Siskoni meni naimisiin lestadiolaisen miehen kanssa ja nyt hänkin taitaa olla. Siskoni on vasta 23 kohta ja kolmas on jo tulossa huhhuh.. muutenkin on jo rankkaa kahden kanssa!! Olen ollut heidän lasten lastenhoitajana satunnaisesti. Olen ollut heidän mukanaan myös monta kertaa seuroissa ja kerran suviseuroissa, jossa huomasin erovaisuuksia enemmän joita en ollut ennen tiennyt. Minulle tuli ehkä hieman ahdistunut olo siellä kun esim muilla ei ollut korvakoruja ja tuntui kuin kaikki katsoivat vähän erikoisesti. Olen ollut myös iltakylissä jossa on ollut mukavaa kun tunnen joitakin. Nykyään tunnistan aina lestadiolaiset meidän koulussa, mutta ei siinä mitään pahaa ole. Sääntöjä siis: ei lävistyksiä, ei tatuointeja, ei värjättyjä hiuksia, ei meikkiä, ei alkoholia, ei ehkäisyä siksi paljon lapsia yleensä, ei abortteja, ei tanssimista, ei tv:tä, ei elokavateattereita, ei kilpaurheilua, vain avioliitossa hankitaan lapsia, ei erota.. muuta ei tule nyt mieleen, mutta miksi tupakointi sallittua? Olen keskustellut siskoni kanssa näistä ja hän sanoo että nämä eivät ole sääntöjä vaan että ensin tulee usko ja... mutta mistä lapset sitten oppii ettei näitä saa tehdä jos nämä kerta eivät ole sääntöjä ? t: 15 tyttö
Sääntöjä
itseenolelestadiolainen
23505
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kysyisin sinulta vaan et onko sinulla mitään ajatusta Jeesuksen Armotyöstä,tuntuuko se sinusta turhalta?Entä hyväksytkö itse esim.abortin joka on murha?Haluaisin ensin tietää löudätkö kokouksista mitään hyvää itsellesi?Tuleeko mistään esim.huono ja syyttävä omatunto itsessäsi?Ihan rakkauden hengessä kyselen,mitä sinulle itsellesi kuuluu?Olisi kiva kuulla aatoksiasi,lämmölläpeppiina
Ihanko rakkauden hengessä kyselet, josko epäuskoiselle olisi tullut huono ja syyttävä olotila syntilistapuuhista? Aika raaka tuo vl-rakkaudenhenki.
En ole väittänytkään että hyväksyisin abortin siis en hyväksy sitä! Mutta entäs sitten jos lestadiolainen raiskataan saako hän silloin tehdä abortin vai joutuuko hän kasvattamaan lapsen? Ihan rippikoulun olen käynyt ja olen siskoni nuorimman kummikin. Ei minulla ole mitään syytä huonoon omaantuntoon. Lestadiolaiset ovat mielestäni läheisempiä ihmisiä perheitten kanssa ja tuntuu että muutenkin se on tärkeä heille. Minulle kuuluu ihan hyvää, olen ollut kesätöissä siskollani mutta tällä hetkellä olen sairaslomalla yhden leikkauksen vuoksi. Olen kysynyt joskus joltain uskovaiselta miksi te tervehditte jumalan terve ja lähtiessä jumalan rauhaa, muttei kukaan ole koskaan osannut selittää sitä mulle, osaatko sä? t: 15v tyttö
Haluan vain tietää millaiseen siskoni on oikein liittynyt. Tiedän että monilla on ennakkoluuloja lestadiolaisuuteen kuten minulla niin oli myös siskollani. Mutta kun olen nyt enemmän nähnyt niin ihan tavallisia ihmisiä. Ihmettelen vain sitä miten moni äiti jaksaa niin monen lapsen kanssa? t: 15 tyttö
rakkauden hengessä.Miten mä itse yhtä syntinen varmasti kuin sinäkin voisin jotenkin ylimielisesti kirjoittaa?Olen essuihin kuuluva ev.lut. seurakuntalainen.Halusin vaan tietää miten sä jakselet,en varmasti ollut ylimielinen,siihen ei mun luonteellani pystyisi eikä olisi aihettakaan.Olen pahoillani kun sait väärän käsityksen.En myöskään sanonut sua epäuskovaksi kuten joku tuolla väittää.Vastasin vaan omilla sanoillasi eilessu.Se ei tarkoittanut kuin sun nimimerkkiäsi.vointia ja hyvää toivottaa sinulle peppiina
joka kirjoitti raskaus on murha lämmöllä t: 15 tyttö vai luulitko?
