pelastus

Jeesus sanoo joh 3:5 joka ei synny vedest ja Hengestä ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Oletteko koskaan ajatellut miksi pitää syntyä uudesti ylhäältä(jae3).
Syntiinlankeemuksen takia. Siinä ihminen kuoli hengellisen kuoleman niinkuin Jumala oli sanonut: sinä päivänä jona sinä siitä syöt pitää sinun kuolemalla kuoleman. Aadam ja Eva ei kuollut ruumiillisesti vaan hengellisesti, ja Jumala ajoi heidät pois paratiisista.

Tämän tapahtuman seurauksena synti tuli maailmaan samoin sairaus ja kuolema. Ihminen tuli vihamieliseksi Jumalaa kohtaan.

Tämän takia ihmisen tarvitsee syntyä uudelleen vedestä ja hengestä. Joh 1:12-13 Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille jotka uskovat hänen nimeensä(Jeesuksen) jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta vaan Jumalasta.

Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. jae 17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan vaan sitä varten että maailma hänen kauttansa pelastuisi. jae 18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita mutta joka ei usko, se on jo tuomittu koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Jae 36 joka uskoo Poikaan, niin sillä on iankaikkinen eläämä, mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle se ei ole elämää näkevä vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.

Monet muutkin kohdat raamatussa todistavat samaa:
elämä on Jeesuksessa ja Jeesus on tullut sovittaakseen meidän syntimme että voimme syntyä uudelleen Jumalan yhteyteen.
Hän tuli tekemään tyhjäksi perkeleen teot ja korjaamaan sen minkä aadam rikkoi.

Uskokaa mitä Jeesus sanoi. Hänen täytyi kuolla ristillä tehdäksensä tämän, koska se kuului Isän pelastus suunnitelmaan.

Valaiskoon Pyhä Henki teidän sydämenne uskomaan tämän.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja höpsönpöpsön taas, en usko tuota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

"netti pastori" kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu