pidetään yhteyttä, ei pidetä, pidetään taas..

Kuulostaapa tutulta! Vuosikymmeniä itsekin kuvittelin, että kun ns. kaverit peruvat jo sovitut asiat ja menot, minun kuuluu vain vastata kiltisti, että sattuuhan sitä, ei haittaa... ja ollakseni hyvä ihminen ja kiva kaveri, luulin, että mun piti tehdä mitä ns. kaverit pyysi, kuskata heitä, maksaa viulut ja olla nöyrä hätävara, jota muut voi pompottaa miten haluaa. Vuosikymmeniä sitä kesti, kunnes huomasin, ettei minun tarvitse olla hätävara. Älysin, että en halua enkä tarvitse sellaisia kavereita. Jos minut nykyään dumpataan ilman hyvää syytä, sanon seuraavalla kerralla kylmästi, että ei käy. Jos katson, että seurani kelpaa ainoastaan hyötymistarkoituksessa ja muuten seurastani ei ole väliä, niin sanon sellaisen kaverin pyynnöille ei. Jos näen, että joku nuolee jonkun persettä siitä hyötyäkseen, sanon sellaiselle tyypille näkemiin.

Voi tämä olla osaksi katkeroitumista, mutta enemmän pidän tätä kasvamisena. Ei ystäviä saa muita nöyristelemällä ja hätävarana olemalla. Kaikesta huolimatta itse pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ja pitämään antamani lupaukset, sillä mielestäni lupauksia ei pidä tehdä vain kivan small talkin hengessä vaan vain silloin, jos on vakaa tarkoitus pitää lupauksensa. Vaikka monien kaksinaamaisuus ja myös omat vikani ottavat joskus päähän, yritän olla muuttumatta sellaiseksi, joita itse morkkaan. Hätävaraksi en kuitenkaan enää ikinä rupea ja siinä tunnen tehneeni ehdottomasti oikean päätöksen.

Hätävara kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta! Vuosikymmeniä itsekin kuvittelin, että kun ns. kaverit peruvat jo sovitut asiat ja menot, minun kuuluu vain vastata kiltisti, että sattuuhan sitä, ei haittaa... ja ollakseni hyvä ihminen ja kiva kaveri, luulin, että mun piti tehdä mitä ns. kaverit pyysi, kuskata heitä, maksaa viulut ja olla nöyrä hätävara, jota muut voi pompottaa miten haluaa. Vuosikymmeniä sitä kesti, kunnes huomasin, ettei minun tarvitse olla hätävara. Älysin, että en halua enkä tarvitse sellaisia kavereita. Jos minut nykyään dumpataan ilman hyvää syytä, sanon seuraavalla kerralla kylmästi, että ei käy. Jos katson, että seurani kelpaa ainoastaan hyötymistarkoituksessa ja muuten seurastani ei ole väliä, niin sanon sellaisen kaverin pyynnöille ei. Jos näen, että joku nuolee jonkun persettä siitä hyötyäkseen, sanon sellaiselle tyypille näkemiin.

Voi tämä olla osaksi katkeroitumista, mutta enemmän pidän tätä kasvamisena. Ei ystäviä saa muita nöyristelemällä ja hätävarana olemalla. Kaikesta huolimatta itse pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ja pitämään antamani lupaukset, sillä mielestäni lupauksia ei pidä tehdä vain kivan small talkin hengessä vaan vain silloin, jos on vakaa tarkoitus pitää lupauksensa. Vaikka monien kaksinaamaisuus ja myös omat vikani ottavat joskus päähän, yritän olla muuttumatta sellaiseksi, joita itse morkkaan. Hätävaraksi en kuitenkaan enää ikinä rupea ja siinä tunnen tehneeni ehdottomasti oikean päätöksen.

Lue lisää

Imisen arki muodostuu yli 50 prosenttisesti kuvitteellisista harhaluuloista.

tiina. kirjoitti:

Imisen arki muodostuu yli 50 prosenttisesti kuvitteellisista harhaluuloista.

Ehkä, mutta kylmä tosiasia on, että tässä maailmassa on paljon ihmisiä, jotka sumeilematta käyttävät toisia hyväkseen. Mutta onneksi on myös rehtejä ihmisiä.

Hätävara kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta! Vuosikymmeniä itsekin kuvittelin, että kun ns. kaverit peruvat jo sovitut asiat ja menot, minun kuuluu vain vastata kiltisti, että sattuuhan sitä, ei haittaa... ja ollakseni hyvä ihminen ja kiva kaveri, luulin, että mun piti tehdä mitä ns. kaverit pyysi, kuskata heitä, maksaa viulut ja olla nöyrä hätävara, jota muut voi pompottaa miten haluaa. Vuosikymmeniä sitä kesti, kunnes huomasin, ettei minun tarvitse olla hätävara. Älysin, että en halua enkä tarvitse sellaisia kavereita. Jos minut nykyään dumpataan ilman hyvää syytä, sanon seuraavalla kerralla kylmästi, että ei käy. Jos katson, että seurani kelpaa ainoastaan hyötymistarkoituksessa ja muuten seurastani ei ole väliä, niin sanon sellaisen kaverin pyynnöille ei. Jos näen, että joku nuolee jonkun persettä siitä hyötyäkseen, sanon sellaiselle tyypille näkemiin.

Voi tämä olla osaksi katkeroitumista, mutta enemmän pidän tätä kasvamisena. Ei ystäviä saa muita nöyristelemällä ja hätävarana olemalla. Kaikesta huolimatta itse pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ja pitämään antamani lupaukset, sillä mielestäni lupauksia ei pidä tehdä vain kivan small talkin hengessä vaan vain silloin, jos on vakaa tarkoitus pitää lupauksensa. Vaikka monien kaksinaamaisuus ja myös omat vikani ottavat joskus päähän, yritän olla muuttumatta sellaiseksi, joita itse morkkaan. Hätävaraksi en kuitenkaan enää ikinä rupea ja siinä tunnen tehneeni ehdottomasti oikean päätöksen.

Lue lisää

Tuo yllä oleva teksti on kuin omasta kynästäni lähtöisin. Niin tuntuu tutulta menolta...

se viimeinen vaihtoehto kirjoitti:

Tuo yllä oleva teksti on kuin omasta kynästäni lähtöisin. Niin tuntuu tutulta menolta...

Tavallaan lohdullista, että joku ajattelee samoin:-) Yleensähän kun kertoo näistä asioista, alkaa syyttely, että mitäs sinä olet tuollainen, oma vikasi, muuta itsesi ja käytöksesi, sulla on asennevamma...
Monesti tuntuu kuin ainoa hyväksyttävän ihmisen malli olisi sanavalmis, hauska, avoin, sosiaalinen ja mieluusti myös kaunis ja menestyvä. Tuntuu, kuin työelämässäkään ei välttämättä tarvitse olla erityisen hyvä menestyäkseen, vaan tärkein avu on olla ns. hyvä tyyppi.
Muutaman kerran olen joutunut huomaamaan että herttaisen ulkokuoren alla on ollut paljon ikäviä piirteitä. Muutaman kerran olen myös huomannut, että ei niin hyvänä tyyppinä pidetty ihminen on osoittautunut pohjimmiltaan todella hyväksi ja luotettavaksi ihmiseksi. Nykyään suhtaudun epäilyksellä herttaisilta vaikuttaviin hyviin tyyppeihin. Monesti varmasti turhaan, mutta kuitenkin. Sen olen ainakin huomannut, että ulkoinen olemus ja käytös ei kaikkea ihmisestä kerro, vaikka ihminen antaisi tosi mukavan tai tylyn vaikutelman.

Hätävara kirjoitti:

Tavallaan lohdullista, että joku ajattelee samoin:-) Yleensähän kun kertoo näistä asioista, alkaa syyttely, että mitäs sinä olet tuollainen, oma vikasi, muuta itsesi ja käytöksesi, sulla on asennevamma...
Monesti tuntuu kuin ainoa hyväksyttävän ihmisen malli olisi sanavalmis, hauska, avoin, sosiaalinen ja mieluusti myös kaunis ja menestyvä. Tuntuu, kuin työelämässäkään ei välttämättä tarvitse olla erityisen hyvä menestyäkseen, vaan tärkein avu on olla ns. hyvä tyyppi.
Muutaman kerran olen joutunut huomaamaan että herttaisen ulkokuoren alla on ollut paljon ikäviä piirteitä. Muutaman kerran olen myös huomannut, että ei niin hyvänä tyyppinä pidetty ihminen on osoittautunut pohjimmiltaan todella hyväksi ja luotettavaksi ihmiseksi. Nykyään suhtaudun epäilyksellä herttaisilta vaikuttaviin hyviin tyyppeihin. Monesti varmasti turhaan, mutta kuitenkin. Sen olen ainakin huomannut, että ulkoinen olemus ja käytös ei kaikkea ihmisestä kerro, vaikka ihminen antaisi tosi mukavan tai tylyn vaikutelman.

Lue lisää

Eikä vähiten juuri työelämässä! Myös sukulaisissa löytyy joka lähtöön. Nykyään en kyllä pidä väkisin yhteyttä sellaisiin verisukulaisiinkaan, jotka soittelevat vain kun tarvitsevat yömajaa tai muuta apua.

Hätävara kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta! Vuosikymmeniä itsekin kuvittelin, että kun ns. kaverit peruvat jo sovitut asiat ja menot, minun kuuluu vain vastata kiltisti, että sattuuhan sitä, ei haittaa... ja ollakseni hyvä ihminen ja kiva kaveri, luulin, että mun piti tehdä mitä ns. kaverit pyysi, kuskata heitä, maksaa viulut ja olla nöyrä hätävara, jota muut voi pompottaa miten haluaa. Vuosikymmeniä sitä kesti, kunnes huomasin, ettei minun tarvitse olla hätävara. Älysin, että en halua enkä tarvitse sellaisia kavereita. Jos minut nykyään dumpataan ilman hyvää syytä, sanon seuraavalla kerralla kylmästi, että ei käy. Jos katson, että seurani kelpaa ainoastaan hyötymistarkoituksessa ja muuten seurastani ei ole väliä, niin sanon sellaisen kaverin pyynnöille ei. Jos näen, että joku nuolee jonkun persettä siitä hyötyäkseen, sanon sellaiselle tyypille näkemiin.

Voi tämä olla osaksi katkeroitumista, mutta enemmän pidän tätä kasvamisena. Ei ystäviä saa muita nöyristelemällä ja hätävarana olemalla. Kaikesta huolimatta itse pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ja pitämään antamani lupaukset, sillä mielestäni lupauksia ei pidä tehdä vain kivan small talkin hengessä vaan vain silloin, jos on vakaa tarkoitus pitää lupauksensa. Vaikka monien kaksinaamaisuus ja myös omat vikani ottavat joskus päähän, yritän olla muuttumatta sellaiseksi, joita itse morkkaan. Hätävaraksi en kuitenkaan enää ikinä rupea ja siinä tunnen tehneeni ehdottomasti oikean päätöksen.

Lue lisää

Tuttua - ilmeisesti me "uhriksi joutuneet" olemme liian kilttejä...? Itse kuskasin pari vuotta sitten vuoden verran autotonta kaveriani, hain kotipihasta töihin ja töiden jälkeen takaisin kotiin monesti jonkin kauppareissun jälkeen. Itse myöhästyin töistä about 5 kertaa kaverini aamuviivästelyn takia, vaikka itse olisin ollut ajoissa töissä. Olimme sopineet pienen bensamaksun kyydeistä enkä ikinä saanut maksuja pyytämättä monta kertaa.. Lopussa en kehdannut enää vihjaistakaan kimppakyytimaksuista: vieläkin kaveri auki 50 eceä, enkä niitä rahoja tule saamaan.

Homma loppui siihen kun vaihdoin työpaikkaa ja samalla työmatka muuttui, muuten en olis varmaan saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja vaatimaan oikeuksiani...

Hätävara kirjoitti:

Kuulostaapa tutulta! Vuosikymmeniä itsekin kuvittelin, että kun ns. kaverit peruvat jo sovitut asiat ja menot, minun kuuluu vain vastata kiltisti, että sattuuhan sitä, ei haittaa... ja ollakseni hyvä ihminen ja kiva kaveri, luulin, että mun piti tehdä mitä ns. kaverit pyysi, kuskata heitä, maksaa viulut ja olla nöyrä hätävara, jota muut voi pompottaa miten haluaa. Vuosikymmeniä sitä kesti, kunnes huomasin, ettei minun tarvitse olla hätävara. Älysin, että en halua enkä tarvitse sellaisia kavereita. Jos minut nykyään dumpataan ilman hyvää syytä, sanon seuraavalla kerralla kylmästi, että ei käy. Jos katson, että seurani kelpaa ainoastaan hyötymistarkoituksessa ja muuten seurastani ei ole väliä, niin sanon sellaisen kaverin pyynnöille ei. Jos näen, että joku nuolee jonkun persettä siitä hyötyäkseen, sanon sellaiselle tyypille näkemiin.

Voi tämä olla osaksi katkeroitumista, mutta enemmän pidän tätä kasvamisena. Ei ystäviä saa muita nöyristelemällä ja hätävarana olemalla. Kaikesta huolimatta itse pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ja pitämään antamani lupaukset, sillä mielestäni lupauksia ei pidä tehdä vain kivan small talkin hengessä vaan vain silloin, jos on vakaa tarkoitus pitää lupauksensa. Vaikka monien kaksinaamaisuus ja myös omat vikani ottavat joskus päähän, yritän olla muuttumatta sellaiseksi, joita itse morkkaan. Hätävaraksi en kuitenkaan enää ikinä rupea ja siinä tunnen tehneeni ehdottomasti oikean päätöksen.

Lue lisää

Hyvä hyvä, samaan lopputulokseen olen itsekin päätynyt! :) Jätin tuollaiset pompottajakaverit omiin oloihinsa ja pidän yhteyttä vain niihin, joiden kanssa oleminen ja yhteydenpito on mutkatonta ja aitoa.

Inhoan sitä, että odotutetaan ja perutaan juttuja viime tingassa toistuvasti! Se on vähättelevää käytöstä toista kohtaan, eikä sellaista kannata sietää. Ei se minun mielestäni ole katkeroitumista, vaan ihan realismia ja oman itsetunnon kypsymistä, ettei anna muiden pitää itseään kynnysmattona.

tiina. kirjoitti:

Imisen arki muodostuu yli 50 prosenttisesti kuvitteellisista harhaluuloista.

En jaksanyt koskaan pitää jengiä/ystäviä ympärilläni. en pelkää yksinkään. ja atpaan n.100 tuttua stadissa kunhan satutaan törmää. miks alkaa läheisriippuvaiseksi?

herännyt kirjoitti:

Tuttua - ilmeisesti me "uhriksi joutuneet" olemme liian kilttejä...? Itse kuskasin pari vuotta sitten vuoden verran autotonta kaveriani, hain kotipihasta töihin ja töiden jälkeen takaisin kotiin monesti jonkin kauppareissun jälkeen. Itse myöhästyin töistä about 5 kertaa kaverini aamuviivästelyn takia, vaikka itse olisin ollut ajoissa töissä. Olimme sopineet pienen bensamaksun kyydeistä enkä ikinä saanut maksuja pyytämättä monta kertaa.. Lopussa en kehdannut enää vihjaistakaan kimppakyytimaksuista: vieläkin kaveri auki 50 eceä, enkä niitä rahoja tule saamaan.

Homma loppui siihen kun vaihdoin työpaikkaa ja samalla työmatka muuttui, muuten en olis varmaan saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja vaatimaan oikeuksiani...

Lue lisää

Eikö kyse ole kilteistä ihmisistä. Niistä joita äidit kasvatti hyvin käyttäytyviksi jo 50-luvulla...? Aiheestahan on tehty varmasti jos jonkinlaista tutkimusta...
Mutta sitten omaan mielipiteeseen. Jokainen valitsee itse oman osansa. Itse olen mielummin yksin kuin huonossa seurassa. Olen nuori ja nätti, joten mulla on varmasti eri lähtökohdat kuin monella jotka oikeasti kärsivät yksinäisyydestä. Silti olen välillä hyvin yksin. Luottamus moneen ihmiseen on karissut, ja uuden nahkan luominen joskus vaikeaa. Itse olen ollut elämässä enemmän olkapäänä väärässä paikassa väärään aikaan enemmän kuin liikaa. Silti en päivääkään vaihtaisi pois. Kai se oli silloin pieni tarve sisälläni kokea olevansa jollain tavoin tärkeä, että antoi muiden ihmisten kävellä yli. Mutta silti opin jotain. (Joka on mielestäni ollut tärkeintä.) Sinä päivänä kun asian huomasin ja opin sanomaan EI, opin itsekunnioitusta. Sitä tärkeää osaa minua, jota oli vuosien ajan läheinen ihminen syönyt pois.
Mutta "koston" kierteelle en halua lähteä. Vaikka minua on kohdeltu huonosti, ei minun tarvitse tehdä samoin. Ei edes niille jotka ovat kaltoin kohdelleet. Ajattelen että ei sellainenkaan ihminen voi tuntea oloonsa hyväksi, joka toista kaltoin kohtelee. Eivät he välttämättä olleet koskaan sinut itsensä kanssa...
Minulla on uusi "sääntö". Kunnioitan itseäni ja kunnioitan toisia. En anna muiden kohdella itseäni huonosti, enkä kohtele itse muita huonosti. Lisäksi kiitän, avaan oven mummoille, annan tippiä hyvin tehdystä työstä tarjoilijalle jne... Itse siitä saan hyvän mielen. Mutta kenellekään minun ei tarvitse olla mukava jos en tahdo.

sukulaiset muutama vain kaukana samoin lapset lähellä ei yhtään tukihenkilöä
peloittaa miten selviän jatkossa kaikista omakotitalon askareista
mistä apu ?

harhaa-tässä ja nyt. kirjoitti:

En jaksanyt koskaan pitää jengiä/ystäviä ympärilläni. en pelkää yksinkään. ja atpaan n.100 tuttua stadissa kunhan satutaan törmää. miks alkaa läheisriippuvaiseksi?

Turhia mainoksia paremmasta elämästä. Kaikki treffiin viittaavat sivut turhia...

On vaan olemassa facebook tyyppejä...jotku kehittyy hitaammin... ei muuta kun 220 kaveria eiku280kaveria...hahhaha ei muutakun lisää...voiko normaaliälysellä olla noin paljon kaveria...mutta toki reilusti alle 100.

mieluummin ensin dumpata huonommat ystävät, sen jälkeen löytää helpommin niitä parempia. Mulle kävi näin, tosin se väliaika oli hiukan yksinäistä mutta ehkä sitä itsetutkiskelua sillon just tarvittiinkin. Kun kuljet vaan avoimin mielin ja kuuntelet sisintäs ni elämä heittää eteesi sulle sopivia ihmisiä. Mä oon tajunnu et jos kaikista elämänsä varrella saaneista ystävistä koittaa pitää kiinni niin eihän siitä tuu mitään. "Se mikä sujuu ihan luonnostaan on elämässä parasta" :)

herännyt kirjoitti:

Tuttua - ilmeisesti me "uhriksi joutuneet" olemme liian kilttejä...? Itse kuskasin pari vuotta sitten vuoden verran autotonta kaveriani, hain kotipihasta töihin ja töiden jälkeen takaisin kotiin monesti jonkin kauppareissun jälkeen. Itse myöhästyin töistä about 5 kertaa kaverini aamuviivästelyn takia, vaikka itse olisin ollut ajoissa töissä. Olimme sopineet pienen bensamaksun kyydeistä enkä ikinä saanut maksuja pyytämättä monta kertaa.. Lopussa en kehdannut enää vihjaistakaan kimppakyytimaksuista: vieläkin kaveri auki 50 eceä, enkä niitä rahoja tule saamaan.

Homma loppui siihen kun vaihdoin työpaikkaa ja samalla työmatka muuttui, muuten en olis varmaan saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja vaatimaan oikeuksiani...

Lue lisää

Joo, niin se menee. Minäkin lopetin "kuskailun" niin eipähän
"kaveristakaan" ole kuulunut mitään!

Muutamia kertoja kieltäydyin, kun tiesin joutuvani kuskailemaan.
Muulloin kun yhteyttä ei ottettukkaan, eikä muihin menoihin pyydetty.

Nyt ei enää mitään yhteydenottoa, enkä itsekkään
käy kyselemään, kun silloin aiemmin kun kyselin joihinkin
muihin menoihin, niin oli aina "menoa" joten jätin sen ystävyyden
omaan arvoonsa ja hankin uusia ystäviä.

Tuota suosittelen kaikille.

Miten olette selviytyneet näistä huonoista, inhottavista, hyväksikäyttävistä "ystävistä". Minä saan päivittäin ahdistus ja raivokohtauksia ajatellessani, miten rumasti ja tunteettomasti minua on kohdeltu "ystävien" taholta. Mitään yhteydenottoja ei enää tule, mutta olin niin kiintynyt ystäviini, että edelleenkin minua loukkaa menneisyys. Mieheni yrittää lohdutella ja käskee katsoa elämässä vain eteenpäin, mutta minä todella kärsin yksinäisyydestäni ja kaipaan ystäviä elämään.

raivotar kirjoitti:

Miten olette selviytyneet näistä huonoista, inhottavista, hyväksikäyttävistä "ystävistä". Minä saan päivittäin ahdistus ja raivokohtauksia ajatellessani, miten rumasti ja tunteettomasti minua on kohdeltu "ystävien" taholta. Mitään yhteydenottoja ei enää tule, mutta olin niin kiintynyt ystäviini, että edelleenkin minua loukkaa menneisyys. Mieheni yrittää lohdutella ja käskee katsoa elämässä vain eteenpäin, mutta minä todella kärsin yksinäisyydestäni ja kaipaan ystäviä elämään.

Lue lisää

Ennen tunsin kans jonkinlaista raivoa ja vihaa tilannetta kohtaan. Ja tietysti niitä ihmisiä kohtaan. Aivan kuin olisin 2.luokan ihminen. Kun mielenkiintosempi tyyppi saapuu paikalle, niin minä jään syrjään. Ja ilmeisesti useimpien ihmisten elämässä olen se vähemmän kiinnostava ihminen. Tosin syytä on myös minussa: en pidä juhlimisesta, ryyppäämisestä jne. Ei kiinnosta lähteä porukan mukana baariin. Minkäs teet, jos elämäntavat ovat erilaisia. Mutta tosin samaa käytöstä olen huomannut myös niissä, ketkä elävät samaan tapaa kuin minä.

Nykyään osaan ajatella jo positiivisemmin. Mietin jopa ironisesti, että kauankohan tämä ihminen elämässäni viipyy. Olen jo varautunut ajatukseen, että kun kiinnostavampaa tulee kohdalle, niin minä lennän syrjään. Olen ystävä sillä ajatuksella, että niin kauan kuin ihmissuhde antaa minulle jotain mielihyvää ja nautin toisen seurasta, niin se on parempi vaihtoehto kuin yksinäisyys.
Ei tässä ole paljoo valinnan varaa, kun on huono luomaan suhteita.

Ärsyttää vaan se ristiriitaisuus. Sanotaan, "olet minulle todella tärkeä, olen kiitollinen ystävyydestäsi ja avustasi. Kiitos kun olet kuunnellut minua." Ja eipä mene kauaakaan ku hlö häipyy kuvioista. Aivan kuin ihmiset tulisivat hakemaan kuuntelevaa korvaa, ymmärtäjää jne, ja kun saavat haluamansa he häipyvät.
Tällä hetkellä elämässäni onkin ehkä 2 tai 3 pysyvää ihmistä (perheen lisäksi).

Mutta tosiaan. Täytyy varmaan alkaa sopimaan "säännöistä". Vituttaa, että mun luokse tullaan nukkumaan ja päivisin huidellaan muualla. Jos olen ostanut herkkuja, niin kyllä ne kelpaavat, mutta itse ei viitsitä niihin rahaa laittaa, kun on "turhaa tuhlausta" kaverin sanoin. Kerran pyysin yhden maitolitran ostamaan kaupasta, kun itse illan olin töissä. Eipä tietenkään sitä voinut neitonen tehdä.
Lepäili huoneessani ja näki toista ystäväänsä. Elikä täytyy ite oppia ne säännöt luomaan ja niistä pitämään kiinni, ellei muuten jotkut tajua olla vastavuoroisia.

Alottaja kirjoitti:

Ennen tunsin kans jonkinlaista raivoa ja vihaa tilannetta kohtaan. Ja tietysti niitä ihmisiä kohtaan. Aivan kuin olisin 2.luokan ihminen. Kun mielenkiintosempi tyyppi saapuu paikalle, niin minä jään syrjään. Ja ilmeisesti useimpien ihmisten elämässä olen se vähemmän kiinnostava ihminen. Tosin syytä on myös minussa: en pidä juhlimisesta, ryyppäämisestä jne. Ei kiinnosta lähteä porukan mukana baariin. Minkäs teet, jos elämäntavat ovat erilaisia. Mutta tosin samaa käytöstä olen huomannut myös niissä, ketkä elävät samaan tapaa kuin minä.

Nykyään osaan ajatella jo positiivisemmin. Mietin jopa ironisesti, että kauankohan tämä ihminen elämässäni viipyy. Olen jo varautunut ajatukseen, että kun kiinnostavampaa tulee kohdalle, niin minä lennän syrjään. Olen ystävä sillä ajatuksella, että niin kauan kuin ihmissuhde antaa minulle jotain mielihyvää ja nautin toisen seurasta, niin se on parempi vaihtoehto kuin yksinäisyys.
Ei tässä ole paljoo valinnan varaa, kun on huono luomaan suhteita.

