Nyt kun nämä muutama yrittäjä ajavat omia puolueittaan. Voidaan muillekin perustaa omat puolueet. Ainakin näille ryhmille voisi tehdä oman puolueen.
- Työttömien puolue ajaa työttömien etuja pelkästään.
- Eri maakuntien puolueet, jokaiselle maakunnalle omat puolueet.
- Teollisuustyöntekijöiden puolue
- Seksuaalivähemmistöjen puolue, ajaa pelkästään setan asioita.
- YH puolue, yksihuoltajien asiat kuntoon!
- Stadilaisten puolue. Jo loppuu maakuntien hyyssääminen.
- NATO puolue! ennen kaikkea turvallisuus, Suomi Naton jäseneksi.
- Vegaanien liike. Lihan myynti ja käyttö kiellettävä lailla.
- Suomen raittiusseura. Alkoholi laillistettu huume nro. 1. Onko sinunkin ravintola tappaja?
Näin me saamme samantien kymmeniä ehkä jopa satoja uusia puolueita "yrittäjä puolueen" lisäksi. Siinähän sitten äänestäjät valitsevat omat ehdokkaansa.. Ehkäpä sitten voisimme poistaa kuten "yrittäjä puolue" ajaa yhteiskunta nimen ja alkaa reilusti puhumaan yksilökunnasta jossa jokainen on oman onnensa seppä. Yhtään yrittäjiä halveeraamatta voin sanoa että samanlaisia ihmisiä olette kuin muutkin. Tottakai jotkut yrittäjät joutuvat tekemään pitkiä päiviä mutta kuten sanottu kaikki on ammatinvalinta kysymyksiä.. Siis yritin kirjoittaa että yhden asian liikkeillä ei todellakaan tehdä politiikkaa, vaan politiikka on kompromissejä puolin ja toisin. Sellainen maailma jota yrittäjät haluavat en ainakaan minä halua.. Mutta meillähän on demokratia, että voitte yrittää saada vallan itsellenne. Ehkäpä työntekijä puoli sitten myös aktivoituu ja ymmärtää että saavutetut edut eivät ole ikuisia, nykynuorisolla tämä asia on unohtunut..
Kaikille oma puolue
2
84
Vastaukset
pahaa? yrittäjillä ei ole edustusta eduskunnassa. ja henkilökohtasesti en luota ns valtapuolueiden riippumattomuuteen eikä luottamusta lisää nämä vaali raha sotkut. yrittäjät nyt vaan pistävät itsensä aika totaalisesti likoon oman toimeen tulon sekä myös työn tekijöiden toimeen tulon eteen. oisko semmonen esimerkiksi liikaa vaadittu että yrittäjä ois oikeutettu huonon työllisyys tilanteen aikana työttömyys korvaukseen ?
- vanhasen moka
kun menee usko hallitukseen!
eikä se pysty ajamaan kuin ulkomaalaisten etuja!
On suomeen saatava järjestys!
jokaiselle oma puolue!
SE ON KEPUSTA JA KOKKAREISTA POIS!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.2887470Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on523919PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23438Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723171Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,1142844"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin382644IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-492508Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.532263- 682043
- 991911