Aitiyspakkaus??

Niin, sellainen vaan tuli mieleen, etta montako kertaa vuodessa sen sisalto vaihtuu, ja aina tiettyina paivinako? En vaan tykannyt nykyisesta haalarista, mielestani ihan natti tytolle, mutta kun meille on poika tulossa kesakuussa ja en todellakaan haluaisi poikaani siihen haalariin, niin mietin, etta onkohan mahdollista, etta se voisi vaihtua ennen sita??
151966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ilmestyy maaliskuussa, tosin en tiedä milloin tulee jakeluun, ainakin viime vuonna ensin piti jakaa vanhat pois alta.
oma tyttöni syntyi viime vuoden kesäkuussa ja sain uuden pakkauksen, koska venytin hakemuksen jättämistä viimeiseen saakka, muistaakseni se piti kuitenkin jättää kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa.
viime vuonna eli tämä lilan haalarin pakkaus oli sama koko vuonna, edellisessä oli kaksi erilaista haalaria, kevääksi ja syksyksi eri värit, mutta muut tuotteet kyllä samanlaisia.
kelan sivuilta näet pakkauksen kuvina ja siellä on infoa uudesta ja sen aikataulusta...

Äänestä
  • Siinä on käsittääkseni ainakin osittain vaaleansininen haalari! Mäkin olen yrittänyt venyttää, laskettu aika kesäkuun alussa, ja haluaisin tuon uuden pakkauksen.

    Äänestä

  • Laura kirjoitti:

    Siinä on käsittääkseni ainakin osittain vaaleansininen haalari! Mäkin olen yrittänyt venyttää, laskettu aika kesäkuun alussa, ja haluaisin tuon uuden pakkauksen.

    mun sisko kirjotti hakemukseen, että tulokas on poika, niin meille tuli vihree haalari.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    mun sisko kirjotti hakemukseen, että tulokas on poika, niin meille tuli vihree haalari.

    usko, että toimii ihan noin.se tulee mikä kulloinkin on jaossa.

    Äänestä

  • lila kirjoitti:

    usko, että toimii ihan noin.se tulee mikä kulloinkin on jaossa.

    toimikoon miten toimii, mutta meille tuli "pojan" väriset vaatteet, tai siis noi ulkoasut.

    Äänestä

ihme siinä muuten on, että useimmiten vaatteet ovat enemmän juuri tytöille suunnattuja (siis varsinkin liilat vaatteet)??

Mielestäni esim. vihreät ja keltaiset sopisivat sekä tytölle että pojalle, mutta liilaa tai vaaleanpunaista ei voi nauramatta (tai itkemättä) pukea pojan päälle!

Tytön voi pukea myös sinisiin tai muihin ns. "poikaväreihn", mutta poika "tyttöjen väreissä" näyttääkin sitten tytöltä. Ja hölmöltä.

En myöskään ymmärrä sitä, miksi joistakin pakkauksen vaatteista tehdään kamalan kirjavia joko väreiltään tai kuvioinniltaan.

Kukahan ne pakkauksen värit ja kuviot oikein suunnitelee??!

Äänestä
  • pakkaus on kyllä hyvä juttu, mutta osa vaatteista on tosiaan ihan kamalia!yleensä just kun ne on niin kirjavia ja kuviollisia.ja väritkään ei aina ole niin ihania.isoimmat potkuhousut on kans ihan turhia, olisi mielummin ihan normaaleja housuja.toppahatun mallista en myöskään pidä ja tutan ja reiman haalarit on paremman mallisia kuin skilan.lila haalari oli tosiaan tyttömäinen.kelallehan vois antaa kyllä palautetta...
    ja joku toinen taas tykkää ja joku ei...tai ei ole niin kriittinen ja tarkka kuin minä...

    Äänestä

  • lila kirjoitti:

    pakkaus on kyllä hyvä juttu, mutta osa vaatteista on tosiaan ihan kamalia!yleensä just kun ne on niin kirjavia ja kuviollisia.ja väritkään ei aina ole niin ihania.isoimmat potkuhousut on kans ihan turhia, olisi mielummin ihan normaaleja housuja.toppahatun mallista en myöskään pidä ja tutan ja reiman haalarit on paremman mallisia kuin skilan.lila haalari oli tosiaan tyttömäinen.kelallehan vois antaa kyllä palautetta...
    ja joku toinen taas tykkää ja joku ei...tai ei ole niin kriittinen ja tarkka kuin minä...

    Mä sain eilen pakkaukseni ja kaikki vaatteet ovat aivan ihania!!! =)

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Mä sain eilen pakkaukseni ja kaikki vaatteet ovat aivan ihania!!! =)

    saitko vanhan pakkauksen eli lilan vai uuden. Jos uusi niin mitkä ovat värit?

