En tiedä mistä aloittaa..
No mä epäilen olevani raskaana tai oikeestaan kaikki oireet on mitä esikkoa odottaessakin oli.
Menkoista ei tietoakaan. En merkannut ylös viimesiä, mutta voin sanoa että niistä on aikaa. Ehkäisyä käytettiin (pillereitä), mutta silti tämä!
Pari viikkoa sitten tein testin, joka näytti negaa. Olin helpottunut, mutta samalla pettynyt. Vauvaa ei edes toiveilla kait, kun siinä se onkin että toisaalta haluan ja toisaalta en, mies taas on täydellisesti sitä mieltä, että ei. Tämä lapsi saa kuulemma riittää.
Esikko on kohta vuoden vanha. Alku oli rankkaa tai oikeestaan vieläkin on, ei voi sanoa että olisi helppo lapsi. Olen miettinyt uuden testin ostamista, mutta joku mussa sanoo silti ei. Mitä mä muka tekisin kun testi näyttäis plussaa? Mies ei halua ja mä ehkä haluan, ehkä en. Aborttia en haluaisi tehdä, mutta olenko valmis toiseen?
Parisuhdekaan ei ole kunnossa, ainaista riitelyä. Johtuiskohan siitä, että mies on työttömänä joten nähdään 24/7. Raha tilannekkaan ei ole parhaimmillaan. Kaikki menee mitä tulee. Kaiken lisäks sairastan epilepsiaa, jonka takia kohtauksia saa pelätä raskausaikana sekä sen jälkeen.
Olin ollut 3 vuotta kohtauksetta, raskausaika meni hyvin. Pojan synnyttyä kuitenkin sain taas rajuja kohtauksia, lääkkeidenvaikutus oli laskenut kehossa. Lääkärin mukaan kohtaukset saattoi johtua suurimmaksi osaksi raskaushormoonien laskusta sekä väsymyksestä. Tätä en haluaisi kokea uudestaan.
Esikkoa odottaessa oltiin sitä mieltä, että 3 lasta ois ihana saada. Enää ei vain olla sitä mieltä, ehkä?
Mun ajatukset siis on ihan sekasin. Mä vaan tuhrustan täällä itkua, en edes tiedä miksi. Tää stressaa mua, haluaisin tietää varmuuden raskaudesta, mutta uskollanko? Pakko se on..
Tiedän, että monet pariskunnat on toiveilleet lasta jo vuosia ja sekin tekee tästä vaikeeta: Miksi tämä osui minun kohdalla eikä heille jotka tahtovat lasta 100%.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sitten käyttää visusti vaikka tuplaehkäsyä jos pitää abortteja jo miettiä??
Siis testi oli negatiivinen ja olet käyttänyt pillereitä, joten mikä ongelma tässä on? On hyvin tavallista ettei tyhjennysvuotoa aina tule.
Ja jos nyt kaikesta huolimatta oisitkin raskaana niin etkö vastaa jos itse itsellesi: "Pari viikkoa sitten tein testin, joka näytti negaa. Olin helpottunut, mutta samalla pettynyt." Ja jos myöhemminkään mies ei halua enempää lapsia mutta sinä haluat, niin ei siinä auta muu kuin laittaa vaihtoon (oikeestaan sen voisi tehdä jo nyt jos ainaista riitelyä on).