Nyt kun on saatu Suomen samoilijat samalle kentälle, nostan esiin asian joka on askaruttanut jo tovin.
Kaupungin avokätinen (siis meidän veronmaksajien) tuki? Pelkästään Naville kolmen viime vuoden aikana puhdasta rahaa 70.000 €?? Ei siinä, on toki hienoa että Mikkeliin saadaan valtakunnallisia juttuja, mutta esim. St.Michelin ravit juostaan täällä joka vuosi ja kävijöitä se samainen 30.000 kpl:tta. Ravit eivät saa kaupungilta mitään avustusta, no, joku sanoo että kun kyseessä yritys, ei yhdistys, niin tukea ei makseta. Totta, mutta vain osin.
MP saa ry-toiminnallaan Urskin käyttöönsä lähes yksinoikeudella, myy vielä kaikki kentänlaitamainokset ja millä hinnalla. Useampi kymppitonni ylimääräistä ja Urskin ylläpidon maksavat me, veronmaksajat, sitten pitää maksaa noista kälyisistä ottelutapahtumista vielä päälle?
Kamppareiden omaisuutta tuntuu olevan Hänski. Huippuna se, että Kampparien ei tarvitse maksaa jäämaksuista mitään, ei Hänskissä eikä jäähallilla? Kaupungin ainut SM-sarjan joukkue kun on.
Jukurit on ehkä kaiken huippu tässä meidän sallimassa velijärjestelmässä. Aiemmin ry-pohjalla toiminut seura saanut yksinoikeudella käyttöönsä yli 100.000 euron tilat. Jukurit hoitaneet taloutensa ylläpidon, tai, tappioidensa minimoimiseksi jäähallin markkinoinnin. Vuodesta toiseen yli 100.000 euroa? Ja jäämaksuja toissa ja tältä kaudelta edelleen rästissä (maksusuunnitelmassa). Nythän Jukurit teki linjakkaan muutoksen ja muutuivat taloudellista hyötyä tavoittelevaksi yritykseksi, hyvä. Mutta kuinkas tässä käykään, nyt puuhataan yli 500.000 €:lla aitioita, Jukureille, kaupungin omistamaan halliin? Kuinka tämä on mahdollista, ainakaan yhteenkään valtuustojen pöytäkirjaan ei em. hanketta ole kirjattu. Taitaa olla jopa joku laki, joka pakottaa kuntia kilpailuttamaan avoimesti em. kaltaiset hankinnat?
Ja viimeiseksi Savcor-Balet? Mikkelin talouselämän lippulaiva, yli 80 miljoonan euron liikevaihto. Saa vuosittain n. 50.000 € rahallisen tuen balettitapahtumaan? En tiedä, mutta hieman hullulta tuntuu lukea noita avustuspäätöksiä. Kuitenkin osa yrityispohjaisista hakemuksista on perusteltu juuri sillä, että kaupungin tehtävä ei ole tukea yritystoimintaa, mikä lainkin mukaan on juuri näin. Erikseen on sitten esim. lainatakaukset, joita mm. Portti on kaupungilta hakenut.
Noh, hyvä veljet! Ei tarvitse paljon ihmetellä kuinka tämäkin kaupunki makaa, ei sinällään poikkea muista kaupungeista, riittää että on saanut valtuustoon, työryhmiin ja hallituksiin oikeat ihmiset. Tästähän saa lukea lähes joka päivä valtakunnan uutisista mm. nämä Kehittyvät maakunnat jne.
Ja kyllä, koska pikassen sylettää ettei itse ole kelkkaan päässyt niin puran tuntojani tätä kautta, perkele!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.