Sanon mollaajalle , että Bobitza /peppiina , on kristitty tyttö
nainen , ja on varmasti oikea henkinen , tunnen hänet henk
koht jo n.40 vuoden ajan, Hän on jeesuksen opetus lapsi
siinä kuin me muutkin , olen keskustellut hänen kanssa
monen monituista kertaa . takaan hänet , hän ei nytkään tarkoittanut
mitään pahaa , Vaan sanoi rakkaudella. KIITOS JEESUS.
avaudut epätietoisuudestasi väärällä palstalla. Klikkaapa "vanhoillislestadiolaisuus", ja kas: puhutte samoista asioista. ;-)
mutta ihan samat säännöt ja vielä pahemmatkin on esikoisilla. Eikä tyttö 15 edes luetellu kuin murto-osan säännöistä. Bobitza vai mikä lie peppiina hyökkäs heti armotyöllä ja muilla "hienoilla" sanoilla. Eihän tyttö kyselly kuin säännöistä vaan, niin heti pitää olla viisastelemassa. Esikoisia leimaa asioiden kiertely, toisten syyttely ja suora kontaktin välttäminen silloin kun vastassa on eri mieltä oleva(lestisten mielestä maailmassa oleva). Tuokin maailmassa olevaksi kutsuminenhan on vain itsensä ylistämistä, kun mä en oo maailmassa ja sä oot! Itsensä ylistäminen on esikoisilla (ja vamaan muillakin lest) peräti sisäänrakennettua, koska sitä opetetaan huomaamatta jo lapsena. Muuten, muistaakseni itsensä ylentävät alennetaan! Eihän tätä kukaan (tai ainakaan monikaan) myönnä, olishan se kamalaa katsoa tosiasioita silmiin ja todeta että koko oma elämä on ollut pelkkää valhetta. Senkun vaan jatkatte samaan malliin, en mä teitä pysty mihinkään horjuttamaan, te ootte niin viisaita omasta mielestänne.
Tiedän että nämä kuuluu vanhoillislestadiolaisuuteen mutta mitä eroa niillä on ? t: 15 tyttö
vuokseni.Ensinnäkään minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta olla ylimielinen.Tunnen ja tiedän itse olevani vähintään yhtä syntinen kuin muutkin.Mulla on paljon ongelmia ollut itseni kanssa,sekö minusta tekisi ylimielisen?Halusin vastata nuorelle tytölle kun kukaan ei noteerannut siihen mitenkään?Elikkä halusin avata keskustelun.Halusin myös tietää mitä mieltä tyttö on jotta voisin sen perusteella alkaa kirjoitteleen hänen kanssaan.Todella rakkaudella yritin keskustelun avata,olen pahoillani,aina ei voi onnistua.Ymmärrystä ja lämpöä sydämeesi,olkoon se vastaanottavainen tai ei.Minä en voi sitä päättää.Se jääköön Jeesuksen käsiin ym.peppi
Tai ei sekään mennyt ok . Tämä palstakäsittää kaikki loput
lestaadiolaiset , koska omatpaltat on VL:llä ja oma palsta
ja Rauhansana /pikkuesikoiset omansa ,
No eroa on paljonkin , Me Es/Lestat olemme elvän kristillisyyden
seurakunta , meidän on helppo päästa teitätämme Jerusalemin
yläsaliin jossa JEESUS KRISTUS PERUSTI SEURAKUNTANSA .
Mutta muiden jatkumo ei ole yhtä helppo , VL. n . kin on
liityttävä vielä meihin jotta heidän yhteys säilyy .
sitten meillä ei ole pidetty hoitokokouksia, eikä muutakaan
luonnotonta uskon oikaisua , "tekikö Jeesus niin " ym.
En myöskään ole saanut selväksi , mitä Jumalan terve itseasiassa tarkoittaa,
Mutta sitä on käytetty kun tulemme vastaan ensikerran sinäpäivänä .
Enkeli Raaffael joka tuli tervehtimään Tobiasta , muutama tuhat vuosi sitten ,
" Jumala antakoon sinulle ilon "
Jumalan Rauhaa , on helpompi ja ymmärrettäv ämpi , koska silloin ollaan pois lähdössä , ja saatetaan jääville rauhaa "Jumalan rauhaa".
es lest ylistää itseään (mä pääsen taivaaseen, muut ei). Elävä kristillisyys, heh heh et tiedä ittekkään mitä tarkottaa, oot vaan kuullu joltain huijariukolta (saarnaajalta) ton sanan ja sit viisastelet. Samaa paskaa tuutin täydeltä! Kyllä täytyy sanoa että es lest on helposti huijattava.
En takuulla mene noin halpaan , usosie minä en laita kivilöi
sun polkus sivuihin , enkä huihinkaan mietteisiisi.
hyvä hyvä. laita vaan koristekiviä lapinukkojen polkujen viereen. Niitä kunnioita loppuelämäs, ne on ihmisiä, muista se kumminkin! Jeesusta jos seuraisit niin es lestit jättäsit ja alkaisit olemaan rehellinen ihminen. En vihaa sua millaanlailla, tahdon sun parasta. Löydä Jeesus, älä lapinukkoja.
Kuinka minä vielä voisin paremmaksi tulla , en ole -96 jälkeen heitä ihannoinut
tarkoitan lp,van. silloin olin kiirunassa sain sen matkan lahjaksi , kun olin ollut laden rukkarin talkoissa pari vuotta ,
Esimmäiseksi kiirunassa meidät rupusakit , se oli noin puoli autollista vietiin
El kap vastaanotto hotelliin , sinne joutui myös Bussikuskimme , PK.
sitten oli jonkinmoinen järjestätyminen ruksalla ja saatiin jotain palaa
sen jälkeen kokoonnuimme kirkkoon , DB. piti sen päiväsen puheen ...
mm. TÄHÄN KIRKKOON SAA TULLA 1000 HENKILÖÄ , EI 1003 . pitkien
sääntöjen jälkeen pääsi kokous alkamaan .
Kun illalla käppäilimme hotelliin , siellä oli yksi hesalainen lämmittänyt
saunan kunnolla , ja se helpotti kuin kalevalassa ainakin .
Löyly paikka Auterinen ,
Auterettoman tekemä ,
Hiki vanhanVäinämöisen ,
Herran hengestä hyvästä
Tule tänne tarvitahan
Apuvasi huuvetahan
Tekemähän terveyttä
Rauhaa rakentamahan .
ja ilta oli paremman puolisesti korjattu
Silti en koskaan mene kiirunaan enkä jellivaaraan
minä olen sitä mieltä , että kaikki on hyvin kun he ei seilaa täällä
eikä me sillä , Uskotko sen ?
Kaikki jotka huutaa puheissaan saarnoissaan ova niitä jotka eivät
tunnusta aidosti JEESUSTA KRISTUSTA . Omavanhurskaus on myös lähellä
eli teko oppi joka lähtee siitä että kun teet työtä niin joku maksaa sinulle palkkion uskon työstä ?
millaisen palkkion Aabraham sai ?
einakaan työstä , hänen USKOnsa katottiin hänelle vanhurskaudeksi
eli siksi JUMLANTYÖKSI jolla hän sai Lahjavanhurskauden , ja se on
sitä vanhurskautta johon meidän tulee purkiä. aamen.
miks rukoukseeni ei vastata. Oon rukoillu niinku raamatussa lukee ja tietysti niiden kaikkien sääntöjen mukaan. Ihmettelen miksi rukoukseni ei TOIMI.
Mutta älä hermostu ihmettelevaan , Jumalan aikajärjestys on toisen lainen
kun meillä ihmisillä , sitten sellainen pieni seikka , joka tapahtui vähän ennen
kuin Jeesus nousi taivaaseen , siitä lukee Matt. 28: 18 . ja sanat oli seuraavat .
Minulle on annettu kaikki valta , niin taivaassa kuin maassakin . Ja toisessa paikassa sanotaan että kun hän nousi taivaaseen , Hänestä tuli täysi
Jumala .
Olen rukoillut Jeesusta Jumalan nimeen ja rukous vastaukset ovat kyllä tulleet .
Vaan kysyn nyt yhtä kaikki . Kaikilta olemmeko unhottaneet muut , jotka
taistelevat yleensäkin Jeesuksen nimen kunnioituksesta ja hengensä
kaupalle . Maita on monia siellä rääkkäyksessä , on monia jotka kantavat
kritityn NIMEÄ ja ei pelkkää nimeä, vaan heille on se elämä tärkeää .
Ja ainoa mitä he on pyytäneet on KRISTITTYJEN ESIRUKOUSKSIA ,
HEILLÄ ON ENKELIT APUNA .
JATKAN kun saan tietoa lisää.
Ettei meillä ole samat säännöt kuin vanhoillisilla, meillähän on vielä "pitempi syntilista kuin vanhoillisilla..joka on ihmis-oppia.
Lapsia ei tarvitse laittaa alulle joka ehtoon hupinainnissa, mutta jo alulle saatettua lasta/sikiötä ei saa vahingoittaa, asia tulee hoitaa aiemmin ehkäisyllä. Tyttö on ihan oikein huolissaan, jos mukuloita tulee kuin kaniperheelle;) terveys on vaarassa. Useimmat uskovaiset on mukavia ja hienoja tyyppejä, jos usko on aito. Teeskentelijät on ikäviä.
Syntilistan pituudella ei vanhoillisten ja esikoisten välillä liene montaakaan senttiä eroa. Eroa on paremminkin listan sisällössä.
Todellinen erohan vanhoillisten ja esikoisten välillä on seurakuntaopissa.
Kommentistasi päätellen yrität antaa ymmärtää olevasi esikoinen, mutta kommenttisi sisällöstä päätellen lienet kuitenkin vanhoillinen.
Tosin esikoisten "äitiseurakunnan" nykyiset "vanhimmat" saarnaavat synneiksi asioita, mitä ei voi koetella Raamatun Sanalla. Vääntävät synneiks mm.i: urheilun, lyhyet hiukset, lyhyet ja liian pitkät hameet, internetin, TV:n, ym.
Ei kä sitäkään että millaisiksi syntikäsitykset heillä on ,
Voi olla että jossakin sanotaan toisin Mutta
ei raamatussa . en paremmin sano .