Osaisiko kukaan selittää/kertoa mistä voisi johtua se, että kelaan mielessäni menneitä asioita/tilanteita? Nykyään yhä useammin huomaan soimaavani itseäni siitä, mitä olen tehnyt tai jätttänyt tekemättä jossakin sosiaalisessa tilanteessa.
Olen luonteeltani ujo ja sosiaaliset tilanteet tuovat minulle jossain määrin paineita, vaikka ulkopuoliset tuskin tätä edes huomaavat. Varsinaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa minulla ei kuitenkaan ole. Nukun hyvin, eikä minulla ole todettu masennustakaan.
Tämä asioiden kelaaminen/itsensä soimaaminen on viime aikoina voimistunut ja alkanut vaivata opiskelemista; Tuntuu ettei keskittymiskykyni riitä oppikirjojen lukemiseen. Olen aina tarvinnut ns. optimaaliset lukuolosuhteet (hiljaisuus ja häiriötön tila), ja olen siten pystynyt keskittämään ajatukseni vain lukemiseen. Nyt vain tuntuu, että minulla ei ole keinoja kontrolloimaan mieltäni vaivaavien asioiden mieleen tulemista, kun luen oppikirjoja. Muunlaisten kirjojen ja tekstien lukemiseen pystyn kyllä vaivattomasti keskittymään, eikä se tuota ongelmia.
Voisiko syynä olla lähipiirissäni sattuneet tragediat, jotka vaivaa mieltäni vai liittyykö johonkin sairauteen kyseinen "asioiden mielessä pyörittely" -ongelma? Jos jollakulla on samalaisia ongelmia tai muuten vain tietää asiasta jotain, kommentit ja neuvot ovat tervetulleita!

Vastaukset 4
Vanhimmat
kiinnostaa sinua, kun ilmiö esiintyy vain sen parissa.
Tee stressihormoniremontti, pudota pois kaikki stressihormonitasoja kohottavat kemialliset tekijät, kuten kofeiini kaikissa olomuodoissaan, nopeat hiilarit (sokeri), vahvat mausteet, elintarvikkeiden lisäaineet (natriumglutamaatti E621) jne. Ryhdy harrastamaan joogaa, se kohottaa aivojen rauhoittavien välittäjäaineiden tasoja tutkitusti. Kävele metsässä tai merenrannassa, sekin kohottaa mielihyvähormoneja ja tasoittaa oloa pitkällä tähtäyksellä.
Taisit osua ongelman ytimeen...:) Opiskelemisessa on ollut motivointiongelmia havaittavissa.
Saatat olla oikeassa noiden mainitsemiesi asioiden vaikutuksesta tilanteeseeni. Olen nimittäin jossakin vaiheessa elämääni tehnyt ruokavalioremontin, jolloin noudatin kuvailemasi kaltaista ruokavaliota, harrastin jopa joogaa. Silloin mieli todellakin oli virkeämpi, energiaa riitti. Jotenkin olen taas ajautunut vanhoihin ruokatapoihin, tosin kahvia en onneksi juo enää ollenkaan.
Kiitos näkökulmastasi :)
Kyllähän se on ihan normaalia että nukkumaan mennessä kertaa kaiken sen mikä on elämässään mennyt pieleen ja nukahtaa sitten joskus aamuyöstä vasta. Ei moisesta kannata huolestua.
...jos jaksoit ihan ensimmäisen kappaleen lukea loppuun, niin onhan se tietenkin saavutus sinänsä. Alkuperäisen kirjoittajan tilannne ei kuitenkaan millään tavalla liittynyt tuohon asiaan mihin luulit vastaavasi.
No, aina ei voi voittaa, eikä sarkastisuus pelasta ymmärtämättömyyttä. Toivottavasti sinulla muuten menee hyvin.