    Äänestä

  • lila kirjoitti:

    pakkaus on kyllä hyvä juttu, mutta osa vaatteista on tosiaan ihan kamalia!yleensä just kun ne on niin kirjavia ja kuviollisia.ja väritkään ei aina ole niin ihania.isoimmat potkuhousut on kans ihan turhia, olisi mielummin ihan normaaleja housuja.toppahatun mallista en myöskään pidä ja tutan ja reiman haalarit on paremman mallisia kuin skilan.lila haalari oli tosiaan tyttömäinen.kelallehan vois antaa kyllä palautetta...
    ja joku toinen taas tykkää ja joku ei...tai ei ole niin kriittinen ja tarkka kuin minä...

    Toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta. Tuskinpa ikinä päästäisikään sellaiseen lopputulokseen, joka miellyttäisi kaikkia. Parantaa voi aina ainakin yrittää.

    Siitä olen myös kanssasi samaa mieltä, että jo pakkauksen olemassaolo on todella hyvä ja tärkeä juttu.

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Mä sain eilen pakkaukseni ja kaikki vaatteet ovat aivan ihania!!! =)

    ole uusimpia pakkauksia nähnytkään (siis melkein kahteen vuoteen), mutta ennen sitä ne joita itse olen nähnyt ovat olleet todella tyttömäisiä. Eli poikavauvan vanhemmilla voi ola hymyssä pitelemistä, kun pitäisi pukea lapsensa esim. vaaleanlilaan...

    Äänestä

  • evian kirjoitti:

    kurkkaamassa kelan sivuilta vuoden 2003 pakkausta.aiempien pakkauksien sisältöä voi käydä katsomassa huvituttilaisten sivuilta.

    Sain sen pakkauksen jossa on lila haalari. Ja se sopii mielestäni oikein hyvin myös poikavauvalle!!! Mulla on jopa vaaleenpunasen sävyjä muutamissa lakanoissa, enkä ole lainkaan huolissani että "jos sieltä poika tulee ni voi kamala miten voin antaa sen nukkua vaaleanpunaisissa lakanoissa?!?" Naurettavaa! Tuo haalari on hyvä sekä tytölle että pojalle, turhaa tuollainen nirsoilu. Kiitollisena tässä saa olla, että Suomessa saa uusia vaatteita vauvalle. Tuollanen nipotus on hirveän kiittämätöntä!

    Äänestä

  • lila kirjoitti:

    kurkkaamassa kelan sivuilta vuoden 2003 pakkausta.aiempien pakkauksien sisältöä voi käydä katsomassa huvituttilaisten sivuilta.

    varmaan käydä katsastamassa se. Tosin kesällä siskoni saakin jo uuden pakkauksen (jos siis aikovat ottaa sen), kun odottaa nyt toista lastaan :)

    Äänestä

  • Heidi kirjoitti:

    Sain sen pakkauksen jossa on lila haalari. Ja se sopii mielestäni oikein hyvin myös poikavauvalle!!! Mulla on jopa vaaleenpunasen sävyjä muutamissa lakanoissa, enkä ole lainkaan huolissani että "jos sieltä poika tulee ni voi kamala miten voin antaa sen nukkua vaaleanpunaisissa lakanoissa?!?" Naurettavaa! Tuo haalari on hyvä sekä tytölle että pojalle, turhaa tuollainen nirsoilu. Kiitollisena tässä saa olla, että Suomessa saa uusia vaatteita vauvalle. Tuollanen nipotus on hirveän kiittämätöntä!

    ihmettelen vain miksi vaatteet ovat niin tyttömäisiä kuin ne monesti ovat olleet.

    Tuskinpa moni pukee poikalastaan esim. kymmenen vanhanakaan vaaleanpunaisiin, miksi siis vauvana pitäis tehdä näin. Ok, vauva itse ei välitä/tiedä mitä hänellä on päällään, mutta muut kyllä näkevät sen.

    Pienet vauvat ovat muutenkin kaikki niin saman näköisiä (siis tyttöjä ja poikia ei aina helposti erota toisistaan) ja jos vaatteiden perusteellakaan ei voi päätellä lapsen sukupuolta, on sitä vaikea mennä arvailemaan. Monikaan vanhempi ei pidä siitä, että poikalasta epäillään tytöksi ja päinvastoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jossu kirjoitti:

Niin, sellainen vaan tuli mieleen, etta montako kertaa vuodessa sen sisalto vaihtuu, ja aina tiettyina paivinako? En vaan tykannyt nykyisesta haalarista, mielestani ihan natti tytolle, mutta kun meille on poika tulossa kesakuussa ja en todellakaan haluaisi poikaani siihen haalariin, niin mietin, etta onkohan mahdollista, etta se voisi vaihtua ennen sita??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu