Olen ollut 10 vuotta ilman maitotuotteita kunhan vähän olen käyttänyt laktoositonta juustoa.
Pari vuotta sitten aloin urheilemaan ja ajettelin että maito on terveellistä niin aloin nauttimaan pari lasillista maitoa päivässä ja syömään jugurtteja. Siitä lähtien minulla on ollut kurkkukipua.
Lääkärin uskoo kurkkukivun johtuvan närästyksestä. Syön kylläkin tosi terveellisesti eikä minua ennen ole närästänyt.
Aamuisin on nuhaa jne.. Kurkkukipu siis ilmenee aina etenkin maitotuotteiden syömisen jälkeen. Ja kurkkukipua on minulla siis kahdenlaista. Toinen pistelevä ns. kupliva kurkkukipu joka johtuu ilmeisesti hapoista joskus siis esim. väkevän appelsiinimehun jälkeen.
Maitotuotteiden jälkeen taas kurkkukipu on tosi voimakas kipu ja kurkku tuntuu tukkoiselta. Yleensä pahin 2h maidon syömisen jälkeen ja jatkuu muutaman tunnin lievempänä. Mutta kurkkuoireet saattaa alkaa jo silloin kun mäyssytän suussani suklaata.
Olen kokeillut laktoosittomia tuotteita, mutta ainakin tänä aamuna maha meni täysin sekaisin. Minulla siis myös suolisto-oireita, mahakipua, ja ei varsinaisesti ripulia mutta pitää käydä isommalla asialla kymmenenkin kertaa päivässä. Nyt aamuisen kahden laktoosittoman jugurtin jälkeen käynyt viiden minuutin välein vessassa. Soijatuotteita pystyn syömään tai niistä ei ainakaan tule yhtä pahoja oireita.
Aikaisemmin siis lopetin 16v. ikäisenä maitotuotteiden syönnin koska mielestäni sain näppyjä tai finnejä niistä ja jaloissani oli voimakasta ihottumaa. Ihottumaan ei nyt ole ollut paitsi kutinaa jaloissa joskus ja tekee mieli raapia sekä kaulalla, mutta mitään jälkiä niistä ei näy jälkeenpäin. Hetkellisesti siis voi nousta pari näppyä mutta laskevat nopeasti.
Jotenki ihan outoja oireita. Lääkäri sanoi ettei maitotuotteilla voi olla mitään tekemistä kurkkukivun kanssa tai jos kyseessä olisi närästys niin sen kanssa.
maitotuotteet
nainen 25v.
3
790
Vastaukset
- se ongelma
Eiköhän se ongelma löydy sieltä korviesi välistä! Lakkaa kyttäämästä sitä kehoasi ja ala sen sijaan elämään!
- ..........
Ei se jatkuva kurkkukipu mikään leikin asia ole. Kun välillä ei pysty puhumaan jne.. En toivo kenellekään samalaisia oireita.
- lue tuo ketju linkkei
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791492
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431091No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951070Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14690
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30681Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .18610