Kolmeen kuukauteen en ole sanonut sanaakaan kenellekään. Toisinaan tuntuu ihan kivalta olla yksin mutta ei aina, ei tää voi jatkua näin, mutta mä vaan en osaa sanoa mitä haluun, eikä kukaan halua mua, eikä tällaisen menneisyyden jälkeen pysty ystäviä löytämään kun silloin minun pitäisi valehdella menneisyydestäni ja itsestäni. Vai kuka muka haluaa ystäväkseen ihmisen joka ei osaa mitään, ei mitään erityistaitoja, ei saa suutaan auki edes sanoakseen kassaneidille hei. Ystäväehdokkaat katoaa viimeistään sitten jos olen rehellinen ja kerron että eräänä upeana aikana elämässäni en moneen kuukauteen tehnyt muuta kuin olin hiljaa ja käytännössä vain tuijotin seinää välttämättömien tarpeiden lisäksi. Turha edes yrittää.
En tiedä miksi nyt tällein tänne avaudun, vähän ehkä sekavaa tekstiäkin, mutta mä olen vielä nuori ja on aika murskaavaa tajuta että mun elämäni ei ikinä tule tästä muuttumaan koska mä itse olen niin huono ja saamaton ja mahdollisesti myös jotenkin viallinen.
Jos teillä muilla on edes joku jolle soittaa, niin olkaa onnellisia. Oli se sitten äiti tai kuka tahansa "itsestäänselvyys" jonka lisäksi haluaisi muutakin. Minulle läheisin ihminen on äitini, mutta en voi ottaa häneen yhteyttä sillä hän ei sitä halua.
Haluaisin vain jonkun jolta kysyä että mitä kuuluu. Olisi ihana kuunnella jonkun puhuvan MINULLE.
Mutta nyt olen tajunnut ettei tää tästä ikinä mihinkään muutu, mutta en mä halua kuolla, en halua myöskään elää huomiseen katsomaan kuinka tää sama vain jatkuu.
En tiedä miksi nyt tällein tänne avaudun, vähän ehkä sekavaa tekstiäkin, mutta mä olen vielä nuori ja on aika murskaavaa tajuta että mun elämäni ei ikinä tule tästä muuttumaan koska mä itse olen niin huono ja saamaton ja mahdollisesti myös jotenkin viallinen.
Jos teillä muilla on edes joku jolle soittaa, niin olkaa onnellisia. Oli se sitten äiti tai kuka tahansa "itsestäänselvyys" jonka lisäksi haluaisi muutakin. Minulle läheisin ihminen on äitini, mutta en voi ottaa häneen yhteyttä sillä hän ei sitä halua.
Haluaisin vain jonkun jolta kysyä että mitä kuuluu. Olisi ihana kuunnella jonkun puhuvan MINULLE.
Mutta nyt olen tajunnut ettei tää tästä ikinä mihinkään muutu, mutta en mä halua kuolla, en halua myöskään elää huomiseen katsomaan kuinka tää sama vain jatkuu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sanoa mitään, sinäkin kirjoitat ja kuvaat tilannetta todennäköisesti paremmin kuin mihin ihmiset keskimäärin edes kykenevät. Se ei ole huono lähtökohta. Mitäs jos kertoisit vähän enemmän itsestäsi? Missä vain, vaikka tässä.
Mitä hyötyä minun olisi kertoa mitään itsestäni tuntemattomille ihmisille? Kun en edes itse tiedä mikä olen tai mitä haluan. Mun oli pakko päästä koulut läpi, rakensin jonkin ihme muurin, otin palan sieltä täältä ja jos joku jotain kysyi, vaikka että mitä harrastan, niin minä valehtelin. Mutta ei se valehtelemiselta tuntunut, koska jos olisin kertonut että oikeasti harrastan palapelejä, olisin vähintään itse hävennyt itseäni, sillä opin kotona että mä olen pelkkä häpeä ja teen vain noloja juttuja.
Ja nyt mä en tiedä mikä mä olen, jos mä kysyn itseltäni että mistä tykkään, mä en vaan osaa sanoa. Mä voin miettiä ja miettiä mutta mä vaan olen aivan tyhjä. No, palapelejä olen taas alkanut kokoamaan, mutta välillä kärvistelen viikkoja ilman, kun en kehtaa mennä ostamaan uutta. Tiedän kyllä ettei se ole mikään nolo harrastus, mutta mulla vaan on sisällä joku semmone juttu... ei vaan voi paljastaa mistä oikeesti tykkää koska mä olen vain häpeä ja taakka vanhemmilleni, ei ne halunneet tällaista lasta, mun on yritettävä olla jotain muuta, niin äiti aina sanoi...
Apua, kai tämä yksin oleminen nyt saa tän aikaan että kirjoitan itsestäni tänne liikaa. En mä halua edes puhua itsestäni, siksi mä en ikinä ole saanut kavereita, aina kun on mun vuoro kertoa jotain itsestäni niin mä vaan haluan pois siitä tilanteesta ja menen ihan lukkoon. Kun enhän mä muutenkaan osaa puhua, ni miten sitten noin vaikeessa tilanteessa sitten.
Sama eilinen tunnelma jatkuu nytkin... Ja tulee mieleen kaikki sellaiset pienet jutut jotka saattavat todellakin olla pieniä mutta kai niillä jotain merkitystä on. Mua ei ole ikinä kukaan halannut, hieno muisto rippikoulukin oli (siitä kyllä tuntuu olevan ikuisuus) ja siellä kun pakkohalauksien aikaan porukka mieluummin istui tunnin paikallaan kuunnellen ohjaajien läksytystä kuin halasivat minua.
No hitto, enhän mä nyt tälleen voi avautua täällä...
>Mitä hyötyä minun olisi kertoa mitään itsestäni tuntemattomille ihmisille? Kun en >edes itse tiedä mikä olen tai mitä haluan.
Jaa jaa, eräskin korkean tason kirjailija on tiettävästi todennut, että ei vielä tiedä mitä mieltä on asiasta X, koska ei ole vielä kirjoittanut siitä.
>koska jos olisin kertonut että oikeasti harrastan palapelejä, olisin vähintään itse >hävennyt itseäni, sillä opin kotona että mä olen pelkkä häpeä ja teen vain noloja >juttuja.
Mitä vikaa on palapeleissä? Olen paljon miettinyt noiden viehätystä ja päätynyt johonkin semmoiseen, että siinä saa näprätä käsillä jotakin (jonkinmoinen kädellisen suoranainen perustarve; jotenkin rauhoittavaa jne.), mutta toisaalta se jättää oivallisesti tilaa ajatuksille, mielleyhtymien vapaalle muodostumiselle ja tarkkailulle. Lisäksi se opettaa katsomaan, mallikuvaa: usein luulemme katsovamme, mutta vasta mm. juuri tuossa toimessa huomaa, ettemme oikeasti näe katsomastamme paljon mitään.
>...jos mä kysyn itseltäni että mistä tykkään, mä en vaan osaa sanoa... ei vaan >voi paljastaa mistä oikeesti tykkää.
Eli taidat jossakin pohjalla tietääkin.
>ei ne halunneet tällaista lasta,
Onko näin siis ilmaistu? Entä halusitko sinä sellaisen/t vanhemmat?
>mun on yritettävä olla jotain muuta, niin äiti aina sanoi...
Hmm. On leegioittain vanhempia, jotka nyt sanovat mitä sattuu. Ei ihmiset keskimäärin ole mitään ihmeellisiä kykyjä kasvattajina(kaan). Ajan mittaan senkin voi ymmärtää ja lopulta varmaankin antaa anteeksi. Ei aina, eikä varmaan aina ole syytäkään.
>Apua, kai tämä yksin oleminen nyt saa tän aikaan että kirjoitan itsestäni tänne
Tietysti erakot puhuvat aina eniten ja itsestään, kuinkas muutenkaan. He vaikenevat eniten. Näpä palstat ovat juuri tätä varten ja me muut juuri sitä varten, että (vähintäänkin) luemme muiden kokemuksista. Koko pointti on siinä, ja pointti on iso.
>liikaa.
Pöh & höpsis :-)
>En mä halua edes puhua itsestäni,
Halua, pysty, voi tai... uskalla. Vielä. Juuri nyt.
>Kun enhän mä muutenkaan osaa puhua
Mutta kirjoittaminen sujuu. Siinä on "vain" aste-ero puhumiseen. Moni sekoittaa ne jatkuvasti, viittaa tekstissään "puhumisiinsa".
>mutta kai niillä jotain merkitystä on. Mua ei ole ikinä kukaan halannut
No luulenpa, että tiedät esim. tuonkin merkityksen parhaiten itse. Ei ihmisen ole hyvä yksin, ei useimpien. Ja kosketus on tärkeätä, monille äärimmäisen tärkeätä.
>hieno muisto rippikoulukin oli (siitä kyllä tuntuu olevan ikuisuus...
Mistä luen, että olet aika nuori.
>No hitto, enhän mä nyt tälleen voi avautua täällä...
Kyllä vain. Oikein mainiosti. Ja hyvin sujuu!
Lisää kommentointeja varmaankin tässä vielä, pitää poistua kirjastoon ja sen semmoista...
Sun tilanne kuulostaa surulliselta, mutta niin kauan kun sä viihdyt omassa seurassasi niin sulla on toivoa löytää seuraa myös muista ihmisistä. :)
Mäkin viihdyn tosi hyvin omassa seurassani, mutta välillä tuntuu, että ois kivaa ja rakentavaa olla ja jutella myös muiden ihmisten kanssa. Asuin yläaste ja lukioiän maalla vanhempieni luona, ja huonojen kulkuyhteyksien vuoksi en oikeastaan koskaan päässyt harrastamaan mitään muiden ihmisten kanssa, ja harvoin pääsin vapaa-ajalla järjestettäviin koulutapahtumiin tms, joten jäin jotenkin kelkasta. Välillä koin sen masentavaksi, mutta koska oon kuitenkin aika lonely wolf, ni pärjäsin itsekseni, kuuntelin paljon musiikkia ja luin kirjoja. Tapasin sitten erään pojan netissä, joka on nykyjään mun poikakaveri, ainut ystäväni. Hän asuu eri paikkakunnalla, eikä nähdä hirveän usein, mutta oon silti onnellinen, että on joku jonka kanssa välillä olla ja vähän puhua. Puhuminen on mulle välillä tosi vaikeaa, varmaan juuri siksi, että vietin lukioaikani lähes vain omassa seurassani, enkä päässyt sosiaalisiin tilanteisiin. Välillä pelkään, että seurustelusta ei tule mitään, koska en ole hyvä puhumaan kaikista asioista vaikka haluaisin, en oo läheskään aina ujokaan, mutta mulla on jokin muuri tai suodatin, joka estää mua puhumasta. Ehkä pelkään hylätyksi tulemista, en tiedä, mutta jostain mulle on kasaantunut muuri.
Yritän aina kovin keksiä itselleni tekemistä, mutta välillä ei jaksa, ja huomaan kans että istun vaa sängyllä ja tuijotan seinää. Oon kuitenkin onnellinen siitä, että mulla on mun musiikkitietoisuus, sillä ilman hyvää musiikkia en ois läheskään niin optimistinen kuin nyt olen.
Voimia!
kirjoittajalla aivan selvästi keskimääräistä suurempaa lahjakkuutta sekä itseanalyysissä että kirjoitustaidoissa. Todennäköisesti myös herkkyyttä. Kyllä tästä vuosien kuluessa on alkanut jokin suurempi kuvio selvitä, millaiset ihmiset maailmassa porskuttavat. Noh, näkeehän sen jäljestäkin :-/
Ihan noin heittona, koittakaapa ystävystyä vanhemipien (50 ja yli nyt ainakin) ihmisten kanssa, ja jotenkin alkaa heti tuntua paremmalta, asioihin ja ongelmiin saa kohdakkoin ylivoimaisen elämänkokemusken mukanaan tuomaa näkökulmaa ja ne asettuvat "oikeaan" mittakaavaan. Tämä ihsn henkilökohtaisten kokemusten perusteella sanottuna.
Miksi moittia ja vähätellä itseään? Ei kukaan ole täydellinen mutta varmaan jokaisessa jotain hyvääkin on, mieti mieluummin niitä omia hyviä puoliasi ja miten niitä voisi vahvistaa. Mitä vikaa palapelien tekemisessä on? Suosittelen että vaikka luet jonkun hyvän kirjan jossa on positiivisia ajatuksia. Soita vaikka palvelevaan puhelimeen http://www.evl.fi/kkh/to/kpk/pap.html
tai vastaa vaikka johonkin kirjeenvaihtoilmoitukseen näin alkajaisiksi.
On paljon keskustelupalstoja joissa voi kirjoittaa ja ehkä sitäkin kautta voi tutustua kohtalotovereihin. Yksinäisyydessä kun ajatuksia hautoo omassa päässä niin ne tahtovat kasvaa kohtuuttoman suuriksi ja suhteettomiksi. Päiväkirjaakin voi kirjoittaa ja siten voi myöhemmin nähdä mitä sitä on tullut ajatelluksi ja tehdyksi. Meitä on moneen junaan ja osa jää asemalle. Sinulla on ihan hyvät mahdollisuudet löytää joku ihminen jonka kanssa keskustella. Ehkä syy on siinä että ne toisetkin ovat jääneet odottamaan että joku toinen tekee aloitteen?
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789516194403&gclid=CMqrn-mkhpsCFcQTzAodvTGhpQ
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789519579054
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789518884678
http://www.tukiasema.net/keskustelu/default.asp
https://www.secure-tukinet.net/
http://www.mielenterveys-taimi.fi/kirjeet/index.htm
"Meitä on moneen junaan, ja osa jää asemalle". Jep.
Ehkä olosi tulee hataraksi vain siksi, ettet ole puhunut kenenkään kanssa muutamaan kuukauteen. Se on ihan luonnollista. Ei siitä pidä hätkähtää. Muista, että tuo on vain olotila eikä mikään totuus sinusta...
Jospa hakisit töitä. Huonojakin. Niissä voisi höpistä ihmisten kanssa edes pikkaisen tai sitten vierestä kuunnella muiden juttuja (sekin auttaa). Uusi harrastuskin, siis sellainen missä näkee muita, voisi olla hyväksi.
Ei tarvitse muuttua sen rohkeammaksi tai avoimemmaksi, mutta kunhan näkisi viikoittain ihmisiä ympärillään, niin se jo parantaisi oloa.
Onhan toisaalta tämä nettikin... Täällä saa kertoa anonyymisti itsestään ihan mitä vain :)