Mä

miettinyt, että taidan ettii jonkun toisen. Olisihan hän sanonut jotain, jos olisi halunnut olla mun kans. Ihan turhaan itseäni kiusaan. Itse yritin tehdä jotain aloitteita, muttei oikein tullut vastakaikua. Ehkä aloitteeni oli vääriä tms., mutta kyllä hänen olis pitänyt saada suu auki, että mistä homma kiikastaa, jos olisi mitään halunnut. Niin se on. Unohdan hänet ja löytyy muita aivan yhtä ihania. Nyt vaan oon jumittunut häneen, mutta kyllä se ohi menee, kun lopetan liian täällä pyörimisen ja keskityn muihin ihmisiin.

Kirjotin tän enemmän vaan itselleni. Turha huolestua muiden.
6298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olet miettinyt. Tuota pitäisi minunkin koittaa ja lopettaa märehtiminen. Sitä voi vuosikausia ikävöidä jotakuta ja jos hänet joskus saa niin huomataakseen vain ettei sovi alkuunkaan yhteen hänen kanssaan. Siinä sitä on sitten tuhlattu aikaa. Kyllä sen aloitteenkin osaa tehdä jos mikään asia ei estele. Joskus este on tarkoitettu jotta huomaisi vaihtaa ajoissa.

Äänestä

se J*** kuvioista?

Äänestä
  • muukin kaipailla tuota J*** kuin minä.

    Voi myös ajatella niin, että kaikella on merkityksensä. Jos kääntyy pois liian aikaisin, voi menettää jotakin sellaista, mitä ei enää myöhemmin ole mahdollista löytää.

    Äänestä

  • kysyä montako kertaa oot yrittäny lopettaa tunteet ja unohtaa hänet...?

    Äänestä

enkä myöskään ole kukaan, joka jatkuvasti täällä kirjoittaisi. Joten mun täällä/poissaoloa tuskin palstan katukuvassa edes huomaa. Silloin tällöin johonkin olen vastannut, mutta eilen oli taas joku hetkellinen järjen valaistuminen, ja aloin ajatella miten turhaan täällä edes pyörin tai hänestä mitään kuvittelen.

Ei tämä ollut siis tarkoitettu kellekään täällä erityisesti, mutta hyvähän se vain, jos joku tällaistenkin viestien potkaisemana ottaisi yhteyttä siihen omaan henkilöönsä. Ja tilanne mulla tosiaan on se, että itse yritin tehdä aloitteita, joten hänellehän se pallo silloin on jäänyt. Mutta en siis aio sitä enää kuvitella tapahtuvaksi. Aikaa hänellä on ollut yllin kyllin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oon nyt kirjoitti:

miettinyt, että taidan ettii jonkun toisen. Olisihan hän sanonut jotain, jos olisi halunnut olla mun kans. Ihan turhaan itseäni kiusaan. Itse yritin tehdä jotain aloitteita, muttei oikein tullut vastakaikua. Ehkä aloitteeni oli vääriä tms., mutta kyllä hänen olis pitänyt saada suu auki, että mistä homma kiikastaa, jos olisi mitään halunnut. Niin se on. Unohdan hänet ja löytyy muita aivan yhtä ihania. Nyt vaan oon jumittunut häneen, mutta kyllä se ohi menee, kun lopetan liian täällä pyörimisen ja keskityn muihin ihmisiin.

Kirjotin tän enemmän vaan itselleni. Turha huolestua muiden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu