Miten mies tuntee ja osoittaa rakkauden?
En puhu nyt rakastumisesta vaan esim. pidemmän taipaleen rakkaudesta ja sen osoituksista.
Sanotteko vaimoillenne/naisillenne että rakastatte näitä, näytättekö?
Tiedän, että mieheni varmasti rakastaa minua, rakastaa koska niin kuuluu tehdä koska olen hänen lapsensa äiti. Omien sanojensa mukaan näin.
Voiko rakkautta "tuntea" pelkästään velvollisuudesta?
Meillä suhteessa paha ongelma, en saa häneen yhteyttä, en puhumalla enkä teoilla. Tuntuu, että hän ei tule minua vastaan.
Surullinen mies. Rakastaa vaimoaan koska se kuuluu hänen tehtäväänsä mutta voiko sydäntä huijata?
Masentuneen oloinen ollut jo likemmäs vuoden koko mies. Ei juurikaan puhu eikä pussaa, humalassakin aika ahdistuneen oloinen.
Sanotaan, että pisteeseen ajauduimme kun "rakastumisvaihe" meni ohi ja arki astui taloon.
Itse tykkään ja rakastan sitä kuin no.. Voi, hyvin paljon.
Mutta jos kosketan ja koitan päästä lähelle, ei ole koskaan oikea aika eikä hyvä olla.
Kosketusta en häneltä enää tahdo kerjätä, näen että hän haluaa tulla ja koskettaa ja rakastaa mutta ei vain voi antaa "itseään kokonaan"
Ehkä minä en sitten vain ole hänelle se oikea?
Miten saan mieheen yhteyden, apua hän taitaa tarvita?
En puhu nyt rakastumisesta vaan esim. pidemmän taipaleen rakkaudesta ja sen osoituksista.
Sanotteko vaimoillenne/naisillenne että rakastatte näitä, näytättekö?
Tiedän, että mieheni varmasti rakastaa minua, rakastaa koska niin kuuluu tehdä koska olen hänen lapsensa äiti. Omien sanojensa mukaan näin.
Voiko rakkautta "tuntea" pelkästään velvollisuudesta?
Meillä suhteessa paha ongelma, en saa häneen yhteyttä, en puhumalla enkä teoilla. Tuntuu, että hän ei tule minua vastaan.
Surullinen mies. Rakastaa vaimoaan koska se kuuluu hänen tehtäväänsä mutta voiko sydäntä huijata?
Masentuneen oloinen ollut jo likemmäs vuoden koko mies. Ei juurikaan puhu eikä pussaa, humalassakin aika ahdistuneen oloinen.
Sanotaan, että pisteeseen ajauduimme kun "rakastumisvaihe" meni ohi ja arki astui taloon.
Itse tykkään ja rakastan sitä kuin no.. Voi, hyvin paljon.
Mutta jos kosketan ja koitan päästä lähelle, ei ole koskaan oikea aika eikä hyvä olla.
Kosketusta en häneltä enää tahdo kerjätä, näen että hän haluaa tulla ja koskettaa ja rakastaa mutta ei vain voi antaa "itseään kokonaan"
Ehkä minä en sitten vain ole hänelle se oikea?
Miten saan mieheen yhteyden, apua hän taitaa tarvita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
..valitettavan paljon suhteelta, jossa itse olin/olen..
Toinen on mulle se Oikea, mutta mä en ole samaa hälle. Pskamaisista paskin tilanne.. :(
Oletko sä jutellut sille miehelles tästä?
Onko toi lapsenne kuinka nuori? Pääsisittekö esim. perheneuvolaan juttelemaan ammatti-ihmiselle? Tai jos mies ei tähän lähde, voisitko ajatella yksilöterapiaa?
Hurjasti tsemppaushalituksia teille!
Olen koittanut puhua mutta yritykseen jää. Mies lähtee pakoon; ei oikea aika. Näin on jatkunut jo useamman vuoden, ihminen on minulta ihan kateissa. Seksielämää meillä on silloin tällöin mutta miten voisin olla rennosti hänen kanssaan kun en tiedä edes pitääkö hän minusta, kun en enää edes uskalla aloittaa näitä keskusteluja "meistä". Mies myönsi kerran, että hänellä on ongelma mutta minä en pysty ymmärtämään ongelmaa koska hän ei puhu. Juovuksissa sanoi hiljattain ystävälleen, että rakastaa kyllä koska olen hänen lapsensa äiti. Jotenkin vain tuntuu, ettei mies ole varma mitä haluaa.
Pelottaa vain, en halua roikkua ihmisessä joka ei minua välttämättä halua.
Perheneuvola se viimeinen ratkaisu, mutta itsekin sen kannalla. Kova halu yrittää vielä. Kaksi kertaa olen heittänyt pyyhkeen kehään miehen kanssa.
Onko teidän miehenne olleet "itsensä kanssa lukossa" ns.?
Lastaan rakastaa ja osoittaa tälle hellyyttä pahoina päivinäänkin mutta silloin minä vasta olenkin ilmaa, hyvä että edes sanan sanoo. Tuntuu vain, että itse olen täynnä tunteita että kohta kuohuu yli. Vai kuihtuuko ne pois?
tarinani oli tuollainen, kun olin naimisissa miehen kanssa, jota en rakastanut enää. Erosimme, uskon tämän olleen molemmille oikea ratkaisu.
Teidän tilanteestanne en mene sanomaan; kauanko olette olleet yhdessä, minkä ikäisiä olette (onko jotain villitystä, kriisiä ilmassa)? Minkä ikäinen lapsi (johtuuko raskauden jälkeisistä ajoista)?
Kyllä tuo perheterapia kuulostaa käyvältä, etenkin kun hänelläkin sinne halua on. Se kertoo jo paljon ja silloin siitä voi hyötyäkin olla.
Mitäköhän tollaset miehet tykkäis, jos niille kirjottas kirjeen? Tai tulostasit tän ketjun luettavaks tms. Silloin ei ainakaan vois valittaa ajasta tai paikasta.. ;)
Perheneuvola on viimeinen ratkaisu - miks ihmeessä?
Jos pyyhkeitä on jo heitelty kehään, niin eikö tuota nyt kannattaisi edes kokeilla?
sai tarpeekseen eilen ja laitoinkin miehen puhumaan asioista. no minä puhuin suutanu puhtaaksi, nätisti, ilman että mitenkään saataisiin riitaa/mykkäkoulua aikaiseksi, mies kuunteli ja kun viimein vaikenin ja oltiin hiljaa niin ihme tapahtui, mieskin puhui.
Ei kuitenkaan niinkuin ruuneperi mutta puhuipa kuitenkin.
Aika hirveää tekstiä sain kuulla loppujen lopuksi, ristiriitaista sepustusta ja hyvin hämmentävää. Lähti koko maailma pyörimään uudella tavalla ja väärään suuntaan, siltä ainakin tuntuu. Todella pahalta.
Mies hakee sääliä, ei näe toimissaan mitään vikaa, kaikki syy kaikkeen tapahtuneeseen pahaan on minun eikä häntä voi pitää vastuullisena mistään pahasta koska hän ei MUISTA mitä meidän elämämme on ollut ja mistä aikaisemmat pyyhkeiden heitot johtuivat, ei muista mitään... mukamas. Ei tiedä mitä haluaa minulta, ei halua mitään itseltään, tahtoo elää vain kuin joku hiton ameeba, ilman tunteita tai muuta mikä saattaisi tuntua pahalta. Kaikki on hänelle samantekevää, mukamas. (Ja jostain kumman syystä, mikäli hiemankaan miestä tunnen, tuntuu pahasti, että kyse on jostain sairaasta manipulointi- leikistä tai ainakin itsestä tuntuu siltä, että mies kusettaa minua... Vai onko liian vilkas mielikuvitus.. Voiko muka tapahtumat pyyhkiytyä mielestä? Ja kuitenkaan mies ei näe toimissaan ja elämän asenteissaan mitään väärää, parisuhteen kannalta, ei ymmärrä ja ymmärtää mutta ei osaa toimia, kun suhde on romuttumassa)
En minä jaksa, en osaa selittää, tässä ei ole järkeä.
Valitettavasti.. :(
Toi pisti erityisesti silmään: "laitoinkin miehen puhumaan asioista". Tosta ei vaan yleensä seuraa mitään hyvää, kun toinen painostetaan johonkin. :( Jos sä voisit olla aivan varma, ettei sun miehes muutu miksikään, mitä SÄ tekisit?
Pystyisitkö oikeesti lähtemään taakses katsomatta pois? Järkkäisitkö omaan elämääsi jotain muuta? Vai hyväksyisitkö nykyisen asioiden tilan. Koska nää on mun nähdäkseni ne vaihtoehdot. Vain ja ainoastaan sinä voit päättää OMASTA toiminnastasi, etkä painostaa toista muuttumaan.
Kun sä olet realistisesti harkiten tehnyt päätökses, sä voit toki ilmoittaa miehelles, miten juttu SUN kohdallas menee. Antaa miehen valita taas sen oman toimintamallinsa. Mutta huolimatta siitä, mitä mies tekee ja tekeekö mitään, sun on pysyttävä päätöksessäs. Koska toista mahdollisuutta ei ehkä enää tule.
Tässä vaaditaan sitä erittäin voimia vaativaa tekoa, että ns. ottaa vastuun omasta elämästään. Se on äärimmäisen vaikeaa, vaikka yleensä toisin annetaankin ymmärtää. :( Se on sitä, ettet voi syyttää, etkä sysätä odotuksia kenenkään muun niskaan - jos ne silti omassakaan niskassa niin häävejä on.. :(
mies tässä maailmassa, joka on juuri tuollainen:) ei kyl yhteisiä lapsia ollut...onneksi!