Mitäs pahaa siinä "periaatteessa" on jos juoruaa, kunhan juoruaa pelkästään hyviä asioita positiivisessa mielessä? Mutta onhan tietenkin olemassa hyviäkin asioita joita ei halua kaikkien tietävän, eli parempi kun jokainen kertoo vain omista asioistaan niille henkilöille joiden haluaa asiasta tietävän. Mainehan siinä menee kun juoruilee ja saa vihaa niskaansa.
Juoruilussa kuitenkin on sellainen negatiivinen sävy aina, samoin kuin siinä kun kyylätään vaikka muita ihmisiä. Kyylääjä esimerkiksi kyylää, koska toivoo näkevänsä epäonnistumista, perheriitoja jne, jotta sitten pääsee naureskelemaan ja kertomaan siitä tapahtumasta tai asiasta kaikille vastaantulijoille sellaisen ylikorostetun sävyisen näkemyksensä ja samalla unohtaa omat ongelmansa.
Juoruaminen ja kyylääminenhän on paljon tutkittu ilmiö. Yleensä kyttäri tai juoruaja on eläkeläinen tai joku muu henkilö kenellä on pienet piirit itsellään tai ongelmia elämässä ja elämänsä sisällössä. Kun kyylää muita ja miettii muitten virheitä ja heikkouksia unohtaa ne omat ongelmat.
Juoruilija luulee että ihmisiä kiinnostavat hänen kertomansa juorut, vaikka niin asia ei todellakaan ole. Juoruilija paljastaa itsensä juoruilemalla ja kaikki tajuavat että nyt tuolla ihmisellä ei ole kaikki asiat itsellään hyvin.
Juoruaja saattaa kertoa itse negatiivisella yleissuhtautumisellaan värittämiään juoruja muista ihmisistä, mutta heti kun hänestä kerrotaan vastaavaa, niin katastrofi on valmis jam herne nenässä kun tajutaan että itsellä juoruajalla on ne suurimmat ongelmat itsellään, ja juoruilu on siitä seurausta.
Juoruilu on myöskin maalaiskylien ongelma enempikin, koska siellähän se rinki on pienempi monella ihmisellä ja kaikki tietää kaikkien asiat ilman juoruiluakin.
Niin että kannattaa kyylääjien ja juoruajien katsella siihen peiiliin vähän useammin. Ja jos se oma kuva naurattaa liikaa, niin sitten jatkotoimenpiteisiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.