kun paperissa lukee eräpäivä x.6.2009
Sitten lukee
lainan pääoma X e
velan määrä yht. X e
Korko X e
Maksettava yhteensä 0 e
Pääomitettava korko X e
Niin pitääkö tuossa nyt sitten jotain maksaa, kun lukee että maksettava yhteensä 0 euroa.
opintolainasta
5
364
Vastaukset
- ...
Sepustuksesi perusteella ymmärtäisin että korko pääomitetaan lainaan. Et maksa mitään nyt mutta seuraavalla kerralla koron osuus on taas hieman isompi koska sitten korko lasketaan pääomasta siihen nyt lisätystä korosta. Eli velka kasvaa siis korkoa korolle. Ja jonain päivänä ennemmin tai myöhemmin, miten olet asian sopinut, ne kaikki täytyy maksaa pois, ja korko juoksee aina vaan.
Ilmeisesti olet vasta aloittanut opinnot, tai ainakin vasta ottanut ensimmäisen opintolainan. Jolloin tuo lappu nyt vain tahtoo kertoa sinulle että sinulla on velkaa ja siihen velkaan lisätään tuon verran korkoja. Eikä takaisinmaksu ole vielä alkanut, joten siksi lukee maksettava 0 e.
Lainapapereissasi lukee koska lainan maksaminen alkaa, yleensä ihmiset ryhtyvät siihen vasta kun valmistuvat opinnoistaan ja pääsevät töihin. Jos valmistuu ns. työttömäksi, niin Kela jelppaa myöntämällä korkotukea (koska se korko juoksee), mutta silläkin on joku raja; 2 v. tai jotain. Pääomaa ja pääomaan opiskeluaikana lisättyä korkoahan ei Kela pysty taikomaan pois.
Lyhyesti: et maksa nyt mitään. Mutta maksat sitten joskus, kyllä pankki saamisistaan huolen pitää.- ovat
lukuja. Esimerkiksi
lainan pääoma 4567 e
velan määrä yht. 4567 e
Korko 123 e
Maksettava yhteensä 0 e
Pääomitettava korko 123 e
Mutta nyt tulee joku sanomaan, että tuossa on joku virhe. Ei tuommoisia lukuja voi olla. - Nyt et maksa
ovat kirjoitti:
lukuja. Esimerkiksi
lainan pääoma 4567 e
velan määrä yht. 4567 e
Korko 123 e
Maksettava yhteensä 0 e
Pääomitettava korko 123 e
Mutta nyt tulee joku sanomaan, että tuossa on joku virhe. Ei tuommoisia lukuja voi olla.Tuo tarkoittaa sitä, että nyt ei tarvitse maksaa mitään, vaan korko pääomitetaan (lisätään) tuohon velkaasi.
Kuten aikaisemmin sanottiin, niin tulet maksamaan korkoa korolle. Noin periaatteessa kannattaisi maksaa tuo korko pois, niin velkasumma ei kasvaisi. - ...
ovat kirjoitti:
lukuja. Esimerkiksi
lainan pääoma 4567 e
velan määrä yht. 4567 e
Korko 123 e
Maksettava yhteensä 0 e
Pääomitettava korko 123 e
Mutta nyt tulee joku sanomaan, että tuossa on joku virhe. Ei tuommoisia lukuja voi olla.Seuraavalla kerralla lapussa lukee että velkaa on yhteensä 4690 (4567 123) ja silloin uusi korko on laskettu tuosta kasvaneesta summasta, jolloin korko on taas hiukan enemmän ja jos et ole silloinkaan vielä maksamassa/lyhentämässä niin se taas pääomitetaan, jne... Velka kasvaa korkoa korolle.
Oletko jo valmistunut opiskeluistasi?
Joskus ennen oli ainakin niin, että valmistumisen jälkeen 2 vuotta oli -ainakin- lyhennysvapaata, en muista olisiko korkoja pitänyt maksaa.
Jos olet valmistunut, mutta tuo 2 vuotta ei ole vielä kulunut, ja jos olet töissä ---> kipi-kapin pankkiin ja sovi maksusuunnitelma.
Laskevat siellä, että laina-aika ollut X (ensimmäisestä lainanotto vuodesta valmistumiseesi saakka), jolloin takaisinmaksu aika on 2 kertaa tuo laina-aina (esim. laina-aika 5v, takaisinmaksuaika 10v).
Laskevat sinulle kuukausimaksun, jota alat maksamaan joka kuukausi. Näin on huomattavasti helpompaa, kun "automaatti"menettelyllä, jolloin lasku tulee joka puoli vuosi, eli 6 kk välein maksat ison köntän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096926Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034618L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473908TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133304Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6621950- 661308
- 91279
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021275Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481240