Ärsyttää vaan se ristiriitaisuus. Sanotaan, "olet minulle todella tärkeä, olen kiitollinen ystävyydestäsi ja avustasi. Kiitos kun olet kuunnellut minua." Ja eipä mene kauaakaan ku hlö häipyy kuvioista. Aivan kuin ihmiset tulisivat hakemaan kuuntelevaa korvaa, ymmärtäjää jne, ja kun saavat haluamansa he häipyvät.
Tällä hetkellä elämässäni onkin ehkä 2 tai 3 pysyvää ihmistä (perheen lisäksi).

Mutta tosiaan. Täytyy varmaan alkaa sopimaan "säännöistä". Vituttaa, että mun luokse tullaan nukkumaan ja päivisin huidellaan muualla. Jos olen ostanut herkkuja, niin kyllä ne kelpaavat, mutta itse ei viitsitä niihin rahaa laittaa, kun on "turhaa tuhlausta" kaverin sanoin. Kerran pyysin yhden maitolitran ostamaan kaupasta, kun itse illan olin töissä. Eipä tietenkään sitä voinut neitonen tehdä.
Lepäili huoneessani ja näki toista ystäväänsä. Elikä täytyy ite oppia ne säännöt luomaan ja niistä pitämään kiinni, ellei muuten jotkut tajua olla vastavuoroisia.

Lue lisää

Muistuttaa myös omaa tilannetta, vaikka olenkin mies, en itsekään baareissa jaksa rampata ja muutenkaan en juo kuin muutaman kaljan kuukaudessa. Kaverit tämän tietävät ja usein kun olen selvinpäin viikonloppuinakin, niin arvata saattaa kenen puhelin pirisee sitten, ku kavereiden pitäis saada kuski baarista kotiin. Tiettyhän minä sitten suostun, kun olen niin huono kieltäytymäänkään. Joskus on ihan kivaakin olla kuskina, mutta joskus taas täyttä painajaista; suunnitelmat vaihtuu parin minuutin välein, sitten aina joku kaverinkaveri änkee kyytiin, vaikka en haluaisi, eikä usko vaikka kuinka yritän kieltää.

Myös kaverit osaa selvinpäinkin olla erittäin vaativia mua kohtaan, eräs kaverini haluaisi joka ikinen päivä tulla kämpälläni käymään kahvilla ja puhumaan omista asioistaan, mun asiat kun ei kiinnosta ketään, olen kyllä joskus sanonut suoraankin, että ei jaksa, varsinkin jos olen juuri töistä tullut.
Ja selväpäisiäkin kavereita saa kuskailla ihan reilusti, eikä sitä bensarahaa tuu kovin usein, vaikka yritänkin siitä huomauttaa niin vastauskeksi yleensä tulee "mähän oon jo silloin ja sillon maksanut, mitä sä valitat?". Ja myös sekin vaivaa, kun kavereillani on yhteinen menneisyys jo suunnilleen hiekkalaatikolta asti ja mä ite oon astunut kuvioihin vasta muutama vuosi sitten ja olen jo työelämässä ja kaverini opiskelevat vielä, niin joskus on tosi ulkopuolinen olo kun kaikki puhuvat sellaisista asioista, missä itse en ole ollut mukana. Ja nytkin kun on tämä kuuma festarikesä, niin minua ei ole pyydetty mihinkään mukaan,eikä edes mökkireissuille, paitsi ehkä silloin jos tarvitaan joku kuskaamaan.

Vaikeinta on se, että en osaa luopua kavereistani, jäisin tosi yksinäiseksi jos pistäisin välit poikki. Hyviäkin päiviä toki on paljokin, mutta joskus tuntuu niin isolta taakalta tämä "työjuhtana" oleminen.

raivotar kirjoitti:

Miten olette selviytyneet näistä huonoista, inhottavista, hyväksikäyttävistä "ystävistä". Minä saan päivittäin ahdistus ja raivokohtauksia ajatellessani, miten rumasti ja tunteettomasti minua on kohdeltu "ystävien" taholta. Mitään yhteydenottoja ei enää tule, mutta olin niin kiintynyt ystäviini, että edelleenkin minua loukkaa menneisyys. Mieheni yrittää lohdutella ja käskee katsoa elämässä vain eteenpäin, mutta minä todella kärsin yksinäisyydestäni ja kaipaan ystäviä elämään.

Lue lisää

Luulen tietäväni edes hieman, mistä puhut. Mulla on ollut suhteellisen vähän ihmisiä joita olen pitänyt Ystävinä isolla Y-kirjaimella, mutta myös mulle he kaikki ovat olleet tärkeitä vaikka monet asiat ovat meidät erottaneet niin kuin elämässä usein käy, kun vaihdetaan koulua, työtä ja asuinpaikkaa tai muuten kasvetaan erilleen. Monia muistan hyvällä, mutta on myös muutama tapaus, joista voin sanoa kuten sinä, että rumasti ja tunteettomasti kohdeltiin ja minäkin tunnen olevani loukkaantunut. No, ehkä se ei ollut ystävyyttä kun me ei osattu puhua asioita halki. Vuosikausien hätävarana oleminen kuitenkin riitti, enkä lopuksi enää edes halunnut keskustella. Tiedän että ystävien pitää sietää toistensa vikoja, mutta jossakin on raja oltava.

raivotar kirjoitti:

Miten olette selviytyneet näistä huonoista, inhottavista, hyväksikäyttävistä "ystävistä". Minä saan päivittäin ahdistus ja raivokohtauksia ajatellessani, miten rumasti ja tunteettomasti minua on kohdeltu "ystävien" taholta. Mitään yhteydenottoja ei enää tule, mutta olin niin kiintynyt ystäviini, että edelleenkin minua loukkaa menneisyys. Mieheni yrittää lohdutella ja käskee katsoa elämässä vain eteenpäin, mutta minä todella kärsin yksinäisyydestäni ja kaipaan ystäviä elämään.

Lue lisää

Minun tapauksessa hyväksikäyttö saa vielä törkeämmän aspektin kun olen vammainen. Täytyy vain pitää puolensa ja ei mahottomiin alkaa. Muistan takavuosilta niin sanotun ystävän jolle maalasin 3 moottoripyörää ilmaiseksi. Ei edes materiaaleihin penniäkään.
Asun tumppukylässä ja sitten aattelin muttaa kaupunkiin Ouluun. Kerroin tälle "kaverille" aikomuksistani ja ei pitänyt ollenkaan ja sanoi vain että miksei en voisi muttaa vaikkapa Iisalmeen?
Jatkossa yritti taas maalauttaa autoaan ja tietekki taas ilmaiseksi mutta en enää alkanut ja suuttui.
Ne suuttuu kun vetää rajan ja eivät voi enää sinua käyttää.
Vetäkää siipiläisille rajat!!

ayrska kirjoitti:

Muistuttaa myös omaa tilannetta, vaikka olenkin mies, en itsekään baareissa jaksa rampata ja muutenkaan en juo kuin muutaman kaljan kuukaudessa. Kaverit tämän tietävät ja usein kun olen selvinpäin viikonloppuinakin, niin arvata saattaa kenen puhelin pirisee sitten, ku kavereiden pitäis saada kuski baarista kotiin. Tiettyhän minä sitten suostun, kun olen niin huono kieltäytymäänkään. Joskus on ihan kivaakin olla kuskina, mutta joskus taas täyttä painajaista; suunnitelmat vaihtuu parin minuutin välein, sitten aina joku kaverinkaveri änkee kyytiin, vaikka en haluaisi, eikä usko vaikka kuinka yritän kieltää.

Myös kaverit osaa selvinpäinkin olla erittäin vaativia mua kohtaan, eräs kaverini haluaisi joka ikinen päivä tulla kämpälläni käymään kahvilla ja puhumaan omista asioistaan, mun asiat kun ei kiinnosta ketään, olen kyllä joskus sanonut suoraankin, että ei jaksa, varsinkin jos olen juuri töistä tullut.
Ja selväpäisiäkin kavereita saa kuskailla ihan reilusti, eikä sitä bensarahaa tuu kovin usein, vaikka yritänkin siitä huomauttaa niin vastauskeksi yleensä tulee "mähän oon jo silloin ja sillon maksanut, mitä sä valitat?". Ja myös sekin vaivaa, kun kavereillani on yhteinen menneisyys jo suunnilleen hiekkalaatikolta asti ja mä ite oon astunut kuvioihin vasta muutama vuosi sitten ja olen jo työelämässä ja kaverini opiskelevat vielä, niin joskus on tosi ulkopuolinen olo kun kaikki puhuvat sellaisista asioista, missä itse en ole ollut mukana. Ja nytkin kun on tämä kuuma festarikesä, niin minua ei ole pyydetty mihinkään mukaan,eikä edes mökkireissuille, paitsi ehkä silloin jos tarvitaan joku kuskaamaan.

Vaikeinta on se, että en osaa luopua kavereistani, jäisin tosi yksinäiseksi jos pistäisin välit poikki. Hyviäkin päiviä toki on paljokin, mutta joskus tuntuu niin isolta taakalta tämä "työjuhtana" oleminen.

Lue lisää

sano edes, että auto lähtee pihasta sitten vasta kun kämmenellä on pätäkkää.

raivotar kirjoitti:

Miten olette selviytyneet näistä huonoista, inhottavista, hyväksikäyttävistä "ystävistä". Minä saan päivittäin ahdistus ja raivokohtauksia ajatellessani, miten rumasti ja tunteettomasti minua on kohdeltu "ystävien" taholta. Mitään yhteydenottoja ei enää tule, mutta olin niin kiintynyt ystäviini, että edelleenkin minua loukkaa menneisyys. Mieheni yrittää lohdutella ja käskee katsoa elämässä vain eteenpäin, mutta minä todella kärsin yksinäisyydestäni ja kaipaan ystäviä elämään.

Lue lisää

... sentään ihminen. Hanki uusia ystäviä, jos vanhat ovat menneet. Uudetkin ovat ihan 'hopeaa' vaikka vanhat eivät olleetkaan 'kultaa'.

Ja uudet ovat jännittävämpiä ... :-)

ayrska kirjoitti:

Muistuttaa myös omaa tilannetta, vaikka olenkin mies, en itsekään baareissa jaksa rampata ja muutenkaan en juo kuin muutaman kaljan kuukaudessa. Kaverit tämän tietävät ja usein kun olen selvinpäin viikonloppuinakin, niin arvata saattaa kenen puhelin pirisee sitten, ku kavereiden pitäis saada kuski baarista kotiin. Tiettyhän minä sitten suostun, kun olen niin huono kieltäytymäänkään. Joskus on ihan kivaakin olla kuskina, mutta joskus taas täyttä painajaista; suunnitelmat vaihtuu parin minuutin välein, sitten aina joku kaverinkaveri änkee kyytiin, vaikka en haluaisi, eikä usko vaikka kuinka yritän kieltää.

Myös kaverit osaa selvinpäinkin olla erittäin vaativia mua kohtaan, eräs kaverini haluaisi joka ikinen päivä tulla kämpälläni käymään kahvilla ja puhumaan omista asioistaan, mun asiat kun ei kiinnosta ketään, olen kyllä joskus sanonut suoraankin, että ei jaksa, varsinkin jos olen juuri töistä tullut.
Ja selväpäisiäkin kavereita saa kuskailla ihan reilusti, eikä sitä bensarahaa tuu kovin usein, vaikka yritänkin siitä huomauttaa niin vastauskeksi yleensä tulee "mähän oon jo silloin ja sillon maksanut, mitä sä valitat?". Ja myös sekin vaivaa, kun kavereillani on yhteinen menneisyys jo suunnilleen hiekkalaatikolta asti ja mä ite oon astunut kuvioihin vasta muutama vuosi sitten ja olen jo työelämässä ja kaverini opiskelevat vielä, niin joskus on tosi ulkopuolinen olo kun kaikki puhuvat sellaisista asioista, missä itse en ole ollut mukana. Ja nytkin kun on tämä kuuma festarikesä, niin minua ei ole pyydetty mihinkään mukaan,eikä edes mökkireissuille, paitsi ehkä silloin jos tarvitaan joku kuskaamaan.

Vaikeinta on se, että en osaa luopua kavereistani, jäisin tosi yksinäiseksi jos pistäisin välit poikki. Hyviäkin päiviä toki on paljokin, mutta joskus tuntuu niin isolta taakalta tämä "työjuhtana" oleminen.

Lue lisää

Itselle tuli noi remonttihommat ongelmaksi, kun jatkuvasti sai olla jeesaamassa kavereita viikonloppuisin ja lomilla. Alunperin piti vain jeesata mutta hommat rupes jäämään kokonaan mun harteille. Itelle tuli sellainen tunne, että jos olisi ottanut pienenkin korvauksen menetetystä ajasta ja bensoista, niin se olisi ollut liikaa. Sitten myöhemmin kypsyin koko touhuun ja lopetin remonttihommat ns. kavereille. Yleensä juuri ne tutut kaverit olettaa, ettei se mitään palkkaa ota ja sillä on työkaluja ja tarvikkeita. Parempi tehdä niitä hommia ventovieraille kuin tutuille. Itse en kehtaa pyytää mitään ilmaiseksi ja tuskimpa sitä mitään saisikaan !

Monesti nämä ihmiset on luonteeltaan melko pihejä ja tuleekin mieleen jonkinlainen taloudellisen hyödyn saavuttaminen toisesta ihmisestä.

Samanlaista on ollut noiden työkalujen ja yleisesti ottaen kaikkien tavaroiden lainaaminen. Harvemmin palautuu itsestään takaisin ja sitten kun itse tarvitsee, niin saa alkaa muistelemaan kukahan sitä lainasi.

raivotar kirjoitti:

Miten olette selviytyneet näistä huonoista, inhottavista, hyväksikäyttävistä "ystävistä". Minä saan päivittäin ahdistus ja raivokohtauksia ajatellessani, miten rumasti ja tunteettomasti minua on kohdeltu "ystävien" taholta. Mitään yhteydenottoja ei enää tule, mutta olin niin kiintynyt ystäviini, että edelleenkin minua loukkaa menneisyys. Mieheni yrittää lohdutella ja käskee katsoa elämässä vain eteenpäin, mutta minä todella kärsin yksinäisyydestäni ja kaipaan ystäviä elämään.

Lue lisää

ovat ilmeisesti kateellisia sinulle!

Itselleni kävi myös niin, kun löysin hyvän miehen ja vakiinnuin niin hyväksikäyttävät ystävät kaikkosivat. Eivät voineet sietää sitä, että minua
ei enää saanut käytettyä hyväksi ja kaiken lisäksi olin löytänyt hyvän miehen,
jollainen heiltä puuttui!

Kului jonkin aikaa ja löysin uusia paljon parempia ystäviä harrastusteni parista!

on lopetettu kirjoitti:

Itselle tuli noi remonttihommat ongelmaksi, kun jatkuvasti sai olla jeesaamassa kavereita viikonloppuisin ja lomilla. Alunperin piti vain jeesata mutta hommat rupes jäämään kokonaan mun harteille. Itelle tuli sellainen tunne, että jos olisi ottanut pienenkin korvauksen menetetystä ajasta ja bensoista, niin se olisi ollut liikaa. Sitten myöhemmin kypsyin koko touhuun ja lopetin remonttihommat ns. kavereille. Yleensä juuri ne tutut kaverit olettaa, ettei se mitään palkkaa ota ja sillä on työkaluja ja tarvikkeita. Parempi tehdä niitä hommia ventovieraille kuin tutuille. Itse en kehtaa pyytää mitään ilmaiseksi ja tuskimpa sitä mitään saisikaan !

Monesti nämä ihmiset on luonteeltaan melko pihejä ja tuleekin mieleen jonkinlainen taloudellisen hyödyn saavuttaminen toisesta ihmisestä.

Samanlaista on ollut noiden työkalujen ja yleisesti ottaen kaikkien tavaroiden lainaaminen. Harvemmin palautuu itsestään takaisin ja sitten kun itse tarvitsee, niin saa alkaa muistelemaan kukahan sitä lainasi.

Lue lisää

Miten tuttua, "ystävät" helposti heittävät "Tee mulle sitä ja tätä huomenna"... luulevat työtäni harrastukseksi kait. Itse en kehtaisi pyytää firabeliapuja kenenkään ammattitaidosta vapaa-aikanaan, ja jos siihen päädyttäisiinkin, ensin neuvoteltaisiin käypä hinta.
Joskus mietin, mahtaako nämä "hyväksikäyttäjät" edes itse tajuta mitä tekevät? Montaa henkilöä ei elämässäni ole vastaan tullut, joka tarjoaisi reilusti "oravannahkakauppaa" tyyliin työ työstä. Päinvastoin...jos jotain apuja tarvitsisinkin, kyllä hinta on äkkiä esillä, vaan kun itse ilmoitan hintaa työstä, olen ahne kuspää?
Anyway, tähän ikään mennessä on jo ystävätkin karsiutuneet, ihan omasta tahdostani, pieneen, mutta kiinteään ja rehelliseen porukkaan. Montaa ei jäljelle jäänyt, kun opettelin sanomaan ei...
Edelleen kuitenkin uusia tuttavuuksia eteen tullessa, m. ammatin mainittua, alkaa ilmaistyön kerjuu usein heti ? Nykyisin kysynkin samantien, mitä teet vastapalvelukseksi? Vai maksatko rehellisesti rahalla? Lähempi "tutustuminen" loppuukin yleensä siihen, muttta parempi niin.
Muistan ikäni, kun "paras kaveri" lainasi kameraani, hajotti sen ryyppyjuhlissaan ja tuli mulle valittamaan, että prkl! Sun kamera on rikki! Tällasen paskan annoit juhliin mukaan?" Voi voi...olisko mun pitänyt ostaa sille uusi tilalle? Onneks kyseessä oli halpa lelu, koska sen korvaaminen jäi useista huomautuksista huolimatta tekemättä... Nykyisin en lainaa mitään, en rahaa, en tavaraa...ostakoot omansa kaupasta, niin minäkin teen.

on lopetettu kirjoitti:

Itselle tuli noi remonttihommat ongelmaksi, kun jatkuvasti sai olla jeesaamassa kavereita viikonloppuisin ja lomilla. Alunperin piti vain jeesata mutta hommat rupes jäämään kokonaan mun harteille. Itelle tuli sellainen tunne, että jos olisi ottanut pienenkin korvauksen menetetystä ajasta ja bensoista, niin se olisi ollut liikaa. Sitten myöhemmin kypsyin koko touhuun ja lopetin remonttihommat ns. kavereille. Yleensä juuri ne tutut kaverit olettaa, ettei se mitään palkkaa ota ja sillä on työkaluja ja tarvikkeita. Parempi tehdä niitä hommia ventovieraille kuin tutuille. Itse en kehtaa pyytää mitään ilmaiseksi ja tuskimpa sitä mitään saisikaan !

Monesti nämä ihmiset on luonteeltaan melko pihejä ja tuleekin mieleen jonkinlainen taloudellisen hyödyn saavuttaminen toisesta ihmisestä.

Samanlaista on ollut noiden työkalujen ja yleisesti ottaen kaikkien tavaroiden lainaaminen. Harvemmin palautuu itsestään takaisin ja sitten kun itse tarvitsee, niin saa alkaa muistelemaan kukahan sitä lainasi.

Lue lisää

"Harvoin se saha lainassa paranee" Vanha timpurin sanonta .

ja itse olen viime aikoina huomannut menettäneeni yhden vanhimmista "ystävistäni", syystä jota en tiedä enkä varmasti tule koskaan tietämäänkään. Olemme ilmeisesti kasvaneet erilleen tai sitten minun ei niin riehakas luonne ei enää houkuttele. En ole ihminen joka haluaa tuoda itseään esille, en ripustaudu baarissa jokaisen miehen kaulaan huomiota saaden ja tää ex-ystäväni tekee juuri sitä. Huomiota pitää saada tavalla tai toisella.

Minulla meni kuukausia ennenkuin tajusin mistä on kyse. Tai varmasti tajusin asian, mutta en halunnut uskoa sitä, että minut noin vaan hylätään. Kun mietin asiaa, niin kyllähän se ahdistaa ja mietityttää, se, että miksi hän on vain jättänyt minut elämästään kuin arvottoman rukkasen, mutta pärjään ilman häntäkin, pakko pärjätä. Ja miksi vaivata päätään ihmisellä, joka aiheuttaa vain hämmennystä käytöksellään, välinpitämättömällä sellaisella.

Ne oikeat ja aidot ystävät ovat ja pysyvät, tapahtui mitä tahansa. Todisteena siitä itselläni on ystävänä ihminen kenen kanssa joskus käytiin pahemman luokan kriisi läpi, syystä, että ystävyyteen sekoittui tunteita. Tänään tämä ihminen on rakkain ystäväni, joka ei hylkää minua koskaan, enkä minä häntä. Ja tämä ex-ystäväni, hän on kännykässä estolistalla, vaikka tokkopa koskaan minuun yhteyttä ottaakaan enää. Siltikin, kaikille hyvää ja aurinkoista kesää :))

Tänne onkin tullut hirveä määrä vastauksia sillä välin, kun en ole ollut lukemassa. Jotenkin ajattelin, että aihe olis jo käsitelty. Noh, parempi näin : ) Ilmeisesti monella samantapaista kokemusta ollut.

Tuo mies-kuvio on sellainen, että siitä saisi tehtyä taas oman monimutkaisen aiheensa. Mutta olen tosiaan nyt toiminut niin, että olen jättänyt aika moniin hänen puheluihinsa vastaamatta. Minä tosiaan viihdyn hänen seurassaan, mutta homma ei voi jatkua niin, että ensin lähennellään ja flirttaillaan, sitten otetaankin toinen nainen, ja taas vuosien päästä palataan asiaan kun suhde loppuu.

Itsessäni tunnistan sen, että yksinäisyydessä tulee suostuttua asioihin helpommin seuran puutteessa. Jos ystävyys jotain mielihyvää itselle antaa, niin sitä suostuu pompoteltavaksi jotta ystävyys säilyy. Sitten kun suhde loppuu, niin tulee asiasta suorastaan huono olo. Parin viime vuoden aikana olen yrittänyt opetella sanomaan enemmän "ei". Jos ihmisestä ei mitään kuulu vastavuoroisesti, niin olen opetellut jättämään hänet omaan rauhaansa. Mutta siinä vaiheessa kun toinenkin on ystävyydessä vielä aktiivinen ja muuta, niin vaikea ajatella että tuokin kohta häipyy ja lopettaa yhteydenpidon. Monesti asiat tajuaa vasta jälkeenpäin.

Puhut vähän, mutta viisaasti. Pitkämielisyys on hyve tiettyyn rajaan asti, mutta turha hakata päätä seinään liian kauaa aikaa ja hukata ainoaa elämäänsä siihen.

reikä seinässä kirjoitti:

Puhut vähän, mutta viisaasti. Pitkämielisyys on hyve tiettyyn rajaan asti, mutta turha hakata päätä seinään liian kauaa aikaa ja hukata ainoaa elämäänsä siihen.

Ei niitä uusia ystäviä noin vain tällainen kolmekymppinen enää saa. Vinkkejä otetaan vastaan :) Baaristakin saa vain miehiä, mutta ei ystäviä. Pitäisikö aloittaa joku järjestötoiminta? Hmmmm.

30-kymppinen kirjoitti:

Ei niitä uusia ystäviä noin vain tällainen kolmekymppinen enää saa. Vinkkejä otetaan vastaan :) Baaristakin saa vain miehiä, mutta ei ystäviä. Pitäisikö aloittaa joku järjestötoiminta? Hmmmm.

Lue lisää

Omassa järjestössä on ideaa, vaikka se olisi vain rekisteröitymätön yhdistys. Totta on, että nuorena ystävien saaminen on helpompaa. Sosiaaliset normi-ihmiset löytää tietysti ystäviä vanhempanakin, mutta me kaikki ei olla sosiaalisia tietyt normit täyttäviä.

Mistä löytyisi tarmokas vetäjä sellaiselle yhdistykselle? Tai foorumin perustaja?

30-kymppinen kirjoitti:

Ei niitä uusia ystäviä noin vain tällainen kolmekymppinen enää saa. Vinkkejä otetaan vastaan :) Baaristakin saa vain miehiä, mutta ei ystäviä. Pitäisikö aloittaa joku järjestötoiminta? Hmmmm.

Lue lisää

Niinpä,aivan samaa miettinyt jo vuosia. Mistä niitä ystäviä löytyisi?

30-kymppinen kirjoitti:

Ei niitä uusia ystäviä noin vain tällainen kolmekymppinen enää saa. Vinkkejä otetaan vastaan :) Baaristakin saa vain miehiä, mutta ei ystäviä. Pitäisikö aloittaa joku järjestötoiminta? Hmmmm.

Lue lisää

Tuossa ehdotuksessasi on ideaa. Täällä olisi yksi jäsen jo, jos sellainen järjestö perustettaisiin. Yksinäiset löytäisivät seuraa, eikä olisi enää niin yksin. Ja tietäisi ettei ole ainoa.

Olen usein miettinyt, että eikö suomalaiset osaa olla ystäviä vai onko tämä ongelma maailmanlaajuinen? Vai vaadinko minä ystäviltäni liikaa? Oli ihana löytää tämä sivusto ja lukea näitä mietteitä. Nyt tiedän etten ole ainoa. Kiitos siitä.

30-kymppinen kirjoitti:

Ei niitä uusia ystäviä noin vain tällainen kolmekymppinen enää saa. Vinkkejä otetaan vastaan :) Baaristakin saa vain miehiä, mutta ei ystäviä. Pitäisikö aloittaa joku järjestötoiminta? Hmmmm.

Lue lisää

saa siis laittaa vinkkejä mullekin, täytän kohta 28 vee ja muutin äskettäin Länsi-Helsinkiin. Vanhat kamut jäi just tollaisten hyväkskäyttöjuttujen takii ku opin kans sanoo ei. Sen seurauksena mut haukuttiin alimpaan maanrakoon. Toiveissa olis siis löytää suurinpiirtein samanikäistä seuraa, muutaki ku ryyppyseuraa siis haen. Joskus tietty viihteellä voi käydä mut ei nyt joka viikonloppu sentään, enää tässä iässä. :) Ja et vois parantaa maailmaa vaik kahvi- tai teekupin äärellä, käydä kävelyillä, näyteikkunaostoksilla ja mitä kaikkee muuta keksii selvinkin päin tekemistä...

Sinkku vegetyttönen olen, suvaitsevainen ja ennakkoluuluton, joka peräänkuuluttaa enemmän pehmeitä arvoja kuin "kaikki-heti-tässä-mulle-nyt -ajattelua".

Eli jos löytyy ei-pinnallista seuraa jossa sais olla oma ittensä, niin ottakaa yhteyttä!!

Kesäterveisin Liina

Miksi runossa puhutaan pienestä ja huomaamattomasta narrista? Eikö siinä ole paradoksi? Itse olen käsittänyt sanan narri 'ilveilijä' hieman toisin.

Lisäksi kaikkea ei mielestäni aina tarvitse mitata ja laskea. Ei ole välttämätöntä pohtia, menivätkö panokset ystävyydessä tai rakkaudessa tasoihin. Annoinko liikaa? Sainko vähemmän?

Voihan olla, että vain kuvittelit antavasi, mutta todellisuudessa otit. Kuvittelit auttavasi, kuvittelit olevasi olkapää, vaikka todellisuudessa painoit toisen olallesi ollaksesi olkapää. Teit toisesta heikon ollaksesi vahva.

Silloin harvoin, kun olen aidosti kyennyt antamaan, en ole koskaan itkenyt antamani perään, vaikken olisi mitään takaisin saanut.

Narri minua narrasi.. kirjoitti:

Miksi runossa puhutaan pienestä ja huomaamattomasta narrista? Eikö siinä ole paradoksi? Itse olen käsittänyt sanan narri 'ilveilijä' hieman toisin.

Lisäksi kaikkea ei mielestäni aina tarvitse mitata ja laskea. Ei ole välttämätöntä pohtia, menivätkö panokset ystävyydessä tai rakkaudessa tasoihin. Annoinko liikaa? Sainko vähemmän?

Voihan olla, että vain kuvittelit antavasi, mutta todellisuudessa otit. Kuvittelit auttavasi, kuvittelit olevasi olkapää, vaikka todellisuudessa painoit toisen olallesi ollaksesi olkapää. Teit toisesta heikon ollaksesi vahva.

Silloin harvoin, kun olen aidosti kyennyt antamaan, en ole koskaan itkenyt antamani perään, vaikken olisi mitään takaisin saanut.

Lue lisää

Kun "Ystävälläsi" menee hyvin, hän ei tarvitse sinua.
Mutta kun "ystävällä" menee huonosti, hän muistaa sinut, jotta saisi lohtuasi.

Sitten kun sinulla menee huonosti tai hyvin, hän ei ole kiinnostunut jakamaan suruasi/iloasi.

runontaja kirjoitti:

Kun "Ystävälläsi" menee hyvin, hän ei tarvitse sinua.
Mutta kun "ystävällä" menee huonosti, hän muistaa sinut, jotta saisi lohtuasi.

Sitten kun sinulla menee huonosti tai hyvin, hän ei ole kiinnostunut jakamaan suruasi/iloasi.

Lue lisää

..kun kykenee aidosti antamaan, ei tarvitse laskea lohduttamisiaan. Mistä tosiaan tiedät, että osasit lohduttaa? Mistä tietää, milloin toisella menee hyvin? Ulkokuori kun on kovin pettävä.

Runon minän pitää saada lohtua (ei ilmeisesti saa), mutta häntä ei saa muistaa, kun on lohdun tarpeessa. Se jos mikä on paradoksi. Vaatia muilta, mutta kieltää muita vaatimasta itseltään. Tosin niinhän me usein teemme.. Minä olen oikea jalomieli muille, mutta minua kohdellaan väärin. Minä kuuntelen, mutta minua ei kuunnella. Minun juttuni ovat kiinnostavia, mutta muiden eivät. Minä toimin ihmissuhteissani oikein, mutta muut eivät.... minä... Voisin jatkaa loputtomiin. Kunpa joku kirjoittaisi runon siitä, miten kohteli kaltoin ja miten ei oikeasti kuunnellut tai lohduttanut, kun kuunteli ja lohdutti. Harvassa täällä todellisuudessa nimittäin ovat ne kaveriensa roskasäkit, jotka itse aina jalomielisesti toimivat...

Runokin voi olla totta. Hyvää kesää ja kirjoittelehan runoja jatkossakin!

runontaja kirjoitti:

Kun "Ystävälläsi" menee hyvin, hän ei tarvitse sinua.
Mutta kun "ystävällä" menee huonosti, hän muistaa sinut, jotta saisi lohtuasi.

Sitten kun sinulla menee huonosti tai hyvin, hän ei ole kiinnostunut jakamaan suruasi/iloasi.

Lue lisää

Minäkin kuuntelin vuosi toisen perään ystävän murheita ja alkoi jo tuntua, että hänen elämässään suhteet ja tilanteet alkoivat muistuttaa toisiaan. Tärkeintä oli, että niistä sai draamaa elämään. Oli niin ihana huokailla ja pohtia tuskissaan. Ja minä kuuntelin ja olin läsnä.

Sitten erosin ja muutin uuteen kotiin. Aloin odottaa kävijää ja kuulumisten kyselijää, mutta ei näkynyt. Ei kahteen vuoteen. Puheluihin ja viesteihin ei vastattu kuin harvakseltaan. Tilanne olisi ollut 100% parempi, jos edes kerran kuussa olisi kysytty kuinka jaksan.

Olen lopettanut yhteydenpidon kokonaan. Kummilapsen synttäreille kerran vuodessa minua kaivattaisiin, mutta olen valinnut, etten hoida tehtävääni, koska en halua olla ainoa antaja.

Tällaisia tarinoita taitaa riittää. Siinä mielessä kukaan ei ole yksin.

totta.

Hyvin kirjoitettu ja totta, ainakin
minulle näin on käynnyt,
valitettavasti.

että oli hyvä runo.

kaikkea vähän

ja suuri sisältö.

Toivon totisesti että olet älynnyt sinnikkäästi lähettää kirjallista tuotantoa eteenpäin.

älä vaan heti hellitä.



Olet loistava.


Jos samaa luvassa----Suomella uusi einoleinotaaberman...

Narri minua narrasi.. kirjoitti:

Miksi runossa puhutaan pienestä ja huomaamattomasta narrista? Eikö siinä ole paradoksi? Itse olen käsittänyt sanan narri 'ilveilijä' hieman toisin.

Lisäksi kaikkea ei mielestäni aina tarvitse mitata ja laskea. Ei ole välttämätöntä pohtia, menivätkö panokset ystävyydessä tai rakkaudessa tasoihin. Annoinko liikaa? Sainko vähemmän?

Voihan olla, että vain kuvittelit antavasi, mutta todellisuudessa otit. Kuvittelit auttavasi, kuvittelit olevasi olkapää, vaikka todellisuudessa painoit toisen olallesi ollaksesi olkapää. Teit toisesta heikon ollaksesi vahva.

Silloin harvoin, kun olen aidosti kyennyt antamaan, en ole koskaan itkenyt antamani perään, vaikken olisi mitään takaisin saanut.

Lue lisää

Loppujen lopuksi asianlaita onkin niin, että antaessaan saa.
Siis parhaimmillaan lahjoittaja on onnellisempi ihminen kuin lahjan saaja ja auttaja onnellisempi kuin autettava.

mitä tarkoitat. kirjoitti:

Minäkin kuuntelin vuosi toisen perään ystävän murheita ja alkoi jo tuntua, että hänen elämässään suhteet ja tilanteet alkoivat muistuttaa toisiaan. Tärkeintä oli, että niistä sai draamaa elämään. Oli niin ihana huokailla ja pohtia tuskissaan. Ja minä kuuntelin ja olin läsnä.

Sitten erosin ja muutin uuteen kotiin. Aloin odottaa kävijää ja kuulumisten kyselijää, mutta ei näkynyt. Ei kahteen vuoteen. Puheluihin ja viesteihin ei vastattu kuin harvakseltaan. Tilanne olisi ollut 100% parempi, jos edes kerran kuussa olisi kysytty kuinka jaksan.

Olen lopettanut yhteydenpidon kokonaan. Kummilapsen synttäreille kerran vuodessa minua kaivattaisiin, mutta olen valinnut, etten hoida tehtävääni, koska en halua olla ainoa antaja.

Tällaisia tarinoita taitaa riittää. Siinä mielessä kukaan ei ole yksin.

Lue lisää

Olet pahoittanut mielesi ystäväsi käytöksestä, ja ymmärrän sen täysin, koska tottahan toki sitä haluaisi ystävyyden olevan molemminpuolista. Mutta mietipä kuitenkin sitä, onko täydellinen yhteydenpidon lopettaminen oikein, kun kerran olet suostunut ystäväsi lapsen kummiksi? Tätä lasta kohtaan sinulla yksinkertaisesti on velvollisuuksia, vaikka hänen äitinsä olisi sinua loukannut miten pahasti hyvänsä. Eihän ole oikein antaa lapsen kärsiä äitinsä virheistä. Lapsi voi surra kovastikin, kun kuulee, miten toisten lasten kummit heitä muistavat, jos hänet on unohdettu kokonaan. Lapsi myös helposti kääntää syyn itseensä ja alkaa kuvitella olevansa jotenkin toisia lapsia huonompi, kun häntä ei muisteta, ja ethän varmasti ainakaan sitä tahdo.

Siis suosittelen sitä, että edes ne pari kertaa vuodessa eli jouluna ja syntymäpäivänä muistat kummilastasi jonkinlaisella ikään sopivalla kohtuuhintaisella lahjalla, se on minusta minimi tätä lasta kohtaan. Jos et halua olla äidin kanssa tekemisissä, niin kirjoita lahjan mukaan suoraan lapselle kirje, jossa toivot, että voisit olla hänen kanssaan kirjeenvaihdossa, jos on jo sen ikäinen lapsi, että osaa kirjoittaa. Voi myös puhelimessa jutella, jos hänellä on oma puhelin. Jos lapsi on vielä ihan pieni, niin sitten tietysti on vähän oltava äidinkin kanssa tekemisissä, että voi pitää yllä suhdetta lapseen, mutta lapsen etua ajatellen varmaan senkin voisit sietää. Minusta voit sanoa suoraan, että et enää koe entistä ystävääsi läheiseksi, mutta haluat olla kummina lapselle niin kuin olet aikanaan luvannut. Sitten ei ainakaan myöhemmin tarvitse katua, että viaton lapsi joutui kärsimään aikuisten välien katkeamisesta.

Teidi kirjoitti:

Loppujen lopuksi asianlaita onkin niin, että antaessaan saa.
Siis parhaimmillaan lahjoittaja on onnellisempi ihminen kuin lahjan saaja ja auttaja onnellisempi kuin autettava.

Lue lisää

Kunpa ihmiset sen vain ymmärtäisivät.. Ei tarvitsisi niin kovasti laskeskella antamisiaan..

...mietihän vielä! kirjoitti:

Olet pahoittanut mielesi ystäväsi käytöksestä, ja ymmärrän sen täysin, koska tottahan toki sitä haluaisi ystävyyden olevan molemminpuolista. Mutta mietipä kuitenkin sitä, onko täydellinen yhteydenpidon lopettaminen oikein, kun kerran olet suostunut ystäväsi lapsen kummiksi? Tätä lasta kohtaan sinulla yksinkertaisesti on velvollisuuksia, vaikka hänen äitinsä olisi sinua loukannut miten pahasti hyvänsä. Eihän ole oikein antaa lapsen kärsiä äitinsä virheistä. Lapsi voi surra kovastikin, kun kuulee, miten toisten lasten kummit heitä muistavat, jos hänet on unohdettu kokonaan. Lapsi myös helposti kääntää syyn itseensä ja alkaa kuvitella olevansa jotenkin toisia lapsia huonompi, kun häntä ei muisteta, ja ethän varmasti ainakaan sitä tahdo.

Siis suosittelen sitä, että edes ne pari kertaa vuodessa eli jouluna ja syntymäpäivänä muistat kummilastasi jonkinlaisella ikään sopivalla kohtuuhintaisella lahjalla, se on minusta minimi tätä lasta kohtaan. Jos et halua olla äidin kanssa tekemisissä, niin kirjoita lahjan mukaan suoraan lapselle kirje, jossa toivot, että voisit olla hänen kanssaan kirjeenvaihdossa, jos on jo sen ikäinen lapsi, että osaa kirjoittaa. Voi myös puhelimessa jutella, jos hänellä on oma puhelin. Jos lapsi on vielä ihan pieni, niin sitten tietysti on vähän oltava äidinkin kanssa tekemisissä, että voi pitää yllä suhdetta lapseen, mutta lapsen etua ajatellen varmaan senkin voisit sietää. Minusta voit sanoa suoraan, että et enää koe entistä ystävääsi läheiseksi, mutta haluat olla kummina lapselle niin kuin olet aikanaan luvannut. Sitten ei ainakaan myöhemmin tarvitse katua, että viaton lapsi joutui kärsimään aikuisten välien katkeamisesta.

Lue lisää

muuta kuin lahjojen anto.
Kummin tehtävänä on olla kummilapsensa hengellinen opas uskonollisissa asioissa.
Pelkkä lahjan anto syntymäpäivänä ja jouluna ohjaa lasta materialismiin, mitä Jeesus vastusti ajamalla markkinoijat pois pyhästä paikasta.

Eri asia sitten on kehitysmaiden lasten kummius, missä yleensä maksetaan 25 €/kk, jotta lapsi pääsee opiskelemaan.

Teidi kirjoitti:

Loppujen lopuksi asianlaita onkin niin, että antaessaan saa.
Siis parhaimmillaan lahjoittaja on onnellisempi ihminen kuin lahjan saaja ja auttaja onnellisempi kuin autettava.

Lue lisää

sinut muistetaan pelkästään kutsua juhliin, joihin sinun odotetaan tuovan lahjan?
Kuten synttärit, ripille pääsy, yo-lakin saanut jne kissanristiäisiin.
Eivät edes vaivaudu lähettämään sinulle joulu-, pääsiäis-, synttärikorttia

Ja sitten kun kutsut samoja henkilöitä omiin synttäreihin, he ilmoittavat, etteivät ehdi sinä päivänä.

virran viemä kirjoitti:

että oli hyvä runo.

kaikkea vähän

ja suuri sisältö.

Toivon totisesti että olet älynnyt sinnikkäästi lähettää kirjallista tuotantoa eteenpäin.

älä vaan heti hellitä.



Olet loistava.


Jos samaa luvassa----Suomella uusi einoleinotaaberman...

Lue lisää

irran viemä

Narri minua narrasi.. kirjoitti:

..kun kykenee aidosti antamaan, ei tarvitse laskea lohduttamisiaan. Mistä tosiaan tiedät, että osasit lohduttaa? Mistä tietää, milloin toisella menee hyvin? Ulkokuori kun on kovin pettävä.

Runon minän pitää saada lohtua (ei ilmeisesti saa), mutta häntä ei saa muistaa, kun on lohdun tarpeessa. Se jos mikä on paradoksi. Vaatia muilta, mutta kieltää muita vaatimasta itseltään. Tosin niinhän me usein teemme.. Minä olen oikea jalomieli muille, mutta minua kohdellaan väärin. Minä kuuntelen, mutta minua ei kuunnella. Minun juttuni ovat kiinnostavia, mutta muiden eivät. Minä toimin ihmissuhteissani oikein, mutta muut eivät.... minä... Voisin jatkaa loputtomiin. Kunpa joku kirjoittaisi runon siitä, miten kohteli kaltoin ja miten ei oikeasti kuunnellut tai lohduttanut, kun kuunteli ja lohdutti. Harvassa täällä todellisuudessa nimittäin ovat ne kaveriensa roskasäkit, jotka itse aina jalomielisesti toimivat...

Runokin voi olla totta. Hyvää kesää ja kirjoittelehan runoja jatkossakin!

Lue lisää

linkkinä, jotta ei massapostitusta tule

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5178926

runontaja kirjoitti:

linkkinä, jotta ei massapostitusta tule

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5178926

Lue lisää

Tämä puhutteli minua huomattavasti enemmän. Toki ihmisessä on paljon hyvääkin, mutta siitä kirjoittaminen ei mielestäni kuitenkaan sovi erityisen hyvin muiden "alentamisen" yhteyteen vaikuttamatta hurskastelulta ja itsepetokselta.

Tässä runossa sen sijaan puhuttiin "totta", esitettiin ihmisyyden (myös oman!) heikkous ja raakuus. Pidin tästä tyylillisestikin enemmän. Makuasioista ei toki voi kiistellä, mutta hieno "linkkiruno"! Jos kaikki tälläkin palstalla rehottava raadollisuus puettaisiin kirjallisempaan asuun, sitä voisi jopa mielikseen lukea :)

Narri minua narrasi.. kirjoitti:

Tämä puhutteli minua huomattavasti enemmän. Toki ihmisessä on paljon hyvääkin, mutta siitä kirjoittaminen ei mielestäni kuitenkaan sovi erityisen hyvin muiden "alentamisen" yhteyteen vaikuttamatta hurskastelulta ja itsepetokselta.

Tässä runossa sen sijaan puhuttiin "totta", esitettiin ihmisyyden (myös oman!) heikkous ja raakuus. Pidin tästä tyylillisestikin enemmän. Makuasioista ei toki voi kiistellä, mutta hieno "linkkiruno"! Jos kaikki tälläkin palstalla rehottava raadollisuus puettaisiin kirjallisempaan asuun, sitä voisi jopa mielikseen lukea :)

Lue lisää

kansalaisopiston kirjoituskurssille, niin tuosta saa hyvän aiheen.
Kypsytys ajatuksesta paperille kestänee.

ja sen oven, minkä käsittelemättä suljet, avaat yhä uudelleen niissä uusissa.

.. kirjoitti:

ja sen oven, minkä käsittelemättä suljet, avaat yhä uudelleen niissä uusissa.

mulla useita tuttuja naisystäviä ja niitä joutuu ajeleen sisään kun niillä on "se" aika päällä tai sitten jos ravintelissa nähdään, niin joutuu hinaileen mukanaan yökyliin, kyllähän se on maireaa mutta pitäsi kai nostaa itseään palleista ja ryhdistäytyä ja etsiä itselle sopiva kumppani.

Maailmassa on kauheampiakin asioita kuin yksinäisyys, mutta en halunnut koskaan ottaa selville, mitä ne ovat. Yksinäisyyteen olin tottunut. Yksinäisyys sopi minulle kuin vanha metsästyspuku. Sitä käyttäisin terveyteni ollessa hyvä. - Kinky Friedman

mennyt puurot ja vellit sekaisin,kun sotkette tutut ystäviin. Tutut pitävät yhteyttä kun niille sopii tai muistaa,mutta ystävät pitävät yhteyttä muulloinkin kuin hyötyäkseen. Näin ainakin minulla.

-------- kirjoitti:

Maailmassa on kauheampiakin asioita kuin yksinäisyys, mutta en halunnut koskaan ottaa selville, mitä ne ovat. Yksinäisyyteen olin tottunut. Yksinäisyys sopi minulle kuin vanha metsästyspuku. Sitä käyttäisin terveyteni ollessa hyvä. - Kinky Friedman

Lue lisää

Miten ihminen voi pärjätä yksinäisyydessä ? Miten voi olla päivät vain yksinään, ilman ihmiskontakteja ja ketään kenen kanssa edes puhua ? Mitään pahempaa ei minusta ole kuin jatkuva yksinolo ilman yhtään ihmistä seurana ja juttukaverina koskaan, kaiket päivät ja yöt yksinään, puhumatta.

tappaa kirjoitti:

Miten ihminen voi pärjätä yksinäisyydessä ? Miten voi olla päivät vain yksinään, ilman ihmiskontakteja ja ketään kenen kanssa edes puhua ? Mitään pahempaa ei minusta ole kuin jatkuva yksinolo ilman yhtään ihmistä seurana ja juttukaverina koskaan, kaiket päivät ja yöt yksinään, puhumatta.

Lue lisää

kirjoittaa runoja?

on... kirjoitti:

mennyt puurot ja vellit sekaisin,kun sotkette tutut ystäviin. Tutut pitävät yhteyttä kun niille sopii tai muistaa,mutta ystävät pitävät yhteyttä muulloinkin kuin hyötyäkseen. Näin ainakin minulla.

Lue lisää

Mutta miten silloin, kun tuo toinen sanoo "Olet ystäväni" ja pitää yhteyttä vain silloin, kun tarvitsee jonkinasteista apua?
Ja aina muistaa korostaa "Olet ystäväni" ja aina kun tarvitsee sitä ystävyyden tukea, hänellä on kiire.

Totta, ettei tuollainen ole ystävyyttä ja jokaisen on tavallaan pääteltävä, mikä riittää ystävän kriteerit täyttämään.

Minusta ystävyys on molemminpuoleista yhteydenottoa. Eikä pelkästään silloin, kun toinen tarvitsee apua. Soittaa hän.

Kiitos viestistäsi! Mielestäni tuossa oli hyvää asiaa! Tiedän että minä itse olen se joka suostuu tai ei suostu toisen ehdotuksiin. Olen yrittänyt opetella olemaan tietyissä asioissa luja. Joskus vain inhoaa niin paljon sitä yksinäisyyttä, että on valmis taipumaan toisen mukaan. Monesti tietyt kuviot avautuu myös vasta ystävyyden kuihduttua. Elikä jos vaikka ystäväni muuttaa toiseen kaupunkiin, niin ei sitä etukäteen voi ennustaa, että hän ei enää sen jälkeen vastaakaan puheluihin. Tai jos ystäväni on usein luonani yötä ja sanoo miten hänenkin luokseen voi tulla yöksi jos tarve vaatii, niin sitä haluaa uskoa sen mitä hän siinä hetkessä sanoo. Kun sitten menee käymään kaupungissa missä hän asuu, niin vasta silloin sen tajuaakin, ettei hän tarkoittanutkaan mitä sanoi. Silloin vasta paljastuu totuus, kun ei koskaan vastaa viestiin.

Täytyy tosiaan alkaa harjoittelemaan kyllä tuota enemmän. Että jos itsellä on muuta tekemistä, niin kieltäytyy kylmästi. Ei anna toisten maaritteluiden vaikuttaa itseensä. Ihan mielelläni minä vaikka majoitan jotain ihmistä sillöin tällöin, mutta on se nyt kumma, jos ei voi hakee kaupasta yhteistä maitolitraa kun pyytää tai keittää itse omia kahveja jos kahvia haluaa. Sen sijaan pitää pyytää että minä keittäisin meille molemmille kahvit, tai tekisin aamupalaa. Jos säännöllisesti tulee joku yöpymään, niin luulis että jotain vois itekin tehdä.

löydy niitä aitoja ystäviä? Niin ainakin kaikki mainostaa,että heillä on satoja ystäviä. Nyt joukolla kasvokirjaan kirjautumaan,sieltä löytyy sydänystäviä kaikille yksinäisille;D On tää netti niin verraton laite;D

facebookista. kirjoitti:

löydy niitä aitoja ystäviä? Niin ainakin kaikki mainostaa,että heillä on satoja ystäviä. Nyt joukolla kasvokirjaan kirjautumaan,sieltä löytyy sydänystäviä kaikille yksinäisille;D On tää netti niin verraton laite;D

Lue lisää

Facebookin kaverit ovat pääosin niitä ihmisiä, jotka tunnet ihan livenä. Harvoin siellä kenenkään tuntemattoman kanssa kirjoitellaan. Facebook on helppo tapa pitää yhteyttä moneen ystävään kerralla. Jokaisella oma elämä: työ, lapset, puoliso, koti hoidettavana jne. tavataan livenä kun ehditään, kun saadaan vapaat ja muut menot soviteltua kohdalleen. Osa on tietysti hyvän päivän tuttuja, joiden kanssa ei pidetä muuta yhteyttä.

kun näyttää etusormella. et noi muut. niin ikävää 3 sormee näyttää itseenpäin. aina ollut niin että ystävisätä täytynyt olla jotain hyötyä. saanut tuurvallisuutta ja pelko on lievittynyt ehkä uskallusta kun "ystän kanssa lähtee johonkin mukaan. aina siinä ollut hyöty-momentti. asioita vaan romantisoidaan liikaa. ajat ja tavat muuttuu, mutta ystävästä pitää aada joku hyöty. avustustoiminta, jota myös hieman teen on taas toinen asia.. mok..

mutta ap.lle voisin sanoa neuvoksi, että opettele sitä tervettä itsekkyyttä!

Eli jos on joskus niinpäin että sinua pyydetään johonkin, niin älä mene. Jos olet vaikka lupautunutkin, mutta jos ei huvitakaan, niin sano kerrankin että "anteeksi, mutta nyt ei huvita yhtään, tai että on muuta menoa". äläkä selittele sen enempää.

Se on totta että liian kilttejä käytetään hyväksi, mutta sitä voi oppia sanomaan näille ihmisille myös EI.

Jos sulla ois lasipää,niin näkis kuinka kusi lainehtii ja paska tekee patojaan...
Mitäs jos menisit peilin eteen ja katsoisit oisko sulla varaa arvostella ketään???
Parempi ihmisten kantaa läskitkin ympärillään,kuin läski korvienvälissä,kuten sulla!

Itseasiassa,minä olen kaipaamasi YLIPAINOINEN JA SAANUT YLIPAINON JA NOIN KYMMENEN ERI VAKAVAA SAIRAUTTA,KURISTUS-RAISKAUSYRITYKSEN TAKIA...
EDES SAIRAALOISSA EI PAINOA OLE SAATU ANKARILLA DIETEILLÄ TIPPUMAAN JA SYY EI OLE SYÖMINEN... OLEN NAINEN JA PAINAN YLI 180 KILOA...

ARVATEN TYHMÄNÄ ARVELISIT ETTEI MULLA OIS MIESTÄKÄÄN,VOIN SANOA ETTÄ ON JA JULKKISHENKILÖ,JONKA NAISET HALUAA,HÄNELTÄ EI NAISIA PUUTTUIS, MUTTA SUN IHMETELTÄVÄKSESI,MITEN NÄIN LIHAVA VOI SAADA JULKKIS HENKILÖN,JOKA ON VIENYT SUOMEA MAAILMANKARTALLE ROCKEN ROLLIN SARALLA JA ON AIKANAAN VALITTU MYÖS 1985 ENGLANTI JA ESTOONIA 2006 SEKSISYMBOOLIKSI,
NUORTENLEHTIEN MUKAAN...

KOKEILEPPAS NYT KÄYTTÄÄ JÄRKEÄSI,MIKSI LIHAVA SAA SELLAISEN MIEHEN JA MISSIT EI SAA??? OISKOHAN NIIN,ETTÄ MINUSSA OIS PALJONKIN SELLAISTA JOTA MIES HALUAA JA ETSII,KUIN ULKOKUORI ???

Muut kirjoitukset ja neuvot ovat hyviä,olen itse ja mieheni kokenut aivan samaa.Toiset haluaa hyötyä,mieheni julkisuudesta ja Kaikki juuri siksi,koska kumpikin on oltu aivan liian kilttejä,mutta nyt on opittu ja jätetty ne "teko ystävät"
Uskon että,me kaikki saamme vielä oikeitakin ystäviä.
Kaikkea hyvää teille kaikille kohtalotovereille...Mutta se joka oletti kyseessä olevan lihavien ja ylipainoisten,kannatta painua Turkkiin et joku voi nussia sen turkin hihassa uudestaa,jos sit ois järkeäkin...

Todellakin suurin osa näkyy olevan tämmöisiä ihmisiä. Ei ole oikeaa kunnioitusta tai välittämistä muita kohtaan. Joskus harvoin sellainen saattaa sattua kohdalle. On niitä muutamia minunkin kohdalle sattunu ja pitäisi olla kiitollinen heistä! Tällä hetkellä tosiaan ehkä pari sellaista ihmistä elämässä lapsuudenperheen lisäksi. Vaikka toisella mies ja lapsi, niin hän saa aina oloni tervetulleeksi hänen luonaan. Minä olen joskus hoitanut hänen lastaan ja hän parturoi hiuksiani. Joskus hän on ilmestynyt yllättäen oveni taakse jäätelöpaketti kädessä : ) Yleisesti ottaen olen huomannut, että ne luotettavimmat ja aidoimmat tyypit ei useinkaan löydy suosituimpien ihmisten joukosta. Esim. koulussa ne hiljaisimmat saattaa osoittautua kultaisimmiksi ihmisiksi. Mutta kun en ole enää koulussakaan, ja työssä en näe työkavereita, niin aika yksinäiseksi on tämä elämä muodostunut.

luin viestejä ja monta asiaa löytyi tuttuja tilanteita....kun ikää on tullut lisää on itse huomannut kasvaneensa eroon lapsuudenaikaisista ystävistä sekä muista eri elämäntilanteista löytyneistä ystävistä..yhteistä varmasti on ollut kaikessa se että ne ovat eri elämäntilanteissa olleet tärkeitä ja kuuluneet asiaan silloin....kun ikää tullut lisää ja oma ajatusmaailma muuttunut ei näiden ihmisten kanssa ole enää mitään yhteistä....muuta kuin muistot hyvät ja huonot hetket.....itse olen jättänyt lapsuuden ajan maisemat ja kotiseudun ...asun ihan muualla....alkuun uudella paikkakunnalla oli vaikeaa kuitenkin työnkautta ja muutoin on tullut muutama hyvä ystävä ja todella kullanarvoisia ikäkin on samaa luokkaa.en ylistä heitäkään liikaa heilläkin on omat elämänsä mutta niin minullakin nykyään ja aikaa ei niin kauheasti ole miettiä jokaista yksityiskohtaa niin kovasti ja kun itsekkään ei ole täydellinen niin helponpi olla tässä ja nyt....no entä ne vanhat ystävät ja ne lapsuuden aikaiset sitten,,,eikö heillekin voisi antaa anteeksi niin sanotusti...siinäpä se vaikka itse antaisi he ei anna joten siksi ei kannata.josstain syystä heillä on vaikeinta luopua vanhoista toiminta malleista ja ajatustavasta....aina minun pitäisi olla se jonka pitäisi muuttua ja ymmärtää,,,,,ja siksi ei kiitos......olen kyllä sanonut suoraan en halua olla tekemisissä ja hyvä et on kilometrejä välissä mutta kun se ei auta ...sitäkään ei kuunella...soitot on harventunut ja sitten sanotaan vielä kun et soittele vaikka itse ei olla soiteltu muuta kuin sitten kun muistetaan....jooo ehkä näistä asioista oppiineena en vaadi uusilta ystäviltäni liikoja ja olen tyytyväinen mitä olen saanut.....tsemppiä kaikille ja jossain vaiheessa jokaisella varmasti tulee mitta täyteen mutta kannattaa itseänsä ajatella siinäkin !!!!

Olen säälittävä pikku parka-
kutsun sinua,
vain nielläkseni nöyränä
paksua piikikästä pettymystä,
joka valuu alas enää vaivoin, tuskan kosteus silmissä.
Milloin ehdit, milloin haluat?
Kuinka monta pettymystä
ihminen pystyy nielemään myrkyttämättä
mieltään?
Muistatko minut sitten
kun olen poissa?

Ihmiset ajattelee nykyään vain omaa persettään, miten hyötyvät toisista kylmän viileesti. Joskus riemastun kun joku soittaa, mutta saan sitten niellä pettymystä, kun tarkoitus ei ollutkaan nähdä minua, vaan hyötyä minusta.

Ja nyt en enää jaksa olla räsynukke!

Olen säälittävä pikku parka-
kutsun sinua,
vain nielläkseni nöyränä
paksua piikikästä pettymystä,
joka valuu alas enää vaivoin, tuskan kosteus silmissä.
Milloin ehdit, milloin haluat?
Kuinka monta pettymystä
ihminen pystyy nielemään myrkyttämättä
mieltään?
Muistatko minut sitten
kun olen poissa?

Ihmiset ajattelee nykyään vain omaa persettään, miten hyötyvät toisista kylmän viileesti. Joskus riemastun kun joku soittaa, mutta saan sitten niellä pettymystä, kun tarkoitus ei ollutkaan nähdä minua, vaan hyötyä minusta.

Ja nyt en enää jaksa olla räsynukke!

Ei se noin mene.

Vaakakuppi ei käänny vaan siipeily on yksipuolista. Just tollainen ajattelu että "huonompia" kavereita saa viilata linssiin mielin määrin on todella itsekästä hyväksikäyttöä.

Jotenkin olen samanlainen. Uskon ettei ystäviä saa ellei välillä pane kampihin. Se vaatii jonkinlaista särmää mitä minulla ei ole. Hakeudun aina palvelijan rooliin. En tasavertaiseksi ystäväksi.
Jotenkin pitäisi kasvattaa se itsekäs minä???

jormalaiset kirjoitti:

Jotenkin olen samanlainen. Uskon ettei ystäviä saa ellei välillä pane kampihin. Se vaatii jonkinlaista särmää mitä minulla ei ole. Hakeudun aina palvelijan rooliin. En tasavertaiseksi ystäväksi.
Jotenkin pitäisi kasvattaa se itsekäs minä???

Lue lisää

Tee niin.

Ehkäpä sinulle löytyy kotipaikkakunnaltasi joku harrastuspiiri: urheilu, teatteri, kuvataide tai mikävaan "partiopiiri". Niistä yleensä löytää sen muun touhuamisen ohella kaveri, jolle voi puhua jopa omistakin asioista.

Noin yleensä kaverisuhteissa ajatellen kai sitä vaan yrittää roikkua "piireissä" kun yksin olo ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, eikä vanhemmiten uusien kavereitten saaminen ole järin helppoa, ellei ole sosiaalinen ns. hyvä ja hauska tyyppi. Irrottautuminen vanhoista pompottelijoista kai tuntuu hypyltä tuntemattomaan ja tyhjyyteen, mutta miksi toisekseen roikkua heissä, jos ei itse arvosta heidän käytöstään eikä puolestaan itse ilmeisesti ole heidän mielestään kiva ja mukava kaveri, koska he pyytävät seuraa vain silloin, kun toinen on ainoa vaihtoehto tai hyödyllinen.
Ehkä onkin niin, että "vetolelu" on heidän mielestään taakka ja velvollisuus, jonka seuraa pitää edes silloin tällöin kärsiä. Summa summarum, kumpikaan taho ei pidä toisistaan, mutta roikkuu toisissaan kun ei muuta osaa.

Itse yritin kauan olla kiltti ja kohtelias, kun on kristillisesti kasvatettu kääntämään aina toinen poski. Jossakin vaiheessa huomasin, että en ole sen huonompi ihminen jos kävelen pois tuollaisesten ihmisten elämästä... vaikka välillä sitä epäilenkin. Ja kas, kukaan näistä pompottelijoista ei ole ainakaan tietääkseni minua kaivannut saati yrittänyt pitää yhteyttä. Ehkä asian voi siis ajatella niin, että tein heille palveluksen:-) Ehkä oikeutan tällä teorialla oman käytökseni... opit istuvat lujassa, mutta yksi teoria tämäkin:-)

hätävara kirjoitti:

Noin yleensä kaverisuhteissa ajatellen kai sitä vaan yrittää roikkua "piireissä" kun yksin olo ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, eikä vanhemmiten uusien kavereitten saaminen ole järin helppoa, ellei ole sosiaalinen ns. hyvä ja hauska tyyppi. Irrottautuminen vanhoista pompottelijoista kai tuntuu hypyltä tuntemattomaan ja tyhjyyteen, mutta miksi toisekseen roikkua heissä, jos ei itse arvosta heidän käytöstään eikä puolestaan itse ilmeisesti ole heidän mielestään kiva ja mukava kaveri, koska he pyytävät seuraa vain silloin, kun toinen on ainoa vaihtoehto tai hyödyllinen.
Ehkä onkin niin, että "vetolelu" on heidän mielestään taakka ja velvollisuus, jonka seuraa pitää edes silloin tällöin kärsiä. Summa summarum, kumpikaan taho ei pidä toisistaan, mutta roikkuu toisissaan kun ei muuta osaa.

Itse yritin kauan olla kiltti ja kohtelias, kun on kristillisesti kasvatettu kääntämään aina toinen poski. Jossakin vaiheessa huomasin, että en ole sen huonompi ihminen jos kävelen pois tuollaisesten ihmisten elämästä... vaikka välillä sitä epäilenkin. Ja kas, kukaan näistä pompottelijoista ei ole ainakaan tietääkseni minua kaivannut saati yrittänyt pitää yhteyttä. Ehkä asian voi siis ajatella niin, että tein heille palveluksen:-) Ehkä oikeutan tällä teorialla oman käytökseni... opit istuvat lujassa, mutta yksi teoria tämäkin:-)

Lue lisää

Yritin lähettää sulle viestin ja puh numeroni 044 30 100 63, mitenhän mahtaa nyt onnistua...

ssss46 kirjoitti:

Yritin lähettää sulle viestin ja puh numeroni 044 30 100 63, mitenhän mahtaa nyt onnistua...

Hätävaralle voi meilata [email protected] :-)

... monesti nämä ongelmat. Lapsi on joutunut alkoholismin, sairauden tai muun vanhemmuuden puutteessa astumaan aikuisuuden saappaisiin. Miellyttämään vanhempiaan että ahdistava ilmapiiri katoaisi. Tämä rooli jää päälle. Ihminen ei seiso omilla jaloillaan, ei tajua, ettei ole sillä hetkellä oikea ihminenkään, jolla on omat tarpeensa jne. Syntyy läheisriippuvuus jne.
On kokemusta tästä ja vuosia sai tehdä analyysia elämästä ennen kuin terapeutin sanat meni jakeluun. Niin lujassa oli usko siihen, että on vaan itse sellainen eikä mitään voi.
Millaiset juuret - sellainen elämä. Tehkää työtä, lukekaa Tommy Hellsteniä, seisokaa omilla jaloillanne vaikka se vaatisi mitä tahansa. Voitte uskoa ettei kukaan ole mokaillut niin pahasti kuin minä päästäkseen jaloilleen, mutta kyllä se kannatti...
Olen yksinäinen ihminen ja nautin siitä. Kiltteyttäni en tee järin mitään jos en itse halua. Silti autan ihmisiä ja yritän pitää spirittiä yllä töissä.
Ihanaa.

Ei kaikki ystävyyssuhteet tietenkään ole ikuisia. Silti välillä kypsyttää se, että vikaa on aina etsittävä itsestä, niin sanotusti katsottava peiliin ja nöyrästi myönnettävä, että sehän oon mä itse, jolla on asennevika... ja jatkettava kehässä pyörimistä.

On helppo sanoa, että hanki elämä... masentuneillekin on helppo sanoa, että mitä sä siinä aina makaat ja oot allapäin, ota itseäsi niskasta kiinni, harrasta jotakin ja oo kuin muutkin ihmiset ja nauti elämästä. Jokin muu neuvo ja apu olis löydettävä kuin klisee "hanki elämä".

Sama kokemus itsellä, osa ei ymmärtäny ollenkaan ja jäi pari kaveria sekä pitkäaikainen miesystävä, joka taas ei kestänyt kun paranin masennuksesta. Ja opin sanoo ei, enkä suostunu enää kynnysmatoks, viimeks tänään taas yks ns. kaveri kilahti täysin ku sanoin ei hänen vaatimuksiinsa. Välithän siinä meni. Ihmisiä viime vuosina menny mut luotan siihen et niit tulee myös! :) Enkä se minäkään kelpaa ystäväksi omana itsenäni, jonka hauskanpito voi olla ilman sitä viinapulloa, mikä tuntuu olevan suomalaisten paras "ystävä"...Surullista...

Liinaliini kirjoitti:

Sama kokemus itsellä, osa ei ymmärtäny ollenkaan ja jäi pari kaveria sekä pitkäaikainen miesystävä, joka taas ei kestänyt kun paranin masennuksesta. Ja opin sanoo ei, enkä suostunu enää kynnysmatoks, viimeks tänään taas yks ns. kaveri kilahti täysin ku sanoin ei hänen vaatimuksiinsa. Välithän siinä meni. Ihmisiä viime vuosina menny mut luotan siihen et niit tulee myös! :) Enkä se minäkään kelpaa ystäväksi omana itsenäni, jonka hauskanpito voi olla ilman sitä viinapulloa, mikä tuntuu olevan suomalaisten paras "ystävä"...Surullista...

Lue lisää

ihmiseltä Liinaliini:) Tuollaisen ystävän minäkin haluaisin. Mistäpäin mahdat olla ja minkä ikäinen? Itse ajattelen asioista aika samanlailla kuin sinäkin.

ystävä? kirjoitti:

ihmiseltä Liinaliini:) Tuollaisen ystävän minäkin haluaisin. Mistäpäin mahdat olla ja minkä ikäinen? Itse ajattelen asioista aika samanlailla kuin sinäkin.

Heips! :) Mukava kuulla, ja anteeks ku vastaus on kestäny...En vaan oo mikään netissä roikkuja vaan ihan livenä haluaisin useimmin nähdä. En siis ole facebookissa, mesessä ym. vaan luotan sähköpostiin, tekstareihin, puheluihin ja ihan livenä kommunikointiin. Outo "nuori" :), 27-wee nainen Länsi-Helsingistä olen.

Peräänkuuluttaisin uusia tuttuja jotka ei petä, jätä tai suutu erilaisista mielipiteistä, itse näen ne vaan rikkautena! :)

Tottakai sitä välillä voi ottaakin, mut kuhan ei ystävyyssuhde perustu pelkkään biletykseen, niin sellainen olis kiva! :)

Oon enemmän pehmeiden arvojen kannalla kuin "heti-kaikki-mulle-nyt" ja ystävyyssuhteille joista itse ei saa mitään mut aina pitäis vaan itse jaksaa toimia "likaämpärinä". Kuunnella kyllä osaan toki ja oman suunikin saan auki...heh!

Ystävällisesti, Liinaliini

Tästäkin minulla on yksi kokemus! Ystäväni lopetti yhteydenpidon. Hyvä kun kaupungilla tervehti. Näytti olevan ihan omissa maailmoissaan. Olin ihmeissäni, mikä häntä vaivaa. Meni vuosia ettei oikeastaan oltu tekemisissä. Ajattelin että näin niille lapsuudenkavereille käy. Suhde hiipuu, eikä sille mahda mitään. Vasta viime vuonna facebookin kautta löydettiin taas toisemme. Kertoi olleensa silloin hyvin masentunut, eikä jaksanut pitää yhteyttä. Nyt on kuulemma parantunut masennuksesta. Minä en ainakaan häntä masennuksesta tai yhteydenpidottomuudesta moittinut. Sain häneltä jopa kiitosta siitä, että miten ainoastaan pari ihmistä ei alkanut moittimaan.

Tosin mielestäni hän olisi voinut suoraan silloin sanoa, mikä on tilanne. Olisi voinut paremmin ymmärtää sitä tilannetta, kun nyt tuli mietittyä vain sitä, mikä itsessä on niin pielessä ettei kaveruus kiinnosta. Sitä mitä en kyllä hyväksy on valehtelu. Valehteli päin naamaa, että on vaihtanut puh.numeronsa, minkä takia häntä ei saa kiinni. Tosiasiassa hänellä oli sama vanha numero. Masennuksesta ei puhunut silloin sanakaan. Ehkä se oli niin kova paikka? Ja tavallaan ymmärrän sen vaikka tuota kasvokkain valehtelua en hyväksykään.

Omien sanojensa mukaan hän on nyt onnellinen ja terve. Siksi ihmetyttääkin, miksi hän yhä jatkuvasti peruu tapaamisia. Lähes joka toinen kerta (ellei useampikin) hän peruu näkemisen. Itse ei edes ilmoita perumisesta, vaan pistää miehensä perumaan. Olin kerran todistamassa sitä toisenkin ystävänsä kohdalla, kun olin hänen luonaan. Hänen kaverinsa soitti hänelle ja hän pisti miehensä vastaamaan ja sanomaan, että hänellä on kuumetta. Minulle hän sanoi, ettei häntä huvita nähdä sitä ihmistä. Eli tuli vähän sellainen olo, että mitä peliä tääkin ihminen ihmissuhteillaan pelaa. Ihan hyvin olis voinut kertoa, että hänellä on nyt muita vieraita ja nyt ei sovi. Sen sijaan pitää valehdella olevansa sairas. Myös minulle kun peruu tapaamisia sanoo aina olevansa sairas. Vaikea homma, kun ei koskaan tiedä mikä se totuus on.

vetolelu kirjoitti:

Tästäkin minulla on yksi kokemus! Ystäväni lopetti yhteydenpidon. Hyvä kun kaupungilla tervehti. Näytti olevan ihan omissa maailmoissaan. Olin ihmeissäni, mikä häntä vaivaa. Meni vuosia ettei oikeastaan oltu tekemisissä. Ajattelin että näin niille lapsuudenkavereille käy. Suhde hiipuu, eikä sille mahda mitään. Vasta viime vuonna facebookin kautta löydettiin taas toisemme. Kertoi olleensa silloin hyvin masentunut, eikä jaksanut pitää yhteyttä. Nyt on kuulemma parantunut masennuksesta. Minä en ainakaan häntä masennuksesta tai yhteydenpidottomuudesta moittinut. Sain häneltä jopa kiitosta siitä, että miten ainoastaan pari ihmistä ei alkanut moittimaan.

Tosin mielestäni hän olisi voinut suoraan silloin sanoa, mikä on tilanne. Olisi voinut paremmin ymmärtää sitä tilannetta, kun nyt tuli mietittyä vain sitä, mikä itsessä on niin pielessä ettei kaveruus kiinnosta. Sitä mitä en kyllä hyväksy on valehtelu. Valehteli päin naamaa, että on vaihtanut puh.numeronsa, minkä takia häntä ei saa kiinni. Tosiasiassa hänellä oli sama vanha numero. Masennuksesta ei puhunut silloin sanakaan. Ehkä se oli niin kova paikka? Ja tavallaan ymmärrän sen vaikka tuota kasvokkain valehtelua en hyväksykään.

Omien sanojensa mukaan hän on nyt onnellinen ja terve. Siksi ihmetyttääkin, miksi hän yhä jatkuvasti peruu tapaamisia. Lähes joka toinen kerta (ellei useampikin) hän peruu näkemisen. Itse ei edes ilmoita perumisesta, vaan pistää miehensä perumaan. Olin kerran todistamassa sitä toisenkin ystävänsä kohdalla, kun olin hänen luonaan. Hänen kaverinsa soitti hänelle ja hän pisti miehensä vastaamaan ja sanomaan, että hänellä on kuumetta. Minulle hän sanoi, ettei häntä huvita nähdä sitä ihmistä. Eli tuli vähän sellainen olo, että mitä peliä tääkin ihminen ihmissuhteillaan pelaa. Ihan hyvin olis voinut kertoa, että hänellä on nyt muita vieraita ja nyt ei sovi. Sen sijaan pitää valehdella olevansa sairas. Myös minulle kun peruu tapaamisia sanoo aina olevansa sairas. Vaikea homma, kun ei koskaan tiedä mikä se totuus on.

Lue lisää

Masennus on aikas vakava sairaus ja saattaa olla, ettei alkuvaiheessa itsekään ymmärrä, mistä on kysymys. Saattaa olla pahojakin itsesyytöksiä, ikäänkuin masennus-sairaus olisi omaa syytä. Vatsataudista tuskin kukaan syyttää itseään, mutta masennukseen liittyy usein tietynlaista häpeää, minkä vuoksi se yleensä yritetään salata.

Joku saattaa pelätä huhuja ja juoruja, leimautumista. Mielen sairauksiin suhtaudutaan vieläkin ennakkoluuloisesti ja kukaan tuskin haluaa tulla leimatuksi loppuiäkseen?

Masentuneena saattaa myös voimat olla niin vähissä, ettei jaksa selittää.

Liinaliini kirjoitti:

Heips! :) Mukava kuulla, ja anteeks ku vastaus on kestäny...En vaan oo mikään netissä roikkuja vaan ihan livenä haluaisin useimmin nähdä. En siis ole facebookissa, mesessä ym. vaan luotan sähköpostiin, tekstareihin, puheluihin ja ihan livenä kommunikointiin. Outo "nuori" :), 27-wee nainen Länsi-Helsingistä olen.

Peräänkuuluttaisin uusia tuttuja jotka ei petä, jätä tai suutu erilaisista mielipiteistä, itse näen ne vaan rikkautena! :)

Tottakai sitä välillä voi ottaakin, mut kuhan ei ystävyyssuhde perustu pelkkään biletykseen, niin sellainen olis kiva! :)

Oon enemmän pehmeiden arvojen kannalla kuin "heti-kaikki-mulle-nyt" ja ystävyyssuhteille joista itse ei saa mitään mut aina pitäis vaan itse jaksaa toimia "likaämpärinä". Kuunnella kyllä osaan toki ja oman suunikin saan auki...heh!

Ystävällisesti, Liinaliini

Lue lisää

Mustakin vois tulla sun uus ystävä? Ajattelen melko samalla tavalla kuin sä, mut joitain erojakin meillä toki on... Mut jos siis oot suvaitsevainen oikeesti (oon itsekin sellainen), niin ei ne pienet erot niin hirveesti kai haittaa? (esim. en oo vege.) Jos nyt kiinnostuit, niin laita viestiä osoitteeseen teap82 (at) gmail.com. Itse asun myös pk-seudulla (eli siis lähellä Helsinkiä).

Se on ryhdikäs linja. Jos ei ole yhteydessä muulloin kun rahan tai kyydin tarpeessa, niin voi olla kokonaan ottamatta yhteyttä. Ei tarvi yöllä lähteä lainkaan juoppokuskiksi, kun laittaa sen puhelimen äänettömälle itselle epäsopivana aikana.