ikävä sinua johon alunperin tutustuin, ikävä ei ole sitä millaiseksi muutuit...
pää
hajoaa
8192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jos olin joskus jotakin sellaista... voin olla sitä uudestaankin.
mutta hän muuttui kylmäksi, kovaksi ja lopulta kuvitteli ettei mulle tunnu missään henkinen ja osittain myös fyysinen väkivalta....
ja tämä on täysi vastakohta sille mihin hänesä alunperin ihastuin
niin?
mutta kun en tiedä...yhtäkkiä hän muuttui sellaiseksi mistä en ikimaailmassa olisi halunnut edes uneksia
torjua rakkauden? syistä, että... ehkä häntä tulee ymmärtää?
voi olla jos hän huomaa, ettei tota ihastusta/rakkautta tarvitsekaan torjua.. että se onkin nyt ihan ookoo juttu.
sen kylmyyden, mutta miksi pitää käyttää väkivaltaa? niin henkistä kuin fyysistä...en mie sellasta ennää kauheesti wsuostu ymmärtämään
on silloin joutunut sellaisen kohteeksi ja purkaa sitä eteenpäin.. jossain vaiheessa voi huomata, että EIH! miksi minä kaikessa rakkaudessani häneen sitä purkasin.. mutta on annettava itsellensä anteeksi, rakkauskin antaa anteeksi.. joskus ei vaan pysty hillitsemään jos arvet ovat liian suuria. Toinen samankaltainen ymmärtää kyllä. Ihmiset muuttuvat kun sitä todella haluavat, silmät aukenevat, joskus voi silti sortua uudestaan samaan.. mutta, se on elämää.
tuttua. Ihastuessaan sitä haluaa uskoa toisesta vain hyvää, vaikka mitä tapahtuisi. Täälläkin haluaa ajatella ne kaikkein ihanimmat viestit hänen kirjoittamikseen. Kaipa sitä silloin on ihastunut vain siihen omaan haavekuvaan, eikä toinen ole välttämättä ollenkaan sellainen kuin toivoisi. Jälkikäteen olo tuntuu petetyltä, vaikka eihän se toinen ole muuttunut, vaan itse alkaa nähdä toisen sellaisena kuin hän oikeasti on.
Itsellänikin on välillä ikävä erästä sellaisena kuin hän oli suhteen alussa. Vaikka tiedänkin, että se on vain yksi puoli hänestä. Niistä omista haaveistaan vaan ei haluaisi päästää irti vaikka todellisuus olisi mitä.
Kun aikaa on kulunut tarpeeksi alkaa unohtaa onneksi ja joskus saattaa vain ihmetellä jälkikäteen, että mitä siinä ihmisessä oikein silloin näki. Oman pettymyksen tunteen muistaa paremmin ja on vain helpottunut kun kaipaus on ohi.