Kofeiini ja vatsavaivat

Asiat alkavat yhdistymään vasta nyt, kun olen tarkistellut potilastietojani parin vuosikymmenen ajalta ja huomannut selkeitä yhteyksiä vatsaoireiden ja kofeiinin käyttömäärien välillä. Lähes koko sen ajan, jonka käytin kofeiinia, olen myös järjestänyt suolistohiivalle lokoisat olosuhteet kofeiinin vaikutuksilla verensokeriin, suoliston bakteeritasapainoon ja varmasti moneen muuhunkin tekijään.

Oireina ovat olleet tyypilliset suolistohiivan liikakasvun oireet, ulosteiden konsistenssi on vaihdellut teräsbetonista nesteen kautta hienojakoiseen sumuun, joka tulee sellaisella paineella, että perää saa pyyhkiä istunnon jälkeen lapaluista alkaen. Vatsakivut ovat tuoneet lisäpirteyttä kofeiinin piristysvaikutuksen lisäksi, ja ihottumat mielenkiintoista raaputuspuuhaa kynsille.

Olen vähentänyt kofeiinin käyttöä äkillisesti ja rajusti kaksi kertaa, kummallakin kerralla sieni-infektio paheni huomattavasti, toisella kerralla syntyi systeeminen tulehdus, käsivarsiin ilmestyi savipuoli, iho hilseili silmäluomia ja korvalehtiä myöten niin, etten kehdannut näyttäytyä ulkona. Tila hoidettiin synteettisillä sienilääkkeillä.

Kun lopetin kofeiinin käytön viime vuonna, hiiva pääsi taas valloilleen. Vatsan toiminta oli kuin sirkusesitystä, ihottumat eri puolilla kehoa pahenivat voimakkaasti ja suuhun ilmestyi sammasta. Tällä kerralla hoidin hiivan valkosipulilla, joka on erittäin tehokasta ja turvallista hiivan karkoittamiseen. Ärtyvän suolen oireyhtymä poistui muutamassa viikossa kofeiinin käytön loputtua, sammas katosi suusta muutamassa minuutissa murskatulla valkosipulilla, mutta palasi aina joidenkin tuntien kuluttua, ei tosin yhtä pahana kuin ennen käsittelyä. Kielen peitteet vetäytyivät hitaasti, ja noin viikon kuluessa kieli oli yleensä normaalin värinen.

Hiivaa ilmaantui vieroituksen aikana kausittain siten, että kofeiinijäämien vapauduttua verenkiertoon vatsa reagoi hyvin voimakkaasti kaikkeen hiivaa elättävään ruokaan, tulehdusoireita alkoi tulla kun jäämien vapautuminen väheni ja porfyriinejä alkoi erittyä verenkiertoon. Viimeinen hiivatulehdus esitti merkkejä joulukuussa, 10kk kofeiinin käytön täydellisen lopettamisen jälkeen.

En tiennyt silloin, että valkosipuli irrottaa myös porfyriinejä kofeiinin tuhoamista lihassoluista ja altistaa maksan ja munuaiset niiden toksisille vaikutuksille. Olen tainnut aiheuttaa itselleni munuaisvaurionkin samaan hintaan, virtsan proteiinipitoisuus ylittää jo raja-arvot. Tulevaisuus ei näytä hyvältä, minut on leimattu väärällä diagnoosilla hulluksi, olen 55 vuotias ja sairaseläkkeellä, minuun ei siis kannata satsata terveydenhuollon resursseja.

Kofeiinin vaikutus terveydenhuollon kustannuksiin on ambivalentti, toisaalta sen aiheuttamat krooniset sairaudet tulevat kalliiksi, toisaalta taas säästetään vakavampien sairauksien tutkimus- ja hoitokustannuksissa siten, että valtaosa kofeiinimyrkytyksen uhreista saa psyyken diagnoosin, jolloin heidän somaattisia sairauksiaan ei tarvitse tutkia tai hoitaa, koska niiden tuottamat oireet voidaan sivuuttaa lääkärin toimesta psyyken ongelmien aiheuttamana kuvitteluna.
373987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

C-hepatiitti ole kuiten kofeiinia suurempi riski ajatellen maksasyöpää???

Ihmettelen kovasti kun olet kertonut käyttäneesi amfetamiinia ja kannabiskin pitäisi mielestäsi laillistaa, niin et näe niissä mitään syytä sairauksiin....kuten nyt esim. masennukseen, paniikkiin jne.

Äänestä
  • kuitenkin...

    Äänestä

  • selkeä maksasyöpää kohottava riskitekijä.

    Käytin amfetamiinia vuonna -78 noin puoli vuotta, noin 4-9 vrk kuukaudessa, melko pienellä vuorokausiannoksella, koska tiesin sen vaarat. Kofeiinia tyhdyin käyttämään samoihin aikoihin, sen vaaroja en tiennyt, nyt tiedän.

    Kannabis todellakin auttaa masennukseen kahdella tavalla, päihtymyksen kautta jos käyttö on harvaa, ja hippokampuksen solujen uudistumisen kautta päivittäisessä lääkekäytössä. Kannabiksen on todistettu edistävän uusien aivosolujen syntymistä hippokampuksessa ja pystyvän todennäköisesti korjaamaan kofeiinin aiheuttamia aivovaurioita.

    Kofeiini aiheuttaa paniikkihäiriön lihassoluja tuhoavalla vaikutuksellaan. Kofeinistin on hyvä pysytellä erossa kannabiksesta, koska kannabis voi laukaista kofeiinin aiheuttaman piilevän paniikkihäiriön tai psykoosin. Piristäviä huumeita ei pidä käyttää sekaisin psyykeä esiintuovan rohdoksen kanssa.

    Äänestä

  • Paniikkipalvelu kirjoitti:

    selkeä maksasyöpää kohottava riskitekijä.

    tässä on linkit tutkimuksiin.

    "long-term consumption of low dose caffeine (0.3 g/L) slowed hippocampus-dependent learning and impaired long-term memory. Caffeine consumption for 4 weeks also significantly reduced hippocampal neurogenesis compared to controls."

    Jatkuva matalatasoinen kofeiinin käyttö hidasti hippokampuksesta riippuvaa oppimista ja heikensi pitkäaikaismuistia. 4 viikon kahvinkulutus alensi huomattavasti hippokampuksen neurogeneesiä verrokkeihin nähden.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17400186?ordinalpos=3&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_DefaultReportPanel.Pubmed_RVDocSum

    "caffeine can significantly depress adult hippocampal neurogenesis."

    Kofeiini voi estää huomattavasti hippokampuksen neurogeneesiä aikuisella.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19217915?ordinalpos=1&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_DefaultReportPanel.Pubmed_RVDocSum

    "HU210 treatment produces anxiolytic- and antidepressant-like effects likely via promotion of hippocampal neurogenesis."

    hoito tuottaa anksiolyyttisiä ja anti-depressiivisiä vaikutuksia todennäköisesti edistämällä hippokampuksen neurogeneesiä.

    http://www.jci.org/articles/view/25509/version/1

    Juten sanoin, kofeiini tuhoaa hippokampuksen aivosoluja ja aiheuttaa syntyneiden aivovaurioiden kautta ahdistuneisuutta, depressiota, oppimiskyvyn alenemista, muistihäiriöitä jne, kun taas kannabis edistää uusien solujen syntymistä, korjaten kofeiinin aiheuttamia vaurioita.

    Äänestä

  • Paniikkipalvelu kirjoitti:

    selkeä maksasyöpää kohottava riskitekijä.

    Käytin amfetamiinia vuonna -78 noin puoli vuotta, noin 4-9 vrk kuukaudessa, melko pienellä vuorokausiannoksella, koska tiesin sen vaarat. Kofeiinia tyhdyin käyttämään samoihin aikoihin, sen vaaroja en tiennyt, nyt tiedän.

