Rehellisiä vastauksia tarvitaan!

Viime viikonloppuna olimme avovaimoni kanssa yökerhossa juhlimassa. Olimme molemmat selvin päin.
Vaimoni oli tanssilattialla bailaamassa ystävättärensä kanssa ja minä kaverini kanssa toisaalla rupattelemassa.
Sitten huomasin kun eräs juippi puristi vaimoni persettä rystyset valkosena.
Menin kaverin luo, vaahtosin hiukan sanallisesti ja kaveri kävikin minuun fyysisesti käsiksi. Tarkennettuna nappasi minua molemmilla käsillä paidasta kiinni.
Minulla oli sekunti aikaa reagoida ja arvelin kaverin lyövän minua tai tekevän jotain muuta, joten vaistonomaisesti pukkasin päällä kaveria kasvoille ja nenähän sillä meni solmuun.
Järjestyksenvalvojat huomasi tilanteen ja otti meidät molemmat hellään hoivaan ja odoteltiin ulkona poliisin tuloa.
Poliisin tullessa paikalle puhallutti molemmat, itsellä mittari näytti tietysti nollaa ja toisella 2 ja risat.
Itse pääsin vapaaksi kun olin vaimoni kanssa antaneet omat näkemykset asiasta, toista kaveria lähdettiin viemään sairaalaan.
Ja nyt viime perjantaina tuli kirje, jossa minua syytetään törkeästä pahoinpitelystä. Tietääkseni toinen luihu sai myös syytteen vaimooni koskemisesta.
Olisi nyt kiva tietää, mitä te muut olisitte minun kohdallani tehneet?
En suosi väkivaltaa, todellakaan. Ja olisin luultavasti päästänyt kaverin menemäänkin, mutta rajan hän ylitti siinä vaiheessa kun koski minuun ja kävi uhkailemaan.
Maanantaina pitää luultavasti lakitoimistoon ottaa yhteyttä ja ihmetellä miten tästä selvitään. Rikosrekisteriin merkintä tässä eniten ottaa päähän jos sellainen tulee.
Tuleeko hätävarjelun liitoittelusta millaista sanktiota?
Kaikki vaan viestiä tulemaan, joilla jokin järkevä mielipide!
Rikoin lakia, mutta millaisella asteikoilla?

8

677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jeijeii

      ...Järvilehtokin oli mukamas (kuka tietää) paiskonu jotain naamariin mut sovintohan siitä tuli.
      Siis minähän olisin tehnyt samoin. Vamman tuottamisesta voi tulla jotain mut mielestäni tuo oli itsepuolustusta. Kaverihan oli jo retongissa kiinni.

    • Nou hätä!

      Itsesuojeluvaisto pelaa, ja hän kävi sinuun ensiksi kiinni, joten ymmärsit hänen myös tekevän jotain, joka olisi voinut koitua esim. kohtaloksi. Suojelit itseäsi, ja pukkasit päällä kun kätesi olivat alhaalla, ja hänen kädet rinnuksilla, niin et pystynyt tekemään tässä tilanteessa muuta.

      Jos menee oikeuteen, niin kunnianloukkauksesta ja muista menoista syytteet känniurpolle.

      t. Alkoholi on pahasta.

      • jeijeii

        ...avovaimo vielä vinkumaan seksuaalisesta häirinnästä.


    • menee

      läpi törkeänä pahoinpitelynä koska väkivallan käyttö on ollut vähäistä jos olet vain kerran lyönyt puolustaaksesi itseäsi.

      • wauwau

        suomessa on itsensä puolustaminen laitonta. Pitää odottaa, että tulee tapetuksi ja soittaa sitten poliisille.

        PS: Poliisi EI edellytä ihmisiltä itsensä puolustamatta jättämistä. Laki edellyttää...


    • Helmunt Schwein

      Rikoslain mukaan hätävarjelu on sallittua, jos se oli oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen. Eli tulevassa oikeudenkäynnissä vedetään rajaa juuri sille, oliko tekosi tarpeellinen.
      Ilmeisesti olet sotkenut asioita. Olet todennäköisesti saanut vasta poliisilta kuulustelukutsun. Aiheena on törkeä pahoinpitely todennäköisesti aiheutuneen vamman perusteella. Tuomio tai tuomitsematta jättäminen riippuu täysin oikeudenkäynnin tuloksesta. Muuten, hätävarjelun liioittelu nimistä rikosta ei Suomessa ole, se on vain olosuhde.

    • buarimestari

      vanhana kyypparina annan sellasen neuvon... mitä ikinä hankaluuksia tulee, niin menkää suoraan puhumaan ravintolan henkilökunnalle, mielellään portsareille, mitä rauhallisemmin asian selitätte, sen tehokkaammin teitä autetaan. Tässä tapauksessa tää puristelija olis varmasti saman tien heitetty pihalle. Ravintelissa on turha mennä välejä itse selvittämään, siitä ei seuraa kun hankaluuksia. Niin epäreilulta kun se tuntuukin! Kyllähän tollanen kaveri neppariin ansaitsee, mutta "sivistyneessä" maailmassa asiat hoidetaan toisella tavalla, ihan just noin se tuppaa menemään kun kirjotit. Epäreiluahan se on, mutta vähän kyllä pelottaa että kakkoseksi tossa hommassa jäät, ei siis millään pahalla, eikä mitään vittuilua. Sääli että kuvailemiasi törppöjä on baarit täynnä.

    • Bar fighter

      Vaihtoehto a) et tiedä mistä poliisi puhuu ja sen kaverin ravintolassa oli joku toinen hoidellut.
      Vaihtoehto b) et muista kovin hyvin tilannetta kun oli kova meteli ja joku kävi riuhtomaan rinnuksista kun oli ensin puristellut vaimosi takamusta ja suuttui huomauttamisesta. Sen jälkeen meni vintti pimeäksi etkä tiedä mitä tapahtui, havahduit vasta raittiissa ulkoilmassa kun virkapukuinen poliisi selitti sinulle jotain.
      Vaihtoehto c) kerrot a) tai b) version mutta kerrot kuulustelijalle että haluat samalla nostaa syytteen känniääliötä vastaan kunnianloukkauksesta, perättömästä ilmiannosta ja että vaimosi todennäköisesti nostaa jutun pahoinpitelystä (peffaan tuli mustelma). Vaimoa ei voida pakottaa sanomaan mitään raskauttavaa sinusta, kannattaa mainita vaimolle siitä. Vaihtoehtoisesti voit sopia vetäväsi jutut takaisin jos toinenkin vetää. Yleensä ne vetävät koska tietävät että keissi on aika heikoissa kantimissa.

      Tarinan opetus: Sinun olisi pitänyt jo ravintolassa tehdä poliiseille rikosilmoitus kimppuusi hyökänneestä känniääliöstä. Nyt kun hän nosti jutun niin olet lievästi altavastaajana.

      Jos tuomiota tulee niin se on sakkoja pahpinitelystä lieventävien asianhaarojen vallitessa. Hanki kuitenkin asiaanajaja jos juttu menee oikeuteen. Jos pysyviä vammoja ei tullut, niin kannattaa sopia juttu oikeuden ulkopuolella. Ota nimi paperiin jossa henkilö vakuuttaa että hänellä ei ole enää mitään vaateita PP.KK.2009 tapahtuneen kärhämän seurauksista sinua kohtaan.

      Vaimosi olisi myös voinut ravintelissa sanoa suorat sanat sille urpolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe