6-vuotias?

Täältä saan kaikkein nopeimmin vastauksen.
Pistetäänkö psykologin aika 6-vuotis neuvolassa, vaiko vasta sitten, kun menee kouluun. Nyt on eskariin meno syksyllä.
Kirjoitelkaa minulle haluaisin vastauksen.
4589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kouluun menoa varten vai?

Äänestä
  • Pojalle oli laitettu psykologin aika ja nyt olen aika ihmeissäni, en ollut itse neuvolassa, vaan mies ja päiväkodilta oli käsketty, ei ollut neuvolassakaan sitä mieltä, että olis tarvetta.
    Olivat soittaneet neuvolaan. Hermostuin vaan miksi, onko kysymys ainoastaan se, että kyseessä on sijaislapsi, mutta eikö ne lapset voi olla aivan samalla viivalla, kuin normaalilapsetkin" ovat. Minua puistattaa, yritetäänkö tästäkin lapsesta tehdä väkisin yhteiskunnalle ns. kallis lapsi, tutkimusjaksoineen sairaalassa jne. lapsi on hyvin kehittynyt kaikin puolin terve ja henkisestikin onneksi kaikki minusta hyvin.

    Ainoa vika on ärrävika, mutta se onkin sitten eriasia. Erityiopetus on hyvä, jos lapsi sitä tarvitsee, mutta ei minusta tämä lapsi. Ja päiväkodilla on viikossa vain 10 tuntia ja lapsia on kotonakin.

    Äänestä

  • Ihmettelen itsekin kirjoitti:

    Pojalle oli laitettu psykologin aika ja nyt olen aika ihmeissäni, en ollut itse neuvolassa, vaan mies ja päiväkodilta oli käsketty, ei ollut neuvolassakaan sitä mieltä, että olis tarvetta.

    Joillakin paikkakunnilla kaikki 5 v ikäiset lapset käytetään psykologilla, jotta ehdittäisiin korjata mahdolliset koulunkäyntiä haittaavat ongelmat. Joillakin paikkakunnilla se voi olla 6 v neuvolan yhteydessä, toisilla vain, jos esikoulussa opettajat kiinnittävät huomiota johonkin ongelmaan.

    Mielestäni ainut keino on kysyä terveydenhoitajalta puhelimitse, mistä oli kysymys. Jos hän kuitenkin pitää kiinni siitä, että lapsesi tarvitsee psykologia, mene ihmeessä hänen kanssaan sinne. Voit sitten keskustella psykologin kanssa, ja mainita, ettet itse ole mitään poikkeavaa huomannut, vaikka olet muitakin lapsia kasvattanut.

    Äänestä

  • Ihmettelen itsekin kirjoitti:

    Pojalle oli laitettu psykologin aika ja nyt olen aika ihmeissäni, en ollut itse neuvolassa, vaan mies ja päiväkodilta oli käsketty, ei ollut neuvolassakaan sitä mieltä, että olis tarvetta.
    Olivat soittaneet neuvolaan. Hermostuin vaan miksi, onko kysymys ainoastaan se, että kyseessä on sijaislapsi, mutta eikö ne lapset voi olla aivan samalla viivalla, kuin normaalilapsetkin" ovat. Minua puistattaa, yritetäänkö tästäkin lapsesta tehdä väkisin yhteiskunnalle ns. kallis lapsi, tutkimusjaksoineen sairaalassa jne. lapsi on hyvin kehittynyt kaikin puolin terve ja henkisestikin onneksi kaikki minusta hyvin.

    Ainoa vika on ärrävika, mutta se onkin sitten eriasia. Erityiopetus on hyvä, jos lapsi sitä tarvitsee, mutta ei minusta tämä lapsi. Ja päiväkodilla on viikossa vain 10 tuntia ja lapsia on kotonakin.

    lapsia psykologilla kuin silloin, jos tarvetta on.
    Vosiko olla, että sijaisuuden takia tutkittaisiin? Mutta soita neuvolaan, täytyyhän sinun saada tietää syy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onko teillä kirjoitti:

Täältä saan kaikkein nopeimmin vastauksen.
Pistetäänkö psykologin aika 6-vuotis neuvolassa, vaiko vasta sitten, kun menee kouluun. Nyt on eskariin meno syksyllä.
Kirjoitelkaa minulle haluaisin vastauksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu