Epätarkoituksenmukainen sinustäkykardia

niin väsynyt olo

Heippa,

Onkohan muilla mahdollisesti todettu moista? Olen ollut tammikuun alusta saikulla korkean sykkeen vuoksi. Erilaisia lääkkeitä on kokeiltu, sydämen ultra tehty ja elektrofysiologinen tutkimuskin tehty jonka yhteydessä ablaatiota ei tehty, kun ei häiriötä aiheuttavaa johtorataa löytynyt. Lääkkeet ovat auttaneet aina hetkellisesti n. muutaman viikon ja sitten ikäänkuin elimistö tottuu lääkkeisiin ja korkea syke jälleen piinaa.

Juuri nytkin tässä kirjoitellessani tätä viestiä sykkeeni 107, ja vain makaan ja näpytän. Olin kesäkuun alussa kokeilemassa työntekoa ja se oli yhtä tuskaa, viikon siis jaksoin ja jälleen saikulla... Nyt taas odottelen aikaa kardiologianpolille meikkuun. En vain tiedä, että mitä mulle voi enää tehdä/tutkia. Sydämessä ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta tuo syke vain on outo. Viime holtterissa päiväaikaan koko ajan takykardiaa (max oli tuolloin 177) yöksi onneksi syke laskee jopa alle 45 (saapahan sydän edes jossain välissä levätä).

Nyt sitten kelaltakin tuli hylkäävä päätös sairauspäivärahojen suhteen kun teen heidän mielestään VAIN toimistotyötä... Jos pelkän ruoan tekeminen nostaa sykkeen jopa 150 on jokin mielestäni pielessä. Töissä ollessani konetta näpytellessä ja papereita siirrellessä syke 100-120 luokkaa.

Minulla tuo syke nousee herkästi pienestäkin liikkeestä.

Lihakset ovat jatkuvasti maitohapoilla ja tuntuu kuin joka päivä juoksisin maratonia. Ainoastaan makuulla(liikkumatta) ollessani syke saattaa laskea 70-80 paikkeille, mutta jos esim korjaan tyynyn asentoa syke nousee yli 100.

Olen hieman ylipainoinen ja kunto ei ole kehuttava, mutta lääkärit ovat sanoneet, että nämä seikat eivät aiheuta tuollaisia sykkeitä.

Olen niin väsynyt ja "rasittunut" (vaikka en uskalla/voi rasittaa itseäni... sillä pienestäkin rasituksesta, kuten 20 rappusen ylöskävelemisestä tuntuu taju lähtevän)

Joskus jopa puhuessa hengästyn ja syke nousee taivaisiin=O(

Olisi kiva tietää onko muita jotka kärsivät samaisesta ongelmasta ja, että mitä heille mahdollisesti on tehty.

Vaikka kuntoni ei riitä (siis tuon sykkeen vuoksi) olen pakottanut itseni päivittäin koiran kanssa pienille lenkeille. Hisukseen koiran kanssa kävellään ja sykkeet älyttömän korkealla.

Noh toivotaan, että lääkärit keksivät vihdoin jotain..... Tahtoisin takaisin töihin kun ei se kelakaan usko, että olen työkyvytön.

No juu, kiitos jo jaksoit lukea vuodatukseni ja tosiaan olisi ihanaa jos jaksaisit jakaa kokemuksesi=O)

Sykemittari muuten jatkuvassa käytössä, juuri katsoin 6 tunnin ajanjaksolta ka syke 98 ja max 155 ja todella en ole mitään rasittavaa tehnyt, rasittavin oli vissiin tuo ruoan laitto=O)

3

2416

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nelli.

      Mullakin on sama. Se vaan alkoi yhtä äkkiä ja paheni siihen pisteeseen, että kun ylös sohvalta yritin, niin syke 180. :( On tämä kamalaa. Lääkkeet hetken auttoi, sitten ei enään.

      Multakaan ei mitään löydetty. Aika syksyllä meikkuun.

      Itsellä piän epäilys, että olisikohan mulla anoreksia ja päivittäiset oksentelut johtaneet tähän? Vaikka kun tervehdyin ja paino nousi normaaliksi, niin vaiva ei ole korjaantunut.

      Tuleeko sulle lisälyöntejä paljon? Mulla tulee kammioextraa välillä ihan hurjana. Nyt on tykyttely lievittynyt siihen pisteeseen, että pääsen liikkumaan, mutta joinain päivinä se palaa ja palaakin semmoisena, ettei syke enää rauhoitu edes makuullaan ollessa, vaan saattaa siinä 150 jumpsutella ihan omia aikojaan tunninkin. Ja kammiolisäreitä tulee kohtausten aikana, ihan putkeen 10 kappalettakin, jos koitan nousta istumaan.

      Itku ja epätoivo välillä iskee, kun kukaan ei pysty auttamaan!!

      Ihme vaiva, olet ensimmäinen itseni lisäksi jonka kuulen kärsivän täsmälleen samasta oireesta! :O

      Paljon sulla ikää? Mä 20.

      Käyn palstalla tooosi harvoin, että jos haluat, niin kirjoita [email protected]

      • alkuperäinenkirj

        Juu kyllä mullakin välillä on extroja... Oikeastaan niistä tämä alkoi. Ensin oli noita muljahdustuntemuksia ja kun niitä lähdettiin tutkimaan ja todettiin ne vaarattomaksi seuraavaksi oireeksi ilmaantui tuo korkea pulssi.

        Itse olen 36v. eli roimasti vanhempi kuin sinä=O)

        Ei tässä muuten mitään olisi, mutta kun ei jaksa mitään.... Mutta Kela nyt on sitä mieltä, että olen täysin terve. Välillä kun kävelee, tuntuu et taju lähtee ja huomaan et syke nousee... Taju ei onneksi ole kertaakaan lähtenyt.

        Mulla saikkua tämän kuun loppuun asti ja vasta syksyllä pääsen tutkimuksiin vaikka lääkäri pisti lähetteen tosi kiireellisenä. Kun vain rahat riittäisivät yksityiseen lääkäriin niin sinne kyllä menisin=O/


    • Anonyymi

      Samanlaisia oireita itsellä. Paraniko teillä oireet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2057
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      27
      1115
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      97
      814
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      133
      799
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      727
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      716
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      676
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    Aihe