Vauvakuume

ja sukupuoli

Toivottavasti en sohaise ampiaispesään. Tiedän miten monet yrittävät saada edes sitä yhtä lasta, ja kuinka sekään ei ole selvää saako koskaan tervettä lasta. Kaikki kunnioitus heille jotka näiden asioiden kanssa kamppailevat. Ottakaa ihmiset tämä viestini kevyesti ja huumorilla!

Ihan ensiksi kerron että minulla on kolme poikaa jotka ovat kaikki todella ihania ja rakkaita enkä heitä vaihtaisi yhteenkään tyttöön mistään hinnasta. Nyt kuitenkin vielä neljättä lasta suunnitellaan, ja kokeilemme jos voisimme mitenkään vaikuttaa itse tulevan lapsen sukupuoleen (jos lasta edes tulee). Luonto sen varmastikin kyllä päättää emmekä me, mutta kuitenkin.. Voihan sitä kokeilla, eikös vain?

Oli tulos kumpi hyvänsä, lasta rakastetaan kyllä suunnattomasti. Neljä poikaakin sopii vallan hyvin, mutta testataan nyt kaikki taiat.

Eli eli. Mitenkäs tämä ovulaatioasia ja yhdynnän ajoitus menikään? Jos toivoo tyttöä, yhdyntä ajoitetaan 3-4 päivää ennen ovulaatiota. Ovulaation aikaanhan, juuri ennen sitä tai pian ovulaation jälkeen yhdynnästä pitäisi (teoriassa) tulla poika.

Eli miehen kanssa ilman kondomia vain kolmantena päivänä ennen ovulointia tyttösiittiöiden parhaaksi. (Mies ei kyllä innostu.)

Aamiaismurot pannaan, sillä muroja syömättömät kuulema saavat todennäköisemmin tyttöjä (miten sitten onkaan).

Karpalokapseleita syömään, sillä ne muuttavat kohdun limakalvon ph:n tyttösiittiöille otolliseksi.

Niukkaenergistä ruokaa, tai ainakin lisää salaattia ja muuta kevyempää. Kunnon ruokatankkauksilla ainakin meidän pojat tehtiin, vaikka pienikokoinen olenkin.

Oli miten oli, varmaankin vain tuolla yhdynnän ajoituksella voi mielestäni olla jotain merkitystä vauvan sukupuoleen.

Vai mitä ajattelette? Etsin karpalokapseleista tietoa, mutta sitä löytyi hyvin niukasti. Olen muutenkin hyvin skeptinen sen vaikutuksesta tähän asiaan.

Entä miten yhdynnän ajoitus sitten muuten? Miksi tyttösiittiöt muka selviytyvät paremmin hengissä 3-4 päivää ennen ovulaatiota, miksei 3-8 päivää tai muuta vastaavaa? Jos poikasiittiöt voittavat todennäköisemmin ovulaation aikana tai heti sen jälkeen, miksemme voisi harrastaa vaikkapa jo viikko ovulaation jälkeen tyttösiittiöiden maksimoimiseksi?

Ja jos pitäisi harrastaa seksiä paljon ennen hedelmöittämistä (jotta poikasiittiöitä olisi mahdollisimman vähän jäljellä), se tarkoittaisi käytännössä siis miehelle tapaamisia kuukauden ajan oman käden kanssa aina siihen asti kunnes koittaa kolmas ja neljäs päivä ennen rouvan ovulointia. Tämä viimeinen luonnonvinkki ei kyllä käy meidän taloudessa :D

Vakavasti tai huumorilla, onko joku mielestään saanut vaikutettua lapsensa sukupuoleen näillä tai muilla konsteilla?

10

3686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juju..

      "Entä miten yhdynnän ajoitus sitten muuten? Miksi tyttösiittiöt muka selviytyvät paremmin hengissä 3-4 päivää ennen ovulaatiota, miksei 3-8 päivää tai muuta vastaavaa?

      Siis ideana on se, että tyttösiittiöt ylipäätään elävät pidempään kuin poikasiittiöt. Eli siksi yhdyntä tulisi ajoittaa muutamaa päivää ennen ovulaatiota. Siksi ei mitään 8 päivää ennen, koska silloin ei ole enää edes tyttösiittiöitä elossa. Tai siis kyllä voi seksiä harrastaa vaikka kuinka paljon ennen ovulaatiota, mutta sitten paria päivää ennen ei kannata, jos haluaa, että tyttösiittiö "voittaa".

      "Jos poikasiittiöt voittavat todennäköisemmin ovulaation aikana tai heti sen jälkeen, miksemme voisi harrastaa vaikkapa jo viikko ovulaation jälkeen tyttösiittiöiden maksimoimiseksi?"

      Tätä en tajunnut yhtään.:) Ei ne tyttösiittiöt mitenkään maksimoidu seksiä harrastamalla. En varmaankaan vaan tajunnut, mitä tarkoitit.:)

      • kokemusta on ;)

        eka lapsi on poika, sai alkunsa ovulaation alkamispäivänä, toinen on tyttö, hän sai alkunsa 4 päivää ennen oviksen alkua.

      • ap.

        No joo saattoi tekstini olla vähän sekavaa :)

        Juuri googletin tuota siittiöasiaa, eli selveni minullekin että siittiöt siis voivat elää ehkä jopa maksimissaan 8-9 vrk naisen sisällä (vaikka hedelmöittymisteho laskee kolmessa päivässä/60 tunnissa).

        En tiennyt tuota siittiöiden elinaikaa, joten siksi nuo mun kysymyksetkin meni vähän metsän puolelle.

        Jos kerran ovulaatio tapahtuu 12-14 päivää ennen menkkojen alkamista, niin eikö voisi huoletta harrastaa petipuuhia ilman ehkäisyä heti kuukautisten loppumisen jälkeen (kun siittiöt kumminkin ehtii kuolla), ja jatkaa kunnes on neljä päivää ovulaatioon?

        Ja sitten taas pitää taukoa ovulaation ajan ja varoiksi vielä muutaman päivän ovulaation jälkeen.

        Silloinhan jäisi vielä lisäksi runsas viikko ennen kuukautisten alkamista harrastaa ilman ehkäisyä. (Viikko ennen kuukautisiahan ei edes voi tulla raskaaksi, kun kerran se munasolukin on jo irronnut)?

        Joo tiedän ettei siittiöitä voi maksimoida mitenkään, oli vähän väärä sanavalinta. Tarkoitin että olisi tyttösiittiöitä varmuudeksi valmiina kun pojat kuitenkin nopeampina kuolee..ehh.. En tiedä itsekään mitä tarkoitin. Siittiön hedelmöittämistehokkuus siis laskee kolmen päivän jälkeen, joten on kai ihan sama minkälaisia tehottomia siittiöitä siellä uiskentelee viikon päästä, kunnes kuolevat pois.

        Olen syönyt pillereitä niin kauan kun muistan, joten en ole koskaan aiemmin tiennyt näistä jutuista mitään.. Eli nukuin bilsantunneilla ;) Ja kun jokainen lapsikin on tullut heti vaan kun on yritetty, niin ei ole tarvinnut ovulaatioista tietää mitään ennenkuin nyt kun ajankohtaista.

        Tuo siittiöiden elinikä olikin sitten valaiseva tieto. Meinasin ensin ehdottaa miehelle että jos kokeillaan vaikka seuraava vuosi niin,että seksiä on ilman kondomia vaan kerran kuussa, siis neljä päivää ennen ovista :)

        Voikohan noihin ns. varmoihin päiviin luottaa? Kiertoni on ollut kellontarkka ja toivottavasti siksi myös palautuu kunhan jätän pillerit vaan pois ensin.

      • ap.
        kokemusta on ;) kirjoitti:

        eka lapsi on poika, sai alkunsa ovulaation alkamispäivänä, toinen on tyttö, hän sai alkunsa 4 päivää ennen oviksen alkua.

        Rohkaiseva tieto! Jännittää jo etukäteen miten meillä käy.

        Mieheni suku on (ikävä kyllä) täysin miesvoittoinen, joten siksi olisi mahtavaa saada sukuun edes yksi tyttökin muutoinkin kuin miniän ominaisuudessa.

        Ehkä meillä siksi on kuitenkin huonommat mahdollisuudet tyttöön kuin monella muulla, joten ei auta kuin laskea tuo ovulaatiopäivä tarkasti ja toivoa parasta.

        Sinisiä vauvanvaatteita kyllä odottaa kaapissa valmiina, tuntuu se niin epätodennäköiseltä että tähän sukuun tyttö saataisiin millään konstilla... Sitä kyllä pällisteltäisiin kuin avaruusoliota kun olisi eka tyttövauva noin about sataan vuoteen :D

      • Poikien äiti
        ap. kirjoitti:

        No joo saattoi tekstini olla vähän sekavaa :)

        Juuri googletin tuota siittiöasiaa, eli selveni minullekin että siittiöt siis voivat elää ehkä jopa maksimissaan 8-9 vrk naisen sisällä (vaikka hedelmöittymisteho laskee kolmessa päivässä/60 tunnissa).

        En tiennyt tuota siittiöiden elinaikaa, joten siksi nuo mun kysymyksetkin meni vähän metsän puolelle.

        Jos kerran ovulaatio tapahtuu 12-14 päivää ennen menkkojen alkamista, niin eikö voisi huoletta harrastaa petipuuhia ilman ehkäisyä heti kuukautisten loppumisen jälkeen (kun siittiöt kumminkin ehtii kuolla), ja jatkaa kunnes on neljä päivää ovulaatioon?

        Ja sitten taas pitää taukoa ovulaation ajan ja varoiksi vielä muutaman päivän ovulaation jälkeen.

        Silloinhan jäisi vielä lisäksi runsas viikko ennen kuukautisten alkamista harrastaa ilman ehkäisyä. (Viikko ennen kuukautisiahan ei edes voi tulla raskaaksi, kun kerran se munasolukin on jo irronnut)?

        Joo tiedän ettei siittiöitä voi maksimoida mitenkään, oli vähän väärä sanavalinta. Tarkoitin että olisi tyttösiittiöitä varmuudeksi valmiina kun pojat kuitenkin nopeampina kuolee..ehh.. En tiedä itsekään mitä tarkoitin. Siittiön hedelmöittämistehokkuus siis laskee kolmen päivän jälkeen, joten on kai ihan sama minkälaisia tehottomia siittiöitä siellä uiskentelee viikon päästä, kunnes kuolevat pois.

        Olen syönyt pillereitä niin kauan kun muistan, joten en ole koskaan aiemmin tiennyt näistä jutuista mitään.. Eli nukuin bilsantunneilla ;) Ja kun jokainen lapsikin on tullut heti vaan kun on yritetty, niin ei ole tarvinnut ovulaatioista tietää mitään ennenkuin nyt kun ajankohtaista.

        Tuo siittiöiden elinikä olikin sitten valaiseva tieto. Meinasin ensin ehdottaa miehelle että jos kokeillaan vaikka seuraava vuosi niin,että seksiä on ilman kondomia vaan kerran kuussa, siis neljä päivää ennen ovista :)

        Voikohan noihin ns. varmoihin päiviin luottaa? Kiertoni on ollut kellontarkka ja toivottavasti siksi myös palautuu kunhan jätän pillerit vaan pois ensin.

        Olet ihan oikeilla jäljillä tuon ajoituksen kanssa. Itse olen ilmeisesti melko hedelmällistä rotua, sillä kaikki lapset on saatu alulle kerta polkaisulla. ;D
        Olen toivonut poikia ja toimitukset on ajaoitettu ovulaatiopäivälle ja toimii.
        Ovulaation tunnistaminen on tässä avainasemassa.
        Poika siittiöt ovat nopeampia uimareita ja ehtivät perille ensin.
        Tyttöä jos toivoo onkin vaikeampaa, tyttösiittiöt elävät kauemmin, joten yritys täytyisi osua hieman ennen ovulaatiota.

        Emättimen ph:lla on kans vaikutusta, eli voi kokeilla erilaisia kikkoja kuten etikalla sivelyä sun muuta. Tietoa kannattaa etsiä netistä. Varsinkin jos osaat englantia, löytyy sivustoja rutkasti. (mm. fertilityuk.org)
        Jotkut väittävät myös että orgasmilla tai penetraation syvyydellä olisi merkitystä, mene ja tiedä.

        Tämä saattaa tosiaan olla arka aihe täällä, toivottavasti kovin moni ei vedä herneenpalkoja hengitystiehyeihinsä.
        Onnea yritykselle kuitenkin.

      • ap.
        Poikien äiti kirjoitti:

        Kiitos lisävinkeistä!

        Kaikki keinot testataan :)

    • Kaksostytöt

      No nyt kyllä taisit sohaista ampiaispesään... Sä meinaat että miehen pitäis runkkailla koko kuukausi ennenkuin se saa aitoa tavaraa? Mä luulen ettei täällä ole sellasta parisuhdemiestä joka alistuisi moiseen käsittelyyn. Lapsi tulee jos on tullakseen - oli tyttö tai poika. Molempia rakastetaan. Jos sä haluat vaikuttaa tulokseen jollain tavalla niin siitä vaan imuttamaan koko kuukauden pari-kolme kertaa päivässä - älä vaadi että miehesi tekee työt yksinään ja hakkaa tumppuun. Ja kun itse imuilet niin mieskin on tyytyväinen. Tällä tavalla me tosiaan onnistuttiin saamaan kaksostytöt. Ensin oli isäntä vähän epäileväinen ja ei olisi millään halunnut runkata koko kuukautta, mutta kun mä sitten imutin sitä aamulla, iltapäivällä ja ennen nukkumaanmenoa niin kyllä se sitten suostui olemaan ilman varsinaista seksiä.

      • yhjkl

        Pari-kolme kertaa PÄIVÄSSÄ?? Mahtaa miehesi olla melkoinen sonni, jos tuo on teillä ollut ainoa vaihtoehto :/

        Alkuperäinen kirjoittaja varmaan tarkoitti ihan vitsiksi tuota runkkausasiaa, näin ainakin minä uskoisin. Ja kappaleissa 2&3 nimenomaan painotti sitä että lasta rakastetaan joka tapauksessa..

    • mikä idiootti

      täällä kirjoittelee.
      Kaikkea sitä kuulee, kun tänne eksyy

    • tehty tyttöjä

      Meillä on 4 lasta ja kaikki tyttöjä.
      Olen poikavaltaisesta suvusta (ainut tyttö ja suku on suuri!) ja puhuimme mieheni kanssa aikoinaan, että niin kauan teemme, että saamme tytön!! Sorry vaan, jos joku ottaa nokkiinsa tuosta...
      No kuitenkin, nyt tyttöjä on 4.
      Kaikki olemme tehneet samalla "tekniikalla" eli aloitamme yhdynnät viikko ennen ovulaatiota ja harrastamme seksiä joka toinen tai kolmas päivä. Niinkun tiedät ovat tytöt pitkäikäisempiä, ja kun siittiöt ovat munasarjan päässä valmiina hedelmöittymään, ovat pojat "kuolleet". Yhdynnät voi tottakai lopettaa päivän-pari ennen ovulaatiota, mutta me olemme jatkaneet yli, koska kiertoni heittelee hieman.

      En kaipaa poikaa, mutta en missään nimessä olisi ollut pettynyt, jos sellainen olisi tullut. Meillä nyt vain sattuu minun suvun ainoat tytöt -JA OLEN YLPEÄ SIITÄ!!!

      Mitenkäs se sanota menikään, että tosirakastajat tekevät tyttöjä (tätä ei sitten tarvitse ottaa tosissaan).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      212
      4692
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      188
      2616
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1542
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1220
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      126
      1154
    6. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1142
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      107
      1140
    8. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1091
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      139
      1072
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      109
      999
    Aihe