Love Of My Life

Sammy who was low

On kyllä sen verta hieno klassikkobiisi, että ansaitsee oman ketjunsa.

Tämä Freddien tekemä biisi tuli mukaan keikkaohjelmistoon vasta pari vuotta ilmestymisensä jälkeen. Idea oli ilmeisestikin Brianin. Tai ainakin sovitus. Anyway, sen jälkeen se on ollut osa vakiokamaa ja tunnettavuudeltaan varmasti rinnastettavissa suurempiin hitteihin, vaikka kappale itse ei varsinaisesti hitti ole koskaan ollutkana. Tietääkö kukaan syytä sen päätymiseen livebiisiksi vasta näin paljon myöhemmin. Tai yleensäkän?

Freddien kuoltua on Brian laulanut kappaleen Queen-keikoilla. Tunnelma Riikan keikalla oli pysähtynyt ja lähestulkoon käsin kosketeltavissa oleva. Oli pakko soittaa Suomeen, jotta siskonikin pääsi kuulemaan biisin kännykän kaiuttimen avulla.

Heittäkää ajatuksianne kyseisestä kappaleesta muutkin!

5

1393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tohtori toukokuu

      En tiedä tarkemmin mutta olisiko kitarasovitus tehty jälkeenpäin ja se lienee ottanut aikansa. Onnistunut se on ainakin paremmin kuin hyvin, harmi vain ettei tuo ole ihan helpoimipa kappaleita soittaa. Youtubessa on kyllä pätkä jossa Brian soittaa pätkän alusta ja näyttää soinnut.

    • Jazz...

      Kyllähän tuo livesovitus oli Brianin käsialaa :
      "Freddie Mercury wrote it on the piano and guitarist Brian May rearranged the song for acoustic 12-string guitar to facilitate live performances. May contributed occasional guitar phrases to the original recording and played the swooping harp glissandos by pasting together multiple takes of single chords."
      http://en.wikipedia.org/wiki/Love_Of_My_Life

      Biisi oli varsinainen "show stopper" myös Råsundassa ´86 kun ruotsalaisten kanssa sitä hoilattiin Freddien toimiessa kapellimestarina. Alussa porukka ei meinannut lähteä ihan niin täysillä mukaan biisiin mutta kun Freddie vähän "herätteli" jengiä niin rupesihan se laulu raikaamaan ja tuli laulettua siihen perään vielä silloin vähän oudompaakin (meikäläiselle) livevetoa "Is This The World We Created"...

      Tuo edellinen yhdistettynä seuraavaan "medleyhin" (Tutti Frutti jne.) oli tosi mainio akustinen setti ennen loppuhuipennusta.

      Kyllä Queen osasi jakaa settinsä loistavasti huippukohdista tyveneen ja taas nostaa fiiliksen kattoon loppua kohti ja jättää loistavan fiiliksen yleisölle keikan päätteeksi :)

    • SoBro

      "Tietääkö kukaan syytä sen päätymiseen livebiisiksi vasta näin paljon myöhemmin. Tai yleensäkän?"

      Ilmeisesti biisin originaali sovitus on sen verran vaikea tuottaa lavalla, ettei bändi halunnut sitä aiemmin esittää. Akustisen osion syntyminen ja biisin päätyminen akustiseen settiin sen sijaan liittyy aika suoraan bändin suosion kasvuun (=siirtymiseen suurempiin konserttisaleihn ja keikkojen pitenemiseen). Akustinen osio toi pitkään settiin mukavasti vaihtelua ja toi bändin lähemmäksi yleisöätarjoten näin intiimiä tunnelmaa isommassakin hallissa.

      Earls Court 77 -bootlegillä Freddie toteaa jotain tyyliin että toivoisi bändin esittävän enemmänkin akustista materiaalia, mutta Brianin täytyy ensin kirjoittaa sellaista. Paria kuukautta myöhemmin LOML on sitten ilmestynyt akustiseen settiin mukaan.

      • Sammy who was low

        You Take My Breath Away on hyvin samankaltainen Love Of My Lifen kanssa. ADATR-kiertueella Freddie soitti kyseisen balladin pianolla suht onnistuneesti. Tosin ei LOML pianoversiona olisi kuitenkaan kuulostanut yhtä komealta ilman Queen-poikien taustaharmonioita tai Brianin harppua ja Red Specialia, joten sinänsä akustisella kitaralla soitettu pelkistetty versio on ihan perusteltu. :)

        NOTW-kiertueen keikoilla (tai ainakaan Houstonin keikalla) yleisö ei vielä selvästi ollut ottanut biisiä omakseen, mutta pari vuotta myöhemmin Live Killersillä onkin jo ihan eri meininki. :)


    • Fat Bottomed Girl

      Love Of My Life oli ensimmäinen Queen-kappale, johon ihastuin. Kuulin sen syksyllä 2006 Ylen Teemalauantain dokumentissa, joka kertoi A Night At The Opera -levyn teosta. Dokumentissahan sitä ei esitetty kokonaan, vaan pätkinä, joista osa tuli levyltä ja osan lauloi Brian kertoessaan laulun synnystä ja siitä, kuinka yleisö alkoi laulaa sitä keikoilla niin, että lopulta Freddien ei tarvinnut laulaa ollenkaan. Voi sanoa faniuteni alkaneen Teeman dokumentista, ja LOML oli ehdottomasti se kappale, joka sillä hetkellä kolahti kaikkein kovimmin.

      Tuo tieto oli minulle uusi, ettei sitä pitkään aikaan esitetty keikoilla. Jostain muistan lukeneeni, kuinka bändi yllättyi esittäessään (ilmeisesti kuitenkin ensimmäisiä kertaa livenä) kappaletta jossain Etelä-Amerikassa maassa, jossa he eivät olleet ennen käyneet, kun yleisö osasi laulun ulkoa. Jos levy oli ollut markkinoilla vuosia ennen tuota keikkaa, hyvinpä siinä ehtii yhden laulun opetella, vaikka LOML vähän mutkikkaita sävelkulkuja sisältääkin (ainakin itselleni tietyt melodian kohdat tuottivat vaikeuksia).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4605
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      28
      3346
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3235
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2846
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      121
      2806
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      8
      2022
    Aihe