia tuosta yltäkylläisyydestä.

Ristiriitainen kirjoitus, masentunut ei jaksa ystäviätai juhlia.Mikä sinua vaivaa?

Olen luonteeltani niin utelias, että ihan himoitsen mitä seuraava päivä antaa. Tällä tarkoitan sitä, että itse myös 31v ja joutunut näkemään elämää vähän liikaa.
Olkaa ihmiset uteliaita elämäänne kohtaan. Koskaan ei voi tietää mikä myllistys nurkantakana odottaa.

Sinulla on työ, harrastukset, juhliminen ja ystäviä. Moni olisi aika kiitollinen noin sisältörikkaasta elämästä, on monia mt-ongelmaisia joilla ei ole noista mitään. Elämässäsi on paljon älyttömän hyviä asioita, opettele nauttimaan niistä äläkä yritä tähyillä horisontin taakse.

Pikku vinkki: kaikki me päädymme loppujen lopuksi hautaan kuitenkin. Ei elämässä ole mitään ultimaattista tavoitetta joka pitäisi saavuttaa. Elämän tarkoitus on elää ja nauttia siitä niin kauan kuin voi.

Ja lopuksi vielä: oletko ihan TOSISSASI sitä mieltä että 31-vuotiaana olet "vanhemmalla iällä"?

edellinenkehoitti mene hoitoon.. mutta luulen että hän pelästyi omia tuntemuksiisaaan, ja oireili ehdoittaen hoitoon,"pelästyi"täällä suomessa on niin karu henkinen ilmasto, että niin moni masentuu. mä hösötin materiaalin perässä 30vta. piiloudun omaa pahaa oloani yrittäjän rooliin ja aina minulla oli joku kauppa yms, mielessä, niin sellainen elämä toimi piilopaikkana, joku vois luulla, että nyt mies on "kunkku" kun on asunnot kolmessa valtiossa ja ajelee jenkki uuhdehkolla avo-autollaan. yms.. mutta seon vain tyhjän elämän kuori.. sellaiset hienot status merkit eivät kanna mihinkään. aina kun tyhjä ihminen saavuttaa jonkun, mitä on halunnut. niin viikonpäästä se esinä tai asia menettää merkityksensä, ja tylsyys palaa, tänäänkään en ole lähtenyt ees ulos ja klo on 16.30. vittuus tässä...

Ollaanhan täällä ilkeitä. Olen itsekin miettinyt että tässäkö se oli, opiskelut, uraputket ja perhe, ok-talon rakentamiset. Mitä kun kaikki on eletty, eikä ole edes 50. Mikä on elämän tarkoitus? Itse halusin vain sanoa että joka iässä voi keksiä tavoitteita ja voi edetä askel kerrallaan. Kaikkeahan ei heti voi saada, mutta askel kerrallaan. Ne voi olla pienempiä tai suurempia tavoitteita, haaveita tai unelmia, esim. jokin urheilusuoritus tai vaikka oman firman perustaminen. Ja sinulle jolla on jo kaikki, en neuvoisi sinuakaan pysähtymään siihen omaisuutesi kanssa tyhjäntoimittamaan, vaan uskon että aina mennään eteenpäin. Jos sinulla jo on firma, niin aina voi perustaa vaikka uuden firman jonka tavoite on menestyä, siinäpä tekemistä ja tavoitetta, ja olla oman onnensa seppä. Sitä saa itselleen iloa kun on hyvä jossain ja jopa menestyy. Olkoon vaikka se pieni urheilusuorituskin tai vaikka kun oppii uuden tanssin. Mitä vain. Vaikka laihtua yhden kilon.. Elämä on täynnä pieniä tai suurempia tavoitteita!

Itseasiassa minun kohdalla voi pudottaa juhlimisen ja ystävät pois.
En silti koe oloani tyhjäkis, vaikka mitään erikoisia tavotteita ole.
Kesätyön loppupuolella pyrin aikuiskoulutukseen ja jos en pääse, loisin kotona.

Onko kohdallasi mahdollista, että suurimman aukon mieleesi tekee se, ettet ole löytänyt elämänkumppania?

Olen saman ikäinen kuin sinä ja kuulostaa kovin samalta kuin oma oloni viime talvena.
Tuntui, ettei elämässä ole mitään merkityksellistä ja mikään ei huvittanut. Toki olisi pitänyt löytää uutta sisältöä elämään, mutta en edes tiennyt mitä olisin halunnut.

Minulla kyse oli kuitenkin työuupumuksesta, kun työ tunkeutui vapaa-aikaankin. Lähdin raivaamaan itselleni omaa aikaa ja tunne meni ohi, vaikka olen edelleen samassa työpaikassa. Aloin löytää elosta taas kiinnostavaa ja tavoittelemisen arvoista.

Voisiko sinullakin olla jotain, joka imee kaiken energiasi ja saa muun elämän näyttämään harmaammalta kuin se onkaan?

ota etäisyyttä itseesi ja lähde vaikka matkustamaan, maailmassa on niin paljon monta ja ihmeellistä asiaa joita monikaan elämänsä aikana ei tule koskaan näkemään, on paljon maailman kolkkia joissa ihmiset ovat kiitollisia pienestäkin hyvyyden osoituksesta, täällä pohjoismaissa on kovin kylmää ja puisevaa joskus.
Luultavasti saisit uutta perspektiiviä ja näkökulmaa elämään, sehän olisi oikeaa seikkailemista juuri sellaista kun elämäkin on! välillä eksyksissä kunnes huomaakin että karttahan se vain väärinpäin olikin :)

31v ja vanha?!? Vielä mitä, nythän sä vasta olet aikuisessa iässä. Räkä ei enää valu pitkin poskia ja kolmen lonkeron jälkeen ei muuta kun korkeintaan kusettaa.

Eiköhän olis aika aikuistua. Eli jätä juhliminen ja vaihda ne juhlivat ystäväs muun laisiksi. Eti itelles aloilleen asettunut puoliso ja pyöräyttäkää muksu tai kaks.

Sit alat harrastaa jotain kamppailulajia ja syömään kunnolla, siinä on sulle haastetta. Alkaa uni maistua, yöllä nukuttaa ja työkin alkaa maistua paremmalta. Puhumattakaan et sul on vierelläs puoliso ja muksut.

Nyt saa**na otat ittees niskasta kiinni ja lopetat ruikuttamisen! Hyvä siitä tulee! :)

31v ja vanha?!? Vielä mitä, nythän sä vasta olet aikuisessa iässä. Räkä ei enää valu pitkin poskia ja kolmen lonkeron jälkeen ei muuta kun korkeintaan kusettaa.

Eiköhän olis aika aikuistua. Eli jätä juhliminen ja vaihda ne juhlivat ystäväs muun laisiksi. Eti itelles aloilleen asettunut puoliso ja pyöräyttäkää muksu tai kaks.

Sit ala harrastaa jotain kamppailulajia ja syömään kunnolla. Alkaa uni maistua, yöllä nukuttaa ja työkin alkaa maistua paremmalta.

Mä olen vuotta nuorempi ja mun elämä on vain tavoittamattomia unelmia. Herään vain päästäkseni takaisin nukkumaan. Ei ole kavereita. Olen ollut yksin yläasteelta lähtien, joten ei ole ollut mahdollisuuksia hengailla kamujen kanssa ja jauhaa paskaa, tai tehdä ylipäätään mitään mihin tarvitaan useampi kuin yksi ihminen. On vaan pelkkiä huolia, ja kun on yksin, niin kukaan ei jeesaa. Mulle tärkeintä on aina ollut se, että olisi hauskaa. Mutta kun ei ole ollut. Kaiken aikaa tulee vaan jotain väkinäistä paskaa eteen. Koko saatanan elämäkin käy melkein jo työnteosta. Töitä kellon ympäri, eikä yhtään virikkeitä siinä välissä. Mulla ei ole mitään hajua, mitä tekisin. Tulevaisuuden ajatteleminen ahdistaa. Ei vaan jaksa. Vituttaa.

tavoitteita? Mulla ei ole koskaan ollut.

Tutustus uusiin kulttereihin. Länsimainen käsitys elämisen tavasta on vain länsimainen käsitys. Kannustan sua muodostamaan oman mielipiteesi siitä mikä on tarpeellista elämässä ja mikä ei!

Moinen näköalattomuus viittaa masennukseen ja siksi olisi kyllä viisasta käydä kertomassa tunteista TK:ssa.

Hei!

Toivottavasti et ole masentunut, vaikka vähän kuullostat siltä. Ehkä pitäisi asettaa uusia tavoitteita, olet vielä nuori! Uusi koulutus, ammatti, kenties voisit ryhtyä auttamaan muita? Joku nuori kaipaa sinua tukihenkilöksi ja joku vanhus ystäväksi yksinäisyyteensä. Auttamalla muita saa puhtia itselleenkin.

Nuorihan sä vielä olet!! Nuori aikuinen vasta! Ihmisen elämä on siintä kummaa että ei tiedä koskaan mitä tapahtuu. Rakkaus, sairaus, muu elämänmuutos niin elämä voi muuttua suurella tavalla ja oppii arvostamaan sitä mitä on ollut aikoinaan.Etenkin jos elämä lyö rankimman kautta niin tajuaa miten hyvin asiat aikoinaan olivat!!

Mutta löydä se onnesi olit sitten mies tai nainen!!;-)

Nuorihan sä vielä olet!! Nuori aikuinen vasta! Ihmisen elämä on siintä kummaa että ei tiedä koskaan mitä tapahtuu. Rakkaus, sairaus, muu elämänmuutos niin elämä voi muuttua suurella tavalla ja oppii arvostamaan sitä mitä on ollut aikoinaan.Etenkin jos elämä lyö rankimman kautta niin tajuaa miten hyvin asiat aikoinaan olivat!!

Mutta löydä se onnesi olit sitten mies tai nainen!!;-)

Monia tavoitteita oli aikoinaan josta jouduin luopumaan eivätkä ne ole enään mahdollisia. Esim olla nuori morsian (en ole vieläkään naimisissa) ja nyt tavoitteeni on olla morsian ennen 90 vuotis synttäreitä. Saa nähdä toteutuuko?

Toteutumatta jäi se uraputki mutta sen puolesta toteutin sitten äitiyden ja tavoitteeni oli silloin alle 30 veenä että kolmesta lapsestani kasvaisi yhteiskuntakelpoisia aikuisia. Tämä on toteutunut jo kahden kohdalla. Tavoite on edelleen kasvattaa kolmannestakin sellainen. Sen jälkeen varmaan tavoitteena on olla mukava mummi joskus =).

Sinulle voisin laittaa nyt tavoitteeksi vaikka sen perheen perustamisen jota ilmeisesti ei sinulla vielä ole? Siitä poikii koko ajan uusia tavoitteita.
Moni perheellinen antaisi muuten mitä vaan kun saisi vapaasti hengailla ystävien kanssa ja moni työtön siitä että olisi joku työ.
Voisit myös hankkia koiran ja laittaa tavoitteeksi koluttaa se oikein taitavaksi.

Itse olen 24 ja täytän kohta 25 vuotta. Muistan vielä miten nuorempana ajattelin että sitten kun olen vanha ... ja nyt mittarissa on se luku joka vuosia sitten totteli nimeä vanha.

Elämässäni on päällisin puolin kaikki hyvin, olen nuori, (kaunis), parisuhteessa elävä neitonen joka käy vakituisessa työssä ja asunto alla. Oma etsinnässä. Mutta sama tyhjyys on sisälläni mitä ymmärsin sinun kirjoituksestasi.

Tuntuu että minulla ei ole ollut aikaa olla itselleni hyvä, antaa aikaa itselleni kasvaa vanhemmaksi tässä maailmassa. Aina on ollut enemmän tai vähemmän ystäviä mutta ikinä en ole ollut itseni ystävä. Aina kriittinen ulkonäön kun elämäni suhteen.

Väsytttää ja se vie voimiani. Ystävät ovat muutamien seurustelujen päätyttyä aina vähentyneet, mikä sinäänsä on julmaa. Mutta kukapa viitsisi kaverin entisen kanssa olla ystävä?

Olenkin ajatellut että kesän jälkeen annan itselleni aikaa, annan itselleni aikaa rauhoittua ja ottaa selvää mitä haluan elämältäni, muuta kuin ne perus jutut, eli oman asunnon, perheen ja lapsia.

Vaikka tämä oman itseni löytäminen vie tämän hetkisen seurustelusuhteen jäihin, veikkaan että se on sen arvoista. Välitän nykyisestä mutta en rakasta. Olenkin jo muutaman kuukauden ajan yrittänyt löytää sitä oikeata hetkeä sanoa suhteemme vain kaveruudeksi, mutta se on vaikeata.

En ole haaveilija. Elän tässä ja nyt tasapainoista elämää, niin olen aina elänyt.

Sellasta se elämä on. kun on nähny/tehny kaikki kiinnostavat niin se on sit enää sitä kuoleman odotusta 24/7.

Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja elämä on ollut tosi rankkaa,sillä menetin poikakaverini 9 vuotta sitten.Hänen kuolemansa jälkeen en ole pystynyt aloittamaan mitään uutta suhdetta enkä asettamaan tavotteita elämälleni.

Töissä käyn,lenkkeilen ja yritän pitää arjesta kiinni.Elämäni on yksitoikkoista myös ja yksinäistä.En ole löytänyt ihmistä kenen kanssa jakaa asioita,tai mennä shoppailemaan,kaffeelle ,leffaan ym.Joskus tulee tunne että kun tämä elämä pysähtyisi ja saisi unohtaa kaiken...

Tsemppiä sinulle!

Hanki koiran- kissan tai kaninpentu. Osta akvaario ja kaloja.
Paljonhan sinulla kyllä jo on.
Tulee mieleen, masennus- ja ahdistuneisuus aiheutaa kertomiasi ajatuksia. niihin on asianmukaisia lääkkeitä ja keskusteluapua.
Pettymyksiä tulee ja menee.
Ota elämä omaan haltuusi!

et saa lapset, perheen..
mitä ko on saanut ja lapset muuttaa pois ja on taas ihan yksin.
Siis 40 vuotiaana.
Meillä ainakin on odotettu kuolemaan jo 20 na.Ahdasmielinen puoliso.
Kaikki elämä on kiellettyä,
kotona vaan ja töissä.Teen töitä sama teenkö vai en..sama heräänkö vai en ..sama mitä teen.Päivä kerrallaan suunnitelmia ei ole.Älkääkä sanoko mee hoitoon sielläkin on käyty, ne sano ala elämään.Oikeesti.

Jos ihmisellä on ongelmia ne ongelmat pitäs hoitaa ei lääkkein vaan ongelmasta pitää päästä eroon.Muuttaa elämää..mutta ymmärrän sua ..nyt kun lama työttömyyttä jne..miten ihmiset uskaltaakaan suunnitella mitään elämäänsä.

Eräs asia on ihanaa, nimittäin liikunta siitä saa voimaa ja kaikkea hyvää mieltä.
Edelleen mennään päivä kerrallaan........tavalaan ihanaa kun elämä rauhoittunutta.

On itsesään tavoite, voi nauttia elämän pikku asioista ja juhlista ja kavereista.

Heippa!
jos olisin sinä,lähtisin ensin juna-asemalle ottasin lipun helsinkii ja siellä menisin lintsille koko päiväksi ja sitten voisin käydä korkeasaaressa...sitten menisin hotelliin yhdeksi yötä tai kahdeksi....mutta mitä vielä ostaisin lipun prahaan tai milanoon ja menisin sinne viikoksi...kaikki tekisin jos olisin sinä:) elämä hymyilee kun sen antaa hymyillä:) ja jos rahasta on kiinni..sitä on pankit pullollaan..pieni irtiheitto laina ei tee pahaa kellekkään...sitä lainaerää on kiva maksaa takaisin kun on kivat muistot koko reissulta...ja jos olet sinkku...näistä paikoista on mahdollisuus löytää mm.matkaseuraa :P...HYMYILE,ILOITSE..OLET ELÄMÄSI PARHAASSA IÄSSÄ!!!!!!!

t.mamma 32v..

No ite oon ite kans täynnä tätä hetkee.
Vielä vuosi sit olin hyvä palkkases töis.
No sit vuodenvaihtees sit ku mut oli osa-aikaisestettu ni otin insuliinia tapeeks mut henki jäi.
Nyt vaan joutoaikaa vaik osaan jotain kivaa netissä tehdä teille.

t:Jami

haluaisin sanoa sinulle että et vielä edes tiedä mitä elämä on silloin kun se menee todella huonosti. sinullahan on työpaikka jota ei nykymaailmassa ole läheskään kaikilla, sinulla on harrastuksia johon monella ei ole varaa taloudellisesti, sinulla on ystäviä joiden kanssa käydä juhlimassa, eli sinulta ei puutu mitään.
vaikka minullakin on sentään vielä asunto, saan puhua äidinkieltäni isäinmaassani, en ole ylivelkaantunut enkä kuolemansairas, saamani tuet riittävät nippa nappa jokapäiväiseen leipään.
mutta olen rikas koska olen osallinen Jeesuksen Kristuksen lahjoittamasta rakkaudesta ja huolenpidosta.
teen monena päivänä viikossa vapaaehtoityötä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi ilman palkkaa ja suuri iloni on kun näen että Herra alkaa vaikuttamaan myös näiden ihmisten elämässä.
olen keski-ikäinen lapseton vanhapiika eikä korkeakoulututkintoni tuonut minulle "unelmatyötä".
tärkein elämässä, koko elämän sisältö on Jumalan rakkaus,
usko pois. ilman sitä elämä olisi tosiaan tyhjää ja kolkkoa.
hyvää jatkoa sinulle nuori aikuinen!

haluaisin sanoa sinulle että et vielä edes tiedä mitä elämä on silloin kun se menee todella huonosti. sinullahan on työpaikka jota ei nykymaailmassa ole läheskään kaikilla, sinulla on harrastuksia johon monella ei ole varaa taloudellisesti, sinulla on ystäviä joiden kanssa käydä juhlimassa, eli sinulta ei puutu mitään.
vaikka minullakin on sentään vielä asunto, saan puhua äidinkieltäni isäinmaassani, en ole ylivelkaantunut enkä kuolemansairas, saamani tuet riittävät nippa nappa jokapäiväiseen leipään.
mutta olen rikas koska olen osallinen Jeesuksen Kristuksen lahjoittamasta rakkaudesta ja huolenpidosta.
teen monena päivänä viikossa vapaaehtoityötä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi ilman palkkaa ja suuri iloni on kun näen että Herra alkaa vaikuttamaan myös näiden ihmisten elämässä.
olen keski-ikäinen lapseton vanhapiika eikä korkeakoulututkintoni tuonut minulle "unelmatyötä".
tärkein elämässä, koko elämän sisältö on Jumalan rakkaus,
usko pois. ilman sitä elämä olisi tosiaan tyhjää ja kolkkoa.
hyvää jatkoa sinulle nuori aikuinen!

Lähde maailmalle! Kiertele ja katsele jonkinaikaa muailmoo.

Jaa sinä se olet jo "vanhemmalla iällä" , mä kun en ole.
On toi surkeeta kyllä, kun ei mielikuvitus muuhun riitä, täytyy myöntää, että olen itse onnekas: kun aijemmat haaveet eivät teteutuneet ja tavoiteet menivät pieleen, minulla oli älyä, ja sitkeyttä rakentaa toisia. Olen Luojalta saanut lahjaksi sitkeyttä, älyä ja rohkeutta, ahkeruutta ja peräänantamattomuutta ja minun elämäni 31-vuotiaana on hyvin mielenkiintoista enkä todellakaan ole millään hiton naurettavalla "vanhemmalla iällä". Mun mielestä on nykyään niin hemmetin lapsellista se, että jo kolmekymppinen olisi jotenkin vanha, vastahan se on kymmenen vuotta ollut aikuinen: ennen sitä vain teini ja lapsi. HALOO!!!

No, elämä on sitä, mitä siitä tekee, ehkä sä olet tylsä ja puiseva ihminen, ootko ajatellut muuttaa sitä?
Keksi uusia tavoitteita, sivuavia, jotain sinnepäin, ajattele toisin, rutiinit rikki.

Ja hei, lopeta se itsesäälissä rypeminen. Sun onnettomuutes ei ole tämän maailman mittakaavassa yhtään suurempia kun jonkun toisenkaan, että voit ihan hyvillä mieliin katsoa peiliin ja todeta, että jopas on tullut ryvettyä ja nyt se loppu.

Lopeta jo toi lapsellinen odottaminen, haikailu jonkun 2kymppisen haaveitten perään, ja ala toimimaan.
- Listaa asiat mitä hait entisiltä tavoitteilta ja listaa asiat mistä voit saada niistä osan tai kaikki. (esim. luovuus, ulkomaat, koulutus jne.)
- Etsimällä etsi, niin netistä, kouluista, kysy ihmisiltä, etsi ne ketä sinun täytyy ja kyselemällä kysele, mitä he kertovat omasta jutustaan, jos se on listallasi. Vertaile. Ja sitten vaan valitset, jos ei tiedä, mistä aloittaa, voi aloittaa mistä vaan.
- Mieti kaikki mitä on pitänyt toteuttaa, tee 5 vuoden suunnitelma ja ala järjestelmällisesti toteuttaa, tee se mitä täytyy. Kirjoita muuten tavoitteet itsellesi näkyvään paikkkaan. Itseasiassa: Tee kaksi suunnitelmaa, ensin vuodelle ja sitten 5 vuodelle. Ja mielellään vielä joka kolmelle kuukaudelle, mitä siihen mennessä on pitänyt keksiä, tehdä, saavuttaa, ja miten.
Jos ei onnistu, niin tee entistä kovemmin töitä seuraavaksi. Laita realistiset tavoitteet ja ole joustava, mutta älä ala luuseroimaan, laiskottelemaan ja lintsaamaan.

- Sitoudu niihin, tee mitä lupaat ja kun itsesääli iskee, tee entistä kovemmin. Kyllä, teet ja toimit vaikka ois paha mieli ja ahistais ja itkettäis, niin kerrankin tee jotain äläkä ruikuta.
- Ole kiitollinen jokapäivä jostain, tee kiitoslistojakin, mieli riittää. Sinulla sentään on työtä, sinulla sentään on harrastuksia, sinulla sentään on ystäviä ja juhlia. Etsi tahallasi tietoa kurjuudesta, väkivallasta, köyhyydestä, rikoksista, ja kaikesta pahasta, että tajuat, miten hyvin sinulla on asiat.
- Mene vaikka tekemään hyväntekeväisyyttä vuodeksi ja jos on rahaa ja mahdollisuuksia, lähdepä oikeasti vaikka Afrikkaan hyväntekväisyystyöhön vuodeksi. Alkaa tuo näkymä muuttumaan.
- Riko rutiinit, on tylsää jos joka päivä kulkee samoja reittejä, käyttäytyy samalla tavalla, syö samaa ruokaa... mene juttelemaan ihmisille, mene eri baariin, käy konserteissa, missä et edes halua, ala kävellä/ajaa töihin joka päivä hieman eri reittiä tai kuuntele eri musiikkia. Vaihda kauppaa.
- Tee asioita, että tunnet itsesi nuoremmaksi, etsi tietoa ihmisistä, jotka ovat muuttaneet elämänsä aikuisina ja onnistuneet. Ota mallia, etsi sankaritarinoita. Aikuisetkin tarvitsevat niitä joskus, vähän vaan erilaisia kun lapset.

Ja sitä rataa.

Jos ei ole tietoa minne lähteä ja paikallaan on ollut kyllästymiseen saakka, on syytä silloin vain lähteä!
Että kaikki on kyllä vaan itsestäsi kiinni ja totta, tässä maailmassa ei kaikkien haaveet, tavoitteet ja toiveet toteudu, näinhän se on, ja hei, totta! Pänniihän se. Onhan se hanurista. Mutta sellanen tää maailma nyt vaan on, sitten täytyy vaan etsiä jotain muuta.
Yleensä kuitenkin kaikella on tarkoituksensa ja vaikka jonkun ajankin kuluttua, selviää, että tien voi löytää muualtakin ja ehkä onkin jotain sopivampaa...
Ainakaan yrittämättä ei saa mitään.

Tee kaikki kuten ennenkin, jos haluat samaa kuin ennenkin.

