Kohta en jaksa enää. Stressaan työasioita kokoajan vapaa-ajalla. Kamala pelko onko jäänyt jotain tekemättä ja saan sanomiset kun palaan taas töihin. Töissä kun muutenkin vaikeata olla. En osaa rentoutua yhtään, ajatukset vain työssä ja pelko jos jotain jäi tekemättä, tuntuu etten uskalla mennä kohta töihin.
Ikinä ei ole tällaista oloa ollut, johtunee työyhteisöstä?
Toinen asia on se, että olen liian kiltti työssä muille, vaikka sisällä saattaa kiehua, millä saisin rohkeutta?
Ikinä ei ole tällaista oloa ollut, johtunee työyhteisöstä?
Toinen asia on se, että olen liian kiltti työssä muille, vaikka sisällä saattaa kiehua, millä saisin rohkeutta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin juuri kirjan Älä huoli, kirjoittanut Robert L Leahy ja tuntuu että se sai minut tajuamaan omaa ylihuolehtivaisuuttani, huolestumistani ja sai huolestuttavia asioita päässäni asettumaan oikeisiin mittasuhteisiin.
myös katsonneet aikoinaan että Suomalaiset ovat niin kummallista väkea,ettei ole viisasta mennä heidän joukkoonsa valloitusretkille?