häirikön taholta. Kyllä palstaa seuranneet tietävät, että sijaispaikoissa löytyy niin hyviä kuin toisaalta niin huonojakin, että niille ei olisi pitänyt lasten ottamiseen oikeutta myöntääkään.
Totta kai joskus satunnaisesti joku bio voi lapsensa kohtelusta järkyttyneenä tuohtuneena vähän tiuskia täällä sossujen tai sijaishuollon suuntaan. Mutta se on ymmärrettävää! Kuka lapsestaan välittävä pitää suunsa kiinni, jos näkee omaa lastaan kohdeltavan huonosti?
Mutta se jatkuva YLEISTÄEN tehty sossujen ja sijareiden haukkuminen ei tunnu oikein bion näppiksestä lähtevälle. Täällä on vuosien mittaan häirikkö yrittänyt kaikkensa, että saisi riitaa palstoille aikaan ja mollattua tietysti ennen kaikkea bioja kaikesta mahdollisesta. Siitä esimerkkinä toisten nimimerkki varkaudet ja kaikki muu kieroilu, mitä on tapahtunut.
Jos vakkarit näkevät mitään YLEISTÄEN tehtyä haukkumista jotain ryhmää kohtaan, kannattaa yrittää vähän hillitä tai jättää huomiotta. Jotenkin vain aina toistuu tuo sama, että ensin täällä joku tuhertaa kauheita haukkuja sijareita ja sossuja kohtaan, jonka jälkeen tänne hyökkää lauma provosoituneita sijareita heittämään vettä myllyyn.

Vastaukset 7
Vanhimmat
haukkuvat kirjoitukset EIVÄT OLE BIOJEN käsialaa!
Tämä kannattaisi kaikkien lukijoiden tajuta vihdoin ja viimein.
Ja muutenkin olisi tietysti kiva, että ulkopuoliset poistuisivat palstalta, jos heillä ei ole mitään asiallista ja rakentavaa annettavaa palstalaisille.
biojen nimissä tuherrettiin tänne hirveitä sijareiden haukkumisia.
Ei voi olla terve se ihminen, joka sellaista tekee. Ensinnäkin omistaa noin paljon aikaansa vain biojen mollaamiselle, ihmisten, joiden asioista ei mitään tiedä. Kyllä se jo on riittävän selvä todiste siitä, että ei ole asiat kunnossa sellaisella ihmisellä.
Biojen kirjoitukset ovat aivan asiallisia, mitä täältä taas eilen ja tänä aamuna lueskelin, EIVÄTKÄ hauku ketään ihmisryhmää, mutta hyvin ja perustellusti tuodaan monessa kirjoituksessa esille syitä, jotka ovat vääriinkin huostaanottoihin johtaneet.
sinun mielestäsi asiallista kirjoitusta, eikä kukaan pysty todistamaan, etteikö se olisi bion kirjoittama, saattaa olla tai sitten ei:
"koska sossujen pitää suojella itseään Kirjoittanut: kaltoin kohdeltu / 1.6.09 / klo 19:33
Saavat kyllä varoakin itseään, että eivät juokse" puukkoon", jos vastaan tulevat.
Meinaan istun vaikka muutaman vuoden, kun saan edes yhden vittumaisen hengiltä.
Paskan tietoviisaat olevinaan."
että löysit moisen kommentin? Eikö sinulla tosiaan ole muuta tekemistä.
VASTAUS EDELLÄ ESITETTYYN KYSYMYKSEEN:
Oletko tyhmä kun tuollaisia kyselet?
Ei se ole hyvän tavan mukainen tietenkään.
Mutta onko laiton huostaanotto sitä?
Onko lapsen kaltoinkohtelu sitä?
Sellainen vanhempi olisi epänormaali, jos ei tuntisi aggressiota niitä kohtaan, jotka ovat aiheuttaneet kärsimystä tai jotain vieläkin pahempaa hänen lapselleen.
Vai mitä mieltä itse olet? Ihanko vain lyöjän päätä silittelisit, jos joku esim. lyö lastasi?
sanoi, kun kysyttiin miksei 9v lapsi saa ottaa kotoaan kännykkää sijaispaikkaan että voi soitella kotiin kun haluaa, niin tämä hyväkäs vastasi että lapselle koituu siitä ylimääräistä stressiä ku pitää huolehtia kännykästä.
me ostimme kummallekin lapselle kännykät ja huolehdimme laskuista, saldoraja toki on käytössä.
Soitella saavat ja tekstareita lähetellä sen puitteissa kenelle haluavat.
En aina käsitä joidenkin sijareiden logiikkaa, muta toisaalta taas vaikea tietää mitä siellä taustalla on.
Eipä meidän muksuilla ainakaan mitään ylimääräistä stressiä ole kännyköistä tullut;kasvamiseen kuuluu vastuunotto omista tavaroista(välillä sujuu paremmin, välillä huonommin)
Meilläkin sossut sanoivat laitoksen henkilökunnalle, että koska kotona ei ole lain mukaisia perusteita huostaanottoon, niin yhteydenpitoa ei tule rajoittaa.
Mutta mitä tekivät idiootit! Lapselta kännykkä pois, ei lohdutettu edes kun lapsi itki koti-ikäväänsä. Kolme vuotta kotiutumisen jälkeen lapsi kertoi henkilökunnan tiuskineen hänen itkuunsa, että "turhaan sinä siinä uliset, koska et pääse täältä pois ikinä". Kun tuo tapahtui, lapsi oli 9-v. Että kyllä meillä on joiltain osin 'korkeatasoinen' ja 'mahdottoman hyvä' sijaishuolto.