Etsippä jostain käsiisi Ronda Byrnen Salaisuus !
Salaisuus ; The Secret löytyy sekä kirjana että DVDnä.

Kysy itseltäsi kuka/mikä todella olet? Sieluko sieltä löytyy vai mitä?. En pyydä avaamaan raamattua, mutta etsimään viisautta ja ymmärrystä siitä että olet ikuinen entiteetti.

Ala meditoimaan, ja etsi todellinen itsesi. Ikuinen entiteettikö?

vuosikausia meni "tyhjiössä", olin ikäänkuin tullut tieni päähän, kaikki nähty ja koettu. Ahdistus rauhan tilalla. Vaan yksi puuttui ja sen mukana kaikki. Suhde Jumalaan. Sen mukana saat kaiken (oleellisen) takaisin.. Tässä yhteiskunnassa se on kuopattu ja seuraukset on nähtävillä. Koskaan ei ole myöhäistä.

Oon 10 vuotta nuorempi, enkä jaksa pitää enää mitään tavotteita. Ei ne kuitenka tuu koskaan toteutumaan. Samaa paskaa koko elämä on aina vaan.

hanki lemmikki, vaikka koira

"Elämässäni ei ole enään mitään muuta sisältöä kuin työ, harrastukset, juhliminen ja ystävät."

Aika paljon sisältöä tossa kuiteskin luettelit :D Aina ei tarvii edes olla tavoitteita, mun tavoite on että vasta sais työ, harrastuksia, ystäviä ja muuta sisältöä. Hanki perhe, kerää rahaa ja mene matkustelemaan, tai mene hoitoon selvittämään syyn miksi olet masentunut. Saat itse selville mitä haluat ja mikä on väärässä jos tarpeeksi pohdit sitä. Verbaalista pohtimista se kyllä usein vaatii ja vähän työtä että saa ne asiat selville.

Itse olen läpikäynyt saman - mutta liityin ystävyys seuraan ja samalla sain uusia tuttuja.

Opettelen nyt kieltä ja samlla jo suunnittelen että miten pääsen matkustamaan.

Tämän maan kulttuurissa kaikki on köyhiä ja haaveilevat ns Eurooppalaisesta elintasoista.

Niin,mietis ny 2 kertaa mitä sanoit ja mitä mietit,voin sun tuskaas helpottaa sil,et oon 6v pojan yh-äiti,isäänsä hän ei koskaan näe/eikä tule näkemään. Itse olen työtön,enkä ees tavallinen työtön,terveyteni vuoksi olen erillainen työtön,koko ajan etsitään mulle sopivaa työtä,mut on vähä vähis vaihtoehdot ja nyt taas olen jonos sairaalaan et tutkitais mis vika? Et äläl ny hyvä ihmine luule et sul on asiat päin peetä,onhan sul työ,harrastus,ystävät sekä se juhliminen,voin kertoo et mul on noist vaan se harrastus sekä ihanat ystävät,plussana mul on tuo ihana poikani,mut sekin vaatii paljon kestämist näin yksinhuoltajana,kokeileppa kuule joskus sitä,kerro vast sen jälkee kui synkkää sul on elämä,luulen et sul on paremmin ku ite uskotkaa tänhetkinen tilanne :-) hyvää kesän jatkoi sul ;-))

Mulla taas tilanne on vähän toisin päin. Mä olen 32-vuotias mies ja koen, että elämä on ajanut ohitseni. Olen yksin jäänyt korkeasti koulutettu mutta palkkatyötä vailla oleva ihminen. Sentäs saa työvoimatoimiston kursseja käydä kun ei muutakaan löydy. Sellainen on tilanne.
Ihmissuhteissa olen ollut sen verran ujo/heikko itsetuntoinen että baareissa ei ole tullut käytyä. Seurustellut olen vain yhden naisen kanssa lyhyesti ja se siitä. Muita suhteita mulla ei ole ollut. Kavereita mulla ei ole. Ainoa seura on minä itse. Tietty työharjoittelussa saa työkavereita nähdä jne, mutta vapaa-aika menee aina yksin. Ei ole rahaa harrastaa mitään, joten ei niitäkään. Yksin ei ole kiva olla, vaikka toisaalta olen melkein jo tottunut siihen kun aina olen ollutkin yksin. Unelmia on paljon, mutta uskoa niiden toteutumiseen ei.
Masentaa kun näkee entisten luokkakavereiden olevan jo naimisissa ties kuinka monetta vuotta ja heillä lähes kouluikäisiä lapsiakin jo.
Sukuni ainoa korkeastikoulutettu ja ainoa vailla työpaikkaa. On se niin ihanaa tämä elämä!
Mutta pakko jaksaa! Ehkä se aurinko paistaa risukasaankin vielä.

Solitude-77

Mulla taas tilanne on vähän toisin päin. Mä olen 32-vuotias mies ja koen, että elämä on ajanut ohitseni. Olen yksin jäänyt korkeasti koulutettu mutta palkkatyötä vailla oleva ihminen. Sentäs saa työvoimatoimiston kursseja käydä kun ei muutakaan löydy. Sellainen on tilanne.
Ihmissuhteissa olen ollut sen verran ujo/heikko itsetuntoinen että baareissa ei ole tullut käytyä. Seurustellut olen vain yhden naisen kanssa lyhyesti ja se siitä. Muita suhteita mulla ei ole ollut. Kavereita mulla ei ole. Ainoa seura on minä itse. Tietty työharjoittelussa saa työkavereita nähdä jne, mutta vapaa-aika menee aina yksin. Ei ole rahaa harrastaa mitään, joten ei niitäkään. Yksin ei ole kiva olla, vaikka toisaalta olen melkein jo tottunut siihen kun aina olen ollutkin yksin. Unelmia on paljon, mutta uskoa niiden toteutumiseen ei.
Masentaa kun näkee entisten luokkakavereiden olevan jo naimisissa ties kuinka monetta vuotta ja heillä lähes kouluikäisiä lapsiakin jo.
Sukuni ainoa korkeastikoulutettu ja ainoa vailla työpaikkaa. On se niin ihanaa tämä elämä!
Mutta pakko jaksaa! Ehkä se aurinko paistaa risukasaankin vielä.

Solitude-77

Minulla ei ole koskaan ollut elämässä mitään suurempia tavoitteita, tietynlaisia etappeja on toki ollut. Nyt olen 36-vuotias, perheetön ja asun yksin. On minulla toki naisystävä ja hänen lapsensa, joiden kanssa vietän aikaa siellä ollessani.

Jos tarkastelen noita etappeja, niin ylioppilas minusta tuli, kävin armeijan ja suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon. Harrastusrintamallakin tuli yksi suuri voitto.

Väärän koulutusalan vuoksi työt ovat olleet määräaikaisia. Nykyään työllistän itseni ammatinharjoittajana ja tulot ovat alle keskitason.

Eli jos tarkastelen elämääni perinteisten mittatikkujen kautta: perhe-elämä, työura tai nimi omalla alalla, omaisuus - olen flopannut aika surkeasti kaikilla osa-alueilla. Tältä vertailulta ei voi välttyä tässä yhteiskunnassa vaikka olisi miten oman tiensä kulkija, sillä nämä asiat on iskostettu niin syvälle kaikkeen.

Tosiasia on kuitenkin se, etten ole koskaan erityisemmin lapsia halunnut. Kuten jo alussa totesin, ei ole ollut selvää ammatillistaa suuntaakaan. Lopusta ovat pitäneet huolta työmarkkinat ja suhdannevaihtelut. Myös sattumalla on ollut sijaa, sillä nykyisen naisystäväni kanssa voisinkin haluta lapsia, mutta hän ei enää halua, kun omat on jo, ja he ovat jo teinejä.

No, mitä minulla sitten on? Siitähän kuulemma pitäisi iloita mitä on, eikä surra sitä, mitä ei ole. Minulla on terveys. Minulla on nainen, jonka kanssa menee hyvin. Minulla on yksi ystävä ja pari kaveria. Minulla on pari harrastusta, joista ei voi saada kyllikseen: liikunta, lukeminen ja valokuvaus.

Enemmän voisi olla rahaa ja ystäviä, mieluiten jälkimmäisiä. Raha on lähinnä turvaa ja rauhaa varten, jota se antaakin, kun ei tarvitse kituuttaa koko ajan.

Mitään tavoitteita minulla ei edelleenkään ole. En pysty enkä osaa asettaa mitään ulkoista päämäärää, esimerkiksi talo tai johtajan paikka. tarkemmin, kun mietin, niin on minulla sittenkin tavoitteita, mutta ne ovat vähän erilaisia: haluan hyvään kuntoon, haluan ottaa hyviä valokuvia ja lukemalla saada lisää tietoa ja ymmärrystä. Ja totta kai haluan pysyä leivässä kiinni.

Tavoitteita on siis monenlaisia. Itse en "maallisilla" mittareilla pärjää, en ehkä muillakaan, mutta niiden varassa minä kuitenkin saan iloni elämääni.

Joskus olen toki vähän kadehtinutkin ihmisiä, jotka sanovat jo varsin nuorena tietävänsä, mitä haluavat. Samoin heitä, jotka pystyvät esimerkiksi tuosta vaan vallitsemaan poliittisen ideologian tai uskonnon elämännuorakseen ja suunnakseen, ja samalla jättää kaiken muun enemmän tai vähemmän syrjään huonompana.

Ajattele itseäsi niin kuin mitä tahansa muuta eläintä: elämäsäi suunta (tarkoitus samalla) on elää tätä elämää, ja sen ydin koostuu ihmiselle ominaisten tarpeiden enemmän tqai vähemmän päivittäisestä tyydyttämisestä. Kun aikaa ja energiaa jää yli, hakeudu niiden asioiden pariin, joista saat aidosti iloa ja tyydystystä ilman sosiaalista suorittamista tai pakon tuntua.

Jos jäät vaille lapsia, et ole yksin, eikä sen pitäisi tehdä sinustakaan huonompaa ihmistä.

Siitä alkaa uus elämä ja uudet kujeet.... ja vielä kun vaihtaa paikkakuntaakin niin....
Heh!, arvaa mistä tiedän...?!?

Sinullahan on asiat ihan hyvin kun on ystävät sekä työ Kaikilla ei ole edes niitä

älä valita ! Tai sit kärsit masennuksesta ,,,, aina on normaali ihmisellä tavotteita :)

jossain vaiheessa maalliset tavoitteet tuntuvat olevat saavutettu ja intoa ei paljon ole jäljellä. Henkiset tavoitteet ovat yhteiskunnassamme vieraita.

sitäkö elämä on että kaikki menee suunnitelman mukaan.vaihda vaatimuksia ja suuntaa.lähde vapaehtois työhön,se on antoisaa ja sisältöä elämään tulee.ihme ja kumma se suunta voi kyllä joskus löytyä mitä oudoimassa tilantessa.
ja sitä paitsi monta asiaa sinulla näyttääkin olevan tallella.eikä 31v. voi vielä luovuttaa tavoiteista.
itse olen löytänyt monta hyvää yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta.joku pikku lasten äiti voisi olla tuon tarpessa.kokeile jeesata häntä.
lähde juhlimisen siaan vaikka metsä kävelylle.siellä humisee kuule paljon voimia ja tarmoa antavia voimia,jos osaat kuunnella.

Olen itse elänyt lapsesta asti suhteellisen hankalaa elämää, kovasti on vastoinkäymisiä ollut, en lannistunut koskaan...sisuunnuin. Saavutin tavoitteet jotka oli niin kovia ettei edes lähipiirini uskonut minun moiseen kykenevän...mutta, ku sillä sisulla...Sitten tuli romahdus, kun sisukaan ei enään auttanut...Mitä helvettiä sitten teen elämälläni perhana! Romahdin henkisesti ja fyysisesti, mutta toivuin...Tällä hetkellä koen, että olen kiitollinen romahduksestani, koska se pakotti minut pysähtymään ja miettimään...Eli olin koko elämäni juossut kaiken perässä ja tavoitellut kaikkea mahdollista, sitä ei voi loputtomiin tehdä vaan pakko pysähtyä ja katsoa nöyränä peiliin...Sieltä ammenssin ihan uskomattomat voimavarat ja uuden suunnan elämälle, joka on mahdollista vain näin kypsemmällä iällä :) eli pysähdy ja kuuntele itseäsi, sieltä löytyy vastaus...tsemppiä!

Ala vaan odottaa pois nukkumista näistä murheista. Ei ystävät ja juhliminen riitä elämään tarvitaan muutakin. Mut sinä luovu jo toivosta mitään ei tule enää!

Onhan sul selvä tavote: oppia suhtautuun nykyiseen elämääsi positiivisesti ja tyytyväisesti sellaisena kuin se on.

Onhan sul selvä tavote: oppia suhtautuun nykyiseen elämääsi positiivisesti ja tyytyväisesti sellaisena kuin se on.

Mitähän sinulla pitäisi olla noiden lisäksi?
Haloo! Joo onhan se upeeta, et ihmisillä on unelmia ja haaveita, mut mieti!!!
Miten kehtaat porata "asiaasi" ?
Oikeesti, onks sulla tajua, et toiset ihmiset on pahoinvoivia, et kun heillä ei ole puoliakaan siitä, mitä Sinulla on?
Itsekkyys, mitähän se voisi olla?

Sanonta sanoo ettei ihminen voi muuttaa muita kuin itseään.
Sinun kannattaa pysähtyä miettimään tarkasti mitä haluat eikä tehdä elämästä suorituskeskeistä ja paineen alaista pakkopullaa.
Rakasta itseäsi niin rakastat myös muita ja elämääsi.
Olen itse elänyt todella vaikeita aikoja ja tiedän että kaikki kehoitukset ja kannustukset tuntuu yltiöpositiivisilta ja ärsyttäviltäkin.
Anna itsellesi aikaa,hoida itseäsi ja ajattele. Hyväksy elämäsi sellaisena kuin se on.

Siitä se lähti mullakin. Hyväksyin elämän tosiasiat joita en voi muuttaa ja muutin niitä joita voin. Olo helpottaa kyllä mutta ei suru poistu koskaan kokonaan.
Eikä tarvitsekaan. Se kuuluu elämään.

Voimia sinulle ja hyvää kesää

Siis ero takana? Ja sinulle ei ole kuin työ, harrastukset, juhliminen ja ystävät. Voi SUA!!!! Toivottavasti et menetä noista jotain, jotta ymmärrät- MITÄ SINULLA ON! Asenteesi on vain nyt jostain kumman syystä maassa- kuka olet? Älä anna elämän valua käsistä. Valitse suunta, edes huomiseksi ja sitten viikoksi. Opettele tuntemaan itsesi! Katso elämää uusin silmin!!! ÄLÄ ANNA PERIKSI!!! Sinussa varmasti on paljon hyvää. Ja mitä läheisesi menettää, jos elämän ilo häviää SINUSTA!!!!!!!!!!!! TSEMPIÄ!!!!!!!!!!!!!

Mutta onhan sun elämässä SINÄ. Sinulla on onnen avaimet käsissäsi. Me kaikki ollaan täällä elämässä yksin. Ihan jokainen. Se on ihmisen osa. Ystävät ovat tärkeitä ja Elämän suurin asia on Rakkaus.

... silmille moinen vuodatus! Nyt niskasta itseäsi kiinni ja alat ajattelemaan ja suunnittelemaan uudestaan niitä tavoitteita, jotka ovat 'jääneet taakse elämässä'. 'Vanhemmalla iällä', ITKU :( ! Sinun ikäsi ei ole este yyyhtäään millekään!

Voin sanoa ja tiedän mistä puhun: olen monta vuotta sitten täyttänyt 50 ja parasta aikaa teen, toimin ja täytän nuoruuteni suurinta unelmaa. Sitä, josta silloin eikä myöhempinäkään vuosina tullut syystä tai toisesta mitään. Sitä, joka kuopattiin ja haudattiin monta kertaa aikojen kuluessa mahdottomana toteuttaa. Sitä, josta monet muut ovat sitä mieltä, että 'hullu, mikä se luulee olevansa'.

Aloita heti. Itsesi sisältä löydät voimavarat ja keinot kun teet päätöksen. MIKSI on se oikea kysymys. Miksi minä en tekisi sitä mitä eniten maailmassa halajan? Miksi minä en tekisi itsestäni onnellista ihmistä? Miksi minun pitää jämähtää kaavoihin; ikään, elämäntapaan, toisten luuloihin ja / tai sanomisiin jne ... ? Siksikö, kun kaikki muutkin tekevät niin?

Ole rohkea, sillä lailla olet voittaja. Siitä huolimatta miten sille asialle käy, jota kohti alat nyt edetä, vaikka kuinka pienen askelin mutta kuitenkin; "tuhansien kilometrien matka alkaa - yhdellä askeleella".

Tsemppiä ... :-)

Kyllä asenne ratkaisee paljon siinä itkujen ja itsesäälin rypemisessä... Vähän tässä palstalla avauduit syitä tai aavistuksia mielesi tunnoista kertomatta...

Tuttu tunne joskus,mutta en anna masennuksen viedä voittoa

jonka tämä pirullinen arki ja elämä on saavuttanut...... Nyyhhhhhhhhhhhhhh, kun surettaa raukkasen puolesta. Käperry koloosi miettimään, kuinka surkeasti sinulla on asiat. 31 v ja on jo vanhemmalla iällä, nyyhhhhhhhhhhhhhhh vielä kerran. Taitaa pään väri olla aika vaalea.

Itse olen yrittänyt viime aikoina vaikeita asioita kohdatessani keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa. Mulle se on ollut vaikeaa, koska en ole tottunut puhumaan asioista. Mutta olen huomannut, että usein se todella auttaa ja palaset loksahtavat yllättäen kohdalleen ja tulee uusia näkökulmia. Tietysti se edellyttää, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa tällaisia asioita.

Olen myös viime aikoina miettinyt, mitä minä oikeasti pidän tärkeänä - ja näkyykö tämä elämässäni vai käytänkö aikana johonkin muuhun. Huomasin, että teen aika paljon asioita ja olen monessa mukana -- mutta en sydämellä. Nyt olen sitten jonkin verran karsinut menoja ja tekemisiä. Ja pyrin olemaan aidosti mukana siinä, mitä teen/missä olen (vaikka se ei ole kyllä aina helppoa).

Itse olen löytänyt elämän perimmäisen tarkoituksen ja suunnan uskosta - eli voin suositella tutustumista Raamatun sisältöön :)

Tsemppiä oman elämän suunnan etsimiseen :)

Kuka pöljä haluaa tavoitteita. Tavoitteet tuo stressiä ja stressi vie hautaan.

Repikää siitä huumoria!!

Mut hei!
Mulla ei ole mitään noista mitä sulla on, mulla ei ole mitään. Joten on sulla jotain!

Jaa, mä oon 25 vuotias ja ihan vitun läski! Mä painan 130 kiloa ja oon 181 cm pitkä. Tänä kesänä otin tavoitteeksi, että painosta lähtee jouluun mennessä vähintään 20 kiloa. Vielä ei ole liian myöhäistä!

Ikävintä on että nyt on pakko jättää "rakas" alkoholi, joka on tähän asti tuonut itsevarmuutta ja rohkeutta elämään, mutta pakko mikä pakko. Toivottavasti ei tule repsahduksia. Samoten tavoitteeksi olen ottanut tupakasta luopumisen. Aikaisemmin on ollut puolen vuoden taukoja pari kappaletta kunnes on tullut repsahdus ja nyt on taas menossa uusi yritys - vasta alle viikon oon ollut polttamatta, mutta kuitenkin, tavoite se on sekin.

Kumma juttu, että kun työpaikalleni tuli lomautusuhka, mutta joka sittemmin poistui koska tilauskanta elpyi, niin jostain syystä mua harmittaa. Olis ollut tosi hyvä, jos olisin saanut extra lomaa kuntoilulle. Autonkuljettajan ammatissa kun ei sitä liikuntaa tule sitten millään. Mässyä tulee kyllä syötyä, röökiä poltettua ja syötyä rasvasia pikalounaita. Mä olen alkanut pikku hiljaa vihaan sitä touhua ja nyt on pakko saada elämään muutos tai lautapalttoo kutsuu.

Että semmosta, vähän oli yliampuvaa tekstiä tähän aiheeseen, mutta halusin vain osoittaa, että kyllä niitä tavoitteita löytyy aina kun vaan vähän etsiskelee..

Jaa, mä oon 25 vuotias ja ihan vitun läski! Mä painan 130 kiloa ja oon 181 cm pitkä. Tänä kesänä otin tavoitteeksi, että painosta lähtee jouluun mennessä vähintään 20 kiloa. Vielä ei ole liian myöhäistä!

Ikävintä on että nyt on pakko jättää "rakas" alkoholi, joka on tähän asti tuonut itsevarmuutta ja rohkeutta elämään, mutta pakko mikä pakko. Toivottavasti ei tule repsahduksia. Samoten tavoitteeksi olen ottanut tupakasta luopumisen. Aikaisemmin on ollut puolen vuoden taukoja pari kappaletta kunnes on tullut repsahdus ja nyt on taas menossa uusi yritys - vasta alle viikon oon ollut polttamatta, mutta kuitenkin, tavoite se on sekin.

Kumma juttu, että kun työpaikalleni tuli lomautusuhka, mutta joka sittemmin poistui koska tilauskanta elpyi, niin jostain syystä mua harmittaa. Olis ollut tosi hyvä, jos olisin saanut extra lomaa kuntoilulle. Autonkuljettajan ammatissa kun ei sitä liikuntaa tule sitten millään. Mässyä tulee kyllä syötyä, röökiä poltettua ja syötyä rasvasia pikalounaita. Mä olen alkanut pikku hiljaa vihaan sitä touhua ja nyt on pakko saada elämään muutos tai lautapalttoo kutsuu.

Että semmosta, vähän oli yliampuvaa tekstiä tähän aiheeseen, mutta halusin vain osoittaa, että kyllä niitä tavoitteita löytyy aina kun vaan vähän etsiskelee..

Minullakin on ajoittain samantapaisia ajatuksia, aikaisemmin tietysti oli enemmän tavoitteita sitten tuntuu ettei niitä ole ja vähän ajan päästä taas keksi jotain sellaista mitä haluaisi tehdä.

Ei elämä ole vain yhden periodin aikaa. Tavoitteet on luotu sitä varten, että ne tehtyämme voimme keksiä jotain muuta. En näe mitään syytä sille, ettetkö voisi tehdä sen sijaan uusia tavotteita, uusi unelmia. Kannattaa lähteä pienestä, muuttaa joitain asioita itsessään, tehdä joku spontaani repäisy jonnekin. Elämästään kannattaa tehdä sellaista kuin haluaa.

Mene opiskelemaan jonnekin uusi ammatti. Ei kannata odottaa että elämä hakee sinut kotiovelta koska sitä se harvemmin tekee. Osta äkkilähtö. Mene yksin festareille ja hanki uusia kavereita. Jos sinulla on asunto, remppaa se sellaiseksi kuin haluat. Päätä millainen olet viiden vuoden päästä ja ota rennosti. Hymyilemällä pääset pidemmälle kuin pingoittamalla.

Hanki uusi työpaikka. Työllä on paljon merkitysti siihen, millainen elämän sisältö sinulla on. Työ ei ole välttämätön paha, vaan lisä elämään. Siitä kannattaa siis tehdä itselleen mahdollisimman miellyttävää vaikka uudella suhtautumistavalla tai työpaikan vaihdolla.

Kannattaa muuttaa, sillä uusi asunto ja uudet touhut tuovat uutta sisältöä. Maailmassa on kuitenkin niin paljon tekemistä, että turhaan sinä siellä yksin nyhjötät.

Ja jos sinulla on ystäviä, harrastuksia, työ, niin miksi elämäsi on niin puisevaa? Ne ovat kuitenkin omia valintojasi.

Moi

Sinulla on varmasti tavoitteena pysyä hengissä? Onko sitä ihmiselämässä muita tavoitteita? No lisääntyminen, eli siihen suuntaan sitten voimia ja energiaa. Jos olet kliinisesti masentunut, niin sille toki pitää ensin tehdä jotain. Ei elämä taida loppujen lopuksi olla mitään ihmeellistä, mahtavaa, uskomattoman hienoa tai muutakaan mitä se aikakauslehtien, television ja elokuvien mukaan tuntuu olevan. Yksi syy tähän on ihan se perusasia, että tyytymättömät ihmiset kuluttavat enemmän. Siis (vaikka vanha virsi kuulostaisi olevan) - laita ajankohtainen media syrjään, sulje ihan kokonaan pois, ja sitävastoin tapaa ihmisiä ja koe oikeaa elämää.

herää pahvi sulla on vielä koko elämä vielä edessä joten ota itteään niskasta kiini ja lopeta toi itse sääli

niin että mitä siinä vielä..mulla ei ole ja olen vasta 26...

Olen 24 vuotta ja minulla ei vuosiin ole ollut mitään tavoitteita,paitsi voittaa lotossa 7 oiken.

olet tullut etsikkopaikalle jumala vetää sua puoleesi anna elämäsi jeesukselle niin hän pitää sut lue raamattua näin on monien kohdalla käynyt ja tulee käymään

Elämä on jotain muuta. Aika harva, jos kukaan, meistä osaa vastata kysymykseen mitä elämä on? Mitä sillä pitäisi tehdä? Nykyinen länsimainen yhteiskunta tuntuu muokanneen elämän vain tuotteita kuluttavaksi, veroja ja asuntolainaa maksavaksi käsitteeksi, jonka tarkoitus on tuottaa lisää samanlaisia. Ilman rahaa ei täällä pärjää...

Uskoisin että on hyvä asia että olet herännyt oman elämäsi "tyhjyyteen" ja kyseenalaistanut sen mitä ja miksi se on. Itse olen samanikäinen, saman kokenut ja ainakin osittain läpikäynyt. Muutama vuosi sitten jätin maallisen mammonan tavoittelemisen ja keskityin muihin asioihin. Se oli hyvin raskas päätös. Jotkut ihmiset pitivät minua hulluna ja toiset kannustivat. Vielä en ole paikkaani löytänyt, mutta jatkan etsintääni.

Tämän päivän politiikka, globalisaatio ja kasvava talous eivät ole sen arvoisia asioita joita nykyyhteiskunnassamme kannattaisi puolustaa saatika pyrkiä ylläpitämään.. Olen yrittänyt etsiä vaihtoehtoja niin koti kuin ulkomailta mutta en ole vielä niitälöytänyt, eikä se ei ole ollut helppoa.

Kaikilla meillä on eri syitä jotka vaikuttavat tunteisiimme, mutta elämän ymmärtäminen ja siitä nauttiminen vaatii rohkeutta ja uskallusta. En näkisi että urat ja lainat olisivat elämälle tärkeitä asioita. Linnuilla ei näitä asioita ole ja he tuntuvat nauttivan lentelemisestä. Länsimainen ihminen on ollut tyhmä luodessaan itselleen sellaisen maailman mikä sillä nyt on. Mutta vielä on mahdollisuus elää siitä erillään, nauttien luonnosta ja auringon paisteesta. Se vain vaatii uskallusta ja pohdiskelua siitä mitä haluaa uhrata.

Silmät kannattaa aina joskus sulkea jotta ne voi avata uudestaan.

P.s. Katso The Corporation elokuva

http://www.thecorporation.com/
http://video.google.com/videoplay?docid=3203253804055041031

Nyt alat intohimoisesti LAITTAA tuon SOSSUN-PÄÄTÖKSEN tekijät kuriin ja ajat asiaa, että HE ,jotka antavat karmeita väärin kirjattuja lausuntoja,,ja ja jotka toimivat jopa PYÖVÄLIN osassa (ohittavat jopa JUMALAN (vaikkakin minä en siihenkään usko,joku uskoo) se oli vertaus,,,Että heillä ITSELLÄÄN on jotkut SANKTIOT tehdä mielivaltaisia lausuntoja henkilöistä tai heidän asioistaan,perheistään taikka ,kun he tarvitsevat esim. toimeentulotukea,,,niitä päätöksiä viivytellään jaJA KAIKKEA HEIDÄN suoltamaa VÄÄRYYTTÄ ja VETKUTTELUA!! Siinä sinulle tehtävä,,eikä lopu tehtävä kesken...jos et vielä ole joutunut tekemisiin...älä joudukkaan...älä pyydä naiviuutasi apua,,,sillä joudut perikatoon, ellet osaa laittaa kampoihin... joten ala ajaa ja puoltamaan heikompia, jos sinulla EI ole tekemistä tai TAVOITTEITA!-NYT on PELASTA SOSSUA VASTAAN TAISTELEVAT..PERUSTA VAIKKA RY/ ihan mitä vaan ,kunhan saat OIKEUDELLISTA kohtelua ja tulosta. ja PISTE! nyt on elämä hankittu...ja oikeasti monen elämä kyseessäkin!! MINÄ EN NIILTÄ TUHOAJILTA ainakaan erehdy "apua" pyytämään,kun vierestä olen yhtäkin taistelua ihmisoikeudesta katsonut..hirveä toi Naantalin sossu,,,sika kamala ja puolueellinen,tuho toimisto!! Järjestelmällinen tuhokone ja PISTE!
-Nyt sitten on idea ilmalla ja sinulla on vielä taisteluvuosia jäljellä,,,eikun hommiin !

Moni tuntee samoin tai on tuntenut. Minä mukaan lukien. Ratkaisu on olemassa. Sen keksi mm. Buddha aikoinaan. Mutta suosittelen kaikille Eckhart Tolle:n kirjaa "The Power of Now". Vaikka voisi luulla, niin ei tämä kirjaa pelkkää new age hömppää ole. Näitä juttuja on tosiaan mietitty jo tuhansia vuosia sitten.

Olemme eläneet joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Emme juurikaan tässä hetkessä. NYT on sen aika, oppia vihdoinkin elämään oikein ja juuri tässä hetkessä.

Hei Sinä Ystävä ilman tavoitteita,
Sinulla on Jeesuksen mentävä aukko sydämessä, joka tuleekin olemaan juuri niin ammottavan tyhjä, kuin mitä kuvaat! Nimittäin kuulostaa hyvin tutulta! Mutta onneksi osaltani tavoitteettomuus ja tyhjyys ovat historiaa! En uskonut sen olevan mahdollista, mutta niin vain Jumala teki minulle källit, eikä ole ollut ever since tylsää, yksinäistä eikä onttoa! On nimittäin päämäärä! Mulle sanottiin, että sinusta nyt viimeiseksi olisi uskonut, että tulet uskoon. Mutta se ei enää pakottanut päätä siinä vaiheessa. Onneksi Jeesus ennätti edelle, ennen näitä sanojia. Kantsii kokeilla. Voin sanoo toki rehellisesti senkin, että ihmisii me (=raatoja) ollaan uskovatkin. Ei tää liha jalostu. Uskoviin on toki moni pettynny, mutta sen tiijän, Jeesukseen ei kukaan ever! On se sen verran Kuningasta ja kaveria! Siis, tule joukkoon, supattele sille Jeesukselle vaikka peiton alla lukkojen takana, että kukaan muu ei kuule, kysele ja vartoo vastausta, johan alkaa tavotteita ilmaantua! Ei kun valoa putkeen, ja toivoa elämään. ONNEKSI ON JEESUS! Tosi parasta sinulle toivotellen, Thelma

Onneksi sinulla ei ole niitä. Suurin virheeni alle kolmekymppisenä oli se, että eli tavoitteiden mukaista elämää. Nythän se sun oikea elämä vasta alkaa, kun et ole asettanut itsellesi näitä muodollisia tavoitteita. Kuten varmaan olet huomannut, ei nämä tavoitteiden täyttymiset onnea tuo. Elä hetkestä, nauti ystävistä, harrastuksista. Olet onnekas, kun sulla on työtä. Elämän pienet ilot ovat niitä suurimpia. Juhlimista ehkä kannattaa hillitä, jos se ei tuo iloa. Aloita vaikka uusi harrastus, mikä on todella mielekästä sulle. Ja jätä ne pois, mitkä iloa ei tuo. Kuules kaikkea hyvää ja mukavaa elämääsi toivottelen, kuunteles itseäsi ja nauti elämästä päivä kerrallaan.

t. yks 38v täti

Onneksi sinulla ei ole niitä. Suurin virheeni alle kolmekymppisenä oli se, että eli tavoitteiden mukaista elämää. Nythän se sun oikea elämä vasta alkaa, kun et ole asettanut itsellesi näitä muodollisia tavoitteita. Kuten varmaan olet huomannut, ei nämä tavoitteiden täyttymiset onnea tuo. Elä hetkestä, nauti ystävistä, harrastuksista. Olet onnekas, kun sulla on työtä. Elämän pienet ilot ovat niitä suurimpia. Juhlimista ehkä kannattaa hillitä, jos se ei tuo iloa. Aloita vaikka uusi harrastus, mikä on todella mielekästä sulle. Ja jätä ne pois, mitkä iloa ei tuo. Kuules kaikkea hyvää ja mukavaa elämääsi toivottelen, kuunteles itseäsi ja nauti elämästä päivä kerrallaan.

t. yks 38v täti

31-vuotias ja niin pessimistiset ajatukset?! hyvää, että on töitä ja ystäviä, elämä vielä jatkuu etkä vielä tiedä kui paljon tulevaisuus tuo!! ei kannatta miettiä siitä ett olet yksin, on sellaisiä yksinäisiä ihmisiä niin paljon ja ne eivät koskaan voi toteutta tavoitteensa. Mäkin olen eksinyt enkä tiedä mitä olisi parasta mun elämässäni, on se tärkeintä hymyillä kaikille ja itsellesi olla optimistinen, ehkä just silloin kun ollaan eksyneet silloin löytyy se oikeaa polku.

menin naimisiin, vaihdoin (tietysti) työtä, löysin uusia ystäviä. Muutto oli shokki, mutta positiivinen sellainen. Sopeutumisvuodet sai syyttää ulkomaalaisuuttaan kaikista ongelmistaan, ja sitten se alkoikin sujua. Nyt, parinkymmenen vuoden jälkeen, olen kiitollinen, että tulin lähteneeksi. Suomessa olisin tullut hulluksi.

Lopeta nyt ensi alkuun tuo juominen. Se ei auta mihinkään, vie vain rahat. Säästä mieluummin vaikka matkaa varten. Opettele uusi kieli tai paranna entisiä taitojasi. Menoksi siitä!

nyt vaikka oikeinkirjoitus uudelleen. Joka kirjoittaa enään, sitä lyödään nyrkillä nenään!

mä olen 36 ja mulla ei ole ollut tavotteita ikinä. Varmaan tämän takia elämäni on niin helvetin tylsää ja ilman tarkoitusta. Herään, menen töihin, tulen kotiin ehkä kaupan kautta. Siinä päiväni, kotona katon telkkaria tai surfaan netissä.

On harrastukset, ystävät ja juhliminen. Mitkä kaipaat? Perhe puuttuu ja ilmeisesti se ei ole tavoite?

Työkin on.

Ilmeiset masennusoireet

Koin samaa aikanaan, mutta ei ollut harrastuksia, perhe ja työ vei ajan - kilpaili keskenään. Ystävät jäivät. Pidä niistä kiinni ja elämäsi on rikasta.

Yksi hyvä keino etsiä tavoitteita, tai jotain tarkoitusta jos tuntuu että pitkästyttää, on lähteä matkustelemaan! Säästät nyt töistä rahaa sen minkä pystyt, ja tarpeeksi pitkän ajan jälkeen päästät irti ja lähdet kiertämään maailmaa. :) Suosittelen esimerkiksi Etelä-Amerikkaa. Katse avartuu maailmalla ja ehkä sitten keksii jotain "tekemistäkin". Toivottavasti saat elämääsi lisää potkua! Onnea.

sieltä löytyy tavoitteita,unelmia visioita, kaikkea kivaa...

No ei vaines,tuo oli huonoa huumoria... ;)

Kuten monilla muillakin jossakin elämänvaiheessa (turhautuminen).
sillä:

Modernissa yhteiskunnassa on suurin psykologinen ongelma vallantarpeen riisto, jota yritetään korviketoiminnoilla (kuten mainonta, farmariautot yms).
korvata.

Vallantahto on psykologinen perustarve, mitä ei monesti tiedosteta sillä yhteiskuntamme tomii sitä vastaan.
Harva pääsee esim. työssään toteuttamaan tarvetta, sillä olemme yrityksien alla.
Pienyrittäjiä on vähän, eikä vallantahdon täyttyminenkään ole niidenkään edellytyksien alla täysin mutkittomat.

Erilaista oli muinaiskansoilla, kun vallantahdon tarpeet oli paremmin tyydytyttyneitä.

Ei ihme, ettei suomalainen pysty nauttimaan elämästään.
Täällä vielä tehoyhteiskunta on yksi perusarvoista jonka kautta jopa ystävät kilpailevat.

En suosittele Jeesusta niin kun monet täällä, vaan:

http://books.google.fi/books?id=EjBO0xFSpxUC&dq=unabomber manifesto&printsec=frontcover&source=bl&ots=82uOVgYc0o&sig=Zi9sRWnVGxkUeeTNsxDsfzivp3M&hl=fi&ei=5SMwSuiWDIqD_Abi3Nm5Cg&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=4#PPA8,M1

tuohan on ihan tyypillinen duunarin elämäntilanne. Työ yhtä ja samaa paskaa viimeiset kymmenen vuotta ja mikäli ei työpaikka menealta aina eläkikään asti. Täytyy vain löytää sisältöä elämään jostakin harrastuksesta sillä työ on vain välttämättömyys laskujen maksua varten.

Nämä jutut uralla etenemisestä ja työstä elämänsisältönä ovat keskiluokan juttuja. Keskiluokkaisissa ammateissa toimivilla on sentään jotain odotettavaa uraltaan mutta duunarin "uralla" ei ole mitään odotettavissa.

Duunarit pitävät tiukasti työn ja vapaa-ajan erillään toisin kuin keskiluokka sillä ei muuten ei kestäisi järjissään. Kesklluokan työt voivat antaa henkistä tyydytystä mutta duunarin työt ovat usein vain samojen rutiinien loputonta toistoa. Suurimmat henkiset haasteet ovat kiireen ja kyllästymisen sietäminen

Mua nauratti toi yks vastaus tuollla ylhäällä: "toisilla on oikeesti paha olla, älkää aina tulko avautuun sen jeesuksen kanssa..."

Jotenkin kuvastaa jotain ;)

ei tarvi ollakkaan mitään rauhaa hiljaisuutta

Siis minkä helv***n takia se stanan jumala tai mikälie jeesus tekee täst helv***n maailmasta näin epäoikeudenmukaisen ja turha urputtaa mistään saatanasta ja paholaiseta??? Mä en ainakaan siihen usko IKINÄ! Ku mun elämästä se on tehny ihan skeidaa!!! Tosiaan vois se mullekki vipata vähän ylimäärästä jos sellanen tosiaan on olemassa, sit voisin jopa harkita paluuta seurakuntaan...

"Elämässäni ei ole enään mitään muuta sisältöä kuin työ, harrastukset, juhliminen ja ystävät. "

No voi voi, jos löytyy nuo kaikki, monilta ei. Sitäpaitsi, 30 on vanha 20. Turhaa kitinää.

Rupesin tos miettii mitä elämä on, mitä pitäis tehdä...Olen 30 v ja kokenu vaikka mitä. Useat lääkitykset menos niin mt-ongelmiin kuin muihinkin ogelmiin. Ite toteutin monta vuotta unelmaani tulla palomieheksi, kävin jopa 2v ambulanssitutkinnon sitä varten et sais pisteitä et pääsis pelastusopistoon. Lopulta luin hyvät paperit ja valittiin kouluun. Kuukautta ennen opiskeluja loppui sit parisuhde, ja jonka jälkeen iski psykoottinen masennus ja kouluun päästyä ei voinu jatkaa opiskeluja ku oli niin sekasin. Menetin naisen, asunnon, opiskelupaikan, kaiken minkä olin tehny opiskelupaikkaa varten(2v hoitajatutkinto turhaan, yms). Eli kaikki unelmat meni, ja muutama vuos sen jälkeen viel todettiin alalle sopimattomaks muistihäiriöitten takia...Sit meni viel harrastuksis vasen olkapää rikki, ja siitä meni sit koko käden hermot rikki ja oikean käden kans...Viimeisen vuoden aikana viel niin vahvat lääkitykset et nukkunu 16h vuorokaudes, joten uus opiskelupaikka eri alal jäi haaveeks ku ei tullu tunneil käytyä...Liikunta piristäis mitä ei kunnol voi tehä ku hermovaurioita, ja uudelleen koulutus todella vaikeeta ku ei muista seuraavana päivänä edellisen päivän asioita..IM yritys taustal, tein sen psykoosilääkkeil jonku aikaa sitten ku ei jaksanu ääniä kuunnella...

Ei muillakaan elämä ole silkkaa tanssia vaan kyllä kaikilla on välillä tylsää. Sen takiahan toiset alkavat lukea, toiset katsomaan sarjoja, joku hankkii harrastuksen etc. Ei elämä lopu seinään siksi että ei enään tarvitse tavoitella jotain. Kyllä monet muutkin viettää päivänsä ihan vaan olemalla itsekseen. Joten ehdoittaisin että aloitat seuraavan päivän ihan vaan sillä asenteella että mitä tekisin tänään... Kyllä siivoominenkin on tekemistä. And believe me, kyllä se tarkoitus sieltä ajan myötä löytyy.

Ei sungas sul oo 30-riisi. Älä huoli,
niitä tulee vielä lisää.

Pitäis olla iloinen,kun on edes työpaikka säilynyt.Tiedän muutaman ystävän,joilta meni työpaikka nyt laman aikana ja ovat vielä perheellisiä ja velallisia,joten ei pitäs turhasta narista!!

Mitenkö suhtautua?? Työ,harrastukset,juhliminen ja ystävät?
Mistä oikein "haaveilet"Moni varmasti vaihtaisi elämän kanssasi,saaden työtä,ystäviä sen kautta.
Itse olen tippunut pois kaikesta tuosta,etsien etsien..mikä on ihmisen tarkoitus.
Ikävä johokin ?? Haaveet kantaa eteenpäin,..minun haaveeni saada ystäviä jotka ymmärtää,,että pelko on suurin.. ,puolisoni voi satuttaa heitä jotka on rakkaitani.Sillä hän on tehnyt niin,siksi olen ilman ystäviä, sisariani, en itseni vuoksi vaan heidän,joita loukataan.
Haaveilla on monet kasvot niin myös,pelollakin.
Sinulla on viellä aikaa tavoitteisiin,ennen kuin vanhus saavuttaa,silloin ei ole mitään muuta kuin haaveet..
Ei kukaan tarjoa tavoiteita sinulle,sinun pitää itse tavoitteet itsellesi tehdä.
Mikä on tärkeitä elämässäsi?? Onko se sitä että on itsensä kanssa sinut,vai se että sinusta tuntuu että toisilla on jotakin mitä sinulla ei ole.Älä huoli jokasella on omat surut kuitenkin,ulkokultasuus on vain "kliseetä"
Toivon että löydät suunan elämällesi,siinä on jo tavoitteita sinulle.

No täältähän se kannattaa apua hakea jossa ei ole yhtään asiallista viestiä.

siis sinun täytyy rakastua.Helppo sanoa,mut vaikea toteuttaa.Mutta se auttaa takuuvarmasti.

Vapaaehtoistyöhön, järjestöjä ja yhdistyksiä varmaan löytyy, toisia auttamalla auttaa itseäänkin.

etsien,se tulee eläen.

no annetaampa niitä tavoitteita:

oletko juossut maratonin? et? no pistä vipinää kinttuihin...

oletko nähnyt yli 20 maata? et? no johan, nappaa seuraava äkkilähtö...

puhutko ainakin kolmea kieltä sujuvasti? et? ilmoittaudu seuraavalle espanjan kurssille (helppo kieli, opit nopeasti)...

oletko tyytyväinen työtilanteeseesi? et? juttele pomosi kanssa...

jatka kysymysten listaa itse, eiköhän sieltä jotain sinulle sopivia tavoitteita löydy. muista: ITSESÄÄLI ON TAPPAVAMPAA KUIN SYÖPÄ.

Olet yksi lenkki pitkässä sukupolvien ketjussa.

Sinun tehtäväsi on viedä elämän viestikapulaa eteenpäin ja luoda teidän sukuun uusi sukupolvi!

Koet samanlaista tyhjyyttä kuin niin monet ihmiset-Ei tästä maailmasta saa pysyvää rauhaa. Tiedän omasta ja muiden kokemuksesta sen.Ei mikään, eikä omaisuus täytä sitä tyhjyyttä, kuin vähäksi aikaa. Ja taas on sama tyhjyys. Ole onnellinen nyt siitä. Voin varmuudella kertoa se Sinulle. Sisälläsi oleva tyhjyys on sitä, että siellä on Jumalalle varattu paikka. Eli Sinua kutsutaan ottamaan vastaan Vapahtajasi Jeesus. Jumala kutsuu Sinua ja tulet sen vielä kokemaan. Kirjoita , jos haluat kysyä tai jos ,tämä kirjoitus antoi Sinulle jotain.
Siunausta elämääsi

Jos sinulla on työ, harrastuksia, ystäviä ja pystyt juhlimaan, sanoisin että asiasi ovat melko hyvin. Tuo tyhjyyden tunne voi olla masennusta, joka ehkä tarvitsee lääketieteellistä hoitoa. Ehdottaisin kuitenkin, että alkaisit osallistua johonkin hyväntekeväisyystyöhön, auttamaan muita ihmisiä. Itse olen oppinut nauttimaan siitä mitä minulla on, kun vertailukohtana on huomattavasti heikompiosaiset ihmiset, ja samalla saan omien voimieni/ kykyjeni mukaan olla toisille apuna.
Suomessakin on valtava määrä ihmisiä, jotka tarvitsisivat apua, aina ruokaostoksista keskustelukumppaniin.
Mieti mikä voisi olla lähellä sydäntäsi, ja lähde reippaasti mukaan.

Eikö tavoitetta ole siinä jo tarpeeksi, että heräät jokaiseen päivään ja NAUTIT siitä?

Siinä on elämän tehtävää kerrakseen, että muistaa nauttia elämästä ihailemalla luontoa, pitämällä huolta kunnostaan liikkumalla luonnossa, huomioimalla kanssa ihmisiä vaikkapa hymyilemällä vastaantulijoille, juttelemalla vanhuksille, ehkä pelastat jonkun päivän, viikon, jopa kuukauden, kun heillä on ollut pitkästä aikaa juttutuokio jonkun kanssa kasvotusten! Eikä maksa yhtään mitään. Ilmoittaudu vaikka vapaaehtoiseksi vanhustenkotiin juttuseuraksi tai sairaalaan lasten osastolle. Ole ihminen, jonka muistaessaan muille tulee hyvä mieli. Se on hyvä taustatavoite kaikelle tälle toiminnalle.

Siitä vaan tavoitteita asettamaan, jokaiselle päivälle omansa! Kauan se multakin kesti tämä oppia ja ymmärtää, monen vaikeuden kautta :)

Ihanaa päivää!!!

t. vuotta vanhempi

Varsinaisesti minulla ei ole antaa sinulle neuvoja, mutta olen itse samanlaisessa tilanteessa. En kuitenkaan sanoisi, että elämäni olisi pitkävetistä tai yksitoikkoista, kyllästyttävää tai puisevaa, niin kuin sanoit. Olen työelämässä kahdeksan tuntia päivässä ja asun talossa, jossa on talotoimikunta ja olen tämän talotoimikunnan puheenjohtaja. Tässä p-johtajan asemassa voin itse asettaa haluamallani tavalla kylläkin tietynlaisia tavoitteita, mitkä koskevat talon asukkaita ja tietylaisia hankintoja yhteiseksi virkistykseksi. Nyt olemme laittaneet pihaa kuntoon, ja vaikka halukkaita ei olekkaan enempää kuin me kolme naista, niin yhdessä olo on ollut kivaa. Mutta, minullakin on tunne, ettei elämässäni ole enää mitään, eikä ole enää, mitä tavoitella. Olen huomannut, ettei minulla ole enää haluakaan edes seurustelulle, enkä usko, että enää löytäisinkään ihmistä josta voisin pitää. Mieleeni on tullut, että ehkä tämmöinen ajattelu kuuluu tiettyyn ikään ja toivon, että asiat muuttuu jossakin vaiheessa. Eiköhän yritetä mennä eteen päin. Toivon sinulle kaikkea kivaa tulevaisuudelle. t. Merja:))

Siinä on kyllä kerrassaan hyvä tavoite, jos pystyt pitämään työn, harrastukset, juhlimisen ja ystävät tulevaan nousevaan eläkeikääsi saakka ja siinä ohessa myös terveytesi.

no ookko jo saavuttanu kaiken mitä standarsien mukaan elämässä pitää olla? esm farmari auton,ok talon,kesämökin, lippiksen ja heijastintyöhaalarit jne?

ja riippuen siit iästä, ni vanhemmiten sit esim moottoripyörä (yleesä tossa päälle nelikymppisenä)


:) juu siis oikeesti hanki moto ja kierrä maailmaa.. mee havajille rannalle rönöttää tms :)

Kun alat pyörittää kolmen-neljän kersan taloutta, niin eipä muuhun tekemiseen tai pohdiskeluun ole sen enempää aikaa kuin tarvettakaan.

Ei oo mullakaan sikana tavoitteita. Paitsi liityin kyllä Piraattipuolueeseen, voisin ruveta aktivistiksi... :)
Työ ei kiinnosta, ystävät jäi eri paikkakunnalle, ei tee mieli juhliakaan. Seksiä onneksi irtoo aina kun haluttaa. (Tack så mycket, Anne). Leffat on ainoo mikä vielä vähän kiinnostaa. Ennen kiinnosti enemmän, kaikki. No, en valita, mitäpäs valittamista tässä on, aika hyvinhän mulla menee. Jos vain jaksais kiinnostua vielä jostain näin wanhemmiten.

Uskoontulo auttaa aivan varmasti!!! Anna elämä Herran käyttöön ni varmasti alkaa tulee sisältöä ja mieli muuttuu positiiviseks ja sit se aukko mitä ihmiset yrittää täyttää kaikenmaailman roskalla tulee täyttymään. Tarkoitan täydellistä rauhaa sydämessä mitä ei voi löytää mistään muualta. 100% Toimiva juttu suosittelen kaikille!!!

Kolmenkympin kriisi.

http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/654837?ihmissuhteet-ystavat-elamaa_oppimassa

Tässä muiden tarinoita:
http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=23653&p=1&pm=1

Sinullahan on asiat aikas mallillaan!
Työ,harrastukset,juhliminen,ystävät... Kaikilla ei todellakaan ole!!
Tee jotain kivaa niitten ystävien kanssa. vaikka äkkilähtö etelään tai jotain...
Samanlaista se on välillä kaikkien arki.

olen kohtalontoveri

ja elämä on perseestä,ei parisuhdetta,opiskelut menee päin persettä,kaikki kaverit on lähteny ympäriltä joo ja olen lähes alkoholisti,lisäks kirjoittelen tänne näitä säälittäviä kirjotuksia juovuspäissäni :).

Mullekin tuputetaan niitä tavoitteellisuusaatteita.Minusta on hyvä,jos kesällä on yksi getwaway, ja syksyksi suunnitteilla 2 asiaa.Itsellä nämä ois,et jos pääsisi Thellinaan Hankoon elokuussa, ja syksyllä työnväenopistoon journalistiikan kirjoittamisentaidon kurssitukseen.Syksyllä olisi myös tiedossa jonkin meditaatioryhmän aloittelu, siis vasta-alkajana.Pilateksesta en tiedä paljon mutta unensaantiin auttaisi.Muuten,noin ohessa,teen editointiproggiksia eeppisen tekstin pohjalta.Harrastan paljon lehtienlukua sitten mökillä.

Kannustava työ, mieluisat harrastukset ja hyvät ystävät ovat oivallista sisältöä elämälle. Ne ovat asioita, jotka perheen lisäksi yleensä mielletään henkisen hyvinvoinnin ja onnellisen elämän edellytyksiksi.
Kaikilla ei ole niitäkään ja silti voi elää tyydyttävää elämää.

Sinun iässäsi on vielä runsaasti mahdollisuuksia tavoitella mitä tahansa elämässä.
Kaikki riippuu siitä, miten asioihin suhtautuu.
Tärkeintä on nähdäkseni sisäisen rauhan ja levollisuuden omistaminen. Silloin elämä ei ole puisevaa, vaikka ulkoiset puitteet eivät olisi kovinkaan hääppöiset.
Kiitollinen mieli on hyvä vastalääke elämän "myrkkyihin", yksitoikkoisuuteen, pitkäveteisyyteen, kyllästymiseen ja puisevuuteen.

Minä olen jo aika kauan elänyt ihminen ja kokemuksesta voin sanoa, että elämän mielekkyys on toisten ihmisten huomioimisessa ja palvelemisessa. Oman itsen ympärillä pyöriminen tuottaa tarkoituksettomuutta, mutta toisten auttaminen tuo avun itsellekin. Se synnyttää iloa ja toteuttaa yhden ihmissuhteita koskevan totuuden: "Antaessaan saa."

Juhlimisesta ehkä sen verran, että kaikenlainen juhliminen ei ole hyväksi.
Juhli, kun juhlaan on aihetta, mutta varmaa on, että ihmisen elämä on enimmäkseen arkipäivässä elämistä. Arjesta voi löytää ja on yleensä löydettäväkin hetkittäiset ja kantavimmat ilon aiheet.

Minua koskettaa tämän hetkisen tilasi kuvaus:
"Olo on kuin yksin keskellä tyyntämerta. Ei ole suuntaa eikä tarkoitusta minne päin lähtisin soutamaan. Eksyksissä !"

Minusta on parempi kuitenkin olla tyynissä vesissä kuin keskellä myrskyävää merta. Eksyksissä ollessa on etsittävä maa- tai merimerkkejä. Jos tuota kielikuvaa "merellä oloa" ajattelee, niin joskus on vain luovittava. Sopivan tuulen noustessa on taas reivattava purjeet ja jätettävä soutaminen. Elämä kantaa!

Toivon, että elämääsi puhaltaa leppeä tuuli, joka vie sinut toivomaasi satamaan.
Uskovaisena ihmisenä toivon tietysti, että löytäisit elämäsi todellisen tarkoituksen, jota et ehkä vielä tiedä, Jeesuksen Kristuksen sisäisen tuntemisen.

Parisuhde, harrastukset, lapset, omakotitalo... nämä asiat on aivopesty teidän päähänne, unohtakaa nämä kaikki ja luovuttakaa. Elämässä ei kannata tehdä muuta kuin se mitä on pakko tehdä, eli työtä. Itse olen onnellinen silloin, kun olen yksin, kun minun ei tarvitse tehdä mitään, eikä mennä minnekään, saan vain olla kotona tekemättä ja ajattelematta yhtään mitään. Kun aikanaan jään eläkkeelle, pois tästä oravanpyörästä, niin silloin koen olevani jo paratiisissa.

Parisuhde, harrastukset, lapset, omakotitalo... nämä asiat on aivopesty teidän päähänne, unohtakaa nämä kaikki ja luovuttakaa. Elämässä ei kannata tehdä muuta kuin se mitä on pakko tehdä, eli työtä. Itse olen onnellinen silloin, kun olen yksin, kun minun ei tarvitse tehdä mitään, eikä mennä minnekään, saan vain olla kotona tekemättä ja ajattelematta yhtään mitään. Kun aikanaan jään eläkkeelle, pois tästä oravanpyörästä, niin silloin koen olevani jo paratiisissa.

tavoitteennasi on jättään n pois.

Kaikkee on , mut ei mitään.

haluaa pistää itsensä likoon.

Rupea vaikka vapaaehtoistyöhön suojelemaan sademetsiä tai opastamaan köyhiä Afrikassa, tms. En siis tarkoita mitään kummilapsen "ostamista" vaan käytät kaikkea elämässä oppimaasi hyväksi ja rupeat oikeesti hommiin. Yks tai kaks sapattivuotta ja Brasiliaan tekemään sitä mitä parhaiten osaat.

Jos auttaminen ei nappaa niin ainahan voi ottaa tavoitteeksi vaikka purjehtia / liftata maailman ympäri, kävellä halki Amerikan tai rakentaa maailman suurin hiekkalinna Saharaan.

Tuon fiiliksen yllättäessä turvaudun vetämään muuutaman pullon punaviiniä, rennolla musiikilla. Jos on pyhä, turvaudun korilliseen olutta. Ei toimi yhtä hyvin, mutta kyllä se helpottaa.

Aina tulee aikakausi milloin menee paremmin, milloin huonommin.
Itse maailmalle lähteneenä olen kokenut takaiskuja jos jonkinlaisia, milloin olen ollut vailla työtä, milloin syrjittynä islaminuskoisessa maassa. Pisteet siitä että olen jaksanut täytyy antaa ystäville joille on voinut purkaa ja aviomiehelleni joka on pysynyt vierelläni kaikesta paskasta huolimatta. En voi sanoa, että maailmalle lähtö on vastaus kaikkeen, mut mikäli sinulla on rahaa pankkitilillä ja halua vielä kokeilla jotain niin kehoittaisin lähtemään matkaan. Ei tarvitse olla edes äkkilähtö, vaan voit vaikka mennä kertaamaan eka kielitaitojasi kansanopistoon ja sitä kautta mennä askel askeleelta kohti lomaa. Osta uusi matkalaukku ja kiva hellemekko jos olet menossa lämpöiseen, urheile itsesi rantakuntoon. Ota vaikka 2 viikon loma kaukana suomesta tai suomalaisista turistikohteista ja tutustu uuteen kulttuuriin ja uusiin ihmisiin. Mikäli rakastut maahan, niin voithan aina palata takaisin work and live visalla töihin. Mikset lähtisi vaikka Australiaan töihin, ihmiset siellä ovat rentoja, avoimia ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen, viisumikin on suomalaisena helppo järjestää ja ihmiset tekevät käytännössä vain puolipäivää töitä ja hengailevat rannalla loppupäivän. Ei muuta kuin asunto vuokralle ja Ausseihin!

Suomi on kylmä ja toisinaan masentava, siellä korostuu se miten kaikki pyörii samaa ympyrää 24/7. Itse tylsistyin Suomessa, join usein alkoholia ja notkuin viikonloput ja joskus viikollakin baareissa. Maailmassa on niin paljon enemmän kuin pelkkä Suomi. Viikon jälkeenkin on jo mukava palata kotiin.

"sinun täytyy rakastua" tai "sinun täytyy hankkia lapsia" - kenenkään ei täydy tehdä kumpaakaan ja kun yrittämällä yrittää niin rakkautta ei ainakaan löydy. Lapsista en voi sanoa vielä mitään. Itse olen vähän nuorempi kuin sinä, enkä ole kuvitellutkaan haluavani lasta vielä kymmeneen vuoteen, sillä en itsekään vielä tiedä mitä elämältäni haluan. Lapsia tulee sitten joskus kun ja jos on tullakseen.

Minusta olet jollain tavalla onnekas kun saat mennä oman pääsi mukaan, maailma on avoin sinulle eikä kukaan pysäyttele sinua!

Olen itse 27-vuotias nainen ja minulla ei ole ammattia ollenkaan.Ulosotossa ehkä kai alle 4tuhatta euroa.Tavoitteita voi yrittää,mutta ei kaikkia voi aina toteutua.Esimerkiksi ystäväni on tavoitetta halunnut hevostallia ja perustaa jostain,mutta ei se onnistunut heti.Minusta työtä on kuuluu elämässä,koska maksaa kaiken mm.laskuja,velkoja,matkan menot ja muuta.Olin haaveillut tulla vartijaksi,mutta tiesin että en voi kun kuulon takia mahdoton.Minulla oli ollut paljon harrastukset kun tekee hyvää.Harrastukset aivan kaikenlaista monta.Suomessa aika todella paljon luottomerkintähäiriöt ja ulosotot,mutta ei kukaan ole ainoa.Olen nähnyt jossa palstassa,että ihminen itse ei kiinnostaa opiskelusta,ammatista tai työstä.Osa on paljon ystäviä tai vähän tai jopa ei ole.

joo netti on ainut ystävä, mielen terveys ongelmia, huumeita vaihto ehto päihteinä kun humalassa kaikki asiat menee vituiksi. ei pysty asioita hoitaa 20 000e ulosotossa parit rosikset tulossa. siinäpä tämän päivän tavoitteet

Opimme lapsuudesta lähtien ajatuksia ympäristöltämme, ja nämä ulkoiset ajatukset alkavat ohjaamaan elämää, koska oma alkuperäinen tahtomme vajoaa tiedottomuuteen. Jos ei osaa luoda näistä ulkoisista ajatuksista tavoitteita itselleen, niin joutuu tilanteeseen jossa sinä olet. Sinänsä se on hyvä tila, koska olet vielä tietoinen että jotakin omaa on olemassa. Kannattaa lukea erittäin hyvä kirja jonka avulla voit tutkia ajatuksiasi ja tulla tietoisemmaksi itsestäsi sekä omasta tahdostasi. Kirjan nimi on Alkuajatus. Onnea sinulle!

Löysin tällaisen vanhan ketjun ja luin sitä mielenkiinnolla..

Olen 40v, lapseton, onneton ja tällä hetkellä kai syvästi masentunut. Elämässäni ei ole mitään mieltä, ei järkeä, ei syytä elää. No en todennäköisesti tee itselleni mitään, mutta tarkoitan vain, että tilanne on mielestäni täysin mahdoton enkä halua näin elää, enää. Mutta minkä tälle voi? En voi saada lapsia, biologia ei enää toimi, ei ole miestä (no en halua, eron jälkeen en haluaisi kertakaikkiaan enää ketään kun lapset jäi saamatta vaikka niitä halusin) jne jne.

Olen epäonnistunut kaikissa tavoitteissani mitä tälle elämälle olin asettanut. En vaatinut liikoja, mitään niistä en saanut mitä toivoin. Lapset, perhe, onnellinen lapsuus omille lapsille, oma talo tai asunto, korkeakoulututkintokaan ei kuulunut suunnitelmiini. Halusin vähän reissata pitkin maailmaa. Ainoa mikä näistä toteutui oli reissut. Naimisiinkaan en koskaan halunnut, siitä tulikin minulle oma vankila kun lasten saantia ei voinut jonkun toisen kanssa yrittää. Mies kun ei halunnut lapsia juuri minun kanssani..ei vaan sanonut sitä minulle..

Älkää sanoko, että pitää jaksaa, pitää yrittää, luovuttaa ei saa. Olen jo aika monta vuotta yrittänyt jaksaa, nyt se on loppu. Adoptioon olen liian vanha odotusaikoineen, olisin halunnut joka tapauksessa biologiset lapset. En ole onnellinen ilman lapsia. Olen todella onneton. Voisin elää ilman parisuhdetta, mutta ilman lapsia..? Koen olevani ihan puolikas ihminen, en halua elää itsekkyydessä lopun ikääni. Katselin nuorempana kauhistuneena kavereita, jotka jäivät lapsettomiksi ja säälin heitä! Säälin ja ajattelin, että kuinka itsekkääksi he jäävät eivätkä ymmärrä, minkä ilon lapsista saa, kuinka itse joutuu ihmisenä kasvamaan, miten suuren ilon vaikkakin tuskankin lapset voivat tuottaa..ja minulle kävi aivan kuten näille säälimilleni kavereille...tuska on moninkertainen tajutessani tämän..

En tiedä miten eteenpäin. Olen pakotettu menemään töihin, jatkamaan työtä lapsia sikiävässä ympäristössä ja kärsimään joka helkutin päivä..Jos asettaisinkin itselleni sen tavoitteen, että en vielä(kään) luovuta, niin tosiasiat puhuvat puolestaan ja on aika luovuttaa..en jaksa ENÄÄ keksiä sijaisonnellisuuden lähteitä, olen yrittänyt sitä jo vuosia! Olen harrastanut, pitänyt huolta itsestäni, ystävyyssuhteista, edennyt muka urallani ja kaikkea muuta millä elämänsä voi täyttää. Mutta ei, mikään näistä ei ole tehnyt minua yhtään onnellisemmaksi. Päinvastoin, sijaistoiminnat saavat minut tuntemaan vielä enemmän epäonnistumista kaikesta..

Onko täällä ketään joka ymmärtää..? Toivon asiallisia vastauksia, koska en myöskään voi kuvitella tilannetta, että saisin perheen jonkun toisen lasten kautta. Ei, se ei ole sama asia..olisin aina vain se kakkonen, haluan olla ykkönen tai vähintäänkin yhtä tärkeä. Olen elänyt sumussa jo vuosia, tämä toive omista lapsista päällimmäisenä elämässäni. Elänyt päivästä toiseen toivoen, uskoen ja luottaen, että se toinenkin vielä tahtoo..

On joskus aika päästää irti tästä tuskasta, surusta, onnettomuuden tunteesta. Mutta se ei ole nyt, enkä tiedä milloin se tulee. Olen tähän saakka jaksanut nostaa itseni ylös, mutta nyt en enää. Tuska on niin loputon ja todellinen..En halunnut yksinäistä vanhuutta, en halunnut valita olevani lapseton. Lapsettomuuden tyhjyyttä ei pysty mikään muu ihmissuhde korvaamaan, ei mikään harrastus tai muu elämänsisältö..Lopun ikääni tulen välttelemään kaikkia lapsiperheitä, kadehtien heitä siitä onnesta jonka he saivat osakseen. Säälittävää.. :'(

Please, asiallisia vastauksia jos teillä on niin niitä luen mielelläni, tällä hetkellä suru on niin pinnassa etten kestä kovin hyvin arvostelua saati piristämisyrityksiä..

Kuka on sanonut, että elämä on helppoa?

Auttamisesta tulee hyvä olo.
Miten Sinä voisit auttaa naapuria, ystävää, koiran omistajaa?

Minä en pahastuisi yhtään, jos tulisit ohimennen luomaan pienen pihan lumet ja tai auttamaan muuten pihan ja puiden kanssa. Olen vasta 56 v. ja rakennan omat tavoitteet aika lyhyellä tähtäimellä.

Olisitte iloisia itse asun milloin missäkin olen 90 vuotta, työtön, elän täysin sosiaalituella, minulla on hammasmätä ja silmäkaihi ja menetin toisen jalkani sodassa. Ihme että olen vielä elossa.

Sosiaalinen puoli hoituu kirjaston koneella.

Tässä mielenkiintoinen video:

http://www.youtube.com/watch?v=xAmZII6hXZc&feature=youtu.be

Ei tavoitteita elämässä: Sinulla sentään on jotain. Ajattele heitä keillä ei ole mitään ja arvostaisit sitä mitä sulla on.

Se taitaa olla niin, että kun tarvitset kuuntelijaa saat selittäjän ja kun tarvitset selittäjän saat hiljaisen kuuntelijan. Ystävät, suku, läheiset ihmiset, esimiehet, julkishallinnon edustajat, ylemmät esimiehet, kansanedustajat, ministerit, presidentti, paavi, kulmakapakan Jari, Jumala. Siinä järjestyksessä. Viimeinen kuuntelee parhaiten, viimeinen auttaa eniten. Jarista tosin en mene aina takuuseen, aina jurrissa se on aika velikulta, selvänä sitten aika ikävää seuraa.

Monesti vieressä elävät ihmiset eivät osaa, tiedä, ymmärrä kuinka toimia sellaisen ihmisen kanssa joka hiipuu kauas pois, jonnekin mistä hänestä ei saa enää otetta. Se käsi on jo luisunut kaiteen yli ja ollaan rännissä kiinni, mutta kun ei jaksa enää pitää kiinni.

Liian usein kuulee vain toitotettavan "ota itseäsi niskasta kiinni", "onhan sulla vielä toi ja toi", mutta ongelma hyvät ihmiset on siinä, että kun mikään ei tunnu miltään niin vähään aikaan mikään ei tunnu miltään. Itse hakeuduin mielenterveystoimiston 6kk tiukkaan työkuntoutukseen ja se teki ihmeitä. Toki ensimmäisellä viikolla yritin puolittaista itsemurhaa humalassa, onneksi tilanne laukesi ja läheiset ihmiset (perheeseen kuuluvat) saivat mut selviämään tilanteesta, toki itse olin humalassa heille soittanut että sitten on tietty ne joilta ei mitään varoitusta tule eikä tule koskaan tulemaan ennen kuin on liian myöhäistä. 1 vuosi tästä tapahtumasta takaisinpäin hautasin parhaan ystäväni, ihmisen jolla piti olla kaikki kunnossa. Älyä päästä vaikka NASAA:n töihin, urheilullisuutta jakaa vaikka Markus Pöyhöselle ja iloisuutta ja positiivisuutta Äiti Teresalle asti, mutta kas kummaa. Asiat olivat kulissia, kun mies ei enää kestänyt.

Mua lohduttaa kuitenkin kaikenmaailman tietäjäeukkojen ja ukkojen vilpitön halu auttaa, vaikka taidot ovatkin aika heikot, sosiaaliset tai sosiottomat. Jos haluaisin yhden viisauden teille antaa, se olisi se että älä ole kärkäs kommentoimaan, kysele, halua tietää asioita ennen kuin jaat omaa viisauttasi toisille, jotka eivät sitä halua.

Kuuntele korvillasi mitä toinen sanoo tai jättää sanomatta, senkin ehkä opit näkemään. Ja sitten on ne ihmiset ja tilanteet, joille ei mikään muu auta kuin yhtäjaksoinen terapia, jossa on pakotettu käymään asioita läpi klo 9.00 - 15.00 jatkuvasti ja ei auta kuin kestää. Mutta sen jälkeen elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselta. Ystävä on sellainen, jolla on kaksi isoa korvaa, yksi pieni viiru keskellä (en tarkoita alapäätä) vaan yläpäätä. Ja iso hali lämmin halaus on paras ase. Aina silloin tällöin.

eipä ole minunkaan eläämälläni suuntaa. On kylläkin hyvä mies ja pieni lapsi, se nyt tuo jotain positiivisuutta elämääni. Mutta ei vain ole sitä suuntaa, sillä olen ollut poissa työelämästä 2 vuotta. Ekan vuoden hain töitä ja hakemukset oli kunnossa useiden haastattelijoiden mielestä, silti en vain kelvannut mihinkään hakemaani paikkaan. Koin tuosta asiasta suurta epäonnistumista ja usein jopa masensi oikein kunnolla, miehen ja muiden käydessä töissä tienaamassa. Toisen vuoden olen ollut vauvan synnyttyä kotona. Olen jo aivan täynnä tätä kotona olemista. Haluan elämälleni sen suunnan että pääsisin töihin sekä saisin ystäviä. Niitäkään minulla ei ole juuri yhtään. Kaikki lapsuuden ystävät on hiljaa hiipuneet pois, osaa tuskin enää edes tunnenkaan, eikä kyse ole siitä ettenkö itse olisi ollut aktiivinen yhteyden pidossa heidän suhteen. Omalta alalta tuskin koskaan edes töitä tulisin saamaankaan. Vaaditaan liikaa ilmeisesti ja nyt varsinkin kun olen kaksi vuotta ollut pois töistä. No olen ajatellut lähteä opiskeleen amk:hon sairaanhoitajaksi, sillä olen ihmisenä omasta mielestäni sopiva sille alalle, varsinkin jos luonnettani katsotaan. Pelkäänpähän vain että taas tulee kuraa niskaan, enkä pääse opiskeleenkaan jne. Olen kuitenkin ihminen joka haluaa haasteita elämäänsä ja kunnianhimoisuuttakin löytyy juuri opiskelun suhteen, silti vain pelottaa ajatus että taasen kaikki menee päin mäntyä. Muut alat eivät oikein kiinnosta, enkä halua lähihoitajaksikaan, sillä olen sitäkin hommaa kokeillut. Sairaalassa haluaisin työskennellä, sillä vauvallani on sydämessä reikä ja olen joutunut jonkinlaisia sairaanhoitajan hommia jo kotonakin tekemään. Mielessäni liikkuu vaan ajatus että mitä sitten jos en pääse edes sinne kouluun? varmaankin sitten masennun ja en halua enää edes yrittää päästä työelämään. Sanonpahan vaan kaikille, älkää ikinä opiskelko merkonomiks!

No, nyt en ymmärrä. Sinähän olet trendin allonharjalla. Nyt pääsee lehtiin, kun ilmoittaa luopuvansa kaikesta ja alkaa nauttia vapaudesta ja rennosta olosta.