"Kisojen järjestäminen Lahdessa ensi vuonna ei Keskisen mukaan ole varmaa.
- Muutkin suomalaiskaupungit ovat lähestyneet järjestelyorganisaatiota ajatuksena saada kisat itselleen. Ensi viikolla tehdään tarkat laskelmat siitä, mitä näiden kisojen järjestämisestä viivan alle jäi, mikä tietysti antaa päätöksille ja ratkaisuille pohjaa."
Ei mikään yllätys sinänsä vaikka kisat menisivätkin muualle. Täällähän ei anneta mahdollisuus kuin hiihdolle ja mäkihypylle. Olisi kyllä aika etsiä muutakin kun ilmasto lämpenee siihen malliin. Toivottavasti menee sitten Helsinkiin niin junalla pääsisi sinne nopeasti.
Kisoista voisi tehdä paremmatkin kun unohdettaisiin se sotku siinä kun venekisat loppuu ja rokkitapahtuma alkaa. Onko niinden pakko yleensä olla samana päivänä. Miten olisi pienempi rock tapahtuma ilmaiskonsertilla venekisojen päätteeksi?
Vip henkilöt voisi myös häätää siitä paikasta jonka vie Viking Linen teltta. Siihen katsomo jonne pääsee kaikki. Nyt ainoat katsomorakennelmat tavallisille ihmisille oli Jalkarannan puolella satamaa. Sinne ei taas päässyt enää jos oli tullut sisään Sibeliustalon puolelta tai piti ostaa uusi lippu. Näin ainakin järkkäri sanoi kun sinne pyrin. Ruokateltat metsän viereen katsomon taakse. Näin tulisi kiusaus mässätä samalla kun katsoo kisoja. Tulisi lisää tuottoa myyjille ja kansakin tykkäisi enemmän.
Ravintolalaivatkin voisi siirtää samalle laiturille kaikki ja siirtää ne toiset laivat lähemmäksi sibeliustaloa. Nyt ravintolalaivoista ei näkynyt kisoja juurikaan kuin siitä siipirataslaivasta. Ei ihme jos myyjät on käärmeissään kun parhaat myyntipaikat oli kaukana kisoja seuraavista ihmisistä.
Toivottavasti kisat vielä nähdään täällä ja niistä tehdään enemmän tavallisten ihmisten kisat. Nyt olisi pitänyt olla Vip kortti jos olisi halunnut kisoista nauttia 100 prosenttisesti.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Etenkään lama-aikana ei ole syytä suosia rahakkaita luonnon elinehtoja mitätöiviä lajeja. Tervemenoa muualle.
muut kaupungit ja maat varmasti olisivat mielissään moisesta tapahtumasta, mutta Lahti suojelee mieluummin lokkeja! Itse pitäisin kisat Lahdessa... ONNEKSI KONTIO MUUTTI HOLLOLAAN!
Lahdella on vähemmän.
Kupunkilaiset eivät kannata yhtään innokkaammin venekisoja muuallakaan. Rahamiesten ääni kuuluu ja painaa, ei kaupunkilaisilta kysytä mielipiteitä Lahdessa tai muualla.
Taisi pariin kertaan kisat olla Tampereella. Ympäristösyistä luopuivat - veikkaan.
Joutaa mennä.. Muutenkaan täällä Lahdessa ei osata juhlia.
ja turha urheilulaji.Saastutta kauniin Vesijärven.Ei ikinä enää tänne.Kansanliike pystyyn.Voisko mitään turhempaa enää keksiä?
paljonkin turhempaa, kuten esim. tämän villihauki-mafian... siinä sitä vasta turha älynväläys onkin! Mutta kukapa muukaan älypää sitä menee tuollisia keksimään, kuin aina yhtä idiootti Otso!
Kumpi on tärkeämpi VIP vieras vai tavallinen katsoja. Edellisen vuoden virheet tehtiin ja seuraavana vuonna on taas vähemmän tavallisia katsojia. jos halutaan kierre katkaista on seuraavana vuonna toimittava. Se miten katsoja viihtyi tänä vuonna vaikuttaa siihen tuleeko hän paikalle vuoden päästä.
Tässä pientä kuvaa surkealla kameralla mutta tavallisen katsojan näkökulmasta.
http://www.youtube.com/watch?v=htsaX5BI5PY
kiva tulla työkeikalle Lahteen F1-kisaviikonloppuna, yllätyin ihan kun ihmiset tuntuivat olevan todella mukavia! ihan eri meininki kuin täällä Satakunnassa.. taidankin muuttaa Lahteen.. :)