    Kannabis todellakin auttaa masennukseen kahdella tavalla, päihtymyksen kautta jos käyttö on harvaa, ja hippokampuksen solujen uudistumisen kautta päivittäisessä lääkekäytössä. Kannabiksen on todistettu edistävän uusien aivosolujen syntymistä hippokampuksessa ja pystyvän todennäköisesti korjaamaan kofeiinin aiheuttamia aivovaurioita.

    Kofeiini aiheuttaa paniikkihäiriön lihassoluja tuhoavalla vaikutuksellaan. Kofeinistin on hyvä pysytellä erossa kannabiksesta, koska kannabis voi laukaista kofeiinin aiheuttaman piilevän paniikkihäiriön tai psykoosin. Piristäviä huumeita ei pidä käyttää sekaisin psyykeä esiintuovan rohdoksen kanssa.

    amfetamiinin käytöstä??

    Äänestä

  • tuosta............. kirjoitti:

    amfetamiinin käytöstä??

    aiheuttaa tutkitusti psykooseja..........

    Äänestä

  • kannabis ... kirjoitti:

    aiheuttaa tutkitusti psykooseja..........

    mielestä, lääketieteen mielestä kofeiini aiheuttaa psykoosia.

    "CHRONIC EXPOSURE- In addition to the effects detailed in acute exposure,
    agitation, disturbed sleep, caffeine-induced psychosis,"

    Krooninen altistus- akuutin yliannostuksen oireiden lisäksi kiihtymystä, unihäiriöitä ja kofeiinipsykoosia.

    Tämä löytyy kofeiinin turvallisuustiedotteesta, johon voit tutustua täällä.

    http://www.erowid.org/chemicals/caffeine/caffeine_data_sheet.shtml

    Ei ole olemassa ainuttakaan lääketieteellistä tutkimusta, joka todistaisi kannabiksen kykenevän aiheuttamaan psykoosia, se ei ole hermomyrkky, kuten kofeiini. Kannabis toimii täysin samoin kuin kehon tuottamat endokannabinoidit, jotka rentouttavat ja normalisoivat kehontoimintoja ja immuunisuojaa. Ainoa ero on, että kannabis on vahvempaa, siksi se on myös tehokas ja turvallinen syöpälääke. Kannabiksen on myös todettu lieventävän tehokkaasti skitsofrenian oireita.

    http://kannabisuutiset.wordpress.com/?s=skitsofrenia

    Äänestä

  • tuosta............. kirjoitti:

    amfetamiinin käytöstä??

    mistäs sen enää 30 vuoden päästä selvittää.

    Äänestä

  • Paniikkipalvelu kirjoitti:

    mistäs sen enää 30 vuoden päästä selvittää.

    käyttö nyt kuitenkin, ei tee masulle hyvää.

    Äänestä

  • Reflux! kirjoitti:

    se on laitonta Suomessa.

    Kannabis on erittäin hyvä vatsan rauhoittaja, sitä vain ei pidä käyttää erittäin parhaan vatsan sekoittajan, kofeiinin kanssa yhtä aikaa, sillä kofeiini on kovaa huumetta elimistölle, vaikka ei juuri miltään tunnukaan päässä.

    http://kannabisuutiset.wordpress.com/?s=vatsa

    vatsavaivoihin, hyi hitto soikoon!

    Äänestä

  • Reflux! kirjoitti:

    vatsavaivoihin, hyi hitto soikoon!

    kahvia?

    Ottaisitko kannabista syöpälääkkeeksi jos lääketiede ei pystyisi auttamaan, entä jos kysymyksessä olisi lapsesi?

    Äänestä

  • Paniikkipalvelu kirjoitti:

    kahvia?

    Ottaisitko kannabista syöpälääkkeeksi jos lääketiede ei pystyisi auttamaan, entä jos kysymyksessä olisi lapsesi?

    se on huumetta, miten kahvi tähän liittyy?

    Äänestä

  • Reflux! kirjoitti:

    se on huumetta, miten kahvi tähän liittyy?

    että kun et ottaisi syöpälääkettä toivottamassa tilanteessa, saisit juoda kupin kuumaa ja kupsahtaa jääräpäisyyttäsi. Ja onhan kahvi tutkimusten mukaan kovempaa huumetta, vaikka onkin laillista ainetta.

