Kertokaa historiastanne: miten sairastuitte ja koska, millainen elämäntilanne ajoi tällaiseen, mittanne ennen-jälkeen, oletteko hakeneet apua ja saitteko sellaista, onko vaikuttanut ihmissuhteisiinne, työhönne, parisuhteeseenne tms..?
Ja mitä kannattaisi tehdä ettei homma riistäydy käsistä?
Ja mitä kannattaisi tehdä ettei homma riistäydy käsistä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
nuorena jo oli valtavia syömähimoja, jotka tulivat yks kaks. Asuin kuitenkin niin syrjässä, ettei kauppaan päässyt ostelemaan herkkuja, joten se hillitsi. Joskus kyllä tein himoissani mössöjä kaakaojauheesta ja voista, mutta pysyin aika hyvin kurissa kuitenkin.
Ongelma alkoi kun muutin opiskelemaan, olin yksin ja kauppa oli lähellä. Berliininmunkki, pizzaa, suklaata, keksipaketti, jäätelöä, pastaa. Tälläinen kokoonpano meni yleensä illassa. Lihoin. Aloin tajuta että mulla on ongelma, ajattelin sokeririippuvuutta ja muuta sellaista.
Sitten elämässäni tapahtui positiivinen muutos, sain hyvän parisuhteen. Päätin yks kaks jättää ahmimisen ja ruveta syömään kevyesti. Iloinen mieli antoi puhtia, ja onnistuinkin laihtumaan pikku hiljaa takaisin hoikaksi.
Mutta nyt se on taas alkanut, vaikka sama suhde on edelleen, ja olen ihan tyytyväinen. Mun vaan tekee mieli syödä syödä syödä ja syödä.................... Piilottelen kumppaniltani tyhjiä pakkauksia ja häpeän ahmimistani.
Olin pienenä lapsena ihan normaaliruokainen, en edes pitänyt karkeista, olin hoikka. Minulla kuitenkin on sairaus, jonka jäljet näkyivät pahimmillaan pienenä, enkä pystynyt lopulta enää edes kävelemään (nykyisin pystyn kyllä). Äitini on ja oli tuolloinkin lihava, samoin mummoni.
Noh, asiat muuttuivat, kun koulu alkoi. Nimittäin koulusta kotiin tultuani oli tietty aina nälkä, ketään ei ollut kotona, ja kaapit olivat täynnä muffinseja, suklaalevitettä ja leipää, pannukakkua, kaakaota. Mutta tämä ei ollut niinkään ahmimista, söin vain koska oli nälkä ja lopetin kun ei enää ollut nälkä. Mutta vähän vääränlaista sapuskaa.
Muistan yhä ne ihanat hetket, kun katsoin lastenohjelmia TVstä ja söin mikrohampurilaista hampurilaiskastikkeella. Ja pirtelölasillinen kaakaota. Joskus taas söin puoli pakettia keksejä tai minimuffineja. Mutta eihän sitä 8-vuotias tajua tai tiedä paremmin.
Joten lihoin, lopulta olin 14, 70 kg, BMI 28.9. Silloin sairastuin anoreksiaan. Alimmillani olin 43 kg, jolloin alkoi järjetön ahmimishimo. Joskus on päivä (viimeksi eilen) kun vedin ostarilla ensin pienen pussin karkkia, sitten jäätelön, 6 pitaleipää, puoli purkkia margariinia, vähän hilloa, 2 vehnätortillaa, dallaspullan, vaniliinimunkin ja suklaapatukan. Urgh.
Nyt tosin tiedän, että ahmimiseeni on järkevä syy. Mutta ei hyvä silti. Olen yhä alipainoinen, mutta en varmaan kauaa enää. Jos tämä jatkuu kauankin, diagnosoin itselleni anoreksian sijaan BEDin. Tai ehkä bulimian. Pari kertaa olen oksentanut.
Ja miten estää käsistä riistäytyminen? Helppoa. ÄLÄ OSTA SITÄ MÄTTÖÄ. Monta kertaa se on toiminut. Hommaan itseni vaikka pitkälle pyörälenkille maaseudulle. Joskus taas kaikki rahani ovat tilillä, eikä käteistä lainkaan, joten en mitään voi ostaa. Joskus sitten vain makaan kotona lattialla täristen ahmimishimosta, mutta EN VAIN MENE KAUPPAAN perkele.
Teen tuota nytkin. Tekisi mieli. MUTTEN MENE.