Liekkö normaalia vai ei mutta tilatessani erään työn sieltä niin ensiksi sieltä ei tullutkaan ketään sovittuna aikana, asiaa selviteltyäni sieltä selitettiin että työn tilaaja eli minä olin perunut, no sanottuani että ei ole peruttu tulivat kolme tuntia myöhässä. Joku varmaankin oli perunut oman tilauksensa mutta toimistolla sotkivat minun tilaukseen, mielenkiintoista olisi tietää mentiinkö kuitenkin tekemään oikean peruuttajan työ. Työ tuli tehtyä mutta laskua ei tullut, luulin että hyvitykseksi töppäilystään antavat reilusti maksuaikaa,
sitten tulikin karhukirje, oli reilut myöhästymiskorot ja ennen kaikkea tuntihinta oli tuplaantunut.Vaikka toimistolla käydessäni ennenn tilausta kysyin tuntihintaa se kerrottiin, varmistettuani että se sisältää kaikki tein tilauksen. Laskun saavuttua yritin selvittää asiaa mutta se ei tuottanut tulosta,
olin kuulemma ymmärtänyt väärin, mutta miten esim, myöhästymiset ja laskun tulemattomuus olisi minun väärinkäsityksiä. Varmaankin oli väärinkäsityksiä mutta ei todellakaan minun. Työnsuorittajat kyllä tekivät työnsä normaalisti. Liekkö kaikki töppäykset sattuneet vain minulle vai lieneekö yleistäkin?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Veljelleni kävi melkein samoin. Hinta työstä kysytty etukäteen, ja se piti pitää sisällään myös harjoittelijan työ.. mutta yllätys yllätys, hinta oli pompsahtanutkin niin, että samalla taksalla laskutettiin myös harjoittelija ja tietysti päälle vielä alv. Tästä ei tietenkään manittu että hinta on alviton.
aloituksessa sen alvijutun, sekin tuli extrana.
Suullinen sopimus on aivan yhtä pätevä kuin kirjallinenkin. Tosin voi olla vaikeampaa todistaa sitä mitä on sovittu, jos siitä ei ole todisteita. Mutta kyllä suullisenkin sopimuksen on pädettävä. Sitä ei saa mennä yksipuolisesti muuttamaan, eikä esim. hintaa korottamaan. Tästä löytyy kylllä oikeuden päätöksiäkin, jos on tarvis.
No ei sitten tullu minkäänlaista sopimusta paperille rutastua ennen urakan suorittamista? Mutta ei hätää laskun saat kyllä vielä neuvoteltua ihan niihin lukemiin, mitä oli suullisestikin sovittu.
http://www.kuluttajavirasto.fi/kuluttajaneuvonta/
Tuolta täytät ensin lomakkeen "Valitus yritykselle palvelun virheestä" ja viet sen henkilökohtaisesti ko. yrityksen johtajalle. Johtaja on tietysti näin kesällä lomalla, eikä kukaan silloin tiedä asiasta mitään. No jätät sen kuitenkin jollekin asiasta tietämättömälle ja pyydät, että ilmoittavat johtajalle, että pari viikkoa vastata asiaan. Pyydä tuolla lomakkeella kuitenkin kohtuullista hyvitystä. Sitten jos ei tuo toimi, niin neuvottelu hieman hankaloituu, jos sitä kirjallista sopimusta ei ole. Mutta jatkosta, sitten jos tuo ei toimi.