Pikku prinssi

¤¤¤¤

Siitä on niin monia vuosia aikaa kun olen kyseisen kirjan selannut että joudun nyt turvautumaan kaukaisiin muistikuviin... Sanoisin kyllä samalla tavalla kuin Sharyn, että ka, kaunokirjallisuuttahan se...

Kaikille kirjoille ei ole olemassa sellaista "virallista tyylilajia" että ne voitaisiin sijoittaa yhden otsakkeen alle ja sitten muut määritelmät olisivat ehdottomasti vääriä tai edes vähemmän oikeita. Muistelen tässä yhtä muistaakseni ranskalaista keittokirjaa mitä hiljattain lueskelin ja kyseinen teos on luokiteltu milloin filosofia-, milloin gastronomia- ja milloin yksinkertaisesti kaunokirjallisuus-nimikkeen alle, ja jokainen määritelmä on yhtä oikea. Pahus kun pääsi kirjan nimi unohtumaan.

Paras määritelmä Pikku prinssille lienee lastenkirja. Mutta tyylinsä vuoksi sitä voidaan sanoa myös "saduksi aikuisille". Sisältäväthän monet sadut aikuisten maailmaan viittaavia allegorisia elementtejä, symboliikkaa ja vertauskuvia, joilla tulkitaan tai jopa ironisoidaan tiettyjä ilmiöitä. Esimerkkinä Keisarin uudet vaatteet. Siinä mielessä "lastenkirja" on aivan riittävä määritelmä. Lastenkirja ei koskaan ole pelkkä lastenkirja - vertauskuvien tulkinta on lukijasta itsestä kiinni, mitä haluaa nähdä ja löytää. Totalitaristisissa valtioissa missä yhteiskuntakritiikki on ollut kiellettyä satuja on käytetty mm. vallanpitäjiin kohdistuvan ivan välineinä - tietysti täytyy olla tarkkana, ettei vertauskuvat ja vihjaukset ole liian selkeitä. Muuten kutsuu Siperia.

Mutta jos vielä mietitään tyylilajia, ehkä Pikku prinssiä voisi sitten sanoa allegoriaksi? En kuitenkaan sano niin. Mieluummin sanon että "kirja sisältää vertauskuvallisia elementtejä". Orwellin Eläinten vallankumousta voidaan sanoa allegoriaksi.

Tietyssä mielessä Pikku prinssi on fantasia aikuisille. Mutta fantasiakaan ei ole hyvä määritelmä.

Pikku prinssi on siis kaunokirjallisuutta ja kuuluu lastenkirjoihin. Lisäksi voimme määritellä sitä elämänfilosofiseksi pohdiskeluksi tai lempeäksi satiiriksi; jonkun hyllykössä kirja saattaa olla filosofian tai elämäntaidon hyllyssä, toisella satukirjojen joukossa.

"Kaunokirjallisuuden" ja "lastenkirjan" jälkeen muut määritelmät ovat enemmän tai vähemmän tulkintoja ja makuasioita, joten vedonlyöntinne lienee ratkaisematon? Puristakaa kättä ja nauttikaa kesästä.

Lopuksi vähän vakavaa, lauantain ratoksi:

>>>

Tuhkimon lasikenkä on kääntäjän moka

Hilpeillä käännöksillä on pitkä historiansa. Kaksikymmenluvulla eivät auton osien suomenkieliset nimitykset olleet mitenkään vakiintuneet. Toiminnallisen sankarisalapoliisin huippumakean urheiluauton varustukseen kuuluu esimerkiksi ”mahonkinen työkalupöytä”. Tästä tulee lähinnä mieleen jonkinlainen höyläpenkki, mutta instrument boardia ei tietenkään ole ihan pakko kääntää kojelaudaksi.

Joskus 60-luvulla ilmestyi Leslie Thomasin romaani Neitsytsoturit, kohtalainen satiiri Singaporen brittiläisistä miehittäjistä. Päähenkilö joutuu selkkaukseen kiinalaisen pesulanpitäjän kanssa ja siitä syystä esimiehensä puhutteluun. Tämä ilmoittaa, että päähenkilöparka joutuu maksamaan pesulanpitäjälle huomattavan korvauksen ja heittää lopuksi:

”Teitä ehkä kiinnostaa, että tuon vanhan kiinalaisen pesulanpitäjän nimi on Fuk Yew.”

Jotain kertoo viattomasta 60-luvusta se, että tämä saa kääntäjän melko lailla ymmälleen. Hän tajuaa, että tässä piilee nyt joku vitsi, muttei oivalla sitä. Kääntäjä siis pelaa varman päälle; hän lisää tekstiin asteriskin (Fuk Yew*) ja sivun reunaan alaviitteen: *Suomeksi suunnilleen ”pölyinen marjakuusi”.

Käännöskummallisuudet eivät alunperin ole välttämättä kirjallisia. Tunnetussa sadussa on Tuhkimon lasikengällä keskeinen merkitys. Ketään ei näytä häiritsevän lasin äärimmäinen epäsopivuus jalkinemateriaaliksi tai se, että jos jalka sopii joustamattomasta lasista tehtyyn kenkään ”täydellisesti”, se ei taatusti putoa pois (on aina helpompi tunkea nyrkkinsä oluttuoppiin kuin saada se ulos sieltä). Satujen tyylilaji ei tietenkään ole realismi, ja niissä on ihmeenomaisia elementtejä, mutta eräitä pilasatuja lukuun ottamatta niissä ei juuri tapaa suoranaisia järjettömyyksiä.

Alkujaan Tuhkimossa ei puhuttu lasikengistä mitään. Joku on jossain vaiheessa kertonut sadun ranskaksi jollekulle, jonka ranskantaito on ollut puutteellinen, ja vuosisatoja kestänyt väärinkäsitys on päässyt syntymään. Ranskan kielessä on kaksi ääntämyksellisesti toisiaan lähellä olevaa sanaa, le verre (lasi) ja le vair (talviturkkinen orava). Tällä Ranskan oloissa eksoottisella turkiksella vuoratut tanssikengät sopivat jo vallan mainiosti Tuhkimon loihdittuun gaala-asuun.

Kirjakauppaliitto listaa lasten ja nuorten kirjoihin. Kuitenkin mulle jotenkin yhtä merkityksellinen Lokki Joonatan on listattu kaunokirjallisuudeksi.

http://www.kirjakauppaliitto.fi/?doc=227

Itse en lukenut Pikku prinssiä lapsena, vaan liki aikuisena ekan kerran ja myöhemmin sitten ihan oikeasti aikuisena, joten en tiedä, miten lapset sen kokee. Mulle se on kuitenkin kirja aikuisille, jotka uhkaavat tohelluksessaan unohtaa lapsille vielä merkitykselliset tärkeät asiat. Mutta ehkä se on niin, että eri aikoina irtoaa eri asioita.