menkkamainen

Odotan toista lastani enkä muista ekasta raskaudesta tälläistä, Viikkoja nyt 34 ja noin parin viikon ajan melkein päivittäin vaivannut menkkamainen jomotus alavatsan alueella. Neuvolasta yritin kysellä, mutten oikein saanut vastausta, että onko normaalia, enteileekö synnytystä vaiko mitä?

Minulla on harvoin kuukautisten yhteydessä kipuilua ja silloinkin ei kovin pahaa, sen perusteella luokittelisin tämän hetkisen jomottelun koviksi menkkakivuiksi omassa mittapuussani.

Myös liitoskivut varsinkin häpyluun alueella kovia.
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moikka!!

odotan myös toista lasta ja minulla on viikkoja vasta 22 3 ja silloin tällön vaivannut tuo menkkamainen jomotus mutta alaselän puolella.. pari päivää sitten oli neuvola, minulle kätilö sanoi että ne on supistuksia ja jos niitä esiintyy niin pitää juoda paljon vettä ja levähtää ja jos ne jatkuvat pidenpään niin sitten pitää ottaa yheys äitiysneuvolaan tai lääkäriin että tarkastavat kohdunsuun tilanteen.. tosin että minulla noita ei pitäs vielä tässä vaiheessa olla mutta niin niitä tuntuu välillä olevan.. Ensimmäisen aikana mulla ei ollu minkäänlaisia supistuksia ennen ku synnytys käynnistyi.. Kätilöllekkin sanoin etten osannut edes kuvitella että ne voisivat olla supistuksia ku ne ei edes satu vaan jomottaa menkkamaisella tavalla..

Äänestä
  • neuvolassa sanoi minulle että - niin jos ne on supistuksia niin kohtahan minulla on 35 viikkoa täynnä, että sitte jos lähtee syntymään niin annetaan syntyä... tätä en tietenkään itse toivo, mutten saanut mitään neuvoja miten menetellä, että vois edesauttaa supistusten loppumiseen.

    Minun pitäisi tänään lähteä vain muutamaksi päiväksi Ruotsiin, nyt alkanut vähän epäillyttää, että mitäs jos jotain tapahtuu laivalla ollessa....
    Täytynee soittaa äitiyspolillle ja kysyä sieltä, mietin vain että jos menen sinne tarkistamaan kohdunsuun tilanteen niin voiko se "ronklaus" jopa edistää synnytyksen käynnistymistä jos on jo enteilemässä että supistelee?

    Saisi nyt pysyä tuo pikkuinen ainakin viikon, ettei niin kovin pienenä syntyisi, vaikka minullahan jo viikkoja ihan hyvästi.

    Koita itse ottaa rauhallisesti ja toivotaan, että sinun kohdallasi supistukset laantuvat ja viikkoja tulee vielä paljon lisää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jomotus ja särky kirjoitti:

Odotan toista lastani enkä muista ekasta raskaudesta tälläistä, Viikkoja nyt 34 ja noin parin viikon ajan melkein päivittäin vaivannut menkkamainen jomotus alavatsan alueella. Neuvolasta yritin kysellä, mutten oikein saanut vastausta, että onko normaalia, enteileekö synnytystä vaiko mitä?

Minulla on harvoin kuukautisten yhteydessä kipuilua ja silloinkin ei kovin pahaa, sen perusteella luokittelisin tämän hetkisen jomottelun koviksi menkkakivuiksi omassa mittapuussani.

Myös liitoskivut varsinkin häpyluun alueella kovia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu