Yhteen ketjuun jo tästä mainitsinkin, mutta ajattelin aloittaa vielä ihan uudenkin keskustelun. Minusta olisi hienoa vaihtaa kokemuksia teidän kanssanne, jotka tämän ongelman kanssa painitte. Tämä on sinänsä hyvä foorumi, mihin voi kirjoittaa anonyymisti ja itse olen saanut voimaa ja pienen toivon kipinän jo siitä tiedosta etten ole yksin tämän ongelman kanssa lukiessani teidän tarinoitanne.
..mutta olisi mukava vaihtaa vaikka sähköpostia tai tavata henkilökohtaisesti joku, joka oikeasti ymmärtää tätä ongelmaa. Puhua siitä suoraan ilman häpeän tunnetta tietäen että toinen kokee aivan saman. Monesti lukiessani tämän palstan tarinoita tuntuu että itse olisin voinut ne kirjoittaa. Olen kurkkuani myöten täynnä! En yksinkertaisesti jaksa enää. Ja ymmärtääkseni moni muukin on yksin tämän ongelman kanssa, epätoivoinen ja harkitsee jopa itsemurhaa. Vaikka vasta 20 olenkin olen menettänyt monta hyvää asiaa tämän ongelman takia, ja ainoa ihminen joka minun elämääni voi vaikuttaa löytyy yllätys yllätys sieltä peilistä. Minulla ei ole ollut ketään kelle purkaa näitä tuntemuksia tai oloani, ainakaan sellaista, jonka luulisin oikeasti ymmärtävän ja kykenevän samaistumaan tilanteeseen. Itseasiassa en tästä kovin monelle ole koskaan kertonut. Mutta uskoisin että täällä on ihmisiä, jotka todella ymmärtävät. Olisiko hölmö idea yrittää tästä eroon vaihteeksi yhdessä ja joukkovoimalla. Itselläni alkaa olla takki aika tyhjä ja kaikki keinot lopussa, joten sama vaikka tällaisia löpertelen tänne. En vain enää keksi muuta..
Olisiko tällaiseen kenelläkään muulla tarvetta? Suurin haaveeni olisi että joskus voisin jopa nauraa tälle ongelmalle. Ja vielä parempi: jonkun kanssa:)
..mutta olisi mukava vaihtaa vaikka sähköpostia tai tavata henkilökohtaisesti joku, joka oikeasti ymmärtää tätä ongelmaa. Puhua siitä suoraan ilman häpeän tunnetta tietäen että toinen kokee aivan saman. Monesti lukiessani tämän palstan tarinoita tuntuu että itse olisin voinut ne kirjoittaa. Olen kurkkuani myöten täynnä! En yksinkertaisesti jaksa enää. Ja ymmärtääkseni moni muukin on yksin tämän ongelman kanssa, epätoivoinen ja harkitsee jopa itsemurhaa. Vaikka vasta 20 olenkin olen menettänyt monta hyvää asiaa tämän ongelman takia, ja ainoa ihminen joka minun elämääni voi vaikuttaa löytyy yllätys yllätys sieltä peilistä. Minulla ei ole ollut ketään kelle purkaa näitä tuntemuksia tai oloani, ainakaan sellaista, jonka luulisin oikeasti ymmärtävän ja kykenevän samaistumaan tilanteeseen. Itseasiassa en tästä kovin monelle ole koskaan kertonut. Mutta uskoisin että täällä on ihmisiä, jotka todella ymmärtävät. Olisiko hölmö idea yrittää tästä eroon vaihteeksi yhdessä ja joukkovoimalla. Itselläni alkaa olla takki aika tyhjä ja kaikki keinot lopussa, joten sama vaikka tällaisia löpertelen tänne. En vain enää keksi muuta..
Olisiko tällaiseen kenelläkään muulla tarvetta? Suurin haaveeni olisi että joskus voisin jopa nauraa tälle ongelmalle. Ja vielä parempi: jonkun kanssa:)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.