etten voi elää ilman sinua. Tuntuu lähes sietämättömältä ajatella niin. En ole satuhenkilö, joka asetellaan satuun kuin sopiva palanen. Kaikin puolin siihen ulkoisesti ja jotenkin sisäisestikin sopiva. Mutta jotain kuitenkin unohtui ja sitä ei kukaan halunnut kuulla.
Varmaan
tiedätkin
8295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ilman erästä naista. Tuntuu välillä sietämättömältä kun ei voi olla hänen kanssaan. Minustakin tuntuu ettei minuakaan kuulla vaikka tahdon kovasti kertoa asiani. Mitä sinun asiassa on unohdettu ja mitä sinun asiaa ei ole kuultu?
ei oikein kuulla?
-sivusta
pyyntöni, sen että hän antaisi minulle vastauksen tuneeko hän minua kohtaan mitään lämmintä vai haluaako hän että minä en enää haikailisi häntä ja häiritsisi häntä. sitä että hän antaisi minulle jonkin vastauksen. Haluan tavata hänet ja viedä treffeille, mutta en voi sitä itse toteuttaa ilman häntä. Tunnen hyvin voimakasta kiintymystä ja kaipausta häntä kohtaan. En saa rauhaa ennen kuin saan tavata hänet.
oletko sä se jonka kanssa oon; mutt eniveis:
Mä tykkään joo vähän, mutta en tiiä tahonko olla sun kansa lopun elämääni
vai en. Ku on niitä muitaki, ja jos joku onki parempi? (tätähän sä et halua kuulla, mut sanon silti.) Enkai mä olis jahdannu sua, jos en olis ajatellu; että me ollaan yhdessä. Sitähän mä tein. Pyydystin sua määrätietosesti.
Mut olen ruvennu epäilemään, josko joku muu ehkä sittenkin?
ei sit kuunneltu toisiamme .,oltiinko liian ylpeitä tai itsekkäitä
oltiinko hukattu itsestämme jotain tärkeää ,ja sä *muistutit siitä niin voimakkaasti
se tunne vaan oli niin lämmin ja kaunis sua kohtaan..
en halunnut loukata sua koskaan..
Tahtoisitko puhua siitä?
Tahtoisitko puhua siitä?
ja koska?