SAIRASTA!

Missä oli ne kauniit sanat silloin kun Matti olisi niitä tarvinnut. Missä oli tuki ja ystävän käsi.
Kuinka täälläkin häntä tuomittiin ilman tuomiota.
Menkää itseenne ja miettikää.
Koskaan ei tiedä milloin seuraava tapaus tulee eteen.
Kivien viskelijöitä oli pilvin pimein. Vaikka kukaan meistä ei ole synnitön.
Lukekaa vaikka - Raisionlahdessa on tilaa- ketju.

okkigaam kirjoitti:

Missä oli ne kauniit sanat silloin kun Matti olisi niitä tarvinnut. Missä oli tuki ja ystävän käsi.
Kuinka täälläkin häntä tuomittiin ilman tuomiota.
Menkää itseenne ja miettikää.
Koskaan ei tiedä milloin seuraava tapaus tulee eteen.
Kivien viskelijöitä oli pilvin pimein. Vaikka kukaan meistä ei ole synnitön.
Lukekaa vaikka - Raisionlahdessa on tilaa- ketju.

että pelkillä sanoilla ei voi aina estää itsemurha-aikeita, kun ei sitä voi estää ammattiauttajienkaan toimet. Matilla oli varmasti hyviä ystäviä, joista Matti mainitsi jo aivoleikkauksen aikoihin lehdissä. Mutta kun on kuitenkin yksin valtavien kipujen kanssa, ei siihen kukaan voi sanoillaan auttaa, kun ei lääkkeetkään aina tehoa.

Tämän kerron siksi, että olen läpikäynyt itse aivokasvaimen leikkauksen v. 2006. Säryt ja kivut olivat helvetillisiä. Morfiinipitoiset lääkkeet eivät auttaneet. Edelleenkin minulla on osa kasvainta päässäni, koska se sijaitsi niin lähellä puhekeskusta, ettei sitä voitu poistaa. Muuten olisin menettänyt puhekykyni ja nuorena ihmisenä (olen nyt 25v) se olisi ollut lääkärien mielestä liian kova riski.

Kasvain oli hyvänlaatuinen, mutta käyn säännöllisissä kontrolleissa edelleen, koska se voi kasvaa ja se voi muuttua pahanlaatuiseksi koska tahansa. Jos se kasvaa, se leikataan uudelleen. Sädehoidoilla j se saatiin pienemmäksi, mutta tukkani lähti. Lääkkeiden ja raskaiden hoitojen myötä minusta tuli hajamielinen, poissaoleva ja "zombi". Tunsin olevani elävä ruumis.
Usein tein asioita, joista en hyvänä päivänä tiennyt mitään tehneenikään. Olin mm. viikannut vaatteeni pakastinkaappiin, vaikka luulin tekeväni sitä vaatekaappiin.

Särkyjen aikana olin peloissani, koska pelkäsin (ja pelkään edelleen) kasvaimen muuttuvan pahanlaatuikseksi. Olen tehnyt jo testamentin 5v lapseni tulevasuuden takaamiseksi. Särkyjen aikana mietin useinkin itsemurhaa, sillä ajattelin, että jos loppuelämä on tätä, en halua elää. Mietin lastani, etten halua hänen näkevän äitinsä pois riutumista ja kovista tuskista kärsimistä.Onneksi jaksoin kuitenkin eteenpäin, ja nyt näyttää hyvältä, mutta huomisesta ei kukaan voi tietää.
Ja sen varalle minulla on suunnitelma, jota ei voi muuttaa ystävät, ei ammattiauttajat eivätkä omaiseni.

niin ymmärtäisit kirjoitti:

että pelkillä sanoilla ei voi aina estää itsemurha-aikeita, kun ei sitä voi estää ammattiauttajienkaan toimet. Matilla oli varmasti hyviä ystäviä, joista Matti mainitsi jo aivoleikkauksen aikoihin lehdissä. Mutta kun on kuitenkin yksin valtavien kipujen kanssa, ei siihen kukaan voi sanoillaan auttaa, kun ei lääkkeetkään aina tehoa.

Tämän kerron siksi, että olen läpikäynyt itse aivokasvaimen leikkauksen v. 2006. Säryt ja kivut olivat helvetillisiä. Morfiinipitoiset lääkkeet eivät auttaneet. Edelleenkin minulla on osa kasvainta päässäni, koska se sijaitsi niin lähellä puhekeskusta, ettei sitä voitu poistaa. Muuten olisin menettänyt puhekykyni ja nuorena ihmisenä (olen nyt 25v) se olisi ollut lääkärien mielestä liian kova riski.

Kasvain oli hyvänlaatuinen, mutta käyn säännöllisissä kontrolleissa edelleen, koska se voi kasvaa ja se voi muuttua pahanlaatuiseksi koska tahansa. Jos se kasvaa, se leikataan uudelleen. Sädehoidoilla j se saatiin pienemmäksi, mutta tukkani lähti. Lääkkeiden ja raskaiden hoitojen myötä minusta tuli hajamielinen, poissaoleva ja "zombi". Tunsin olevani elävä ruumis.
Usein tein asioita, joista en hyvänä päivänä tiennyt mitään tehneenikään. Olin mm. viikannut vaatteeni pakastinkaappiin, vaikka luulin tekeväni sitä vaatekaappiin.

Särkyjen aikana olin peloissani, koska pelkäsin (ja pelkään edelleen) kasvaimen muuttuvan pahanlaatuikseksi. Olen tehnyt jo testamentin 5v lapseni tulevasuuden takaamiseksi. Särkyjen aikana mietin useinkin itsemurhaa, sillä ajattelin, että jos loppuelämä on tätä, en halua elää. Mietin lastani, etten halua hänen näkevän äitinsä pois riutumista ja kovista tuskista kärsimistä.Onneksi jaksoin kuitenkin eteenpäin, ja nyt näyttää hyvältä, mutta huomisesta ei kukaan voi tietää.
Ja sen varalle minulla on suunnitelma, jota ei voi muuttaa ystävät, ei ammattiauttajat eivätkä omaiseni.

kirjoitus sinulta nuori äiti.
Pidän peukkuja et kaikki menee jatkossakin hyvin.

niin ymmärtäisit kirjoitti:

että pelkillä sanoilla ei voi aina estää itsemurha-aikeita, kun ei sitä voi estää ammattiauttajienkaan toimet. Matilla oli varmasti hyviä ystäviä, joista Matti mainitsi jo aivoleikkauksen aikoihin lehdissä. Mutta kun on kuitenkin yksin valtavien kipujen kanssa, ei siihen kukaan voi sanoillaan auttaa, kun ei lääkkeetkään aina tehoa.

Tämän kerron siksi, että olen läpikäynyt itse aivokasvaimen leikkauksen v. 2006. Säryt ja kivut olivat helvetillisiä. Morfiinipitoiset lääkkeet eivät auttaneet. Edelleenkin minulla on osa kasvainta päässäni, koska se sijaitsi niin lähellä puhekeskusta, ettei sitä voitu poistaa. Muuten olisin menettänyt puhekykyni ja nuorena ihmisenä (olen nyt 25v) se olisi ollut lääkärien mielestä liian kova riski.

Kasvain oli hyvänlaatuinen, mutta käyn säännöllisissä kontrolleissa edelleen, koska se voi kasvaa ja se voi muuttua pahanlaatuiseksi koska tahansa. Jos se kasvaa, se leikataan uudelleen. Sädehoidoilla j se saatiin pienemmäksi, mutta tukkani lähti. Lääkkeiden ja raskaiden hoitojen myötä minusta tuli hajamielinen, poissaoleva ja "zombi". Tunsin olevani elävä ruumis.
Usein tein asioita, joista en hyvänä päivänä tiennyt mitään tehneenikään. Olin mm. viikannut vaatteeni pakastinkaappiin, vaikka luulin tekeväni sitä vaatekaappiin.

Särkyjen aikana olin peloissani, koska pelkäsin (ja pelkään edelleen) kasvaimen muuttuvan pahanlaatuikseksi. Olen tehnyt jo testamentin 5v lapseni tulevasuuden takaamiseksi. Särkyjen aikana mietin useinkin itsemurhaa, sillä ajattelin, että jos loppuelämä on tätä, en halua elää. Mietin lastani, etten halua hänen näkevän äitinsä pois riutumista ja kovista tuskista kärsimistä.Onneksi jaksoin kuitenkin eteenpäin, ja nyt näyttää hyvältä, mutta huomisesta ei kukaan voi tietää.
Ja sen varalle minulla on suunnitelma, jota ei voi muuttaa ystävät, ei ammattiauttajat eivätkä omaiseni.

Nyyh nyyh vali vali mullakin on vaiva oi oi vai vai.....

okkigaam kirjoitti:

Missä oli ne kauniit sanat silloin kun Matti olisi niitä tarvinnut. Missä oli tuki ja ystävän käsi.
Kuinka täälläkin häntä tuomittiin ilman tuomiota.
Menkää itseenne ja miettikää.
Koskaan ei tiedä milloin seuraava tapaus tulee eteen.
Kivien viskelijöitä oli pilvin pimein. Vaikka kukaan meistä ei ole synnitön.
Lukekaa vaikka - Raisionlahdessa on tilaa- ketju.

Muistakaa aina kun arvostelette ja jeesustelette, ett seiska julkaisi yhteistyossa Matin kanssa jutun hanen aivoleikkauksestaan.
Missa silloin olitte TEKOPYHAT PASKAT!!!???

Aika paskamaista tolleen mennä kirjotteleen että on pedofiili, aika paskamaista.