Säkylän romahduttajat

Tänään 15.6 klo 16.30 alkaen kaikki seuraamaan Säkylän kunnanvirastolle, ketkä säkyläläisvaltuutetut ovat aikaansaaneet toimillaan ennen niin varakkaan ja hyvinvoivan Säkylän kunnan talouden selvitystilaan.

Nimittäin ennen historiallista kuntaliitospäätöstä esityslistalla on taloussuunnitelman laadinta vuodelle 2010.
Mikäli esityksiä talouden tehostamiseksi tulee, seuratkaa tarkkaan ketkä ne ehdotukset "torppaavat"
Ne ovat ne samaiset valtuutetut, jotka muutamaan kohtaa myöhemmin äänestävät Säkylän kunnan lopettamisen puolesta ja siirtävät vastuunsa uuden Euran valtuustolle myöhemmille vuosille. He itse eivät siellä enää vaikuta.
He kun jäävät pois sieltä joko vapaaehtoisesti tai vähemmän vapaaehtoisesti! Vastuu tekee joskus kipeää ja seurauksia on raskas kantaa.
15300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

on seurata kunnanvaltuuston kokousta tänään. Positiivista on sekin, että kuntalaiset
aktivoituisivat seuraamaan, millä keinoilla pro-liike heitä yrittää viedä. Toivoa sopii,
että hyvän käytöksen omaa niin yleisö kuin liikkeen johtotroikkaan kuuluvat valtuutetut.
Ennusteet siitä, ketkä nykyisistä valtuutetuista ovat uuden Euran hallinnossa, ovat
ennenaikaisia. Tuskin kaikki nykyiset valtuutetut pääsevat edes ehdokkaiksi tai
jos sattumalta jostain ryhmästä tulevat valituiksi, mikä ryhmä luottaa yhteistyössä
näihin Säkylä-tai Köyliö-proliikkeen edustajin. Ei Eurassakaan tyhmiä olla.
Kun yhteistyö toisten ryhmien kanssa ei onnistu, niin valtaakaan ei ole.

Taloussuunnitelma vuodelle 2010 on mielenkiintoinen asia. Pro-valtuutetut ovat suuren ääneen puhuneet säästöistä, työntekijöiden irtisanomisista jne. Nyt on mukava kuula, ketkä niitä ylimääräisiä ovat. Toki pro-liikkeellä on kustannusten karsintalista valmiina.
Mitä tulee vastuunkantoon, sen on vuosikymmenien aikana kyllä valtuutetut mallikkaasti hoitaneet. Nyt tämä kokoomuksen pro-ryhmä näyttää sitten mallinsa.

Äänestä
  • Kannattaa myös tulla seuraamaan sitä, millaisen vaihtoehtoesityksen pro-valtuutetut antavat valtioneuvostolle toimitettavaksi hallinto- ja palvelujen järjestämissuunnitelmalle.

    Tähän asti pro -liike on antanut ymmärtää, että itsenäisyys on joku vaihtoehto. Se ei ole! Siinä tapauksessa palvelut tuottaa joku toinen kunta (isäntäkunta-malli) tai laajempi kuntayhtymä. Kummassakaan vaihtoehdossa meillä ei ole enää omaa valtaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista päättämisen suhteen.

    Tällä harhalla pro -liike on vedättänyt kuntalaisia. Jos he olisivat rehellisesti kertoneet, että heidän vaihtoehdossaan sote -palvelut siirtyvät Loimaalle (isäntäkunta -malli) tai Harjavaltaan (Keski-Satakunnan kuntayhtymä), niin kuntalaiset olisivat tosissaab voineet harkita valinnan mahdollisuuksiaan.

    Toivottavasti joku valtuutetuista tänään pyytää pro-liikettä tuomaan julki vaihtoehtoisen suunnitelmansa valtioneuvostolle! Muuten pro -liike kusettaa kuntalaisia oikein kuonnolla...

    Äänestä

  • PRO PALVELUT kirjoitti:

    Kannattaa myös tulla seuraamaan sitä, millaisen vaihtoehtoesityksen pro-valtuutetut antavat valtioneuvostolle toimitettavaksi hallinto- ja palvelujen järjestämissuunnitelmalle.

    kumpi kuntamalli on kyseessä Köyliön ja Säkylän nykyisessä yhteistyössä?

    Sote-yhteistyö Euran kanssa on se varmin tapa aloittaa yhteistyö Keskisatakunnan kanssa. Huittinen ei sitä ole. Miksi lietsotte valheellista tietoa täällä? Onko tarkoitus sekoittaa kuntaliitoskiimassa puurot ja vellit?
    Hävetkää kuntaliitoskiimaiset luuserit!
    Tosin yksinkertaisilla ihmisillä on aina vain yksi vaihtoehto.

    Vuonna 201jotain viimeinenkin tänään kuntaliitoksen puolesta äänestänyt tunnustaa sen tosiasian, ettei kuntaliitosta olisi pitänyt tehdä!

    Näin se vaan menee.

    koko liitosasiasta mitään.
    Siitä seuraa PALJON muutakin, kuin sote-palvelut,
    jotka Säkylässä ja Köyliössa ovat nyt hyvin.
    Ja suurin osa seuraamuksista huonontavat Köyliön ja
    Säkylän veronmaksajien elämää.
    Siitä kärsivät, ja pahasti, lapset, opiskelijat ja nuoriso,
    lapsiperheet, sairaat ja vanhukset.
    Samoin kirkkomme ja sen palvelut viedään omalta
    paikkakunnaltamme, liitoksenne myötä.
    Mieti nyt vähän, ennen kuin, taas kerran, moitit
    asioita pidemmälle ajattelevia.

    Äänestä

  • Sorry vaan kirjoitti:

    Huittisten kaupunginhallistus päättää tänään Keski-Satakuntaan menostaan.Eli kukakohan sitä valhetta levittää?Luetaan aamulla lehdestä...

    Äänestä

  • taida ymmärtää kirjoitti:

    Kuulostaa jonkun lahkon maailmanlopun ennustukselta!

    Äänestä

  • Pron kyky kirjoitti:

    ymmärtämättömänä näytät vielä
    olevan ilman luetunymmärtämistaitoakin.
    Ei maha mittää, mutta sääliksi käy sinua poloista.

    Äänestä

  • taida ymmärtää kirjoitti:

    koko liitosasiasta mitään.
    Siitä seuraa PALJON muutakin, kuin sote-palvelut,
    jotka Säkylässä ja Köyliössa ovat nyt hyvin.
    Ja suurin osa seuraamuksista huonontavat Köyliön ja
    Säkylän veronmaksajien elämää.
    Siitä kärsivät, ja pahasti, lapset, opiskelijat ja nuoriso,
    lapsiperheet, sairaat ja vanhukset.
    Samoin kirkkomme ja sen palvelut viedään omalta
    paikkakunnaltamme, liitoksenne myötä.
    Mieti nyt vähän, ennen kuin, taas kerran, moitit
    asioita pidemmälle ajattelevia.

    Järkevintä olisi ollut liittää Säkylä ja Köyliö yhdeksi uudeksi kunnaksi ja tehdä SOTE sopimus ja nostaa Säkylän ja Köyliön veroäyriä ensi vuoden alusta lukien
    1 prosenttiyksiköllä.

    Nyt syntyy tilanne, että tuleva Eura ei nosta veroäyriään vaikka Euran pitäisi välittömästi nostaa veroäyriään myös 1:llä prosenttiyksiköllä.

    Eura tulee velkaantumaan huimaa vauhtia.

    Jotta Euran velkaantuminen saadaan hillittyä niin Euran pitää nostaa veroäyriään ainakin 3:lla prosentilla seuraavien 5 vuoden aikana.

    Äänestä

  • satelee kirjoitti:

    Tätä Säkylä esitti pari vuotta sitten,mutta Köyliölle kelpasi vain suuremoi kuntaliitos.Repele siitä...

    Äänestä

  • Pron kyky kirjoitti:

    Huittisten kaupunginhallistus päättää tänään Keski-Satakuntaan menostaan.Eli kukakohan sitä valhetta levittää?Luetaan aamulla lehdestä...

    Eli kukakohan sitä valhetta levittää?Luetaan aamulla lehdestä...

    En tiedä lehdistä, mutta YLEn Satakunnan radion mukaan:

    "Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Huittisten kaupunki jatkaa neuvotteluja Loimaan kaupungin kanssa tavoitteena muodostaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain mukainen yhteistoiminta-alue, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä vuoden alusta alkaen.

    Päätös on äänestyksen tulos äänin 7-2.. Kaupunginjohtajan ehdotusta jatkaa neuvotteluja Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän kanssa kannattivat Aimo Lepistö ja Ashton Peasley. Vastaehdotuksena oli Asko Ritakallion Henna Stenforsin kannattamana tekemä ehdotus, että Huittisten kaupunki jatkaa neuvotteluja Loimaan kaupungin kanssa. Vastaehdotusta äänestyksessä kannattivat Maarit Säilä, Reijo Lintunen, Marja-Riitta Partanen, Asko Ritakallio, Mika Stenfors, Henna Stenfors ja Satu Törmä. "

    Äänestä

  • taida ymmärtää kirjoitti:

    koko liitosasiasta mitään.
    Siitä seuraa PALJON muutakin, kuin sote-palvelut,
    jotka Säkylässä ja Köyliössa ovat nyt hyvin.
    Ja suurin osa seuraamuksista huonontavat Köyliön ja
    Säkylän veronmaksajien elämää.
    Siitä kärsivät, ja pahasti, lapset, opiskelijat ja nuoriso,
    lapsiperheet, sairaat ja vanhukset.
    Samoin kirkkomme ja sen palvelut viedään omalta
    paikkakunnaltamme, liitoksenne myötä.
    Mieti nyt vähän, ennen kuin, taas kerran, moitit
    asioita pidemmälle ajattelevia.

    kanssasi kaikista asiosita.
    Säkylä on tasan tarkkaan nii hyvä kuin säkyläläiset itse haluavat. Maailma muuttuu
    ja meidän on elettävä aina ajassa. Luettelet ihmisryhmiä jotka tulevat mielestäsi kärsimään.
    Kysynkin millä tavalla. Lakisääteiset palvelut on kunnan järjestettävä kaikille oli sen
    kunnan nimi sitten Eura tai Säkylä. Yhdentymispäätös tehtiin juuri siksi, että nämä palvelut ovat lähipalveluina saatavina. Kuka toisin väittää puhuu humpuukia.

    Kirkko ja seurakunta on oma organisaationsa. Toivoa sopii, että seurakunnan
    neuvottelijoilla on tietoa ja taitoa tehdä hyviä päätöksiä. Itsekkyyteen ei Raamattukaan
    kehoita, siellä puhutaan isarista ja veljistä. Hyvä käytös etenkin luottamushenkilöilla
    on onnistumisen ehdoton edellytys.
    Paljonko sunnuntaisin yleensä osalistuu jumalanpalvelukseen? Parikymentä sanankuulijaako?

    Äänestä

  • Olen toista mieltä kirjoitti:

    kun "eliitti-papat" kerran niin sanoo.
    Hehän eivät ajattelekkaan kuntalaisia, eivät edes
    välitä kuulla veronmaksajien mielipiteitä.
    Tuntuu tuo oma hyvinvointi olevan
    tärkeintä, hinnalla millä hyvänsä.
    Odotellaan nyt sitten melenkiinnolla, mitä
    kaikkea "hyvää" tuo Eura-paratiisinne
    meille tuokaan.

    Äänestä

  • tunnut uskovan kirjoitti:

    Säkylän valtuustossako on 19 eliitti-pappaa ?
    Puolesta äänesti 19 valtuutettua.

    Pientä rajaa näillekin väitteille.

    Äänestä

  • Eli kukakohan sitä valhe kirjoitti:

    Eli kukakohan sitä valhetta levittää?Luetaan aamulla lehdestä...

    En tiedä lehdistä, mutta YLEn Satakunnan radion mukaan:

    "Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Huittisten kaupunki jatkaa neuvotteluja Loimaan kaupungin kanssa tavoitteena muodostaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain mukainen yhteistoiminta-alue, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä vuoden alusta alkaen.

    Päätös on äänestyksen tulos äänin 7-2.. Kaupunginjohtajan ehdotusta jatkaa neuvotteluja Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän kanssa kannattivat Aimo Lepistö ja Ashton Peasley. Vastaehdotuksena oli Asko Ritakallion Henna Stenforsin kannattamana tekemä ehdotus, että Huittisten kaupunki jatkaa neuvotteluja Loimaan kaupungin kanssa. Vastaehdotusta äänestyksessä kannattivat Maarit Säilä, Reijo Lintunen, Marja-Riitta Partanen, Asko Ritakallio, Mika Stenfors, Henna Stenfors ja Satu Törmä. "

    Olisit lainannut myös sen kummeksunnan,että hallitus päätyi perusturvalautakunnan esityksen vastaiselle kannalle.Syy lienee vampulalaisten osuus hallituksessa.Valtuustossa kääntynee taas toisinpäin.

    Tämä on syy,miksi Keski-Satakunta vaati Huittisten päätöstä ennen neuvotteluja.Kukaan ei halua neuvotteluihin Huittisten kanssa,kun siellä on toinen päättävä porukka toista mieltä ja toinen toista mieltä ja niiden päätöksiin ei voi luottaa ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pro Säkylä kirjoitti:

Tänään 15.6 klo 16.30 alkaen kaikki seuraamaan Säkylän kunnanvirastolle, ketkä säkyläläisvaltuutetut ovat aikaansaaneet toimillaan ennen niin varakkaan ja hyvinvoivan Säkylän kunnan talouden selvitystilaan.

Nimittäin ennen historiallista kuntaliitospäätöstä esityslistalla on taloussuunnitelman laadinta vuodelle 2010.
Mikäli esityksiä talouden tehostamiseksi tulee, seuratkaa tarkkaan ketkä ne ehdotukset "torppaavat"
Ne ovat ne samaiset valtuutetut, jotka muutamaan kohtaa myöhemmin äänestävät Säkylän kunnan lopettamisen puolesta ja siirtävät vastuunsa uuden Euran valtuustolle myöhemmille vuosille. He itse eivät siellä enää vaikuta.
He kun jäävät pois sieltä joko vapaaehtoisesti tai vähemmän vapaaehtoisesti! Vastuu tekee joskus kipeää ja seurauksia on raskas kantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu