Olen vuosia yrittänyt tunkea itseäni väkisin heteromuottiin sukuni ja uskonnon vuoksi. Pari viikkoa sitten päätin myöntää totuuden itselleni ja kertoa sen myös lähimmille ystävilleni ja perheelleni. Kerroin vanhemmilleni, etten tule menemään avioon miehen kanssa niin kuin siskoni, etten halua lapsia, enkä edes koe minkään näköistä vetoa vastakkaiseen sukupuoleen. Kova paikka perheelleni, mutta jollain tasolla he olivat kyllä osanneet odottaa tätä.
Varsinainen ongelma on kuitenkin siinä, että osa ihmisistä kuvittelee minun keksineen lesbouden vaan siksi, että voisin järkyttää uskovaista sukuani. Vaikka miten yritän selittää heille, että juuri aikaisempien miessuhteiden perusteella olen todennut, ettei minusta ole jakamaan elämääni miehen kanssa, he näkevät vain sen, että olen seurustellut miehen kanssa ja sen vuoksi minun on myös oltava hetero. Sitten on se toinen puoli, joka tuomitsee täysin ja muistaa kertoa jatkuvasti homouden vievän suoraan helvettiin. Toisaalta lähimmät ystävät kyllä hyväksyvät, ja siitä olen onnellinen.
Se miksi aloitin tämän keskustelun, niin haluaisin tietää onko muilla vastaavia kokemuksia. Mistä on löytynyt ensimmäiset lesboystävät, joiden kanssa käydä baareissa? Miten ihmiset ovat suhtautuneet uutiseen? Kaikki on nyt uutta ja vierasta, joten olisi kiva tutustua ihmisiin, jotka edes vähän ymmärtävät mistä puhun..
Varsinainen ongelma on kuitenkin siinä, että osa ihmisistä kuvittelee minun keksineen lesbouden vaan siksi, että voisin järkyttää uskovaista sukuani. Vaikka miten yritän selittää heille, että juuri aikaisempien miessuhteiden perusteella olen todennut, ettei minusta ole jakamaan elämääni miehen kanssa, he näkevät vain sen, että olen seurustellut miehen kanssa ja sen vuoksi minun on myös oltava hetero. Sitten on se toinen puoli, joka tuomitsee täysin ja muistaa kertoa jatkuvasti homouden vievän suoraan helvettiin. Toisaalta lähimmät ystävät kyllä hyväksyvät, ja siitä olen onnellinen.
Se miksi aloitin tämän keskustelun, niin haluaisin tietää onko muilla vastaavia kokemuksia. Mistä on löytynyt ensimmäiset lesboystävät, joiden kanssa käydä baareissa? Miten ihmiset ovat suhtautuneet uutiseen? Kaikki on nyt uutta ja vierasta, joten olisi kiva tutustua ihmisiin, jotka edes vähän ymmärtävät mistä puhun..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun sukuni on helvetistä. Ne eivät ole edes uskovaisia, ne ovat porvareita. Niille tärkeintä on se, miltä asiat näyttävät ulospäin. Siksi he ovat halunneet pitää minuun yhteyttä, että he tietäisivät mitä vastata kun joku kysyy, mitä niille teidän lapsillenne kuuluu. Minä olen tavallaan heidän menestyneisyytensä rekvisiittaa. Oikeasti ne ovat olleet hautautuneita töllön ääreen jo viimeiset 30 vuotta. Sieltä ne oppivat kaiken mitä heille väkivaltio haluaa opettaa, useimmiten ei mitään fiksua. Vähän liian yläluokkaisia ollakseen perssuomalaisia niin ainakin äiti on sitten kristillisdemokraatti. Ei se ole raamattua avannut, mutta kun se on "niin perhekeskeinen puolue". Olen kyllä samaa mieltä, että kristillisdemokraattienkin perheet ovat sellaisia että perhesuhteet määritellään lähestymiskielloin ja haulikon kantomatkalla.
Ne eivät yhtään muutu koskaan, kuolisivat pois häiritsemästä. Minua oikeasti häiritsee se, että jossain maistraatissa on heistä linkki minuun. Hesarissa oli juttu siitä kun rupuinen maapläntti oli jäänyt jakamatta tuohivirsuajalla. Ne hakivat sitten sille omistajat Yhdysvalloista ja Venäjältäkin, vaikka kiviä kääntelemällä.
Avioeron lisäksi pitäisi tulla sukuero.
Olen samaa mieltä siitä sukueron pitäisi olla mahdollinen. Mutta kun ei ole.
Käsittääkseni kuitenkin useimmat ihmiset toivovat mieluumin jonkinlaisia välejä sukulaisiin kuin täydellistä välirikkoa. On tietysti raskasta ja kestämätöntä, jos sukulaiset tuomitsevat suoraan helvettiin eikä sellaisten sukulaisten kanssa kannata pahemmin olla tekemisissä. Minulla onneksi ei ihan tuollaisia sukulaisia ole ja mitä vanhemmaksi tulen niin sitä tyytyväisempi olen, että on jonkinlaiset puhevälit. Toisaalta en enää odotakaan että olisi hirveän paljon jaettavaa, olen löytänyt sielunsukulaisia muualta joten en enää aikoihin ole odottanutkaan mitään läheisiä välejä sukulaisiin. Mutta ei enää ollut yhtään kamalaa se kun serkku kävi kylässä ja keskusteltiin aiheista "onko tää kaappi Ikeasta" yms. Ihan kivaa oikeastaan.
Ymmärrän tosi hyvin, mulla on ittelläni hyvin uskovainen suku ja ihailen rohkeauttasi. Itse en ole tullut kaapista (perheelle), vaikka olenkin sanonut, etten tule menemään naimisiin. Oon ajatellut, että jos joskus olen vakavassa suhteessa niin kerron, mutta toistaiseksi en jaksa rukousrinkejä, joissa Jumalaa pyydetään parantamaan minut. Kaikenlaisesta muustakin mun on rukoiltu parantuvan ja sen on ollut aika helvetin raskasta, joten en jaksa että alettaisiin parantaa parhaasta asiasta mun elämässä. Ja että tämä "ongelma" olisi koko ajan läsnä kaikessa kärsivinä katseina ja surullisina huokauksina.
Jaksamista vaan sulle, valitettavasti maailmassa on (uskovaisia) ihmisiä, jotka eivät koskaan muutu. En tiedä mitä sanoa, ehkä vaan pitää ottaa etäisyyttä ja kasvattaa paksu nahka. Sinun elämä, ei niiden. Vaikka tiedän ettei se ihan niin mene perheen kanssa, ne on aina niin ihon alla. Mutta huonoista vaihtoehdoista paras on varmaan kuitenkin vetää syvään henkeä ja nousta asian yläpuolelle, ainakin parempi kuin murtua täysin tai kieltää itsensä. Oon joutunut itsekin vaan irrottamaan itseni, yritän sitten perheen kanssa yhdessä ollessa keskittyä kaikkeen hyvään ja hylätä muun, kaikessa esiintunkevan kiihkouskovaisuuden ja homovihan. Raskasta se tietysti on, siitä ei pääse mihinkään. Mutta jos perheen ajattelu ei muutu niin ainoa vaihtoehto on itse muuttua. Tai pysyä itsenään ja ottaa vastaan paska ja yrittää etääntyä sitä niin että se vaan pyyhkii kuin vesi hanhen selkää. Mutta tosiaan jaksamista, helppoa ei varmasti tule olemaan!
Sitten muista asioista. Ekat lesboystävät löytyi ihan vanhoista ystävistä, kun itse tulin kaapista vuosia sitten niin yksi jos toinenkin alkoi paljastua leboksi/biksi. Ja sittemminkin lesbokaverit on löytyneet muista tutuista, en oikein ymmärrä jaottelua lesbo- ja muihin ystäviin. En ole koskaan etsinyt erityisesti lesboystäviä vaan niin kuin nyt tehdään, tutustunut niihin joihin olen tutustunut, heissä on sitten ollut lesbojakin, mikä on tullut aikanaan ilmi. Edelleen, kun itse on avoin niin muutkin ovat. Miksi pitäisi hengailla ertyisesti juuri vain lesbojen kanssa, varsinkin, jos on vain ystäväpohjalla? Tietysti on hyvä olla ihmisiä jotka ymmärtää asiaa omakohtaisesti, mutta toisalta moni heteroystävä ymmärtää mua paremmin kuin lesbo, koska suuntautuminen ei takaa sitä että oltaisiin asioista muuten samoilla linjoilla (edes seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä asioista, siis siitä, "mitä tarkoittaa olla lesbo"). Eli kaljoittelemaan vaan hyvien ystävien kanssa ja kaapista ulos heillekin! (jos et oo vielä kertonut)
Itselläni ei ole yhtään negatiivista kokemusta muille kertomisesta. Alussa se on pelottavaa, mutta toisaalta sitten palkitseekin kun tärkeät ihmiset hyväksyvät sinut sinä ihmisenä, joka olet. Se tulee sitten helpommaksi ja lopulta muiden mielipiteestä ei enää välitä (siihen tosin voi mennä vuosiakin), siitä ettei ole hetero vain tulee luonnollinen osa itseä jota ei edes kamalasti koko ajan ajattele. Eli vähän niin kuin "ota tai jätä." Jättäjistä e jaksa kantaa murhetta. (Eikä niitä kyllä mun kohdalle ole juuri sattunutkaan, ihmiset yleensä yllättävät positiivisesti kun vain antaa mahdollisuuden.) No joo, paraskin puhumaan avoimuudesta kun perhe ei tiedä, mutta jos puhutaan muusta maailmasta. Ehkä siinä on just se, että jos jo murehtii läheisiään niin ei ainakaan enää jaksa miettiä ketään turhia ihmisiä.
"Se tulee sitten helpommaksi ja lopulta muiden mielipiteestä ei enää välitä (siihen tosin voi mennä vuosiakin), siitä ettei ole hetero vain tulee luonnollinen osa itseä jota ei edes kamalasti koko ajan ajattele. "
Minulla rupeaa olemaan vihdoinkin noin. Toisaalta, minä haluaisin ajatella. En oikein hyväksy sitä, että minä olen tavis. Jo lapsena ajateltiin, että minulla on ruuvi löysällä. Jos minä olin omituinen silloin lapsena ja nyt minä olen tavallinen, enkä ole piiruakaan antanut periksi, tarkoittaako se, että kaikki ovat omituisia nyt. Kallion kuvataidelukiossa tehdään kuulemma sellaisia juttuja josta minua uhkailtiin tarkkiksella. Lapsuuden pienet eksperimentaatiot sukupuolella ovat nykyisin "normaaleja lapsuuteen kuuluvia kokeiluja" eikä "perversioita, jotka kehittävät lapsen myöhemmällä iällä raiskaajaksi tai hyväksikäyttäjäksi".
Minä olen menettänyt viholliskuvani! :o Suomalaiset luovuttivat ja lähtivät kotiin kesken kaiken.
Osaan kyllä kuvitella miltä sinusta tuntuu. Itse en ole kertonut vanhemmilleni koska tiedän että he eivät uskovaisina ihmisinä sitä kuitenkaan ymmärrä. Ja en jaksa alkaa kinaamaan asiasta. Kai sitä pitäisi elää rehellisesti omaa elämäänsä mutta jotenkin silti tuntuu että ei haluaisi tuottaa pettymystä vanhemmilleen.