mitäpä jos

Jos työt menee alta on aikaa käydä lenkillä ja harrastella, vaikka kalastella. Tyhmää tossa vaiheessa alkaa viinaksia kiskomaan. Sama jos eukko lähtee niin miks pitäis vetää itsesääliputki?

Liikaa Kaurismäkeä ja suomalaista iskelmää on antanut tollaset toimintamallit että kun tulee ongelmia pitää käydä alkossa. Paskat sanon minä.

Itsesääli pois.

Alkoholistiksi tullaan vain juomalla ihan itse liikaa ja tarpeeksi kauan, minkä seurauksena kehittyy lopulta päihderiippuvuus. Geenit ja elämänhistoria voivat joidenkin kohdalla kyllä edesauttaa alkoholisoitumista, mutta sitä ei pääse koskaan tapahtumaan jos ei juo tyhmästi riittävän kauan.

Alkoholisimin "ulkoistaminen", syiden hakeminen ensisijaisesti itsensä ulkopuolelta on tyypillistä oman vastuun pakenemista. Monesti ei pystytä tai edes haluta nähdä, että elämäntilanne onkin perseellään juuri juomisen takia, joko suoraan tai välillisesti. Ja jos vaikeudet kuten työttömyys, työ, velat, rakkauselämä, ihmissuhteet ylipäätään jne. ovat ongelmana ilman alkoholiakin, ne eivät ainakaan korjaannu juomalla, kuten ei mikään muukaan asia.

Syy-seuraussuhteet, "Muna vai kana?" -ilmiö kiteytyy juomisessakin siten, että juoppo itse näkee mielellään juuri kaikenlaiset ulkoiset ongelmat juomisensa syinä. Hän on tosin sanoen syytön tilanteeseensa. Samalla häntä lähellä olevat ihmiset näkevät yleensä vuosien ajan, miten juominen nimenomaan aiheuttaa hänelle ongelmia, mutta viesti ei mene juopolle perille niin kauan kuin hän juo. Kokemusta on, nimittäin siitä juoppona olemisesta.

Alkoholismin takana on aina jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia jollain tasolla, ja sen vuoksi elämänhallinta ei ole kunnossa. Vaikka ihminen ongelmatilanteessa tajuaa, että juominen ei auta mitään, juo kuitenkin saadakseen hetken helpotuksen, mutta ongelmat vain syvenevät.
Myöhemmin ympäristö näkee hänen elämässään ainoana ongelmanaiheuttajana juomisen, vaikka alunperin syyt olivat muualla.
Nykyiset kovat työelämän vaatimukset ja ikäänkuin työntekijän arvottomuus sekä kaikkialle tunkeva epävarmuus tulevasta ovat omiaan lisäämään stressiä ja paineita. Ja osaltaan saava monet juomaan.
Vielä riskialttiimpi tilanne on sellaisilla, joilla voi olla suuret lainat päällä, ja yhtäkkiä aivan kuin turhana on heitetty töistä pois, eikä töitä löydy.
Vasta ostettu asunto tai talo lähtee alta, on lapsia, isot velat jäävät päälle - ei ole mielestäni mikään ihme, jos sellaisessa umpikujassa ihminen alkaa juomaan.

jeppe voi valita ollako juomatta vai juoda.

jos valitsee vaihtoehdon "juoda" niin sen jälkeen alkaa selittelyt miksi juoda.
niistä selityksistä muodostuisi maailman paksuin kirja.
juoppo kun ei koskaan omasta mielestään ole vastuussa omasta juomisestaan vaan aina löytyy joku syy. toinen toistaan parempia mutta aina ne ovat tekosyitä.

"tuossa tilanteessa minäkin joisin" tai "ei ihme, että juo" ovat juuri sitä mitä juova juoppo haluaa kuulla: joku antaa oikein luvan kanssa syyn juoda lisää.

juopolle on löytynyt ymmärtäjä ja pahimmassa tapauksessa paapoja.

juuri noita asioita juoppo kaipaa jatkaakseen juomista.

Nykyinen elämänjärjestys on joskus tosi raskasta. Stressiin minä mm. join, mutta nyt on pakko yrittää jotain muuta. Vaatii suurta rohkeutta karata oravanpyörästä, alkoholi voi olla pakotie, tosin menee ojasta allikkoon.

Kokeilen Aa-askelia, ne kehittävät henkisyyttä kohtaamaan kovaa arkea.

Viikko takana.

bv

että nuo ovat kyllä hyviä tekosyitä juomisen aloittamiseen, mutta itse juomisen syyt ovat jossakin muualla. Minä olen ns. vahva ihminen ja esimerkiksi silloin, kun minulla oli elämäni ensimmäinen tosikoettelemus (meni puoliso, työ, asunto) ja oli todella skarppaamisen paikka niin minähän skarppasin. Ostin asunnon, menin entisiin töihini takaisin, suoritin opintoni loppuun - enkä juonut. Minä nyt en siis ainakaan istu kaavaasi. Vai olenko minä se poikkeus, joka vahvistaa säännön? Juomiseni tuli kuvioihin myöhemmin sillä tavalla, että siitä tuli tapa. Ja siitä yhdestä rentouttavasta oluesta töiden jälkeen kehkeytyi yksinäinen juoppo, joka sitten joi jo koskenkorvaa joka päivä. Olin äärettömän kyllästynyt ja ajoittain jopa itsetuhoinen. Elämä on monta kertaa ottanut minut "luokille", mutta olen perusrakenteeltani niin jääräpäinen, että en suostu antamaan periksi. Suruun tai elämän hallitsemattomuuteen juominen ei jotenkin vain sovi minun pirtaani. Olen aina ollut hyvin tietoinen, että itse minä elämäni rakennan ja omalla vastuullani. Mutta silti minä ajauduin juomaan - olen alkoholisti.

Alkoholismista puhuessa puhutaan lähes aina vain itse taudista, ei sen syistä.

Normaalisti ihminen kylläkin juo siksi, että on kiva olla kännissä. Vaan jossain vaiheessa voi ottaa vitutukseen tai muuten murheeseen. Auttaahan se viina hetkellisesti
Ihan kuin mikä tahansa lääke. Ja siitä jos tulee kierre niin puliutuu. Aika harva puliutuu siten, että on kiva puliutua. Koska kukaan lienee nähnyt onnellisen pulin?

Luettelemissasi asioissa on suurimmat syyt liikaan juopotteluun. Tekopyhää potaskaa ja hurskastelua syyttää itse ainetta. Ei aineessa mitään vikaa ole. Eikä sen juomisessakaan. On aivan varma asia, jos ihminen ei juo murheeseen tms, ei ihminen puliukkoudu. Vaan sehän olisi kerettiläistä myöntää tosiasia.

Alkoholin haitoista puhutaan valtavasti. Tottahan ne ovat. Mutta viina pyörittää isoja rahoja, paarit, ravintolat, panimot, tavalliset ruokakaupat, kuljetusliikkeet pullo tehtaat jne. Veroja suoraa ja välillisesti kertyy käsittämättömiä summia. Ja niillä rahoilla pyöritetään monia yhteiskunnan palveluita. Hyvä juoppo on erinomainen tulonlähde valtiolle. vaan kerettiläinen totuushan tuokin on.

Jostain syystä juoppous näyttää muuten keskittyvän kouluttamattomaan ja tyhmenpään kansanosaan. Somaa rahvaalle.

yön yli ja katsot kriittisesti tekstiäsi ?