Miksi jotkut toimivat niin kuin tietäisivät kaiken? Miksi virheitten tunnustus ja väittelyssä häviäminen on heille niin tavattoman vaikeaa.
Johtuu kai heidän asenteistaan. Luultavasti he eivät anna itselleen ja muille oikeutta erehtyä, tehdä virheitä ja olla puutteellisia. Kaikki meistä erehtyvät paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.
Kaikkitietäjän mielestä valta kuuluu sille joka on pätevin. Pätevyyden mitaksi hän saattaa laittaa psykologiaan uskomisen. Muut hän yrittää leimata hulluiksi, hulttioiksi ja vammaisiksi. Leimaamisen perusteet raavitaan vaikka tyhjästä.
Kerran leimattu ihminen pitää saada pidettyä leimattuna konstilla millä hyvänsä. Jos käy niin että leima osoittuukin perusteettomaksi, seuraa mielenrauhan menetys, "onhan siinä nyt pakko jokin vika olla kun kaikkitietävä psykologi on siitä jotain sanonut". Mielenrauha palaa vasta kun leima on saatu palautettua eli erehtyminen on kiistetty tai asia on lakaistu maton alle.
Johtuu kai heidän asenteistaan. Luultavasti he eivät anna itselleen ja muille oikeutta erehtyä, tehdä virheitä ja olla puutteellisia. Kaikki meistä erehtyvät paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.
Kaikkitietäjän mielestä valta kuuluu sille joka on pätevin. Pätevyyden mitaksi hän saattaa laittaa psykologiaan uskomisen. Muut hän yrittää leimata hulluiksi, hulttioiksi ja vammaisiksi. Leimaamisen perusteet raavitaan vaikka tyhjästä.
Kerran leimattu ihminen pitää saada pidettyä leimattuna konstilla millä hyvänsä. Jos käy niin että leima osoittuukin perusteettomaksi, seuraa mielenrauhan menetys, "onhan siinä nyt pakko jokin vika olla kun kaikkitietävä psykologi on siitä jotain sanonut". Mielenrauha palaa vasta kun leima on saatu palautettua eli erehtyminen on kiistetty tai asia on lakaistu maton alle.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Psykologiahan on melkoinen huuhaa-tiede. Jokainen suomalainen voisi saada jonkin diagnoosin (luulisin, että tämä psykologien lempilapsi eli persoonallisuushäiriö olisi kymmenine alavariantteineen tyypillisin). Sen hankkimiseen ei tarvita muuta kuin reipas astelu psykologin tai psykiatrin juttusille, ja jonkinlainen häiriö kourassa saakin sitten kävellä pois.
Ei ihme, että ihmisiä ahdistaa, kun tavanomainen luonnollinen variaatio on määritelty erilaisiksi häiriöiksi. Olisi kiva kuulla, vaikkapa ihan alan ammattilaisilta, mikä ja millainen on se puhdas ja terve persoonallisuus, psyyke tms., johon suhteessa jokin muu on määritelty sairaaksi tai poikkeukseksi? Mistä tiedetään, että juuri se on oikea, terve persoonallisuuden tyyppi, eikä joku toinen?
on sairas. Jos on liian surullinen, on sairas. Jos on tekee liikaa töitä, on sairas. Jos tekee liian vähän töitä, on sairas. Jos on liian ujo, on sairas. Jos on liian rohkea, on sairas. Jos juo liikaa kahvia, on sairas. Jos kärsii kofeiinin aiheuttamasta unettomuudesta, on sairas. Jos polttaa liikaa röökiä, on sairas. Jos kärsii röökin vieroitusoireista, on sairas. Jos on liian huono lukemaan, on sairas. Jos on liian huono kirjoittamaan, on sairas. Jos on liian huono laskemaan, on sairas.
Jos ei usko olevansa sairas, niin sekin sairaus.
Psykiatrien mukaan me kaikki olemme mielisairaita.
sitten voisi kysyä, mistä johtuu että monet sairaat eivät tunne olevansa sairaita, vaan luulevat tietävänsä itseään vaivaavista ongelmista enemmän kuin alaan erikoistuneet psykologit ja lääkärit.
JOs joku toteaisi voivansa leikata umpisuolentulehduksensa itse tai hoitavansa tulirokon rukoilemalla jumalaa, häntä pidettäisiin oikeutetusti järjettömänä. Mutta psykiatriassahan jokainen on itse paras asiantuntija...
vielä tänäkään päivänä pystynyt osoittamaan, että mielisairauksia olisi olemassa.
"JOs joku toteaisi voivansa leikata umpisuolentulehduksensa itse tai hoitavansa tulirokon rukoilemalla jumalaa, häntä pidettäisiin oikeutetusti järjettömänä. Mutta psykiatriassahan jokainen on itse paras asiantuntija..."
Jokainen tietää itse parhaiten millainen ihminen on. Diagnosointi pitäisi olla ihmisten oma tehtävä kun on ensin tarkkaan pohtinut omia piirteitään. Psykologit voivat silti edelleen olla niitä ihmisiä jotka keksivät diagnosointikriteerit, niin eivät jää tarpeettomiksi. Ja ainahan psykologeja voi konsultoida.
En suinkaan vähättele psykiatreja tai sano, etteikö heilläkin olisi paikkansa, mutta ero esittämääsi nähden on kuitenkin siinä, että ihminen hakeutuu hoidettavaksi esimerkiksi umpisuolentulehduksessa todellisen kivun tms. oireen vuoksi, joka haittaa elämää tai koetaan sille uhkana. Psykologit sen sijaan kokevat oikeudekseen diagnosoida myös ihmisiä, jotka eivät koe minkäänlaista ongelmaa, johon kaipaisivat apua. Ja jos ihminen ei koe olevansa sairas, asia on hoidettu lukemalla tämä osaksi sairauksien diagnostisia kriteerejä (esim. skitsofrenia).
Psykologit ja psykiatrit saattavat myös synnyttää "hoitamilleen" potilaille aiemmin olemassa olemattomia ongelmia. Otetaanpa esimerkiksi ujoudestaan hieman kärsivä ihminen, joka hakeutuu ujoutensa vuoksi psykologin juttusille ja kuuleekin omaavansa vaikkapa vaativan tai epävakaan persoonallisuuden (siis persoonallisuushäiriön). Henkilö masentuu entisestään ja kokee olevansa viallinen ja voimaton suhteessa ongelmiinsa.
Jo sinällään nuo erilaisille "persoonallisuushäiriöille" annetut nimityksetkin ovat arvottavia. Tuskin ilmaukset vaativa tai epävakaa mitään kovin positiivisia mielleyhtymiä kenessäkään herättävät. Aiemmin vain hieman ujoksi itsensä kokenut ihminen, joka olisi mahdollisesti kaivannut vain tukea ja vinkkejä, saakin kokea olevansa viallinen persoonallisuus, joka on pitkän psykoterapian sekä mahdollisesti vieläpä lääkityksen tarpeessa. No, ainakin palkka tilanteen toisella osapuolella juoksee..
Miksi yhtä ja samaa kierrätetään sairaalassa, pidetään sairaana ja hoidetaan keinoilla jotka ei ole täysin tieteellisesti osoitettu oikeiksi. Onhan täällä muitakin sairaita! Miksi yhden pitää olla täydellinen kun ei ole toinenkaan. Onko kysymys siitä, että yhdeltä otetaan ajokortti pois siksi, ettei toinen osaa ajaa?
Kaikessa lääketieteessä lääkärin pitää oireiden perusteella löytää sairaus. Minulla oli vatsa todella kipeä pari vuotta sitten ja silti minut pistettiin sairaalasta pihalle kun lääkäri ei löytänyt vikaa. Seuraavana päivänä menin takaisin ja minut otettiin sisään leikkausosastolle ja umppari leikattiin hetkeä ennen puhkeamista.
Samalla tavalla lääkärit arvuuttelee että mikä minua vaivaa psyykkisten oireitteni perusteella joten ei ole ihme että en niin kauheasti luota asiantuntijoihinkaan diagnostisoinnin suhteen. Varsinkin kun olen tässä oireillut jo viitisen vuotta jo ollut tässä arvioitavana ja muutamat väärät lääkekokeilut läpikäyneenä huomannut ettei lääkäreillä ole välillä hajuakaan että mitä tekevät. Eivätkä kuuntele mitä kerron. Se on todella mielenkiintoista aina jälkeenpäin lukea B-lausuntoja kun siellä todetaan minun sanomanani esim. milloin olen syönyt mitäkin ja milloin tapahtui mitäkin. Ja tiedot ovat päin seiniä. Ja niin ne asiat dokumentoituvat koko ajan väärin. Siis joka ikisessä B-lausunnossa on useampi kohta väärin. Olen joskus maininnut asiasta lääkäreille, mutta tietoja ei näköjään korjata. Ja sitten taas uudet lääkärit lukevat ja nojaavat tuohon väärään tietoon. Nyttenkin minun papereissani lukee mm. että minua on hoidettu jo nuoruusvuosina syömishäiriön vuoksi, mikä ei pidä lainkaan paikkansa.
Eli todellakin horjuu uskomus lääkäreihin.
Vain silloin kun itse tajuaa itsessään olevan jotain korjattavaa, voi psykologiasta saada apua. Psykiatrianen diagnosointi sen sijaan on pelkkää leimaamista, missä diagnoosin perustella ihmiset lokeroidaan toivottomiin ja mahdollisesti parantuviin. Persoonallisuushäiriöihin ei kannata panostaa, koska enemmistö persoonallisuushäiriöisistä ei näe itsessään juurikaan vikaa. Sen vuoksi kukaan ei saa terapiaa, kukaan ei pysty auttamaan itse itseään terapian avulla. Masentuneisiin panostetaan rutkasti psyykelääkkeillä, jotka muuttavat persoonallisuutta (mm. impulsiivikseksi ja itsetuhoiseksi). Sen jälkeen heidät voidaan leimata persoonallisuushäiriöisiksi, kun lääkkeiden sivuvaikutukset alkavat näkyä.
Ja niin edelleen.
Ainoa keino auttaa ketään -todella- on auttaa vain niitä jotka haluavat tulla autetuksi. Nyt apu evätään KAIKILTA niitä jotka on lokeroitu ns. huonon ennusteen dianoosiin rahapulaan vedoten. Terapiaan ei pääse, jos ei ole tuottava yksilö, ja diagnoosi on tarpeeksi "paha". Potilaan todellinen mielenterveys tai halu auttaa itse itseään ei vaikuta asiaan.
Mielenterveyden hoidossa kaikki on selitettävissä diagnoosilla. On kaksisuuntainen taikka skitsofreenikko. Mikäli olisimme kaupassa töissä ja ongelmaksi muodostautuisi rikkinäinen maitotölkki, niin haukkuisimmeko asiakkaan vai antaisimmeko ehjän maitotölkin?
Näin kun samassa viestiketjussa olemme, niin taidat sinäkin aika useasti netissä olla. Minua on kritisoitu mm. liiallisesta netin käytöstä ja kaikesta mitä sanon ja teen. Ovatko ne kaikki muut niin täydellisiä? Onneksemme tämänkin viestin voi pyytää poistmaan "poista asiaton viesti" napista.
ilman mielen sairauksien hoitoon erikoistuneita asiantuntijoita monilla ihmisillä olisi paha olla.
Mieli ei ole mikään kehosta (saati muusta kokemusmaailmasta) irrallaan leijaileva saareke. Pitäisi melkein puhua aivojen (ja hermoston) sairauksista. Miksei mieli voi olla kipeä niin kuin vatsa kun se altistuu jollekkin sopimattomalle mitä se ei voi käsitellä?
Mielen ongelmia ei saisi vähätellä. Se on yksi tämän maan ongelmista. Jos olet työtön tai masentunut tai muuten huonossa jamassa niin se on oman laiskuutesi syytä, rahat pois ja takaisin oravanpyörään, muuten Nokia jättää meidät!!
kielikuva.
Onko syy se, että pää on kipeä vai se, että siihen päähän on tullut niin paljon nyrkin iskuja, että pää on tullut kipeäksi. Hoitaisitko sinä särkevää päätä vai lyöjää?
Sitten kun puhumme sen pään korjaamisesta, niin itse tunnen erään vähemmän ammattimaisen ihmisen, joka toteuttaa mielenterveyslakia aikuisella ihmisillä kuin he olisivat alaikäisiä taikka holhouksen alaisia.
Käsitystäsi työttömyydestä, laiskuudesta ja Nokiasta en ymmärrä. Olen itse ollut Nokialla yksikössä, joka päätettiin lakkauttaa 6 kk minun eropakettini jälkeen. Tilanne oli se, että esimiehet ennusti lakkaustusta, sisäiseen siirtohakemukseni ei mennyt läpi ja tulevaisuuden suunnitelmat talolla näytti siltä ettei hyvältä näytä, eikä tekijöiltä haluttu kysyä mielipidettä. Jätin yhtiöön työkalupakin, jotta ei tarvitsisi olla kynnetön jos tarve työkalulle ilmaantuu. Käsitykseni mukaan työkalupakkiani on käytetty. Olen talosta lähdön jälkeen ostanut ainoastaan Nokian puhelimia, enkä ole joutunut käyttämään niitä ainuttakaan kertaa huollossa. Nokia on tehnyt omat päätöksensä ja pärjännyt. Onnea Nokialle!
Olen työtön ja tehnyt ennen ja jälkeen Nokian erinlaisia työtehtäviä. Käytännössä olen vapaa tekemään kaikkia niitä töitä joihinka laki antaa minulle oikeudet. Esim. sähkömieheksi en voi alkaa, koska siihen tarvitaan tutkinto. Sähkömiehiäkin on työttömänä ja jos hankin tutkinnon, niin työnantaja palkkaa kokeneemman.
Tunnen ja minut tuntee läjäpäin yrityksiä ja yhtiöitä. Lähestulkoon ainut talo, joka on tarjonnut minulle työtä, niin on tarjonnut soveltumatonta työtä laittomilla sopimusehdoilla. Yhtä vapaata työpaikkaa hakee n. 300 ihmistä. Nokia antoi eropaketin juuri-ikään kolmellesataa.
Olen siis työtön ja ollut sitä pitkään. Nykysääntöjen mukaan työttömyysraha loppuu tietyn ajanjakson jälkeen. Tämän jälkeen pennoset on joko vastikkeellisessa toiminnassa taikka sosiaalipummin asemassa kiinni. Olen työtön sosiaalipummi, joka hakee työtä omatoimisesti. Teenkö jotakin väärää? Minulla ei ole velvollisuutta olla sen enempää työnhakukonnossa kuin työkunnossakaan.
Käytännössä elämääni ei voi puuttua pakkokeinoin ennen kuin kurlaan kuravettä ojanpohjalla. Juuri-ikään kun kävin hoitamassa yhden työttömyysongelman pois ja palasin kotiini, niin satuin näkemään ambulanssin autokatoksen takana ja poliisin pyörimässä asuinalueeni lähettyvillä. En tiedä kuka oli loukkaanut, mutta minun työttömyysongelmaani sillä ei ollut vaikutusta.
Ps. Se Nokia on lähtenyt pyörimään sillä, että yhteiskunta on maksanut peruskoulun metallityöluokan opillaan kouluttamisesta tehtävään jossa pitää tietää kummasta päästä meisseliä pidetään kiinni.
Esittämäsi esimerkki on luonnollinen reaktio ulkoisiin olosuhteisiin. Totta kai ihminen masentuu ja saa masentua jäätyään työttömäksi. Suru, pettymykset ja ahdistus kuuluvat luonnolliseen elämään. Mutta onko ongelma tällöin mielessä? Onko se jokin "kasvain", jonka psykologi poistaa?
Nykyään ongelmana on se, että kun ihminen edellä mainitsemissasi tilanteissa etsii psykologista kuuntelijaa, hän saakin kuulla työttömyydestä seuranneen masennuksensa johtuvan jostain rajatilahäiriöstä tms. Vika onkin hänen "mielessään".
Psykologeja toki tarvitaan, mutta suurimmalle osalle jokin sielunhoitaja tai muu kuuntelija ajaisi saman asian.
Jotkut palstalaiset saattavat pitää minua tuomitsevana ja kovana. Minä ymmärrän kyllä että ihminen on köyhä. En vaadi keneltäkään mitään ihmetekoja, ihan normaali perustaso riittää.
Hyväksyntääni riittää että on kutakuinkin normaalilla järjellä varustettu ja suurin piirtein asiallinen. Normaali järki tarkoittaa sitä että ei heti ensi töikseen tuki työpaikan vessaa. En hyväksy myöskään jatkuvaa kitinää ja ruikutusta, isojen ihmisten (jotenkin vierastan sanaa aikuinen, se haiskataa niin sosiaalivirastolle) pitää jo osata itse tehdä asioitten eteen jotain tai torjua asia mielestään eikä koko ajan vaatia että muut tekisivät asiat hänen puolestaan.
Olen kokenut asian pikemminkin siten, että ulkopuolisilla on kokoajan jotakin kommentoitavaa normaaliksi katsomiini tilanteisiin.
Vaikkakin katson yhteiskunnan jotakuinkin tarkoituksella ajaneen minut umpikujaan jonkin työasian vuoksi, niin pidän jossakin määrin yhteiskuntaa myös korvaus / korjaus velvollisena. Ehkä he ovat sitä yrittäneetkin tehdä, mutta kuten totesit, tietyt asiat haiskahtaa niin sosiaaliviranomaiselta ettei ole halua lähteä leikkimään.
Palstan kritiikki kirjoittajia kohtaan juontaa juuriaan nähtävästi mielenterveystyöhön kohdistuneeseen krittiseen kirjoitteluun. Voihan presidentti pitää tiedoitustilaisuuden ja todeta, että jotkut asiat ovat epämediaseksikkäitä. Ei ole myöskään kovin seksikästä arvostella kansalaista kolmellatoista turhalla diagnoosilla.
Pitää osata tehdä jotakin asioille? Niinhän pitää ja osaamista löytyy, mutta osaaminen ei ole välttämättä samaa kuin sosiaaliviranomaisella. Kuten jossakin jo totesin, niin minä en voi jälkikäteen vaihtaa metallityötunteja, harrasteosaamista ja ajokorttia ylioppilas tutkintoon.
Minä joudun joka ainut viikko tai toisinaan joka päiväkin toteamaan, että tuossa tein virheen ja ajauduin hankaluuksiin, antakaa anteeksi. Eikö viranomainen voi joskus todeta, että tein virheen enkä ajatellut asioita aivan loppuun ja että voisiko löytyä jokin keino korjata murhe.
En välttämättä ole aina jokaisessa asiassa ensimmäinen sijoitukseltani, enkä sitä halua ollakkaan, mutta en välttämättä ole viimeinekään. Tämän johdosta siis edelleen ihmettelen, että miksi minulta odotetaan täydellisyyttä, koska täydellisiä ei ole muutkaan. Omasta mielestä minä olisin suorastaan tyhmä ellen jollakin keinoin osaisi viestittää, että jos vaikka olen kokenut vääryyttä, ettei tuntunut hyvältä ja että voin siksi huonosti. Ihmiset ovat erinlaisia.
Mikäli minulta odotetaan anteeksi pyyntöä ja antoa, niin odotan sitä myös muilta.