    Äänestä

  • Paniikkipalvelu kirjoitti:

    että kun et ottaisi syöpälääkettä toivottamassa tilanteessa, saisit juoda kupin kuumaa ja kupsahtaa jääräpäisyyttäsi. Ja onhan kahvi tutkimusten mukaan kovempaa huumetta, vaikka onkin laillista ainetta.

    sentäs.

    Äänestä

  • Reflux! kirjoitti:

    sentäs.

    kahvia,kohta 50 vuotta ja eipä ole minulle mitään haittaa tullut.Mutta stressi tekee kyllä vatsalle huonon olon,ja liikasyöminen.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Joskus kylässä tai juhlissa sitä saattaa saada suoleensa. Silloin otan kotiintullessani aina pikkulusikallisen ruokasoodaa, ettei ala illalla närästää. Tuo sooda on siitäkin hyvä, ettei tarvitse sitten käydä oksentamassa tuota hapanta litkua pois, jos on kiire. Ei illalla kuuden jälkeen enää muutenkaan voi kahvia juoda, kun ei silloin saa unta. Saman tekevät nykyiset kolajuomat. Teetä silti juon, kun ei se ole myrkkyä.

    Äänestä

  • Paniikkipalvelu kirjoitti:

    se on laitonta Suomessa.

    Kannabis on erittäin hyvä vatsan rauhoittaja, sitä vain ei pidä käyttää erittäin parhaan vatsan sekoittajan, kofeiinin kanssa yhtä aikaa, sillä kofeiini on kovaa huumetta elimistölle, vaikka ei juuri miltään tunnukaan päässä.

    http://kannabisuutiset.wordpress.com/?s=vatsa

    käyttö on ollut laitonta ja silti sitäKIN olet käyttänyt.....puhumattakaan mainostamastasi kannabiksesta.
    Niin, C-hepatiitti tulee useimmiten suonensis.huumeiden kautta................toki muutoinkin, vaan tosi harvoin muutoin

    Äänestä

  • amfetamiininkin kirjoitti:

    käyttö on ollut laitonta ja silti sitäKIN olet käyttänyt.....puhumattakaan mainostamastasi kannabiksesta.
    Niin, C-hepatiitti tulee useimmiten suonensis.huumeiden kautta................toki muutoinkin, vaan tosi harvoin muutoin

    30 vuotta sitten, mutta sillä taas ei ole mitään tekemistä kofeiinin ja suolisto-ongelmien kanssa.

    Äänestä

  • kofeiinin ystävä. kirjoitti:

    Joskus kylässä tai juhlissa sitä saattaa saada suoleensa. Silloin otan kotiintullessani aina pikkulusikallisen ruokasoodaa, ettei ala illalla närästää. Tuo sooda on siitäkin hyvä, ettei tarvitse sitten käydä oksentamassa tuota hapanta litkua pois, jos on kiire. Ei illalla kuuden jälkeen enää muutenkaan voi kahvia juoda, kun ei silloin saa unta. Saman tekevät nykyiset kolajuomat. Teetä silti juon, kun ei se ole myrkkyä.

    aineisiin kanssa joten keskity sit vaan ehkä
    vihreään teehen.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    kahvia,kohta 50 vuotta ja eipä ole minulle mitään haittaa tullut.Mutta stressi tekee kyllä vatsalle huonon olon,ja liikasyöminen.

    auttaa suolistovaivoissa, kofeiini on parempi kuin lääke, tämä perustuu vahvaan kokemukseeni.

    Äänestä

  • Kofeiinipalvelu kirjoitti:

    auttaa suolistovaivoissa, kofeiini on parempi kuin lääke, tämä perustuu vahvaan kokemukseeni.

    olisi lääkkeeksi. Se on hyvinkin yksilöllistä, jos tuo jotain auttaa. Ehkä sellaisessa tapauksessa, jos happoa on liian vähän. Nykyään kuitenkin stressin ja glutamaatin aikakaudella ihmiset ovat hyvinkin happamia. 4 kuppia kahvia päivässä nostaa vatsan suolahappoja jopa 70%, joten pahaa tekee ajatellakin, mihin rasitukseen suolen limakalvot joutuvat peräaukoista puhumattakaan.

    Äänestä

  • kofeiinin ystävä. kirjoitti:

    Joskus kylässä tai juhlissa sitä saattaa saada suoleensa. Silloin otan kotiintullessani aina pikkulusikallisen ruokasoodaa, ettei ala illalla närästää. Tuo sooda on siitäkin hyvä, ettei tarvitse sitten käydä oksentamassa tuota hapanta litkua pois, jos on kiire. Ei illalla kuuden jälkeen enää muutenkaan voi kahvia juoda, kun ei silloin saa unta. Saman tekevät nykyiset kolajuomat. Teetä silti juon, kun ei se ole myrkkyä.

    enemmän ainetta kuin kolajuomissa.
    kofeiiniä ajatellen, mieodimmat
    on kyllä ne kolajuomat. joten sun oireet
    tuleekin sit jostainmuusta????

    Äänestä

  • että kofeiinista kirjoitti:

    olisi lääkkeeksi. Se on hyvinkin yksilöllistä, jos tuo jotain auttaa. Ehkä sellaisessa tapauksessa, jos happoa on liian vähän. Nykyään kuitenkin stressin ja glutamaatin aikakaudella ihmiset ovat hyvinkin happamia. 4 kuppia kahvia päivässä nostaa vatsan suolahappoja jopa 70%, joten pahaa tekee ajatellakin, mihin rasitukseen suolen limakalvot joutuvat peräaukoista puhumattakaan.

    sanoo etä kofeiinista on
    lääkkeeks. sun teksti selittää
    lähinnä happamuuteen liittyviä juttuja josta ei tossa
    puhuttu mitään. yksilöllisiä on kuitnkin noi
    happametkin jutut.

    Äänestä

sanoisin, että sinulla on liikaa aikaa tutkia itseäsi.

Aikanaan olin pitkään työttömänä ja aloin löytää kaikenlaista ihmeellistä oiretta ja vaivaa. Keksin kaikenlaisia syitä oireisiin ja lopetin jonkun aineen syömisen tai juomisen ja aloitin taas uuden, mielestäni oikean ja korjaavan ruoka-aineen.

Kas kummaa, kun pääsin taas töihin nämä kaikki outoudet katosivat. En väitä ollenkaan, että vaivasi olisivat keksittyjä, tahdon vain tuoda esille, että (joutilas)mieli tettää kaikkea kummallista (enkä tässäkään tarkoita juuri sinua).

Tämä on siis ihan neutraali kommentti. Vaivoihin voi olla monta syytä. Toin vain tämän esille, koska omaa kokemusta on.

Äänestä
  • työttömänä alko kaikenlaista sydämentykytystä sun muuta,ei uskaltanut mennä ihmisten ilmoille,pelkäs et saa kohtauksen.

    Eli liika aika tekee tätä,koko ajan mittaa pulssia ja verenpainetta.Kyllä on terveellistä työn teko,olen huomannut samaa nuoremmillakin.
    Ja kaikista tärkein varmaan,kun tapaa töissä muita ihmisiä.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    työttömänä alko kaikenlaista sydämentykytystä sun muuta,ei uskaltanut mennä ihmisten ilmoille,pelkäs et saa kohtauksen.

    teko onkin, nykypäivänä vaan vaatimukset ja työtahti ainakin omalla alallani ovat kasvaneet niin kohtuuttoman koviksi, että sekin käy jo usean ihmisen terveyden päälle, jolloin syntyy ahdistusta, paniikkihäiriöitä, jännitystiloja mm. ja nämä taas synnyttävät herkästi näitä vatsavaivoja.

    Äänestä

  • jaazaa kirjoitti:

    , kyllä se työnteko nykyään enemmän sairautta
    aiheuttaa kun työttömänä olo. kaipa toi on
    taudistakin kiinni. toisaalta en koskaan ole kuullut että tauti pahenisi sen takia kun töitä ei ole.
    Kokemusta on kummastakin -
    joka vuosi. se on persoonallisuudesta kiinni
    mitä sillä ajalla tekee. se joka alkaa saamaan oireita yhtäkkiä
    työttömänä, melko varmasti saa kyl niitä töissäkin.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    työttömänä alko kaikenlaista sydämentykytystä sun muuta,ei uskaltanut mennä ihmisten ilmoille,pelkäs et saa kohtauksen.

    Eli liika aika tekee tätä,koko ajan mittaa pulssia ja verenpainetta.Kyllä on terveellistä työn teko,olen huomannut samaa nuoremmillakin.
    Ja kaikista tärkein varmaan,kun tapaa töissä muita ihmisiä.

    tekemisen puute työttämänä. maailma on mahollisuuksia
    täynnä. sosiaalinen elämä voi olla vilkas vaikka
    työkavereita ei oliskaan . Ja osa töistähän tehdään
    suht yksin tai työkavereita ei ole alunperinkään.
    ystävät sukulaiset (ilmaiset) harrastukset oma perhe
    pitää huolen tosta sosiaalisesta puolesta.

    Äänestä

  • oleeeeeeeeeeeeeeeeee kirjoitti:

    tekemisen puute työttämänä. maailma on mahollisuuksia
    täynnä. sosiaalinen elämä voi olla vilkas vaikka
    työkavereita ei oliskaan . Ja osa töistähän tehdään
    suht yksin tai työkavereita ei ole alunperinkään.
    ystävät sukulaiset (ilmaiset) harrastukset oma perhe
    pitää huolen tosta sosiaalisesta puolesta.

    kaikki. Olen itse myös kokenut hirvittävät työpaineet ja työttömyys johtuikin juuri siitä.

    Menin henkisesti ja fyysisesti huonoon kuntoon. Todella huonoon. Ajattelin, että jos haluan selvitä tässä elämässä minun on sovitettava koko elämäni, työ mukaan lukien tasolle, jossa pystyn toimimaan tasapainossa itseni kanssa. Se vaatii luopumista ja uusien asioiden hyväksymistä, myös pienempää palkkaa, mutta vähemmän stressiä.

    Sillä tiellä olen edelleen. Siinä olen onnellisessa asemassa, että minulla ei ole velkoja, enkä oikeastaan omista juuri mitään (no, 1000€ auto on), mutta monellakaan ei ole vaihtoehtoja kuin painaa tätä nykyajan työelämää, joka on muuttunut täysin epäinhimilliseksi.

    Äänestä

subject;

Äänestä

noun; clomid 30 pills; effects propecia side; order ampicillin; buy adipex; information on cymbalta drug; valium; effects levaquin medication side;

Äänestä

continue; cheap levitra; sildenafil revatio; cytotec; candy cigarettes; stromectol side effects;

Äänestä

sugar; benicar drug; cialis online pharmacy; tretinoin; intrathecal baclofen pump; cymbalta; buy cigarettes online in canada; acheter acomplia;

Äänestä

Ei hvetti tätä Paniikkipalvelu gmies Oy Ab:tä, vaikkakin saattaa olla kofeiinin suhteen monessa asiassa oikeassa, niin samalla kuvaa kofeiinia huumeeksi, kun taas kannabista ROHDOKSEKSI:

"Kofeinistin on hyvä pysytellä erossa kannabiksesta, koska kannabis voi laukaista kofeiinin aiheuttaman piilevän paniikkihäiriön tai psykoosin. Piristäviä huumeita ei pidä käyttää sekaisin psyykeä esiintuovan rohdoksen kanssa."

Entinen amfetaministi, nykyinen kannabisti... Kirjoituksiin kannattaa suhtautua varauksella, ne on tehty selkeästi pilvessä eli toisin sanoen qmies on aivan kuutamolla.

Äänestä

taidat olla aika vitun-moinen kehari... Huoh.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Paniikkipalvelu kirjoitti:

Asiat alkavat yhdistymään vasta nyt, kun olen tarkistellut potilastietojani parin vuosikymmenen ajalta ja huomannut selkeitä yhteyksiä vatsaoireiden ja kofeiinin käyttömäärien välillä. Lähes koko sen ajan, jonka käytin kofeiinia, olen myös järjestänyt suolistohiivalle lokoisat olosuhteet kofeiinin vaikutuksilla verensokeriin, suoliston bakteeritasapainoon ja varmasti moneen muuhunkin tekijään.

Oireina ovat olleet tyypilliset suolistohiivan liikakasvun oireet, ulosteiden konsistenssi on vaihdellut teräsbetonista nesteen kautta hienojakoiseen sumuun, joka tulee sellaisella paineella, että perää saa pyyhkiä istunnon jälkeen lapaluista alkaen. Vatsakivut ovat tuoneet lisäpirteyttä kofeiinin piristysvaikutuksen lisäksi, ja ihottumat mielenkiintoista raaputuspuuhaa kynsille.

Olen vähentänyt kofeiinin käyttöä äkillisesti ja rajusti kaksi kertaa, kummallakin kerralla sieni-infektio paheni huomattavasti, toisella kerralla syntyi systeeminen tulehdus, käsivarsiin ilmestyi savipuoli, iho hilseili silmäluomia ja korvalehtiä myöten niin, etten kehdannut näyttäytyä ulkona. Tila hoidettiin synteettisillä sienilääkkeillä.

Kun lopetin kofeiinin käytön viime vuonna, hiiva pääsi taas valloilleen. Vatsan toiminta oli kuin sirkusesitystä, ihottumat eri puolilla kehoa pahenivat voimakkaasti ja suuhun ilmestyi sammasta. Tällä kerralla hoidin hiivan valkosipulilla, joka on erittäin tehokasta ja turvallista hiivan karkoittamiseen. Ärtyvän suolen oireyhtymä poistui muutamassa viikossa kofeiinin käytön loputtua, sammas katosi suusta muutamassa minuutissa murskatulla valkosipulilla, mutta palasi aina joidenkin tuntien kuluttua, ei tosin yhtä pahana kuin ennen käsittelyä. Kielen peitteet vetäytyivät hitaasti, ja noin viikon kuluessa kieli oli yleensä normaalin värinen.

Hiivaa ilmaantui vieroituksen aikana kausittain siten, että kofeiinijäämien vapauduttua verenkiertoon vatsa reagoi hyvin voimakkaasti kaikkeen hiivaa elättävään ruokaan, tulehdusoireita alkoi tulla kun jäämien vapautuminen väheni ja porfyriinejä alkoi erittyä verenkiertoon. Viimeinen hiivatulehdus esitti merkkejä joulukuussa, 10kk kofeiinin käytön täydellisen lopettamisen jälkeen.

En tiennyt silloin, että valkosipuli irrottaa myös porfyriinejä kofeiinin tuhoamista lihassoluista ja altistaa maksan ja munuaiset niiden toksisille vaikutuksille. Olen tainnut aiheuttaa itselleni munuaisvaurionkin samaan hintaan, virtsan proteiinipitoisuus ylittää jo raja-arvot. Tulevaisuus ei näytä hyvältä, minut on leimattu väärällä diagnoosilla hulluksi, olen 55 vuotias ja sairaseläkkeellä, minuun ei siis kannata satsata terveydenhuollon resursseja.

Kofeiinin vaikutus terveydenhuollon kustannuksiin on ambivalentti, toisaalta sen aiheuttamat krooniset sairaudet tulevat kalliiksi, toisaalta taas säästetään vakavampien sairauksien tutkimus- ja hoitokustannuksissa siten, että valtaosa kofeiinimyrkytyksen uhreista saa psyyken diagnoosin, jolloin heidän somaattisia sairauksiaan ei tarvitse tutkia tai hoitaa, koska niiden tuottamat oireet voidaan sivuuttaa lääkärin toimesta psyyken ongelmien aiheuttamana kuvitteluna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu