olen ajatellut paljon viimepäivinä asioita ja nyt ne onkin aika hyvin selkiintyneet. Ajattelin, että ei enää koskaan yhteisiä kahvihetkiä, ei koskaan enää naurua sun kanssa ja vitsailua mitä sä tunnuit ymmärtävän puhumattakaan siitä, kun joskus tapahtui asioita samaan aikaan esim telepatiaa. Ei enää lojumista väsyneenä sylikkäin, mutta säkään et enää koskaan näe mun iloisia kasvoja ja hyvä niin ne kuuluvat jollekkin toiselle. Jollekkin joka saa ne taas hymyilemään ja saa musta niitä kauniita puolia esiin olemalla mulle ihminen, joka ei käännä selkäänsä ja johon voin tukeutua myrskyssä ja huolissani, jolla on aikaa kuunnella mua aina ja ei koskaan puukottaisi selkääni eikä haavottaisi niin kauheilla asioilla mitä sä teit. Mulla olisi monen meren verran ikävöintiä ja kyyneleitä ja noita "kauniita muistoja" enemmän, jos olisin saanut oikeasti inhimillistä kohtelua ja oikeutta.
Nyt nää yllämainitut "hyvät asiat" ovat oikeastaan pelkkää tyhjää ja sen tajuttuani on puhdistunut olo. Ei voi ikävöidä asioita mitä ei ollutkaan, sen tajuaminen on vaan joskus työlästä, mutta helpottavaa. Tajuta, että samanlaista ei voi enää sattua ja entistä enemmän luotan ja annan tilaa uudelle ja eheyttävälle rakkaudelle, koska nyt tiedä, että mua varten on jossain sellaista vielä, sen sijaan että olisin katkeroitunut, niin omaksi yllätyksekseni tajusin asian. Nyt olen saanut entistä vahvemmin tunteen mitä haluan ja mitä ansaitsen ja mikä parasta, niin tämän jälkeen osaan arvostaa sitä, kun se elämääni astuu.
-myrskystä aurinkoa päin-
Nyt nää yllämainitut "hyvät asiat" ovat oikeastaan pelkkää tyhjää ja sen tajuttuani on puhdistunut olo. Ei voi ikävöidä asioita mitä ei ollutkaan, sen tajuaminen on vaan joskus työlästä, mutta helpottavaa. Tajuta, että samanlaista ei voi enää sattua ja entistä enemmän luotan ja annan tilaa uudelle ja eheyttävälle rakkaudelle, koska nyt tiedä, että mua varten on jossain sellaista vielä, sen sijaan että olisin katkeroitunut, niin omaksi yllätyksekseni tajusin asian. Nyt olen saanut entistä vahvemmin tunteen mitä haluan ja mitä ansaitsen ja mikä parasta, niin tämän jälkeen osaan arvostaa sitä, kun se elämääni astuu.
-myrskystä aurinkoa päin-
Vastaukset 9
Vanhimmat
ON todellakin kevyt olo, tulin sietokykyni äärirajoille.
Ei sitä jaksa,ellei saa vastakaikua.
Olin valmis, menemään läpi, vaikka, harmaan kiven.
Mutta, aivan..aivan liian raskasta, haastavaa.. tukea, ymmärtää, kannustaa, tsempata.
Olin aika poikki, työtkin jo kärsi, puhumattakaan, omasta hyvinvoinnistani.
Aloin oireilemaan itsekin, fyysisesti, sekä psyykkisesti.
Muutos tapahtui, huomatessani, ettei tästä suhteesta tule mitään.
Ei omasta mustasukkaisuudestani, eikä vastapuolen kyvyttömyydestä, parisuhteeseen.
Olen kovan koulun käynyt aiemmin, elämän poluilla.Nyt totean..tämä riitti mulle.
tulee väsyminen.
Sitä vain ei itse heti huomaa, vaan jatkaa samaan tyyliin
päivästä toiseen ,kumpikin
Varsinkin jos toinen vaatii sitä huomiota koko ajan
sitä molemmat "sairastuu". rakkaus on kuitenkin se voima jolla jaksaa
eteenpäin....
Tuskin olet mun tuntemani hlö, mutta onnea vaan, että pääsit yli huonosta suhteesta. Elämästä pitää nauttia, sen tajusin minäkin ja olen vielä liian nuori, vaikka en lähelläkään teini-ikää olekkaan, niin kaipaan, tarvitsen ja varmasti ansaitsenkin paljon parempaa, kun mitä sain.
Olen jo hyvällä mallilla ja menossa kirjaimellisesti kohti uusia seikkailuja. Odottelen ton ukkoskuuron leppymistä ja sitten ihmisten sekaan;)Ja ukkoskuuroa tarkoitan ihan kirjaimellisesti:)
mun mielestä noi, että toinen ei aina huomioi jne. Selkään puukottaminen on kuitenkin se, joka tappaa viimein kaiken. Sitä ei voi mielestäni puollustella mitenkään, että vedätetään vuosia ja kielletään asia, sitten se selviää kuitenkin ja kaikki on ollut turhaa. Eli tajuaa kaiken olleen pelkkää valhetta ja kuplaa.
Mutta mä väitän näin oppineena, että se auttaa kummasti. Jos oma tilanteeni olisi ollut se että noita ei olisi ollut surisin varmaan kuin hullu, mutta noiden tajuaminen helpottaa. Ei pysty suremaan sellasta minkä tajuaa olleen pelkkää pluffia, tai jos erehtyykin hekeksi jonkun muiston noustessa pintaan ikävöimään, niin se loppuu pumerangin lailla kun muistaa kaiken sen.
Tämä tarina oli vasta alkumetreillään.
Rakastuminen vain sumensi, kyvyn ajatella realistisesti, mahdollisuuksia.
En kuunnellut, vastapuolen sanoja, nyt ne muistan..että tämä ei ole oikein minua kohtaan.Nyt senkin ymmärrän.
Onneksi tämä ns. herääminen tapahtui tässä vaiheessa.
mitä teetkin....
Kiitos:)
Samoin sinulle.Kunnioitan ihmisiä, jotka jaksavat vuosikymmenestä toiseen, elää kumppaninsa kanssa, yhdessä.
:) jaksaa
rakkaus on ollut se tekijä
tulevaisuudesta ei tiedä kukaan
vähän välillä tuntuu siipi osuvan maahan ja ihan kuin se ei nousisi,mut....
Niin se on. Jotain saman tyylistä olen minäkin kokenut. Tosin siitä on jo aikaa mut kuitenkin. Ei ollut vaikea lähteä sellaisesta suhteesta. Tai siis kyllähän se sattui vaikka jättäjä olinkin. Mut en jäänyt häntä suremaan koska tiesin tehneeni oikean päätöksen. Ja jos tuli ajatus ikävästä (alkuun heti eron jälkeen) niin ei tarvinnut kuin muistella niitä sitä mennyttä suhdetta kokonaisuudessaan. Siihen loppui ikäväkin. Lopulta sitä ei tullut enää ollenkaan. Ja paremmin olen pärjännyt itsekseni kuin ikänä siinä suhteessa. En ollut tosiaankaan onnellinen. Eikä minun hauvelinikaan.